Kesäkuun kirjasta käytiin kiivas keskustelu kun kävi ilmi, ettei Haruki Murakamin kirjan suomennos valmistukaan niin, että voimme ottaa sen kesäkuun kirjaksi.
Päädyin Dostojevsin kirjaan Rikos ja rangaistus.
Keskustelussa tuolloin esitettiin, että koska kaikki oletettavasti ovat klassikot lukeneet ja toisaalta niistä jo niin paljon keskustelleet, niitä ei kannata ottaa kuukauden kirjoiksi. Toisaalta toivottiin, että tässä blogissa tutustuttuaisiin mielenkiintoisiin uutuuksiin, joita ei ehkä muutoin itse löytäisi. Itse olen ajatellut, että lähtökohtaisesti keskitytäänkin niihin. Mutta toisaalta pieni ripaus klassikkoa silloin tällöin ei varmaan tee pahaakaan. Viime vuoden puolella luimme Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Olkoon nyt tämän vuoden klassikkona Rikos ja rangaistus. Sopiihan se nyt tähän ajankohtaankin kun keskustellaan siitä, mitä laki on ja milloin sitä pitää noudattaa.
Itse luen tuon uuden suomennoksen, mutta ei kai sillä niin väliä ole kumman lukee. Tai vaikka lukisi sen alkuperäiskielellä. Sisältö on tärkein.
Sovitaan niin, että kesäkuun kirjana on Rikos ja rangaistus ja koska se on sen verran tuhti paketti, sovitaan keskustelun alkamisajankohdaksi 20.6. ja ei oteta tälle kuulle varjokirjaa. Lukupiirihän lomailee sitten heinäkuun.
16. toukokuuta 2008 kello 14.04
Minulla on meneillään mielenkiintoinen projekti. Luen (kuten olen joissain ketjuissa maininnut) I.Volginin Dostojevskin viimeistä vuotta ja samalla luen Rikosta rangaistusta ”sillä silmällä”. – Minulle sopii tämäntyylinen paneutuminen. Saan taustaa ja syvyyttä – melkein kuin olisin paikanpäällä 1800-luvun lopun Venäjällä.
Volginin kirjan esipuheessa Pekka Pesonen mm. mainitsee, että Volgin käy naistenlehtireportterista kertoessaan Dostojevskin elämän ympärillä olevista pienistä ja suurista skandaaleista. – Minun mieleeni näistä pienistä ja isoista yksityiskohdista raportointi tuo nykyajan iltapäivälehdet myönteisessä mielessä. (Voiko iltapäivälehdet ja myönteinen-sana olla samassa lauseessa?)
16. toukokuuta 2008 kello 21.30
Mun mielestä Pekka Pesonen kirjoittaa Volginista naistenlehtireportterina, kun tämä \\\”raportoi\\\” Dostojevskin ja hänen pahimman vihollisensa Turgenevin välisistä skandaaleista. Naistenlehtireportteri-termi on tässä kuvaamassa näiden skandaalikuvausten turhuutta. D oli henkilönä hyvin ristiriitainen, itsekeskeinen ja epävarma, kollegoille katkera ja kaunainen. Ei näillä asioilla tarvitse naisten- tai iltapäivälehtien tapaan mässäillä.
Volginin teos on käsittämättömän hieno. Pesonen sanoo, että Volginia lukiessa löytyvät omat dostojevskilaiset peruskysymykset, joihin on aina palattava ja jotka aina muuntuvat ja kehittyvät. Mitä ne kysymykset kullakin sitten ovatkaan. Olisi hauska ja oman muuttumisen historian kannalta kiintoisaa lukea esim. ne aineet, joita lukiossa kirjoitin Dostojevskista. Viisas opettaja antoi palautteen, että ei saa samastua liikaa romaanihahmoihin.
