Ei ehdi lukea. Ei ehdi kirjoittaa tai keskustella lukemastaan. Saan onneksi voimia teidän kirjoittelustanne, keskustelustanne, älykkäistä mielipiteistänne ja kiinnostavista analyyseistänne. Jotain hienoa on siinäkin, että itse sain tietää Finlandia-ehdokkaat teiltä täällä! Olin ilman tietokonetta ja pääsin moderoimaan puhelimen kautta kommentit ja moderoin Ellin kommentin, jossa tämä kertoi ehdokkaat. Kiitos siitä!
Kiitos Kosherille ihan mahtavista kommenteista, Eija G:lle perspektiivistä, Mermaidille laaja-alaisuudesta, Tonille haastamisesta, Jim, Violeta, Hanna Kaarina, on suorastaan sykähdyttävää, että aiemmista keskusteluista vielä käydään lisäkeskustelua, kaikille lukupiiriläisille kiitos innosta ja ilosta. Tämä on mahtava yhteisö. Hemmetti, ehkä kirjallisuus oikeasti pystyy yhdistämään ihmisiä?
Jep. Nyt tämä meni vähän tämmöisen pehmeän höpinän puolelle : ) Mutta sen vastapainona huomenna keskustellaan kirjasta, jonka teemana on itsemurha. Eli ehkä tämä vuodatus sopi tähän väliin…
14. marraskuuta 2008 kello 19.49
Kiitos Kirsi rehellisestä puheenvuorosta!
Kaikkia meitä aika usein ahdistaa ja masentaa. On kiire ja pitäisi niin paljon. Minunkin pitää juuri valmistella aamulla alkavaa viikonloppukurssia, lukea kirjoja ja opiskelijoiden tekstejä. Mutta tässä minä vaan luen blogia ja vielä kirjoittelen siihen! Kiitos Kirsi ja blogilaiset, aika usein te olette olleet minullekin ihan henkireikä, valontuikahdus pimeässä, vaikkapa nyt tässä sateisessa marraskuussa.
Me välitämme toisistamme ja kirjallisuudesta, sanon eka kerran tosissani sanan: oikeasti. Hyvää viikonloppua, rakkaat blogilaiset!
Kosher.
14. marraskuuta 2008 kello 20.09
Tämä blogi on todisteena siitä, että kirjallisuus yhdistää ihmisiä, ihan tosi.
Kun olin nuori, koin usein olevani kauhean yksin lukemis- ja kirjoitusharrastukseni kanssa. En olisi silloin voinut kuvitella mahdolliseksi tällaista piiriä.
Täaltä saa voimia.
14. marraskuuta 2008 kello 20.17
Oi, olin niin ylpeä, kun ehdin ensimmäisenä laittaa ehdokkaat tänne =)
14. marraskuuta 2008 kello 22.02
”pääsin moderoimaan puhelimen kautta..” Olen kyllä arvannut, että nyt on Kirsillä liikaa töitä ja nähnyt sinut juoksemassa tilaisuudesta toiseen. Älä meistä huolehdi, hyvinhän tämä menee, mutta älä kuitenkaan tästä päästä vähennä töitäsi! Toisin sanoen, ettet vain meitä hylkää! Meitä on monta, joille on tullut blogiriippuvuus, kirjariippuvuushan on jo ennestään. Kyllä kirjallisuus meitä yhdistää! Ja täällä tulee niin monenlaista näkökulmaa ja tietoa, että se on todella rikastuttavaa. Paha vain, kun tekisi mieli tarttua vähän kaikkeen, mistä puhutaan, niin kuin Violeta totesi Pakkalan kohdalla.
14. marraskuuta 2008 kello 22.37
Kiitos Kirsi! Mikä loistava kohteliaisuus. Olen mielelläni laaja-alainen.
Kiitos sinulle mitä hienoimman kirjallisuusblogin pitämisestä ja kiinnostavista, monipuolisista aiheista ja keskustelunavauksista.
14. marraskuuta 2008 kello 22.43
Kirsi, voit aina kääntyä meidän puoleemme, jos ahdistaa. Täältä pesee tukea ja neuvoja. Voi tietysti olla, että ensin riitelemme sadan kommentin verran auttamiskeinoista ja lopulta unohdamme, mistä olemme puhumassa, mutta tarkoitus on ainakin hyvä.
