Minulla ei ole mitään Anssi Kelaa vastaan. Vaikka en kuulukaan hänen faneihinsa, minusta on mielenkiintoista, että hän on kirjoittanut kirjan. En tosin ole vielä häikäistynyt Anssi Kelan nerokkaasta kirjasta, kuten Toni : ), mutta lähes sokaistuin lukiessani Anssi Kelan juttua HS Kuukausiliitteestä. Joskin en Kelan nerokkuudesta vaan jostain muusta.
Olen ehkä tiukkapipo, mutta jotenkin alkoi närästää kun Kela vertaa itseään José Saramagoon:
“Varoittavana esimerkkinä Kela mainitsee portugalilaisen nobelistin José Saramagon. ‘Luin hänen Luola –romaaninsa ja ajattelin, että tällaista en missään nimessä halua tehdä. Jos tällä voitetaan Nobel-palkintoja, niin sitten oma tähtäimeni ei ole siellä’”
Ymmärrän sen, ettei joku pidä Saramagosta. Ymmärrän, että joku ei jaksa lukea pitkiä lauseita eikä pidä tyylistä. Ymmärrän, ettei joku pidä häntä edes Nobelin arvoisena. Ymmärrän, ettei joku ylipäänsä arvosta Nobelin kirjallisuuspalkintoa eikä pidä nobelisteja mitenkään erikoisina tapauksina. En minäkään henkilökohtaisesti kaikista nobelisteista pidä. Mutta kyllä minua vähän ihmetyttää, että esikoiskirjailija ensimmäiseksi toteaa, että pystyisi kyllä kirjoittamaan Nobelin tasoista tekstiä, mutta ei ei halua. Ja toteaa, että Nobel-palkittujen teksti olisi jotenkin tyypiteltävissä yhteen muottiin. Höh.
Kun Kela vielä antaa ymmärtää, että hän, toisin kuin Saramago, on tarinankertoja, ärsytyskynnykseni oli ylitetty ja lakkasin lukemasta tämän Nobelin kirjallisuuspalkinnosta jo etukäteen kieltäytyneen ihmisen haastattelua. Mutta ehkä se oli tarkoituskin. Että ärsyynnyn ja ostan kirjan. Saapa nähdä.
11. kesäkuuta 2008 kello 13.01
Minä vähän ihmettelin, mikä oli koko jutun journalistinen motiivi. Mainostaa syksyllä tulevaa kirjaa, jota ei vielä ole kaupoissa, joka on ilmeisesti vielä keskenkin? Piruilla kirjailija-Kelalle, joka jo etukäteen leimattiin epäuskottavaksi? Herättää lisää kateutta muutenkin kateellisessa kirjailja- ja wanna-be-kirjailijakunnasa kertomalla, kuinka tosiaankin kustantaja soitti Kelalle siinä vaiheessa kun kuuli hänen alkaneen kirjoitella…? Minusta mikään näistä ei ole oikein kunniallinen syy ison jutun tekemiseksi tässä vaiheessa, sori vaan.
11. kesäkuuta 2008 kello 13.36
Kiinnitin huomiota aivan samaan kohtaan. En nyt osaa asiasta kummemmin veistellä – ehkäpä kuulemme Tonilta vielä aiheesta lisää ; ) – toteanpa vain yks’kantaan, että olihan tuo nyt aikamoista aivometaania. Ei edes provokaationa kiinnostavaa.
Kustantamo oli jutun mukaan koettanut valmistaa Kelaa julkaisuhetkeen mahdollisine teilauksineen, ja sitten vielä saatiin näin mittava ilmainen mainos ja yleisön etukäteispehmitys, mutta olisiko vastapainoksi kannattanut myös prepata Anssia lausuntojen antamisessa…
11. kesäkuuta 2008 kello 15.26
Kyseinen sitaatti on kulkenut paitsi kirjoittajan myös muhkean editointikoneiston kautta ja todennäköisesti myötäilee alkuperäistä lausuntoa niin epätarkasti, että siitä ei pitäisi tehdä näin kohtuuttoman pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
”Esikoiskirjailija ensimmäiseksi toteaa, että pystyisi kyllä kirjoittamaan Nobelin tasoista tekstiä, mutta ei halua.” Höpö höpö.
11. kesäkuuta 2008 kello 15.55
kelahan sanoo ”tähtäimeni”, eli hän ei halua yrittää sellaista. ei hän suinkaan väitä olevansa nobel-tasolla.
11. kesäkuuta 2008 kello 17.43
Eikös haastateltavilla ole oikeus lukea heistä tehtävät jutut etukäteen? Uskoisin näin olevan ainakin Hesarin toimituksen suhteen.
Suositun ja pidetyn kirjailijan haukkumisen ei luulisi olevan se kaikkein paras keino aloittaa kirjallinen ura. Tottakai arvostella saa, mutta eiköhän aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että makuja on monenlaisia ja moni Saramagon lukija olisi voinut olla myös Kelan lukija.
Itselleni tuli heti mielikuva, että Kela haluaa kirjassaan kertoa kaiken auki ja erittäin selkeästi, ytimekkäin lausein, ettei lukijan vain tarvitsisi itse ajatella mitään.
11. kesäkuuta 2008 kello 17.50
Niin, Kela toteaa, että luettuaan Saramagon Luola -kirjan miettii, että ei halua missään nimessä tehdä sellaista tekstiä kuin Saramago. Ikäänkuin se olisi pelkästä halusta kiinni. Ja sanoo, että ”Jos tällä voitetaan Nobel-palkintoja, niin sitten oma tähtäimeni ei ole siellä”. Tuskin kellään kirjalijalla tähtäin sinällään on Nobel-palkinnossa. Luulen, ettei kovin monelle tule mieleen edes verrata tekstiään (tulevaa tai jo olemassa olevaa) nobelisteihin ja todeta, ettei halua missään nimessä tehdä sellaista tekstiä.
Mutta myönnän, olen erityisen herkkä kun kyseessä on Saramago. Ja toistan vielä, ettei minulla ole mitään Kelaa tai hänen kirjailijuuttaan vastaan.
11. kesäkuuta 2008 kello 19.00
Minustakin tulisi korkeushypyn olympiavoittaja. En vain viitsi hypätä niin korkealle.
11. kesäkuuta 2008 kello 19.45
En nyt tiedä, mitä Kela on oikeasti sanonut, mutta yksi vanha vitsi tuli mieleen:
Nuori mies menee ensimmäistä kertaa punttisalille, vilkuillee MM-bodareiden kuvia seinällä, ja sanoo:”tuollaiseksi mä en sitten ainakaan halua tulla.” Vuosia treenannut bodari vastaa:” ai niin kuin vahingossako ?”
11. kesäkuuta 2008 kello 21.01
matti : D : D Kiitos!
Mietin kyllä itsekin tuon lauseen luettuani (ja suun loksahdettua auki) että siinä täytyy olla joku väärinkäsitys. Tai toimittaja on väännellyt Kelan sanoja, tai irrottanut ne jostain yhteydestä tai, tai, tai… ei kai kukaan noin tökerö voi olla?