Iltapäivälehdet ja myönteinen-sana eivät voi esiintyä samassa lauseessa. Iltapäivälehdet rikkovat kahdeksatta käskyä ja hankkivat sillä elantonsa. Eivät ole anteeksi pyytäneet, eikä kyllä olisi anteeksi annetukaan. Tämä jääkiekkoilmaisu tuokin mieleen, että jääkiekko on ylemmän keskiluokan piiristä tulevien entisten koulukiusaajien, nykyisten väkivaltaisten sikojen peli, jossa nämä toteuttavat taipumustaan juhlittuina sankareina. Teemu nousee fanfaarien soidessa lavalle, naama virneessä ja suu purkkaa jauhaen, ja ojentaa isännille ison śekin toisilta kerättyjä rahoja. Itseltään se antaa vanhan pelipaidan.
17. toukokuuta 2008 kello 7.09
Toivonpa todella hartaasti että ehdin mukaan tähän, koska minulta on lähes koko Dostojevskin tuotanto lukematta – en vain ole koskaan päässyt siihen asti, vaikken enää ihan eilispäivän tipunen olekaan. Odotan lukupiiriläisiltä paljon asiantuntevia ja syvällisiä kommentteja!
17. toukokuuta 2008 kello 10.58
Kirsi, kun postaat seuraavan kuukauden kirjan heti seuraavana päivänä tämän kuukauden arvion perään, jää analyysiketju harmittavasti jo piiloon. Esim. Hesarin sivuilla lukupiiribanneireissa näkyy vain uusin otsikko eli nyt ”kesäkuun kirja”. Olisi kiva, että harvemmin palstalla kävijätkin näkisivät Hesarin sivuilla hetken aikaa keskusteltavana olevan kirjan nimen.
Muutenkin sivuston rakennetta voisi selkeyttää. Olisi kiva, jos oikealla näkyisi nimellä edellisten kuukausien kirjat. Arvioita olisi mukava lukea myöhemminkin. Sain vasta äskettäin luettua Kjell Westön ”Missä kuljimme kerran” ja oli tosi mielenkiintoista lukea analyysit lukupiiristä. Siten saa vielä pidennettyä lukunautintoa. Mutta olipa vaikaa löytää ko. ketju! Vanhoja arvioita en löytänyt järjestyksessä otsikoituina mistään, eikä hakukaan toimi.
Lopuksi: Kaisa Lekan kaunis ex libris olisi mielestäni paljon parempi sivuston ylätunnisteena
17. toukokuuta 2008 kello 12.16
Niin se varmasti onkin, Antti, että Pesosen mielestä nuo skandaalikuvaukset ovat turhia D:n elämää kuvattaessa.
Minua ne eivät häiritse, pikemminkin päinvastoin. Minusta tuntuu hyvältä mitä kokonaisvaltaisempi kuva minulla on jostain Suuresta Taitajasta. Aivan kuin osaisin, jos mahdollista, vielä enemmän arvostaa kyseistä henkilöä, kun tiedän jotain myös hänen varjopuolistaan.
Volginin kirja on mukaansa tempaava ja täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Sitä lukee kuin parasta trilleriä.
17. toukokuuta 2008 kello 12.50
Olen lukenut Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen joskus nuorena opiskelijatyttönä opintoihin kuuluvana. Minusta se oli nerokas ja upea teos. Vielä enemmän ihastuin silloin kirjailijan Idioottiin.
En aio kuitenkaan enää palata tähän uuteen suomennokseenkaan – se on varmaan kyllä pätevä.
Minulla ei yleensäkään ole tapana lukea kirjaa toistamiseen. On niin lukemattomia lukemattomia kirjoja ja elämä on niin paljon muutakin.
Yhden kerran olen ”erehtynyt” lukemaan kirjan toistamiseen. Koska olin aikoinaan kovasti pitänyt Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaanista, päätin lukea sen tässä muutama vuosi sitten uudelleen. Lukukokemus oli valtava pettymys. Esim. Mr Rochester ei enää ollutkaan yhtään ihana, vaan sairaan vaimonsa ullakolle teljennyt narsistinen sadisti.
Tässä uudelleen lukemisessa on varmaan vähän sama dilemma kuin kirjan ja siitä tehdyn elokuvan kokemisen välillä.
Joten uskollinen ihana Sonja ja Raskolnikov, me emme enää tapaa! Ehkä vaihdan Dostojevskin täälläkin puhuttuun Imre Kertésziin tai sitten kevyempään, Nancy Thayeriin.
Antoisia lukuhetkiä vain kaikille dekkarin esi-isän seurassa!