14. marraskuuta 2008 kello 22.47
Eija G, ongelma onkin se oma riippuvuus tästä : ), Toni, laitan sen pitemmän listan huomenna niistä ongelmakohdistani elämässä…
14. marraskuuta 2008 kello 23.34
Myös minä kiitän Kirsiä hyvistä aloituksista ja vastauksista kyselyihin(i) ja samoin kaikkia muita kantaaottavista kirjoituksista. Olen käynyt aiemmin vain satunnaisesti vierailemassa sivuostolla, mutta nyt viime aikoina olen ottanut kantaa omasta näkökulmastani. Kaikki mielipiteeni, kyselyni ja vastaukseni ovat menneet läpi tarkastuksen jälkeen. Kirsi, et ole sensori, vaan laaja-alainen sielu. Kiitos siitäkin. Ymmärrän, että kirjoitelmat täytyy tarkastaa torjuntana asiattomuuksille. Tämä Lukupiirin osio on minulle tärkeä ja kiinnostava foorumi pimeänä vuodenaikana.
15. marraskuuta 2008 kello 1.02
Tämä tulee jo pikkutuntien puolelta, mutta en jättänyt teitä poissaollessanikaan.
Tonista olin huolissani, että mihin mahtaa mies päätyä Saramagon seurassa, mutta hyvinhän hän oli selvinnyt.
Kiitoksien kera vielä pahoitteluni kaikille, joita olen tullut jossain vaiheessa tölväisseeksi – yleensä typeryyttäni.
Hyvää syksyä ja valoa pimeneviin syysiltoihin tuo Lukupiiri!
15. marraskuuta 2008 kello 9.14
Hyvinhän täällä viihdytään! Joku välillä valittaa, että pyörii liian pieni piiri, mutta ehkä juuri häntä sillä hetkellä ahdistaa eikä raukkaparka saa sanottua tuntojaan samalla rehellisyydellä kuin Kirsi!?!
Kuten toisetkin kirjoittavat, on kirjallisuus oivallinen pohja ja kannatin ajatusten vaihdossamme ja hui-kauhistus sellaista tilannetta, että olisimme samaa mieltä kaikista asioista.
Jopa parikin kertaa päivässä tulen itse tänne juttelemaan tai ainakin katsomaan, mitkä seikat muita puhuttavat – ja virkistyneenä poistun!
15. marraskuuta 2008 kello 9.17
Tärkein unohtui, kun olin niin huolestunut Kirsin jaksamisesta, siis, kiitoksia kiittämästä, niin kuin entinen äidinkielen opettaja vaati vastaamaan kiitokseen. Perspektiiviä,…ihan nyt katse täytyy nostaa tuonne horisonttihin… Kyllä minua joskus vähän pyörryttää tämä vauhti, millä Kirsi viet blogia eteenpäin. Ihan rauhassa voit vähän hidastaakin, ei tässä nyt ihan reaaliajassa tarvitse keskustella.
15. marraskuuta 2008 kello 10.08
Pakko tunnustaa: olen tullut todella riippuvaiseksi tästä blogista, vaikka harvakseltaan itse kirjoittelen. En pysy lukemisessa Kirsin ja teidän muidenkaan tahdissa, mutta silti joka päivä kerran pari tsekkaan, onko blogiin tullut uusia postauksia. Kiitos Kirsille ja teille aktivisteille, joita ilman tämä ei olisi niin mieluinen ja monisärmäinen kohtauspaikka.
Blogin suositukset ja maininnat lähes ohjaavat lukuvalintojani nykyisin.
Toivottavasti Kirsi jaksat kanssamme pitkään!
15. marraskuuta 2008 kello 11.12
Minunkin piti ihan suorasanaisesti kiittää Kirsiä. Lukupiirisi on tuonut palstoilleen jatkuvasti suuren määrän korkealuokkaisia kirjoja. Ne ovat olleet hyvin monipuolisesti valittuja, genreltään, aiheiltaan, tyyliltään erilaisia. Olen huomannut, että aiemmin olen lukenut niitä kirjoja ja kirjailijoita, joista etukäteen jo tiedän pitäväni (niitä on niin helppo valita!), mutta täällä olen kohdannut paljon uutta, ja samalla maailmani on avartunut yllättäviin suuntiin ja mittoihin. Tästä monipuolisuudesta olen sinulle eniten kiitollinen!