No se sitä. Itse jutun perusteella ei kyllä herännyt minkäänlainen kiinnostus itse kirjaa kohtaan, lukematta jää.
11. kesäkuuta 2008 kello 21.19
No, minäkin olen kapakoissa tavannut monta potentiaalista nobel-palkintoihin kyllästynyttä kirjailijaa, jotka ovat lopettaneet uransa ennen kuin se on alkanutkaan.
Onhan se rima hyvä asettaa korkealle ja sen jälkeen sanoa, että tykkääkin matalista telineistä…
Vakavasti ottaen, itse olen käskenyt itseni keskittyä vain omaan tekemiseeni vertaamatta sitä kovin räväkästi muihin kirjailijoihin hyvässä taikka pahassa. Kaikkihan eivät pidä kaikesta mutta oman totuuden nostaminen ehdottoman totuuden tai varoittavan esimerkin virkaan on turhaa. Minulle ei ole selvinnyt vieläkään, vaikka olen jo vanhus, mitä hyötyä tai iloa muiden mollaamisella saavutetaan? Vai päteekö tässä Ranskan vallankumouksen jälkeen omaksuttu motto: ”Jos joku on sinua päätä pitempi, tasa-arvon saavuttamiseksi sinun ei tarvitse yrittää kasvaa vaan katkaista itseäsi pitempien kaula.”
12. kesäkuuta 2008 kello 2.31
Satu, ei ole mikään ennalta määrätty oikeus, että haastateltava saisi lukea häntä koskevat jutut, ja erityisesti en usko tähän Hesarin kohdalla. Siitä on erikseen sovittava, ja harvemmin sopuli suostuu. En lukeudu Kelan faneihin (no todellakaan!), mutta voin hyvin kuvitella miten haastattelu on sujunut… Vastaavia haastatteluja löytyy myös NYT-lliitteestä. On ihanaa olla ilkeä, ilmeisesti.
Toimittaja: Mitä kirjoja olet itse lukenut, Anssi?
Kela: No, esimerkiksi tämän Saramagon Luolan viime viikolla mutta se ei ihan ollut sellainen kirja josta tykkäisin.
T: Eli sen tyyppistä on turha sinulta odottaa? Vaikka onkin kyseessä Nobel-kirjailija?
K: Ei missään tapauksessa! No, jos sellaisella Nobelin saa, niin ei se mun tavoitteeni kyllä ole, heheehee.
(Sama idea kuin siinä vanhassa vitsissä paavista joka saapuu vierailulle Helsinkiin. Toimittaja: Aiotko vierailla bordelleissa täällä Helsingissä? Paavi: Onko täällä bordelleja? Otsikko: Suomessa vieraillut paavi kyseli bordellien perään)
Luulen että toimittaja tässä hiukan v:ttuili hra kirjailija Kelan kustannuksella.
Tiesittekö muuten, että islannin kielellä kela tarjoittaa suutelemista? Islantilainen ystäväni ihmetteli kun siihen tarvitaan Suomessa kortti.
12. kesäkuuta 2008 kello 10.52
Mitenkäs toimittaja tuossa nyt ilkeä oli? Jos kirjoittaa eikä pidä Saramagoa esikuvanaan, ei siinä mitään ilkeää ole. En nyt ymmärrä tätä keskustelua ollenkaan.
12. kesäkuuta 2008 kello 11.46
Hei Mermaid ja muut, en ota kantaa juuri tähän Kelan haastatteluun, sillä en tiedä sen synnystä. Mutta siis journalistin ohjeissa on selvästi ilmaistu haastateltavan oikeudet ja myös toimittajan oikeus omaan tekstiinsä:
Journalistin ohjeet: Haastateltavan ja haastattelijan oikeudet
16. Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useammissa välineissä. Haastateltavan tulee aina saada tietää, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi.
17. Haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on yleensä syytä suostua, jos se toimitusteknisesti on mahdollista. Oikeus koskee vain haastateltavan omia lausumia, eikä sillä saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle.
18. Haastateltavan kieltoon julkaista lausumansa tulee suostua vain, jos olosuhteet ovat haastattelun antamisen jälkeen muuttuneet niin olennaisesti, että julkaiseminen olisi selvästi kohtuutonta.
Ja sitten vielä virheiden korjaamisesta:
20. Olennainen virhe on viipymättä korjattava.
(Journalistin ohjeet löytyvät kokonaisuudessan täältä: https://www.journalistiliitto.fi/Resource.phx/sivut/sivut-journalistiliitto/pelisaannot/journalistinohjeet/uudet.htx)
12. kesäkuuta 2008 kello 11.50
Lupaan lukea Kelan kirjan heti kun Saramago kommentoi sitä tai Kela saa Nobel-palkinnon. Kumpi vaan ensin tapahtuukaan.
12. kesäkuuta 2008 kello 11.59
”Toimittaja: Mitä kirjoja olet itse lukenut, Anssi?”
Kysytäänkö kirjailijalta tuollaista? Lapsilta joskus, kun on vasta vähän ikää ja lukutaitovuosia takana.
12. kesäkuuta 2008 kello 12.00
Mainio näkökulma, Mermaid! Kaikki ei ole aina tasan sitä miltä ensin näyttää. Karvaita kokemuksia siitä(kin) minulla on, sillä olen ollut aikanaan vielä herkempi provosoitumaan kuin tänä pänä.
Ja kiitos nasevista vitseistä, Juha ja Mermaid.
12. kesäkuuta 2008 kello 13.26
Maravilha, ei nyt ehkä juuri noilla sanoilla…
Mutta idea on sama.
Voihan olla, ettei Kirjalija Kela tajunnut pyytää omia lausumiaan ennalta tarkistettaviksi. Tuskin toimittaja niitä automaattisesti haastateltavalle lähettää. En väitä että toimittaja olisi laittanut sanoja Kelan suuhun, mutta kaikki ei tosiaan aina ole sitä miltä näyttää, kuten Kerttuli asian ilmaisi.
Vielä yksi haastattelukysymys: Onko sinulla alkoholiongelmaa?
Vastaus: Ei ole! (?!)
Otsikko:
Iskelmälaulaja Kolmonen: Minulla ei ole alkoholiongelmaa
(syntyvä ajatus: taitaapa olla…)
12. kesäkuuta 2008 kello 13.49
Kun Matti nyt sattui ottamaan urheilun esille, voin minäkin ohimennen sivuta aihetta. Kävin nimittäin äsken testaamassa sadan metrin juoksua hiihtoasussani. Kelloni näytti 8,3 sekuntia ollessani 3 sentin päästä maalista. Pysähdyin siihen, kun ei sitten hotsittanutkaan juosta loppuun. Käännyin ja lähdin kaljalle.