17. toukokuuta 2008 kello 14.13
Emmi, sain juuri luetuksi Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -kirjan ja kun naputtelin kirjailijan nimen Googleen, se toikin esiin mm. tämän lukupiirin ko. kirjaa koskevan viestisarjan. Muistin heti tuoreeltaan tuon yllä olevan kommenttisi ja kokeilin etsiä Westön kirjaa sen nimellä ja sieltähän sekin lukupiirin viestisarja putkahti toiselta sivulta esiin. Aiemmin olen huomannut saman kuin sinäkin, että on aika hankala muilla keinoin etsiä arkistoituneita postauksia.
17. toukokuuta 2008 kello 19.00
Minäkin olen ‘joutunut’ lukemaan Rikos ja rangaistuksen koulussa, enkä varmaan tajunnut sen neroutta ja upeutta silloin laisinkaan. Voi kysyä, kuinka hyvin se yleensä koululaisen luettavaksi sopii. Minusta ei, mutta äikänope-sukulaiseni sanoi kysyessäni: miksikä ei ?
No, nyt reilu pari vuotta sitten luin RR:n taas oikein mielelläni. Tarkoitus ei ole puuttua detaljeihin ennen keskustelua, mutta sen voi sanoa, että kannatti lukea. Dostojevskin kirjoja olen nähnyt kuvailtavan psykologialla höystetyiksi dekkareiksi. Jos mihin niin RR:n suhteen tuo kuva sopii hyvin, ehkä parhaiten. Käännetyt D:t olen jotakuinkin lukenut, joten puhun kokemuksesta.
Minulla oli ennakkoluuloni ja muistikuvani RR:n suhteen synkkänä stoorina. Ainakin sen voi sanoa, että valoisuudessa ja tekstin selkeydessä D. voittaa Kerteszin mennen tullen.
17. toukokuuta 2008 kello 21.32
Hienoa! Minusta on upeaa että klassikkoja suomennetaan uudestaan, koska osassa vanhoista käännöksistä on proosa aivan kelvotonta. Aivan varmasti luen tämän uuden Rikoksen ja rangaistuksen. Olen sen verran joutunut kärsimään kelvottomista käännöksistä, että aina ilahdun kun joku kirja suomennetaan hyvin.
Sisältöä ja muotoa ei voi kirjallisuudessa eritellä. Onneksi voin lukea englanninkieliset teokset alkukielellä, mutta mitä muihin tulee, olen kääntäjän ammattitaidon varassa. Enkä koskaan unohda sitä, miten esimerkiksi eräässä bestsellerissä (en nyt mainitse missä) kääntäjä puhui saksalaisista paimenista kun kyseessä olivat saksanpaimenkoirat eli schäferit. Vastaavia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, ja runouden tai loisteliaan proosan (tai klassikkojen kuten vaikka Tristram Shandy tai Rikos ja rangaistus, tai kielteisenä esimerkkinä Flaubertin Rouva Bovary) kääntämisessä on suomentaja avainasemassa.
17. toukokuuta 2008 kello 21.36
No niin, ja osuipa silmiini vielä Dostojevski-juttukin Hesarin nettisivulta:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Dostojevski+voi+muuttaa+el%C3%A4m%C3%A4si/1135236432611
17. toukokuuta 2008 kello 23.25
Ihanaa mietiskellä suhdettaan Dostojevskiin! Luin nuorena Rikoksen ja rangaistuksen ja sitten uudestaan opiskeluaikana. Se puhutteli , mutta en saa enää kiinni, miksi ja miten. Yhden traagisen,pitkän suhteen päättymisen jälkeisen kesän vietin Helsingissä ja luin -väyryslike- kaikki Dostojevskit, mitä löytyi Vallilan kirjastosta. Paljon niitä löytyi, mutta myös nuoren naisen mielenterveys oli koetuksella! Muutkin venäläläiset klassikot on koettu, mutta silti Rikos ja rangaistus tuntuu läheisimmältä. Pari viikkoa sitten Pietarissa tärkeintä suurimmalle osalle porukasta oli päästä Dostojevskin haudalle! Olen joitakin kertoja koettanut palata nuoruuteni klassikkokokemuksiin; venäläisiin, rakastamaani Faulkneriin ym. mutta en saa otetta? Kultainen muistikirja toimi onneksi edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen….! Ehkä pitäisi siis kokeilla klassikoita uusilla suomennoksilla; jos vanhoilla rakenteli identiteettiä ja uusilla nautiskelisi kirjallisuudesta?