Myös keskustelut ovat olleet hauskoja ja antoisia ja kiinnostavia, niin että niistä todella tulee riippuvaiseksi. Olet kestänyt kahinat ja kiistat ja tasoitellut niitä. Se vaatii taitoa.
Kiitos tästä kaikesta.
(Kirjoitin tämän jo illalla, mutta se oli niin pitkä ja tunteita pursuava, että siistimiseen kului aikaa!)
15. marraskuuta 2008 kello 13.02
Ahdistavat nuo pökälemainokset taas. Varsinkin näin Hunajan-päivänä.
Hyvä kolumni Kirsi Pihalta olikin Talouselämässä juuri näistä kesken kaiken lukemisen lomassa ponnahtelevista mainoksista.
Asiallinen arvio oli myös kirjoitettu mainitussa lehdessä Maija-Liisa Ollilan Lauman vallasta. Terveellistä luettavaa. Suosittelen kaikille (varsinkin ahdistuneille) myös kirkasvaloa.
P.S. Luitteko jo kiinnostavaa tietoa Lipsonin kustannustalon etsimisvaikeuksista?
15. marraskuuta 2008 kello 14.31
Sivuääni,
Mistä moista tietoa Lipsonista löytää?
Alla muuten hymyilyä aikaansaanut linkki kyberavaruudesta:
http://www.eroperhe.net/keskustelu/index.php?topic=57924.msg866357
15. marraskuuta 2008 kello 15.08
Lukupiiristä Leelian lepotuoli ? Eikö semmonen jossain lehdessä joskus ollu ? Hajanaisesti eri blogeja seuraten huomio kiinnittyy tietynlaiseen ”kaveruuteen”, joka yhden jos toisenkin blogin ympärille on syntynyt. Niin myös täällä. Kirjat käsitellään ihan omaan…ja huolta kannetaan mm. kissoista tai sitten ei. Lukupiirin emäntään törmäsin hospitaali Eirassa ja ja korrekti/ujo tms. minäni esti Finlandia-kommentit . Ehkä hyvä niin. Mitä mieltä seurakunta Parnasson päätoimittajan Tervo-kommenteista ?
15. marraskuuta 2008 kello 16.48
Uus’maalaiselle: Parnasson päätoimittajan Tervo-kommentointi oli ihan puhdasta mainostusta. Mitkä kytkennät olivat ohjaamassa? Pelkkä mieltymyskö? JP:llä on tietysti oikeus subjektiiviseen kantaansa, mutta pitäisi muistaa myös objektiivisuus. Ja että muitakin kirjailijoita on.
15. marraskuuta 2008 kello 17.00
Jim!
Tämän päivän paperi-HS sellaisia kertoi kulttuurisivuillaan Kuiskaajan kuiskimana. Lieneekö totta, mitä arvelet? Jos on totta, niin putoaakohan päitä muissa taloissa…
15. marraskuuta 2008 kello 17.11
Siis Kuiskaaja -palstalla tänään hesarissa kiinnostava kertomus Lipsonin romaanin tiestä palkintopalleille:
Valitettavasti ei sovi kustannusohjelmaamme
Katri Lipsonin Kosmonautti sai viime viikolla sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon että Finlandia-ehdokkuuden, mutta vähältä piti, ettei Lipsonin raketti hyytynyt laukaisualustalle.
Kuiskaaja seurasi korvat pitkänä keskustelua, jossa yhtiön edusmies kysyi Lipsonilta, miksei tämä ollut lähettänyt kirjaansa “meille WSOY:lle”,
“Lähetinhän minä”, Lipson vastasi.
“Jaha, jaha, no ehkä sitten ensi kerralla…”
Lipson oli lähettänyt kirjansa WSOY:lle, Otavaan ja Teokseen ja odottanut joka kerta hyväksyntää pitkään, hartaasti ja turhaan. Ennen kuin Tammessa vihdoin tärppäsi.