Nyt kun olen varastanut Matilta palan komiikkaa ja tehnyt siitä oman versioni, voinen vakavoitua. Minua kiinnosti artikkelissa se Kelan lausuma, että kustannustoimittajan mukaan tietyt tahot tulevat lyttäämään kirjan täydellisesti. Niin kuin sanoin, tällä yritetään kalastaa suopeampia arvosteluja. Mietin myös sitä, mahtaisiko kustannustoimittaja antaa tällaisen varoituksen, jos kirja olisi hänen mielestään hyvä. Minusta tuntuu, ettei. Jos itse lukisin häikäisevän käsikirjoituksen, varoittelisin pikemminkin ylistävistä arvosteluista. Toppuuttelisin etukäteen, ettei kuuluisa kusi nousisi päähän.
Mutta kateellisiahan tässä kaikki ollaan, herrajumala tätä kirjallisuuspiirin pahuutta. Paitsi tietysti minä, joka sanoin, että Kelan kirja on ilmiömäisen nerokas. Anssi Kela on tehnyt kirjallisuudelle sen, minkä Einstein teki tieteelle. Olen mullistunut.
13. kesäkuuta 2008 kello 0.33
En oikeasti usko, että Mermaid olisi kirjoittanut, mitä täällä näyttää olevan kirjoitetun, tai voihan olla, että hän ei ole tarkastanut, mitä on kirjoittanut, mutta miksei ole myös niin, että on tarkastanut, mutta ei ole viitsinyt korjata virheitä, mutta enemmänkin saattaa olla uskottavampaa, että Kirsi on ollut aikeissa korjata lauseet, jotka Mermaid on vaatinut korjattavaksi, mutta inhimillisen unohduksen vuoksi virheet ovat jääneet korjaamatta, joten sekin lienee pakko laskea vaihtoehdoksi, että on sellainenkin vaihtoehto, että Mermaid on saattanut voida olla ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, että edellytys sellaiseen vaihtoehtoon on olemassa, että saattaa kukaties olla mahdollista, ettei sinänsä oletettavia Mermaidin kirjoittamia lauseita ole kenties tarkastanut hän, jonka mahdollisesti niitä pitäisi tarkastaa, eli tällä tarkoitan häntä, jonka kaikki olettavat mahdollisesti olevan Kirsi, joka on saattanut olla mahdollisesti aikeissa ottaa huomioon, että epäilemättä nämä ajatukset, jotka siis Mermaid on tässä vaiheessa oletusta mitä luultavammin kirjoittanut, eivät olisikaan hänen, mikä vaihtoehtona ei ole lainkaan poissuljettu, kun ajattelee sitä, että on luultavaa, tai tarkemmin sanottuna saattaa olla luultavaa, että joka tapauksessa nämä Mermaidin lauseet ovat jossain vaiheessa Mermaidin omassa mahdollisessa editointivaiheessa unohtuneet vaikkapa tekstinkäsittelyohjelman mahdolliseen toiseen versioon, joka sitten saattaa olla juuri se, joka hyvin mahdollisen todennäköisesti on päätynyt luulemamme, epäilemämme ja mikä ettei uskomamme Kirsin tarkastettavaksi, ja näin ollen saatan uskoa siihen, että uskon olevani valmis uskomaan kaiken olevan vain väärinkäsitystä, ja mikäli mahdollista, pahaa väärinkäsitystä, sillä voihan olla, että uskon siihen, että lopulta Mermaid ei ole ehkäpä, kenties, luoja yksin tietää, herravarjele, tarkoittanut sitä, mitä on mahdollisesti tarkoittanut.
Mutta pienellä varauksella toki.
13. kesäkuuta 2008 kello 2.39
Päivää kaikille.
Kuten Kuukausiliitteen jutusta ilmeni, on minua jonkin verran varoiteltu ns. kirjallisten piirien herkkähipiäisyydestä. Nyt se on kai viimeistään pakko uskoa.
Myönnän muotoilleeni Saramago-lausunnon pienet pirunsarvet päässä, mutta myös pilke silmäkulmassa. Sain jutun asianmukaisesti ennakkoon tarkistettavakseni, enkä nähnyt syytä tehdä korjauksia. Joidenkin tässä ketjussa kirjoittaneiden vetämät johtopäätökset ovat kuitenkin olleet sen verran huikeita, että tahdon tehdä tiettäväksi seuraavat seikat:
1) En pidä itseäni Nobel-tason kirjoittajana. Kaukana siitä. Olen viimeistelemässä vasta ensimmäistä kirjaani ja tunnen itseni sen suhteen hyvin epävarmaksi. Minä en tässä vaiheessa oikeasti osaa sanoa, onko se hyvä vai huono, olen prosessin aikana tullut sokeaksi omille sanoilleni. Suurin pelkoni lienee se, että kirjani julistettaisiin pökäleeksi, jota ei koskaan olisi julkaistu ilman julkista statustani.
2) José Saramago on minua huomattavan paljon lahjakkaampi kirjoittaja. En osaisi kirjoittaa Luolan kaltaista kirjaa. Se ei kuitenkaan tehnyt siitä mielestäni hyvää. Luin kirjan väkisin loppuun, sitä ei yksinkertaisesti oltu kirjoitettu minulle. Luolan lukeminen oli vähän kuin olisi kuunnellut klassista musiikkia – minun makuuni pitkäveteistä. Minä olen lyhyiden pop-kappaleiden ystävä. Lukemiltani kirjoilta peräänkuulutan vähintään selkeitä kappalejakoja. Olen pohjimmiltani hyvin yksinkertainen ihminen.
Lausuntoni alkuperäinen pointti oli lähinnä se, että olen kokenut erittäin tärkeäksi lukea myös sellaisia kirjoja, joista en pidä. Niitä analysoidessani minulle on terävämmin jalostunut ajatus siitä, millaisen kirjan tahdon itse yrittää taitojeni rajoissa kirjoittaa. Luola palveli minua erinomaisesti juuri tässä tarkoituksessa. Muuhun Saramagon tuotantoon en ole tutustunut.
Tunnen median käyttäytymistä jo vanhastaan sen verran hyvin, että tiesin Saramago-sammakkoa suusta päästäessäni, että ainakin tämä tulee takuuvarmasti olemaan lehdessä – toimittajilla kun on tapana riehaantua aina kun haastatteluissa arvostelee tai haukkuu muita. Pyrkimyksenäni oli kuitenkin ainoastaan kuvata omaa prosessiani, kuten edellä mainitsin. Sanani olisin toki näin jälkikäteen ajatellen voinut valita hiukan huolellisemmin. Pyrin kehittämään ulosantiani tältä osin.
En joka tapauksessa lähtisi vielä tässä vaiheessa räätälöimään yleistyksiä tyyliin ”jos pidät José Saramagosta niin tulet vihaamaan Anssi Kelaa” – tai toisin päin. Makuasioitahan nämä ovat. Jos jotain saan toivoa, niin sitä, että kirjallista kyvykkyyttäni/kyvyttömyyttäni puntaroitaisiin miehissä vasta sen jälkeen kun kirjani on luettu.