Elina
18. toukokuuta 2008 kello 9.41
Luin Rikoksen ja rangaistuksen parikymmentä vuotta sitten ja siitä saakka se on ollut minulle numero 1, niin voimakkaan vaikutuksen se teki. Nyt ajattelin lukea rinnan uutta Kuukasjärven ja vanhaa Juhani Konkan versiota, – jos maltan, mutta ainakin jonkin matkaa. En kyllä muista Konkan käännöksessä tajunneeni mitään kömpelyyttä.
Dostojevski-fanille voin suositella myös, kuten jo aikaisemminkin tässä blogissa, Leonid Tsypkinin kirjaa Kesä Baden-Badenissa, joka on kaksoismatkakuvaus, toisaalta Tsypkinin omasta pyhiinvaellusretkestä Leningradiin Dostojevskin jalanjäljille, toisaalta D:n itsensä pakomatkasta Saksaan nuoren vaimon kanssa pois velkojien ulottuvilta. Siltä osin se on hurja kuvaus kaiken nielevästä pelihimosta ja suorastaan rakkaudesta kurjuuteen ja ahdistukseen, lauseet monien sivujen mittaisena tajunnanvirtana. Lisäksi Tsypkin, kommunistien vainoama juutalainen lääkäri ja tutkija ehtii pienessä kirjasessaan suodattaa tekstiinsä paljon muustakin Venäjän kirjallisuudesta, jota hän rakastaa intohimoisesti, mutta erityisesti Dostojevskiä, tämän antisemitismistä huolimatta. Mutta se piirrehän oli yhteiskunnassa olemassa muutenkin. Mihin olisi ehtinytkään tämä Tsypkin, jos olisi voinut toimia ja kirjoittaa vapaasti eikä vain salassa pöytälaatikkoon lääkärinä jossain maaseudun mielisairaalassa, vanhemman tutkijan virasta erotettuna.
Minut tämä pieni kirjanen sai hurmoksiin moneksi päiväksi, voisinpa sanoa, että paras lukukokemus viime vuosilta ”hurmoksella mitaten”, vaikka onhan niitä ollut muitakin superhyviä. Mutta eivät kai kaikki tästäkään tykkää, Kopsukaan ei muistaakseni arvostanut.
18. toukokuuta 2008 kello 21.25
Elinan lause ”jos vanhoilla käännöksillä rakenteli identiteettiä ja uusilla nautiskelisi kirjallisuudesta” on tosi ja hieno. Mutta ison D:n kohdalla asetelma menee tästä pitemmälle. Kyllä aikuisenakin identiteetissä riittää rakennettavaa. Kuka meistä väittää valmis olevansa? Tuo Pekka Pesosen ”dostojevskilaiset peruskysymykset, joihin on aina palattava ja jotka muuntuvat ja kehittyvät”, viittaa siihen, että D on koko elämää varten. Toiset klassikot ovat niitä, jotka liittyvät nuoruuteen, tai ylipäätään johonkin yhteen tiettyyn vaiheeseen elämässä.
Minunkin elämässä oli vaihe, jossa pakko-oireisesti piti saada käsiin kaikki Dostojevskiin liittyvä. Romaanit tietenkin, mutta myös artikkeleita, tutkimuksia, graduja. Tähän ei liittynyt ihmissuhdedraamaa, mutta meinasi tulla. Silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo sanoo vielä tänäkin päivänä, että mä en kestä sua sun Dostojevski-kausina. Onneksi ei ole tarvinnut valita näiden kahden identiteettivaikuttajan välillä. Kumpikin on kyllä silitellyt mua välillä aika kovallakin kädellä.
Kiitokset Pekka Pesoselle monista vuosien varrella ilmestyneistä hienoista D-artikkeleista. Hesarissa ilmestyneet on mulla tallessa 80-luvulta lähtien. Tänään ilmestynyt on nyt uuden Rikos ja rangaistus-suomennoksen välissä.