15. marraskuuta 2008 kello 17.27
Kiitti vinkistä, sivuääni! Luen tämänkin yhtymän tuotoksia hyvin rajallisesti ja monesti viiveellä.
Jos Kuiskaaja on jotain mennyt kuiskimaan, on Kuiskaajalla varmaan joku syy ja tarkoitus kuiskimiseensa.
Nykyään asioita liian harvoin sanotaan suoraan ja silloinkin, kun joku yrittää niin tehdä, on se erinomaisen surkeasti esitetty, kuten tämäkin kommenttini.
Totuudesta tai mahdollisista seurauksista en tiedä mitään.
15. marraskuuta 2008 kello 17.38
No, sitä suuremmat onnittelut Katri Lipsonille HS:n palkinnosta ja siinä sivussa Tammelle oivallisesta ratkaisusta.
Kertonee jotain kustantamoista ja esikoiskirjailijalta vaadittavasta sinnikkyydestä.
15. marraskuuta 2008 kello 17.55
Kirsi, vaihda sateenvarjosi pienempään, sillä ei yksi ihminen voi suojata kovinkaan montaa kastumiselta vaikka kuinka tahtoisi. Sitäpaitsi ei kastuminen aina aiheuta vilustumista.
Ja vilustumisessakin on puolensa: saa lukea ja kirjoittaa piilotajunnalla hyvällä omallatunnolla.
15. marraskuuta 2008 kello 18.01
Lipson vain yksi sadoista tapauksista. Kustannustoimittajista käytiin aikoinaan täällä keskustelua. Ihmettelin silloin monin esimerkein, mistä pultsaripuistosta niin ammattitaidotonta väkeä on haettu. Jokainen kustannustalo hukkaa vuorotellen monia lahjakkuuksia, tällä kertaa suuri näkemyksellinen sattuma osui Tammen kohdalle. Minusta nimittäin on enemmän sattumaa ja vahinkoa, että nämä sokeat löytävät jonkin lahjakkuuden.
Trendi ei toki ole ainoastaan kotimainen. Kuten taisin mainita, Paul Auster sai 49 kustannustalolta kieltävän päätöksen. Joku pieni pulju sen taisi lopulta julkaista.
Ei siellä päitä putoile. Toistensa olkapäitä ne taputtelevat, kun onni sattuu kohdalle.
15. marraskuuta 2008 kello 18.43
Hyvä toni,
Sait sen kuulostamaan hupaisalta, surkuhupaisalta.
Ehkä yhteiskunta (ja kustannusmaailma siinä sivussa) ei olekaan sairas vaan surkuhupaisa.
Kirjoittaa,
(päivän) pelle
15. marraskuuta 2008 kello 19.20
Mitä Parnasson päätoimittaja sitten on sanonut Tervosta?
15. marraskuuta 2008 kello 19.24
Tuntuupa mukavalta näin uunituoreesta blogin lukijasta kuulla teidän konkareiden kehuvan blogia! Työuupumuksesta kotona toipuessani kirjallisuus on ollut yksi oljenkorsistani, mutta lukeminen on kieltämättä tuntunut joskus yksinäiseltä puuhalta – henkireikää siis toivon itsellenikin tästä blogista. Muleum tuntui aiheensa puolesta kieltämättä hieman ironiselta valinnalta näin alakuloisen luettavaksi, mutta sain sen sentään kahlattua loppuun. Nyt onkin jännä kuulla, millaisia kommentteja se kirvoittaa.
15. marraskuuta 2008 kello 21.22
Tuoville: Asiasisällöllisesti sitä, että hän ihmetteli miksi Troikka ei mahtunut F-ehdokkaiden joukkoon, JP:n mielestä esillä olleista Jari Tervon paras kirja. (Olisi pitänyt myös mainita että eniten ennakkomainostettu, ottamatta kantaa paremmuuteen tai ei.)
15. marraskuuta 2008 kello 22.11
Luulisi tuon Katri Lipsonin kokemuksen rohkaisevan ja kannustavan kaikkia tulevia esikoiskirjailijoita ja muitakin uskomaan itseensä ja työhönsä sekä yrittämään sinnikkäästi. Sisulla sekaan vain!
