Akateemisessa kirjakaupassa on taas matkakampanja. Joka kevät sorrun johonkin kirjaan tai vähintään päätän jälleen aloittaa edellisenä vuonna cd:nä ostamani Italian kielen kurssin.
Tänä vuonna sorruin Outi Nyytäjään. En ole jostain syystä aiemmin Nyytäjän kirjoituksia lukenut kirjana, satunnaisesti kolumneina aikoinaan jostain naisten lehdestä. Maailman laidalla – kertomuksia Bretagnesta on aika kiva kirja. Se ei ole sellainen yltiöromanttinen vaan ronski ja railakas. Harvoissa matkakirjoissa tai tällaisissa kuvauksissa on esimerkiksi lukua nimeltään Kihti.
Nyytäjä kertoo kirjassaan myös siitä kuinka hän jossain paneelissa joutui altavastaajaksi. Kun toinen panelisti oli sitä mieltä, että tämä ei ole tavoittanut kuin kliseitä ranskalaisuudesta, ei aitoa lainkaan. Tämä “aitouden” hakeminen on monasti ihan mahdotonta. Sillä aitoa on se, minkä havaitsee. Ja toisaalta kuten Nyytäjäkin toteaa, jos lähtee hakemaan omituisia kielikuvia, joita ei ole koskaan käytetty, jotta voi ilmaista jotakin ainutlaatuista, tulos on hirveä. Nyytäjä siteeraakin Saarikoskea (myös Bretagnen käynyt) “Täytyy tulla toimeen niillä sanoilla, joita on ja käyttää niitä taitavasti.”
Nyytäjällä on mainio tapa kirjoittaa. Ainakaan minä en kaipaa siihen yhtään mitään romantiikkaa lisää. Tunnelma syntyy ilman sitäkin.
Nyt tuntuu olevan myös paljon kirjoja, joissa esitellään matkakohdetta “kuuluisuuksien” kautta. Esimerkkinä The Smiles of Rome – A Literary Companion for Readers and Travelers (toimittanut Susan Cahill). Tässä käydään Roomaa läpi mm. kirjailijoiden (esim. Nathaniel Hawthorne, Henry James, John Updike, Federico Fellini) kirjoitusten kautta. Tai sen kautta missä joku kuuluisuus on asunut, käynyt kahvilla tai syömässä. Kirjassa on ensin kirjailijan omia kirjoituksia Roomasta ja sen jälkeen osio “for the literary traveler”, jossa käydään kirjailija Roomaa läpi. Sinänsä ihan hauska tapa käsitellä kaupunkia. Ja on siinä jotain hauskaa juoda kahvia samassa paikassa kuin Federico Fellini joskus.
18. maaliskuuta 2008 kello 11.13
Nyytäjä on aivan mainio kirjailija! Olen aikonut lukea sekä tämän teoksen että sen toisen, Heinäpaali roihuaa (muistaakseni). Olen aina pitänyt hänen kolumneistaan Hesarissa. Minua kiinnostaa muutenkin Bretagne koska yksi parhaista ystävistäni on syntyisin sieltä. Hänen vanhempansa asuvat siellä vieläkin, ystäväni taas nykyisin muualla Ranskassa. Matkakirjat ovat oiva tapa vaeltaa maailmassa ja saada virikkeitä, nyt kun enää jaksa (lue: viitsi) matkustaa ja asua ulkomailla kuten nuoruudessani, ellei tiedossa ole kunnon työpaikkaa.
18. maaliskuuta 2008 kello 11.20
Ai niin, ja asuessani Lontoossa oli todella mukava vierailla pubeissa joissa joku (kirjallinen) kuuluisuus oli illastanut ja nauttinut olutta, esim. Charles Dickens. Ikinä en kuitenkaan osallistunut niille Veiiltäjä Jack -kierroksille… pari kaveriani on, ja toinen ei todellakaan tykännyt. Paras matkaopas (siis ei kaunokirjallinen teos) on mielestäni Rough Guide, maasta riippumatta. Mitä Ranska-kirjoihin tulee, niin Peter Mayle ei ole ikinä oikein napannut. Eikös hän kirjoittanut Provencesta? Ja sitten on niitä naiskirjailijoita jotka kertovat romanttista tarinaa Italiasta… yleensä Toscanasta. Eipä silti, onhan Toscana ihana.
18. maaliskuuta 2008 kello 11.56
Pidän Nyytäjästä, vaikka hän itsekin tunnusti olleensa aikamoinen lausunta-automaatti Hesarin kolumneissaan. Parhaimmillaan Nyytäjän kärjistäminen ja provosointi on nokkelaa, asian ytimeen pureutuvaa ja hyväntuulista.
18. maaliskuuta 2008 kello 12.28
Peter Mayle onkin romantisoija. Mayle taisi aloittaa tuon trendin missä kerrotaan remontista ja sen hassuista sattumuksista…
18. maaliskuuta 2008 kello 14.34
Nuo Nyytäjän kirjat olen lukenut pariinkin otteeseen, sillä pidän hänen kuivasta huumoristaan ja kiinnostuksestaan kieleen. Varsinaisia matkakirjojahan ne eivät olekaan, sillä Nyytäjät ovat asuneet jo pitemmän aikaa osan (puolet ?) vuodesta Bretagnessa ja alkavat olla aika hyvin sisällä sikäläisessä kulttuurissa.