Pysähdyin vielä oikein pohdiskelemaan nimimerkki ”tonin” yllä esittämää väitettä siitä, että olisin haastattelussa antamallani ”tiettyihin tahoihin” liittyvällä lausunnolla pyrkinyt kalastelemaan maireampaa kritiikkiä. Tietoisesti en ole näin toiminut, mutta alitajuisesti?
(Viisi minuuttia omien sisäisten motiivien aprikointia otsa rypyssä.)
Enpä usko. Totesin vain ääneen asian, joka minulle oli kerrottu – siinä kaikki. En sitäpaitsi usko edes voivani erityisemmin vaikuttaa kriitikoihin. Useimmilla on luultavasti jonkinlainen ennakkoasenne kirjaani tarttuessaan (voi olla positiivinenkin), mutta arvelisin, että vain hyvin harvassa tapauksessa kritiikki laaditaan puhtaasti ennakkokäsitysten perusteella. Toivottavasti olen oikeassa. (Tällä taas en tietenkään tarkoita sitä, että olettaisin kirjani olevan mestariteoksen, jota kaikkien tulee suitsuttaa. Tätä ketjua lukiessa on näköjään tullut hieman vainoharhaiseksi. Tuntuu siltä, että jokainen lause on syytä varmuuden vuoksi erikseen selittää.)
13. kesäkuuta 2008 kello 8.27
Vielä yön yli nukkumisen jälkeenkään en ole ihan rauhoittunut. Kuinka Kela voi antaa ymmärtää että Saramago ei kirjoita tarinoita. Ja että Kela itse olisi siinä hommassa parempi. Tuo on aivan kuin joku sanoisi että maa on pannukakku. Muut ihmiset joutuisivat sitten kiusalliseen tilanteeseen ja kertomaan että oikeastaan kauan on tiedetty että maa on pallo.
13. kesäkuuta 2008 kello 12.09
Terve Anssi Kela ja tervetuloa lukupiiriin!
Ei täällä tarvitse ryhtyä vainoharhaiseksi : ) En nyt tiedä kirjallisista piireistä, mutta kuten itse totesin, minulla ei ole sinänsä ennakkokäsityksiä kirjastasi. Mutta kieltämättä pirunsarvesi Saramagon kohdalla saivat minut sellaisiakin ehkä luomaan. Pahoittelut siitä. Tiedän useita, jotka eivät pidä Saramagosta, mutta tässä ei minusta ollut kysymys siitä. Toivotaan, ettei lauseesi “jos pidät José Saramagosta niin tulet vihaamaan Anssi Kelaa” pidä paikkaansa sillä itse enemmän kuin pidän Saramagosta. Ja Saramago jos kuka ON tarinankertoja!
Uskoisin, että jokainen kirjailija toivoo, kuten toteat, että kirjallista kyvykkyyttä/kyvyttömyyttä puntaroidaan ilman ennakkoluuloja. Luulen, että se tapauksessasi on mahdotonta. Toisaalta sitä ei ehkä kannata liikaa miettiä. Minusta on rohkeaa kirjoittaa silti. Vaikka kustannustoimittajasikin sinua varoitteli. Toni, voi olla, että tällaisen kertomisella kalastellaan suopeampia arvioita, mutta toisaalta se on myös totta. Kustannustoimittaja on toedennäköisesti monenmoista kokenut ja tietää, että jos julkisuuteen muilla keinoin tullut ihminen esimerkiksi kirjoittaa kirjan, siihen saatetaan suhtautua (sen kirjallisesta tasosta riippumatta) myös ennakkoluuloisesti. Kannattaako tätä sitten sanoa ääneen on toinen juttu.
Onneksi ammattikriitikot varmasti osaavat suhteuttaa asiat ja toimivat ammattitaitoisesti. Jos kirja on loistelias, tuskin sitä kukaan kriitikko kirjoittajan nimen takia tyrmää.
13. kesäkuuta 2008 kello 12.44
Ensinnäkin täytyy todeta, että kiitos Anssi Kelalle, joka itse tuli valottamaan tänne ajatuksiaan.
Minusta on todella hyvä, että meitä on moneen junaan. Kaikki kirjat kuten musiikkikaan ei ole tarkoitettu kaikille. Se tarkoita, etteikö voisi joskus ottaa riskiä ja kokeilla oman makunsa ulkopuolella olevia asioita.
Aivan epäilemättä muilla ansioilla julkisuuteen tulleella on vaikeampi tulla otetuksi avoimesti kirjallisuuspiireissä vastaan. Näkyyhän se siitä, mitä Kata Kärkkäistä on kohdeltu. Osittain se näkyy musiikkipiireissäkin, esim. ainaiset naljailut laulavista malleista ja misseistä.
Ja muille: miksi EI saisi sanoa, että ei pidä José Saramagosta tai ettei Saramago kirjoita tarinoita? Mielipide on sekin.
13. kesäkuuta 2008 kello 12.46
Ja unohtui kysyä: maravilha, miksi moinen ilkeys Kelaa kohtaan? Et ehkä pidä hänestä tai hänen musiikistaan tai edes vielä imestymättömästä kirjastaan, mutta ei kai se oikeuta moiseen ilkeyteen?
13. kesäkuuta 2008 kello 12.47
Hauska oli lukea ajatuksiasi, Anssi Kela! Koetetaan olla ennakkoluulottomia…
Ja ainakin kirjasi sai näin ennakkomainosta, ja voimme sitten pohtia täällä mitä siitä pidämme.
Toni, re: edellinen postauksesi, tässä on se vissi ero, että Kirsi ei haastatellut minua lehteen. Tiedän itse että asiat voi käsittää monella tavalla ja toimittajat mielellään nostavat esiin raflaavia juttuja. Onhan se paljon kiinnostavampaa niin. Toisaalta, itsekin joskus toimittajana työskennelleenä tiedän että jotkut korjaukset joita ihmiset haastatteluihin pyytävät ovat aivan uskomattomia. Lauseita halutaan muuttaa vaikka ne olisivat nauhalla, ja puhekielisyydet poistaa. Eli se voi mennä kummin päin vain. Mukavaahan se on että haastateltava (kuten Kela) puhuu avoimesti ja rehellisesti, eikä vain ympäripyöreitä.
Mitä haastatteluihin tulee, niin luin nyt vasta haastattelusi Annassa, Kirsi, ja se oli tosi hauska.
Mikä muuten on sen Anssi Kelan kirjan nimi?
13. kesäkuuta 2008 kello 12.55
Nimimerkki ”Anssi Kela”, ihmettelen motiivia mainita julkisesti kustannustoimittajasi varoitelleen, että tietyt tahot tulevat lyttäämään kirjasi täydellisesti. Äkkiä luulisi, että varoitus on annettu sinulle, sinua varten. On oltava jokin syy, miksi se kerrotaan lukijoille. Siihen on kaksi vaihtoehtoa. Joko sillä tosiaan kalastellaan parempia arvosteluja kriitikoilta, joiden sanaan sivumennen sanoen minä en paljon perusta. Tai sitten haluat sanoa, että on kirja sitten hieno tai huono, arvostelut ovat tiettyjen tahojen puolelta joka tapauksessa täydellisen lyttääviä. Viesti on siis se, että meidän lukijoiden ei pidä ottaa vakavasti huonoja arvosteluja, ainoastaan hyviä.