Tapahtunut kertonee myös siitä, että tavallisia, erehtyväisiä ihmisiä he ovat siellä kustantamoissakin.
Hienoa, että Tammessa oikea ihminen oli oikeassa paikassa ja huomasi Kosmonautin kirjalliset ansiot.
Minä kyllä tykkäsin, että Kuiskaaja kertoi tämän asian.
16. marraskuuta 2008 kello 20.01
Antti on minusta oikeassa; itsemurhaa ei saa mystifioida. Siitä ei pitäisi tehdä jotain glamöröösiä. Tosiasia on se, että se on lopullinen. Sen jälkeen ei voi enää miettiä elämän tarkoitusta tai mitään muutakaan. Eikä kuollut ole itse näkemässä sitä kuinka häntä surraan ja kuinka tärkeä hän sittenkin on. Useinhan nämä ovat asioita, joita itsemurhaa hautova janoaa. Olen myös samaa mieltä, että on täydellinen myytti, että itsemurhaa hautova voidaan edes saada ajattelemaan muita asioita, hankkimalla koira, sauvakävelemällä tai edes poimimalla kukkasia. Ja silti jotenkin pitäisi masentunut saada kiinni elämään. Joskus se voi olla sitä, että pakottaa tämän vaikkapa vain ulkoilemaan.
Jaan Tonin harmistuksen siitä, että kun käsittelemme Erlend Loen kirjallisuutta, satumme kirjaan, joka ei edusta sitä parhaimmillaan. Jotenkin tuntuu, ettei tämä vakava teema sittenkään ole onnistunut valinta Loelta. Olisi voinut kuvitella, että hän käsittelisi sitä “vallankumouksellisella” ja anarkistisella tavalla. Ja vaikka hän ehkä sitä yrittää, ei ihan onnistu. Silti jo pelkän teeman vähän erilainen käsittely on saanut täälläkin kiinnostavan keskustelun aikaan.
Tuovi puhuu koskettavasti itsemurhaa miettivän ihmisen tunnetiloista. Sen verran on minullakin asiasta kokemusta, että toisin kuin moni kuvittelee, ei itsemurhaan aina liity dramatiikan halua. Usein itsemurha on aika koruton tapahtuma, jota edeltää syvä epätoivo ja halu olla olematta elossa. Ei siis halua tehdä kuolemastaan välttämättä spektaakkelia, ei edes halua kuolla. Vain syvä väsymys elämiseen ja halu olla elämättä.
Oliko Julie sitten masentunut? Kiinnitin huomiota samaan kuin Tuovi. Masentuneena ei ihminen kyllä innostu tekstittelemään potentiaalisille rakastajille, ei matkusta mihinkään, ei saa itseään sängystä ehkä edes sängystä ylös. Jotenkin Julie tuntui alusta asti tyypiltä, joka ei ollut masentunut. Enemmän hän etsi omaa identiteettiään muuttuneessa maailmassa. Sellaisessa maailmassa, jossa olisi voinut kuolla muun perheen kanssa, mutta jäikin kohtalon oikusta ainoana eloon. Joka mietti oikeuttaan elää kun muu perhe oli kuollut. Masentuneelta hän ei vaikuttanut. Enemmän kysymys oli elämän atrkoituksen hakemisesta. Ja sen hän löysi lopussa.
Tuovi minusta kuvasit oikein myös Loen pohdinnan ammattiauttajista. Heitä huudetaan apuun, ja silti he ovat samanlaisia puutteellisia ihmisiä kuin muutkin vailla sen suurempaa kykyä auttaa. Kiinnostavaa on, miksi Loe päättää antaa vain yksipuolisen kuvan näistä. Mermaidkin totesi, että “ammattiauttajia, psykiatreja ja psykologeja, on helppo kritisoida… kenelläkään ei vaan ole sitä viisasten kiveä eikä avainta joka sopii itsetuhon lukkoon. He ovat kuitenkin se viimeinen puolustuslinja… Läheinen voi kuunnella, ymmärtää, neuvoa, tehdä parhaansa… ja joku silti tekee sen lopullisen ratkaisun”. Näinhän siinä valitettavasti usein käy. Kukaan toinen ei kuitenkaan pysty pitämään toisen elämänliekkiä hengissä. Niin vaikeaa kuin se onkin, se voima on löydyttävä itsestä. Läheiset ovat usein aika avuttomia.