19. toukokuuta 2008 kello 8.03
Emmi, hyvä huomio! Teen jatkossa niin, että kuukauden kirjan keskustelulla on vähän aikaa hengittää ja se tulee paremmin huomioiduksi.
Muutoinkin rakenteeseen ja aiemminkin esitettyihin huomioihin palataan kun pohdimme rakennetta. Tuo kuukauden kirjojen luettelo, josta niihin pääsee helpommin on myös hyvä idea.
Olettehan huomanneet, että blogisivun alalaidassa oikealla on hakupaikka tälle blogille kun tuo ylälaidassa oleva taas on haku hs-sivuille yleensä?
19. toukokuuta 2008 kello 8.04
Hyvää nimipäivää muuten Emmi : )
19. toukokuuta 2008 kello 10.31
Mukava huomata, että on monia muitakin, joilla on ollut Dostojevskin kanssa jonkinlainen väyrysvaihe, vaikka täytyy kyllä tunnustaa, että minulla meni (melkein) kaiken käännetyn läpikäymiseen aika paljon enemmän aikaa kuin viikko. Mikähän isossa D:ssä on, että se aiheuttaa niin usein kaikki tai ei mitään ilmiön?
(Vanhojen) Kuukauden kirja -keskustelujen löytymistä helpottaisi toimivamman haun lisäksi sellainen yksinkertainen keino, että käyttäisi aihesanana myös pelkkää ‘kuukauden kirja’ tms. tägiä. Silloin ei tarvitsisi muistaa, minkä kuukauden kirjana mikäkin oli.
19. toukokuuta 2008 kello 12.31
Miä kyllä kannattaisin sellaista listaa, jossa olisi kaikki käsitellyt teokset listana, josta voisi valita kiinnostavat. Nythän tuo blogin oma haku vaatii kirjaimelleen (ja pisteelleen) oikean otsikon ennen kuin se löytää mitään. Ja vaikea on jälkikäteen muistaa tarkkaa otsikkoa. Ymmärrän kyllä, että vaihtelevat otsikot ovat sinällään hyvä juttu, mutta jälkikäteen ajatellen se on huonompi juttu. Googlettamalla kirjan nimen joku jo vinkkasikin auttavan löytämään haluamaansa juttua. Mutta jos sille asialle voisi tehdä jotain blogin sisällä, ni mikäs sen parempaa.
Tunnustaudun taas: en ole lukenut Rikosta ja rangaistustakaan, mutta aion tehdä sen (kauan suunnittelemani uroteon) nyt Kirsin yllyttämänä. Vanha suomennos on tuossa hyllyssä ja vanhalle eukolle sen lukeminen sopinee mainiosti. Klassikoista identiteetin rakennusaineena olen samaa mieltä kuin Antti. Kyllä sitä sarkaa piisaa, loppuiäksi.
19. toukokuuta 2008 kello 14.57
Erinomainen valinta kuukauden kirjaksi. Rikos ja rangaistus, jossa rikoksen tuomio tulee hengisellä puolella niin raskaaksi että Raskolnoikovin on pakko tunnustaa. Kirja tutkii hienosti myös kostoa. Moni voi tutkia mielessänsä kostoa ja vihaa toista ihmistä kohtaan, ja jos kostat näin raakamaisesti, niin minkälaiseen kuiluun se ihmisen ajaa…
Suosittelisin kaikille myös vanhaa klassikkoa eli August Strindbergin Punainen huone. Joka on erinomainen kuva vuosisadan lopun Tukholmasta. Strindbergin huumori saattaa monista olla raakaa, mutta se on vain lauseita ja huudahduksia kuinka ihmiset ajattelevat. Olen lukenut paljon Strindbergiä viime aikoina ja hän on klassikoista rakkain. Minusta Strindberg ei ole naisvihainen, vaan hän osaa laskea leikkiä kaikista asiosta…ja se miten häntä on Ruotsissa kohdeltu teki hänestä hyökkäävän. Strindbergin vimmaiset kirjat ovat hauskaa luettavaa avoimin mielin!