Toisaalta ymmärrän huolesi. Jos kirja lytätään vain ruman menneisyytesi takia (pieni kevennys), luottamus oikeudenmukaiseen maailmaan katoaa. Tosin menneisyytesi vuoksi kirja myös julkaistaan. En sano, ettei sitä ei julkaistaisi ilmankin.
Itselläni on tiettyjä ennakko-odotuksia tällaisissa tapauksissa, mutta niillä on vinha kokemuksellinen perä. Hieno hetki itselle lukijana on huomata ennakko-odotusten olevan luuloja: jos olen lukenut hyvän kirjan odotettuani huonoa, olen onnellinen kirjailijan puolesta, mutta ennen kaikkea ylpeä itsestäni voitettuani luuloni.
No, syksyllä näemme, minkälainen on nimimerkki ”Anssi Kelan” kirja. Kohdallani toimin kuten aina; selaan kirjakaupassa sivuja sieltä täältä, ja jos teksti toimii, ostan opuksen. Ehkä palaamme asiaan. Kuka tietää, vaikka Kirsi ottaisi sen vaikka kuukauden kirjaksi.
13. kesäkuuta 2008 kello 13.15
Mietityttää. Jos joku muun alan julkku kirjoittaisikin kirjan ilman, että siitä tehtäisiin numeroa etukäteen. Se julkaistaisiin yhtenä esikoisena muiden joukossa. Ja sitten syntyisi ihmetystä, onko tää Se anssikela! vai joku muu, kun tää on näin h…?!
Tai jos julkku ottaisi riskin ja kirjoittaisi salanimellä. Silloin selviäisi se, mitä kirjasta oikeasti ajatellaan. Myynti olisi sitten sitä mitä olisi. Mutta halu mitata puhtaasti kirjoittajan kykyään vaikuttaisi vilpittömämmältä. Nyt herää kyllä ajatus siitä, että siivitysapua halutaan ottaa vastaan silläkin riskillä, että jotkut teilaavat teoksen omien ennakkoasenteidensa perusteella eikä silkan lukukokemuksen. Mutta myynti on taattu. Jos oikein rumasti ajattelisi niin rahantuloa ei tällä tavalla voi estää, on lukijat sitten ennestään faneja tai niitä, jotka uteliaisuuttaan (ja panettelun mahdollisuuden toivossa) sen hankkivat. En ole seurannut yhtään ko. Kelan musiikillista uraa, mutta onko se laskusuunnassa, onko rahantarvetta… Rumaa joo…
Ja juu. Onhan tää kohtuutonta, että jotakuta kirjoittajayrittelijää näin ruoditaan, mutta niin se vaan on, että sitä saa mitä tilaa. Valinta on ikioma. Ois ollu toi toinenkin vaihtoehto. Ja muitakin…
13. kesäkuuta 2008 kello 13.30
Kaikki täällä eivät kuulu minkäänlaisiin kirjallisiin piireihin. Kaikki asiat eivät ole makuasioita. Cristiano Ronaldo on parempi jalkapalloilija kuin minä, se ei ole makuasia vaan tosiasia.
13. kesäkuuta 2008 kello 15.31
Ihmettelen kovasti tämän keskustelun kiertymistä kirjailijan ”hyvyyden” ja kirjoittamisen arvottamisen ympärille. Jokaisella kirjailijalla ja tekstinsä julkaisemista toivovalla on varmaan omat syynsä, mutta luulisin, ettei oman kirjoittamisen tasonsa ”mittauttaminen” ole kovinkaan yleinen. Itseltänikin julkaistaan esikoisromaani syksyllä, mutta syyt sen tarjoamiseen kustantamoille ovat muut: ennen kaikkea halusin saada oikeutuksen kirjoittamisen vaatimalle ajankäytölle lähipiirini silmissä. Ei sitä aivan ”hukkaan” nyhrätty päätteen ääressä. Toinen suuri syy oli haluni päästä tutustumaan toisiin vakavissaan kirjoittaviin ihmisiin ja kustannustoimittajiin. Halusin keskusteluja kirjoittamisesta ja kirjoittajan elämästä. Oikeastaan elämästä ylipäänsä. Ehkä halusin myös ammatillista uskottavuutta – varsinainen ammattini liittyy myös kirjoittamiseen. Se, että joku muukin kuin kustannustoimittaja tulee lukemaan kirjani (ja ehkä kirjoittamaan siitä kritiikkejä) on kai hinta, joka on maksettava. Samaan hintaan sisältyvät varmaan kaiken maailman arvelut ja johtopäätökset puolihuolimattomista kommenteista. Ja täysin älytön vertailu. Joka tapauksessa kaikkein tärkeintä on kirjoittamisen ILO ja RIEMU. Se, että on saanut kirjoittaa. Lähteä täysin omista lähtökohdistaan. Mitätöijiä ja lannistajia kyllä riittää pilvin pimein. Monilla kirjoittamiskursseilla huomasin kyllä, että monet haluaisivat kirjoittaa, mutteivät saa juuri mitään aikaiseksi mielessään asuvan musertajan ja arvottajan takia.
13. kesäkuuta 2008 kello 16.35
Mermaid, minähän vain spekuloin. Huvituin, koska ensin väitit, ettei haastateltava saa tarkastaa haastatteluaan, ja kun se todettiin virheelliseksi väitteeksi, spekuloit mahdollisuudella, ettei nimimerkki Anssi Kela tajunnut pyytää haastattelua tarkistettavaksi. No, nyt vastaukset ovat luettavissasi, joten enemmät sanalliset keinottelut aiheesta ovat turhia.
Sen verran kommentoisin vielä nimimerkki Anssi Kelalle, että jos minä kuulun tiettyihin piireihin, olen enemmän kuin otettu. Ikinä en ole kuulunut tiettyihin piireihin ja nyt se siis on toteutunut. Mahtavaa. Voi tätä ylevyyttä.
Ja herkkähipiäisyydestä: näin tiettyjen piirien edustajana – upeaa on jopa kirjoittaa se hieno määrite – että minun hipiäni herkistyy enemmänkin hölmöistä lausunnoista, koskevat ne sitten mitä tahansa elämän tai kulttuurin aluetta. Pirunsarvilla tai ilman.
13. kesäkuuta 2008 kello 20.12
Toni, ei haastateltava aina saakaan haastattelua tarkistaa. Journalistin ohjeet on yksi asia, käytäntö monesti toinen. Ja vaikka haastateltava haluaisikin jotakin muuttaa, ei siinä välttämättä niin käy… saahan sitä aina haluta.
Mutta mukavaa, että huvituit, Toni… Huvittaminen ja spekulointi ovat niitä harvoja ilmaisia iloja täällä. 
Ja minusta hölmöt lausunnot ovat toisaalta aika hauskoja, koskivat ne sitten uuniperunoita tai kirjallisuutta.