Niin, lääkkeitä, terapiaa vai kunnon kännit? Tämä on aihe, joka on isomman keskustelun paikka kuin tämä ja tiedostan sen. En kuitenkaan malta olla sotkematta omaa lusikkaani tähän soppaan. Joskus on niin, että ihminen ei kert kaikkiaan ole oma itsensä vakuuttaessaan halukkuuttaan kuolla. On mahdollista, ettei ihminen kerta kaikkiaan jaksa elää, ei löydä voimia seuraavaan päivään. Lääkkeistä saattaa olla apua siihen. Silloin sitä apua ei pidä jättää käyttämättä. Liian usein apu jää vain siihen. Pelkkä lääkitys harvoin parantaa masentuneen, usein tarvitaan jotain muutakin. Osa ihmisistä löytää avun omista voimavaroistaan, suuri osa ei. Silloin lääkityksen ja hyvän terapian merkitys on oleellinen. Usein lääkehoito jää ainoaksi hoidoksi myös siksi, että “sen oikean” psykiatrin löytäminen on vaivalloista, vaikeaa ja tuskallista. Kulkea terapeutilta toiselle aloittaen aina alusta oman ongelmavyyhtinsä keriminen on terveellekin ihmiselle työlästä, masentuneelle se voi olla mahdotonta. Mutta en lähtisi lääkitystä tuomitsemaan, se on pitänyt monen ihmisen hengissä ja voimistanut tätä siihen, että on jaksanut hakea myös muunlaista apua.
Julien kanssa olen samaa mieltä lopusta. Se oli liian helppo. Ihan kuin Loe olisi käsittänyt, että nyt tuli kyllä haukattua liian iso pala, päätetään tämä äkkiä ja onnellisesti… Itsemurha on aiheena todella hankala varsinkin jos sen yrittää pistää koomiseen viitekehykseen. Itsemurha on sittenkin minusta yksilöllinen elämänkohtalo. Se ei ole niinkään sellainen tapahtuma, josta voi vetää yleisiä johtopäätöksiä. Itsemurha ei ole formaatti.
Sivuääni: jos on mahdollisuus käydä Caprilla ja Munthen huvilalla, mene ihmeessä! Itse kävin viime kesänä ensimmäisen kerran ja Munthen huvila on jotain niin upeaa, että sinne tekee mieli jäädä. Yksityiskohtana, joka sivuaa tämänkin kirjan teemaa, Munthen keittiön eteisessä on laatoissa luuranko, joka kantaa kahta viinikarahvia. Tämä oli Munthen tapa muistuttaa itseään siitä, että kannattaa nauttia ja juhlia nyt sillä kuolema on ennustamaton ja saattaa tulla milloin tahansa.
Jane mietti, miksi Loe kirjoitti tämän kirjan ja minusta se on miettimisen arvoinen kysymys. No ainakin itse myös mietin sitä. Voisiko syy olla jotenkin henkilökohtainen. Halu ymmärtää jonkun läheisen ratkaisua? En tiedä. Mutta jotenkin tämän epä-loemaisuus jäi minuakin häiritsemään. Miksi tämä kirja?
Teemulle ja Seijalle sanoisin, että kannattaa kyllä lukea Loelta joku muukin kirja jos haluaa saada kuvan hänen tyylistään. Tämä ei ollut onnistunein esimerkki siitä. Itse pidän Loesta erittäin paljon.
16. marraskuuta 2008 kello 21.50
Oho, tämä edellinen kommentti siis tarkoitettu keskusteluun Erlend Loen kirjasta Muleum. Pahoittelut.
17. marraskuuta 2008 kello 18.41
Kiitos Kirsi viisaasta kirjoituksestasi yllä!
En ole lukenut Muleumia, joten en ota siihen kantaa, vaan jaan ajatuksesi ja tuntemuksesi itsemurhasta ja siitä, mitä läheiset ja ammattiauttajat voivat tai eivät voi tehdä.