19. toukokuuta 2008 kello 18.55
Liekö Dost. oikeasti jakanut mielipiteitä? Jokunen taisi minun lisäkseni olla mieltä, ettei nuoruuden D-kokemusta halua missään tap. uusia, mitä pidän ymmärrettävänä. Itsellänikin Rikos ja rangaistus-kirjan uuslukua edelsi ensikerran yli 40 vuoden sulattelu, siinä välissä ehdin enimmät muut suomennetut lukea.
Seuloin netistä puolihuolimattomasti Tsypkinin kirjan muutamia arvioita, joissa yl. oli kiittävä sävy, tosin vähän epävarma olo minulle jäi, mistä kiitettiin. Tavallisen lukijan kommentteja jäin kaipaamaan, täälläkään ei ole tainnut ilmestyä muita kuin näitä Eijan hurmoksellisia ylistyksiä.
Kritiikeistä tuli mieleen, että kirja saattoi olla liian vaikeatajuinen. Jos niin on, se voisi selittää muidenkin kommenttien vähyyttä. En kyllä paljon kirjan eteen ponnistellutkaan. Ennakkoluuloni oli, että patologismies ymmärtää paremmin ihmisen sisuskalujen kuin sielunelämän päälle.
26. toukokuuta 2008 kello 10.12
Kirsi, kiitos nimpparionnitteluista ja positiivisesta suhtautumisesta kehitysehdotuksiin!
Jiikoo, etsin kommenttini jälkeen Juha Itkosen Kohti-keskustelua ja se pamahtikin heti esiin lukupiirin haulla. Haku on siis joko parantunut viime yritysteni jälkeen tai sitten olen vahingossa käyttänyt HS.fi-hakua enkä lukupiirin omaa hakua. Hyvä juttu!
Kuukauden kirjavalinta on erinomainen. Tein aikanaan ko. kirjasta analyysin lukion äidinkielen klassikot-kurssille ja kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Muistaisinkohan silloisesta arviostani mitään…? Toivottavasti ehdin lukea uudestaan!
10. kesäkuuta 2008 kello 14.31
Tarkistin juuri että milloin keskustelu alkaa.. Hyvä että vasta 20. päivä. Näin ehdin (toivottavasti) lukea sen vielä.
11. kesäkuuta 2008 kello 12.50
Minä taas ehdin tuon muutaman ei-vapaaehtoisen nettipaastopäivän aikana juuri saada kirjan loppuun. Odotan keskustelua innolla!
18. kesäkuuta 2008 kello 19.13
No niin kävi, että jäi kirja kesken… Luin sitä puoleen väliin mutta ne loputtomat monologit… *huokaus* onko tämä nyt se lavea slaavilainen sielu? Luen mielelläni kyllä keskusteluketjun joka teoksesta syntyy, mutta Dostojevski taitaa jäädä nyt kyllä väliin.
18. kesäkuuta 2008 kello 22.24
Mermaid, jos haluat tutustua Dostojevskiin, mutta et jaksa lukea hän tiiliskivikirjojaan, suosittelen luettavaksi Igor Volginin kirjaa Dostojevskin viimeinen vuosi. – Olen suositellut sitä jo useaan otteeseen ihmisille täällä.
Volginin kirja on perusteellinen, lähes trillerinomainen, joskus mielestäni jopa riemastuttava, mutta silti kovin venäläinen. Luettuani sen minusta tuntui kuin olisin tutustunut Dostojevskiin ja hänen aikaansa ihan erilailla kuin aikaisemmin.
Luepa se nyt samalla, kun (toivottavasti) jotkut keskustelevat varsinaisesta kesäkuun kirjasta.
18. kesäkuuta 2008 kello 23.09
Pirskatti, pitäisikö ruveta uudelleen kahlaamaan teosta uuden suomennoksen takia. Vanhasta suomennoksesta on varmaan ikuisesti mieleeni jäänyt se, kun Raskolnikoville tarjotaan arkkia käännettäväksi saksankielisestä tekstistä, jossa pohdittiin onko nainen ihminen. Taidan jättää vanhan lukukokemukseni voimaan.
18. kesäkuuta 2008 kello 23.34
Kiitos milmuskaja!! Täytyypä perehtyä