13. kesäkuuta 2008 kello 20.36
Hölmöt lausunnot ovat aina hauskoja paitsi silloin kun ne tulevat omasta suusta
: )
Kyllä väittäisin, että omat sitaatit saa tarkistaa aina. Ainakin jos tajuaa pyytää. Muun tekstin, eli toimittajan tekstin tarkistaminen on jo toinen juttu. Toimittajahan saa toki kirjoittaa kohteestaan mitä tykkää. Inhottavimpia ovat sellaiset tapaukset kun otsikoinnilla saadaan viaton lause näyttämään jotenkin keskeiseltä ja koko jutun tyylilaji muuttuu pelkän otsikon takia.
Luulenpa, että Kelan kirjaan palataan vielä kunhan se ilmestyy elokuussa. Tässä muuten kirjasta tietoa: http://www.teos.fi/kirjat.php?id=190
13. kesäkuuta 2008 kello 20.59
Sehän kuulostaa aika kiinnostavalta. En itse haluaisi kyllä Kalevi Sorsaa päähäni!! Varmasti olet Kirsi oikeassa, mutta ei ole mitenkään sanottua että omat sitaatit saisi muuttaa, vaikka ne tarkastaisikin. ”Ilkeä” toimittaja voi vielä lisätä juttuun että haastateltava tai hänen edustajansa otti myöhemmin yhteyttä ja sanoi että tuota juttua et sitten lehteen laita (olen nähnyt tätä aika usein). Ja silti se oli lehdessä. Mutta monesti se tekee haastattelusta kiinnostavamman meidän lukijoiden kannalta, joten en minä valita.
13. kesäkuuta 2008 kello 21.58
Nimimerkki Kirsi Piha, miten niin hölmöt lausunnot ovat aina hauskoja paitsi kun ne tulevat omasta suusta? Kun lausun hölmöyksiä omasta suustani, ystävilläni on todella hauskaa, joskus vielä vuosien päästäkin.
Nimimerkki Mermaid, näin on.
Nimimerkki Milli, tietenkin hölmöt sanomiset ovat vain puolihuolimattomia heittoja, jotka media on vääristellyt. Ja ne, jotka näille puolihuolimattomille kommenteille iloisesti irvailevat, ovat musertajia, paskakasoja, idiootteja, typeryksiä, saamattomia, lahjattomia, kusipäitä, neurootikkoja, lannistajia, laiskoja, onnettomia, säälittäviä, tuomittavia, moraalittomia, rumia, hulluja ja epärehellisiä.
Mutta nyt loppuu irvailu. En todellakaan aio väittää tekopyhäksi kommenttiasi: ”Se, että joku muukin kuin kustannustoimittaja tulee lukemaan kirjani on kai hinta, joka on maksettava.”
13. kesäkuuta 2008 kello 23.23
Kiitos Anssi, että vaivauduit infomoimaan meitä ”kirjallisuuspiiriläisiä” Minäkin olen siis saanut ylennyksen piireihin, mahtavaa! *naur*
Niistä piireistähän on täällä keskusteltu ennenkin, ja luulenpa että meistä tänne kirjoittavista ei kovin moni niihin piireihin kuulu.
Hesarin jutusta jäi laimea/tylsä kuva kokonaisudessaan, pidin paljon enemmän tästä omasta äänestäsi. Siksi siis kiitos, että tulit sanomaan sanasen!
14. kesäkuuta 2008 kello 12.25
Täytyy myöntää, että kirjan nimi on loistava, Kesä Kalevi Sorsan kanssa. Todella hyvä! Sorsa oli ajatteleva mies ja vaimonsa Irene loistava kääntäjä. Kelan lehtijuttu oli mauton, kommentit täällä hmmm… eikä hänen musiikkinsa minuun kolahda, mutta tuo nimi ja kirjan idea kyllä. Annan siis hänelle tilaisuuden vaikuttaa minut ja laitoin kirjan heti varaukseen kirjastosta.
14. kesäkuuta 2008 kello 12.37
Kävin vielä lukaisemassa Kelan laulujen sanoja ja pieni epäilys häivähti mieleeni. Mutta pidän lainausvarauksen toistaiseksi voimassa…
14. kesäkuuta 2008 kello 13.33
Luin vielä tuon Kirsin ”alustuksen” saadakseni selville, mistä täällä oikein keskustellaan. Jaahas, vai niin, toni on siis kaiken Anssi Kela- hehkutuksen takana! No, ei se minua haittaa.
Joka tapauksessa paljon onnea ja menestystä Anssi Kelan kirjahankkeelle. Vitsikirjastako ei sitten tullutkaan mitään? ( vrt. Kelan blogi Harhaa) Tästä blogista kyllä taatusti selviää, että A.K. on tarinankertoja jos kuka.
Kirsiltä vielä kysyisin perusteluja, miksi José Saramago on niin erityisen hyvä? Mikä hänen kirjallisessa tyylissään viehättää?
Minua hän kiinnostaisi erityisesti portugalilaisena, mutta kertooko hän kirjoissaan samantapaisista asioista kuin esim. Tabucchi Kertoo Pereira-kirjassaan? Siis vaikkapa Salazarin hirmuhallinnosta ja Espanjan sisällissodan vaikutuksista pienen ihmisen elämään. Saramagohan on todella aikalainen, hän, paljon enemmän kuin nuorempi – ja italialainen – Tabucchi.
Vai onko hän sittenkin vain jaaritteleva, onnettoman sotkuinen tarinananiskijä?
Kyllähän minulla on paljon muitakin nobelisteja, joita en ole lukenut. Kelläpä ei olisi. Ihailen kyllä jokaista, joka on yhdenkin Saramagon lukenut.
14. kesäkuuta 2008 kello 13.54
Ah, Saramago ansaitsee oman postauksen! Palaan Lene pian asiaan!
18. kesäkuuta 2008 kello 10.08
Tähän ketjuun kirjoittaminen lienee tässä vaiheessa jo kuolleen kaakin piiskaamista, mutta tuossa on viime päivinä pitänyt kiirettä, enkä ole ehtinyt näille palstoille. Edellisen kommenttini jälkeen on joka tapauksessa esitetty pari vastauksen arvoista kysymystä.