Joskus 1980-luvulla tupsahdin vahingossa keskelle eräänlaista näyttelyä. Naruille oli ripustettu itsemurhan tehneiden viimeisiä viestejä. Naiset kirjoittivat konkreettisia asioita: Mistä löytyvät lapsen ulkoiluvaatteet, jääkaapissa on sitä ja tätä syötävää, muistakaa maksaa se lasku…
Jollain tasolla en ole toipunut lukemastani vieläkään.
Kirjoitit, että kukaan ei pysty pitämään toisen elämänliekkiä hengissä, vaan voima on löydettävä itsestä, vaikka se mahdottomalta tuntuukin.
Aivan.
Niin paljon kuin koemme tulevamme vaikutetuiksi muiden ihmisten taholta tai niin paljon kuin luulemme vaikuttavamme toisiin ihmisiin, niin siellä kaivon reunalla ei vaikutus tunnu.
Masentuneiden sanotaan omaavan realistisemman kuvan itsestään ja todellisuudesta kuin ei-masentuneiden. Se tarkoittaa sitä, että elämänsä voi tuntea mielekkääksi vain, jos elää lievän harhan vallassa: Kuvittelee itsensä ja ympäristönsä hieman paremmiksi kuin ne ovat.
Toisaalta, toisenlaisen maailmankuvan omaava voisi sanoa, että olimme sitten masentuneita tai emme, elämme joka tapauksessa harhassa. Todellinen todellisuus on jotain aivan muuta kuin mitä useimmat meistä tällä hetkellä kykenevät tavoittamaan.
18. marraskuuta 2008 kello 9.14
Hei Kirsi ja kaikki muut
Kiitos hienoista keskulteluista, lukuvinkeistä ja kaikesta muusta täältä löytämästäni! En ole itse erityisemmin osallistunut keskusteluihin, mutta luen tätä blogia päivittäin eli jonkinlainen riippuvuus on tainnut syntyä
18. marraskuuta 2008 kello 13.39
Tähän ketjuun en ole osallistunut, kun en ole kirjaa lukenut. Mutta tervetuloa, Ilona L. ja riippuvoidu vaan, vai miten sen sanoisi! En ole koskaan toivonut ketään tulemaan riippuvaiseksi, joten en tiedä miten taivuttaa sanaa, mutta hauskaa tämän harrastuksen ja Lukupiirin parissa on!
18. marraskuuta 2008 kello 17.54
Kaikkitietävälle: En vieläkään löytänyt sitä nettipaikkaa missä JP kommentoinut Tervon poisjääntiä – olisin halunnut omin silmin lukea herkulliset kommentit, jos ne siis sellaiset olivat.
Sen sijaan, jos ketä kiinnostaa, JP on kirjoittanut Vihreässä langassa vähälevikkisestä kirjallisuudesta ja sen kaupaksi saamisesta kolumnin, ei näy netissä, mutta jos lehti osuu käteenne, niin ihan mielenkiintoinen artikkeli:
Jarmo Papinniemi, sivu 15: Kenen kirja on liikaa?
Kirjatulva on hyväksi kustantajalle ja kirjakaupalle, mutta kirjailijalle kärsimys.
Ilona ja Violeta, kyllä meinaa minullakin paha riippuvuus tässä syntyä. Mutta taistelen vastaan ja pidän välillä netti-ja lukupiiripaastoa, eilenkin määräsin aamun yhden kommenttini jälkeen vähintään 24 tunnin lukupiiripimennyksen – tuli viikonloppuna sen verran paasattua Loen kirjasta … Mutta rohkeasti vaan kommentoimaan Ilona
18. marraskuuta 2008 kello 18.20
Nyt ketjut menivät sekaisin minullakin! Luulin olevani Muleum-ketjussa. Anteeksi!
18. marraskuuta 2008 kello 22.38
Tuoville: JP kontra Tervo. En tiedä netistä, mutta katsoin silloin jotain ajankohtaislähetystä telkassa, ja siinä JP kommentoi F-tilannetta Hgin narinkkatorilla paheksumalla syvästi sitä että Troikka, hänen mielestään paras romaani, jäi pois ehdokkaista. Varmasti monet muistavat sen jutun, oli se niin provokatiivisen mainospainotteinen.