Kerttuli kirjoitti seuraavasti:
”Tai jos julkku ottaisi riskin ja kirjoittaisi salanimellä. Silloin selviäisi se, mitä kirjasta oikeasti ajatellaan. Myynti olisi sitten sitä mitä olisi. Mutta halu mitata puhtaasti kirjoittajan kykyään vaikuttaisi vilpittömämmältä. Nyt herää kyllä ajatus siitä, että siivitysapua halutaan ottaa vastaan silläkin riskillä, että jotkut teilaavat teoksen omien ennakkoasenteidensa perusteella eikä silkan lukukokemuksen. Mutta myynti on taattu. Jos oikein rumasti ajattelisi niin rahantuloa ei tällä tavalla voi estää, on lukijat sitten ennestään faneja tai niitä, jotka uteliaisuuttaan (ja panettelun mahdollisuuden toivossa) sen hankkivat. En ole seurannut yhtään ko. Kelan musiikillista uraa, mutta onko se laskusuunnassa, onko rahantarvetta… Rumaa joo…”
Itse asiassa leikittelinkin alunperin ajatuksella kirjoittaa salanimellä, juuri em. syistä. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, että käytännössä tämä olisi kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Kun kirja julkaistaan, niin sitä on kuitenkin jollain tavalla markkinoitava, on kirjoittaja tunnettu nimi tai ei. Voihan markkinoinnin toki jättää kokonaan väliinkin, mutta minä ainakin toivon, että joku myös lukisi kirjani nähtyäni sen eteen suuren vaivan. Musiikkibisneksessä olen oppinut, etteivät kuulijat/lukijat tule itsestään.
Olisin tietysti voinut kirjoittaa pseudonyymillä ja laittaa pressikuviin ja mahdollisiin haastatteluihin esim. yhden Henrin patsastelemaan, mutta tämä olisi ollut A) liian työlästä ja B) moraalisesti hyvin arveluttavaa.
Kuulen korvissani jo jatkokysymyksen: miksi olen sitten alkanut huudella julkisuudessa kirjastani jo kauan ennen sen julkaisua?
Mainitsin tosiaan kirjoittavani kirjaa jossain tv-haastattelussa jo viime kesänä. Päätin puhua aiheesta kahdesta syystä. Ensinnäkin minulta kysyttiin jatkuvasti, että koska seuraava levyni tulee. Koin hyvin kiusalliseksi kierrellä ja kaarrella ja yrittää keksiä erilaisia tekosyitä. Reilumpaa oli todeta harriholkerimaisessa hengessä: minä kirjoitan nyt kirjaa. Toinen syy oli se, että asian julkistamisella pistin tulta myös oman ahterini alle. Oli syytä vastata omaan huutoonsa.
Mitä tulee Kerttulin esittämään epäilykseen taloudellisista vaikuttimista: asiahan on oikeasti niin, että mikäli haluaisin tehdä ainoastaan rahaa, niin jatkaisin hyväksi havaitulla väylällä ja tekisin lisää biisejä ja levyjä. Tämä kirjan kirjoittaminen on ollut valtava riski ja heittäytyminen tuntemattomaan – ei ole ollut mitään takeita siitä, että se muodostuisi minulle taloudellisesti kannattavaksi.
En alunperin edes suunnitellut kirjan kirjoittamista. Se alkoi käytännössä sattumalta tilanteessa, jossa minun oli oikeasti tarkoitus ryhtyä rustaamaan ralleja seuraavalle levylle. Olen kirjan vuoksi jättänyt leipätyöni kahdeksi vuodeksi. Joten ollaan lopputuloksesta mitä mieltä tahansa, niin kirjani voidaan kuitenkin sanoa syntyneen ns. puhtaasta kirjoittamisen ilosta. Tästä olen ylpeä.
Toni (joka näyttää vetäneen herneen nenäänsä siitä, että nimitin häntä nimimerkiksi) puolestaan kirjoitti tähän tyyliin:
”Nimimerkki “Anssi Kela”, ihmettelen motiivia mainita julkisesti kustannustoimittajasi varoitelleen, että tietyt tahot tulevat lyttäämään kirjasi täydellisesti. Äkkiä luulisi, että varoitus on annettu sinulle, sinua varten. On oltava jokin syy, miksi se kerrotaan lukijoille.”
Minä olen vuosien varrella tehnyt haastatteluja jonkin verran ja minulla on haastattelutilanteessa ollut hyvin harvoin mitään varsinaista agendaa – muuten kuin erittäin yleisellä tasolla (musiikkiin liittyvässä haastattelussa puhutaan musiikista, UNICEF-kampanjaan liittyvässä haastattelussa UNICEFista jne.). Kuukausiliitteen juttu liittyi kirjaan, joten puhuimme kirjasta ja kirjoittamisesta. Tämän pidemmälle en ollut asiaa ennakolta miettinyt. Minulla ei ollut mukanani muistiinpanoja, johon olisin ranskalaisilla viivoilla merkinnyt asioita, jotka haluan ehdottomasti tehdä tiettäväksi.
Haastattelu kesti muistaakseni kolmisen tuntia. Toimittaja Ilkka Karisto oli lukenut kirjani keskeneräisen version ja kyseli siitä ja sen ympäriltä. Myös kritiikki ja kriitikot liittyvät olennaisesti minkä tahansa taiteen tekemiseen (vaikka en sivumennen mainittuna kyllä koe olevani varsinaisesti taiteilija), joten myös tätä aihetta luonnollisesti käsiteltiin. Kuten montaa muutakin: kolmeen tuntiin mahtuu paljon puhetta.
Tällä yritän selittää sitä, että kaikella mitä ihminen päästää suustaan ei välttämättä ole erityistä motiivia. (Tai jos ruvetaan halkomaan hiuksia, niin ehkä sittenkin on, mutta erilaiset alitajuiset, vaistonvaraiset yms. motiivit eivät nyt liity tähän. Nyt kyse on väitteestä, että minä pyrkisin lausunnoillani juonimaan kritiikkejä paremmiksi – ikään kuin se olisi edes mahdollista.) Minulle oli vain kerrottu, että on tahoja, jotka tulevat joka tapauksessa lyttäämään kirjani. Tämä ei ole mikään salaisuus ja kun puhe kääntyi tulevaan kritiikkiin, niin tulin maininneeksi asian. Entä sitten? Mielestäni tuon mainitseminen oli hyvinkin luonnollinen asia.
Koska tämä Kuukausiliitteen juttu oli ensimmäinen antamani puhtaasti kirjaan liittyvä haastattelu, niin minua kiinnostaisikin jatkoa ajatellen tietää, että millaisia tällaisten ”kirjallisten” haastatteluiden pitäisi olla? Mitä on lupa sanoa ja mitä ei? Väärinkäsitysten välttämiseksi voisin nimittäin eliminoida tulevista haastatteluista kokonaan ns. inhimillisen tekijän ja lähettää lehtien toimituksiin ainoastaan huolellisesti puleeratun lehdistötiedotteen, joka julkaistaisiin sellaisenaan. Sitä lukiessa ketään ei harmittaisi ja maailmasta tulisi hirmu kiva.
18. kesäkuuta 2008 kello 11.32
Tämän ketjun ydin on minulle ollut siinä – mikä on kyllä aiemminkin monta kertaa tullut ilmi niin täällä lukupiirissä kuin elämässä muutenkin – että kirjoitetusta sanasta (ja varsinkin toisen käden raportoinnista ja toimitetusta tekstistä) puuttuu jotain hyvin olennaista, joka kasvokkain tapahtuvassa viestinnässä on. Mistä sitten seuraa suuria tulkintavaikeuksia ja epäoikeudenmukaisuuttakin – vaikkei kukaan olisi mitenkään tarkoittanut vääristellä tai edes huomannut väärinkäsityksen vaaraa.
Sama on huolestuttanut minua uutisia lukiessani. Jos ne koskevat omaa alaani, huomaan säännönmukaisesti kiusallista asiantuntemattomuutta, epätarkkuutta ja usein suoranaisia virheitä. Enkä voi olla tekemättä sellaista johtopäätöstä, että kaikkea minulle vierasta koskevassa uutisoinnissa, on samat ongelmat eli minun saamani ”tieto” niistä on jonkinlainen tiedon haamu.
Sama pätee lähes sellaisenaan siihen kuvaan, joka ihmisistä julkisuudessa välittyy tai joskus ihan väenvängällä välitetään. Sen takia en enää tällä iällä muodostakaan kenestäkään mielipidettä vain heistä kirjoitetun perusteella.
Varmuuden vuoksi laitan tähän selityksen: En tarkoita paheksua toimittajia, koska tiedän varmasti, että heidän joukossaan on paljon eettisesti oikein ja huolellilsesti toimivia. Olen vain huomannut, että omastakin tekstistäni luetaan joskus ihan muuta kuin mitä minä olen siihen omasta mielestäni kirjoittanut.
Kiitos panoksestasi keskusteluun, Anssi Kela! Tässä sinulle ensikritiikki lukupiirisi kommenttien perusteella: Vaikutat sujuvalta kirjoittajalta niin kielellisesti kuin jäsentelyn osalta, mitä tähän ”asiatekstiin” tulee. Ilman tätä kirjoittelua tuskin olisin lukenut kirjaasi. Enhän oikein edes tiedä, kuka olet. Nyt todennäköisesti luen.
18. kesäkuuta 2008 kello 12.35
Hienoa, että kommentoit, Anssi Kela! Ja kiinnostavia ja sympaattisia asioita toitkin esille. Viimeinen kappale kuitenkin taas toi esiin inhimillisen puolen, eli pienenpieni herne on sittenkin nenässä. Ihan toinen maku olisi jäänyt, jos sen olisit jättänyt kirjoittamatta – niinkuin monissa kirjoittamisen oppaissa neuvotaan: jätä viimeinen lause, kappale pois. Mutta sallittakoon sinulle puleeramattomuus tällaisella foorumilla, kuten meillekin
Yksi pointti, joka on tainnut jäädä sinulta huomaamatta, on, että me täällä Lukupiirissä nimenomaan halutaan keskustella ja olla montaa mieltä. Tykätään arvioida, arvostella, harmitella ja kehuskella. Siitä tässä nimenomaan on kysymys, vai?!
Mutta kaikesta huolimatta arvostan sitä, että olet lähtenyt kokeilemaan uusia asioita. Monet jäävät ikuisiksi ajoiksi sammaloitumaan samaan vanhaan. Ja kirjoittaminen on ihanaa, miksi siis tyytyä pelkkiin kertosäkeisiin, kun on taitoa runsaampiinkin tarinoihin.
Aion lukea kirjasi mielenkiinnolla ja toivotan sille onnea ja menestystä!
18. kesäkuuta 2008 kello 14.31
Anssi Kela, olin huomannut, että pari muutakin tunnettua ihmistä on – uudelle alalle ryhdyttyään – muistanut haastattelussa kertoa, että kritiikki tulee olemaan kovaa tietyiltä tahoilta/sisäpiiriltä/kriitikoilta/yms. Siksi nostin asian esille.
Samoin olen pannut merkille, että pari muutakin tunnettua ihmistä on muistanut kirjoittaa nimimerkkiemme eteen sanan nimimerkki. Ikään kuin muistutuksena lukijoille, että olemme nimimerkkejä, erotuksena aidoista ihmisistä, niin sanotuista julkkiksista.
Jonain päivänä Lukupiiriin ilmestyy aito Matti Virtanen ja me kaikki olemme iloisia, kun hän esiintyy omalla nimellään.
18. kesäkuuta 2008 kello 14.40
En usko Anssi, että kukaan olisi sitä mieltä, että on oikeita tai vääriä vastauksia. Ei, puhutaan sitten kirjallisuudesta tai vaikkapa politiikasta. Eikä mitään ohjeita siitä kuinka erityisesti “kirjallisissa” haastatteluissa pitäisi toimia. Oikeastaan on outoa kategorioida näitä näin sillä onhan kirjallisuus useimmille meille vain osa elämää ei jokin testi, joka pitää suorittaa. Jotta tulisi kirjalliseksi ihmiseksi.
Ohjeita tuskin tarvitset, mutta itse olen huomannut, että jos antaa räväköitä ja ristiriitoja herättäviä lausuntoja saattaa olla, että kaikki eivät tykkääkään. Ja niistä halutaan keskustella. Väitelläkin. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista vaikka sen helposti itse sellaiseksi kokeekin. Kiitos siitä, että osallistut itse keskusteluun. Luulenpa, että moni meistä tarttuu kirjaasi tämän(kin) keskustelun kautta syntyneestä mielenkiinnosta. Ja varmasti palaamme asiaan kun se on luettu.
18. kesäkuuta 2008 kello 18.29
Hyviä pointteja, kiitos niistä. Edellisen viestini viimeistä kappaletta en ollut kirjoittanut herne nenässä, pikemminkin huvittuneena. Mutta tämä on juuri sitä mistä Jiikoo edellä viisaasti kirjoittaa: kirjoitettu viestintä on väkisinkin nyansseiltaan kasvoittain tapahtuvaa köyhempää ja väärinkäsitysten mahdollisuus kasvaa. Onhan meillä tietysti nykyisin hymiöitä, mutta se on pakkaspäivä helvetissä ennen kuin meikäläinen hymiöitä käyttää…
Tonille: ymmärrän nimimerkkipointtisi täysin. Näin omalla nimellä kirjoittavana on vain välillä hyvin turhauttavaa kun nimimerkin suojista voidaan laukoa mitä tahansa. Tällä en tarkoita tätä keskustelua, joka on mielestäni ollut varsin asiallista ja maltillista, vaan ylipäätään tilanteita, joissa allekirjoittanut on toiminut maalitauluna erilaisissa kyberavaruuden kovapanosammunnoissa.
Mutta ihan rauhan ja rakkauden hengessä tässä ollaan liikkeellä – ilman herneitä nenässä!
19. kesäkuuta 2008 kello 0.43
Anssi Kela, rempseät lausunnot nostattavat riemua ja pahennusta, vastaväitteitä ja myötämieltä, mutta mikä parasta: vilpitöntä vahingoniloa. Minä olen elämäni aikana lahjoittanut suunnattomasti tätä iloa kanssaihmisille ja pienellä viiveellä (1-10 vuotta) jopa itselleni.
Ja mikä on sen hienompaa ja suomalaisempaa kuin kätkeytyä viikkokausiksi pimeään kellariin häpeämään itseään ja sanojaan, kompuroida sitten takaisin ja pyyhkiä ummehtuneen kellarin pölyt ja itsesyytökset päältään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.