Samoin on toinen raportoija, Eija Wager, jonka kirjoja Pohjois-Italiasta olen lukenut viime päivinä. Paitsi vuoristossa yksin asumisesta ja talon rakennuttamisesta – luku sinänsä Italiassa – hän kertoo vanhoista tavoista ja tietenkin eläimistään, joita hänellä oli parhaimmillaan parisenkymmentä. Kaikenlaiset rääpäleet hän hoiti kuntoon rakkaudella. Kertoo hän vähän italialaisista miehistäkin ja anopistaan sekä tietysti italialaisesta ruoasta. Kaikesta asiantuntemuksella. Kielikin on sujuvaa eikä sentimentaalista, onhan hän raportoinut myös sotatoimialueilta. Nyt hän on muuttanut takaisin Suomeen ja asuu tuolla naapurikunnassa Inkoossa, joten häntä voisi pyytää tänne meillekin vierailulle, kirjastoon. Siksi niitä kirjoja aloin lukeakin.
18. maaliskuuta 2008 kello 16.22
Minä taas sorruin Akateemisessa Osmo Soininvaaran ‘Fillarilla Nizzaan’ kirjaan! Luin sen heti. Ja sitten Soinivaaran sivuilta näin että olisin saanut kirjan sieltä halvemmalla, hintaan olisi sisältynyt postikulut ja lisäksi Soininvaara olisi jopa signeerannut kirjan!
Mutta kirjana se on hyvä. Ja hauska.
19. maaliskuuta 2008 kello 20.16
Nyytäjän Bretagne-kirjat ovat mahtavia, aivan loistavaa kerrontaa! Aina silloin tällöin tekee mieli tarttua niihin uudestaan. Eija G:lle kiitos kirjavinkistä, Wageriin täytyy tutustua. Ja Mermaidin kanssa aivan samaa mieltä, Rough Guidet ovat matkaoppaista parhaita: kuvia ei ole niinkään, mutta kuvaukset ovat osuvia, rehellisiä ja informatiivisia.
20. maaliskuuta 2008 kello 9.27
Eivät Wagerin kirjat Nyytäjän tasoista tekstiä ole, mutta ihan mielenkiintoisia lukea jo aiheensa tai aiheidensa vuoksi. Vuoristo Italian ja Sveitsin rajalla, pieni kylä riitoineen, kateelliset, kaunaiset ihmiset, toisaalta välähdyksiä Milanon mondeenista ilmapiiristä, ja sitten ne kaikki emäntäänsä kiintyneet eläimet. Wager on niitä ihmisiä, jotka jo lapsena kantoivat kotiin kaikenlaisia vioittuneita pikkulintuja hoivatakseen ja parantaakseen.
20. maaliskuuta 2008 kello 11.05
Matkakirjoja aikojen takaa ja myöhemmin. Emil Zilliacus:Toivioretkiä Hellaassa, Armas J. Pulla: Pariisia Caesarista Rissaseen, Yrjö Kaijärvi: Italian matka,Goethe:Italian matka päiväkirjoineen, Saure&Huhtala:Sinisen junan ikkunasta, Forsen&Sironen: Kadonnut Kreikka-suomalaisten matkakuvauksia ennen massaturismia, Ville Zilliacus:Irlantia etsimässä, Henry Miller:Marussin kolossi, Jaakko Suolahti:Viiniretkillä Italiassa, Predrag Matvejevic: Välimeren breviaario, M. A. Numminen: Baarien mies, Tapio Salminen: Suuri rantatie, ja tietty Göran Schildtin matkakirjat.
20. maaliskuuta 2008 kello 18.42
Ja tietysti Waltarin klassiset Yksinäisen miehen juna ja Lähdin Istanbuliin. Pullalla on muitakin Ranska-kirjoja, ainakin Kaunista Ranskaa ja Neljä virtaa, Retkiä Ranskan suurten jokien varsilla.
20. maaliskuuta 2008 kello 21.18
Italiassa jonkin aikaa asuneena minua kiinnostavat Wagerin kirjat myös. Täytyypä lukea ne myös. Olen myös erittäin eläinrakas joten siinäkin mielessä voisin pitää niistä paljon.
20. maaliskuuta 2008 kello 21.19
Tulipa monta myös-sanaa, kamalaa tautologiaa.
Mutta kirjat siis kiinnostavat.
20. maaliskuuta 2008 kello 21.23
Aamuinen Enbuske sai vielä tarkistamaan Italia-hyllyä; Pirkko Peltonen Rognoni: Ihmeellinen Italia ja Italia vuonna nolla. Laaksonen, A&V Litzen, Saari: Italia – vastakohtien maa. Ja vielä vanhoja Ranskan oppaita. Sven Auren: Minun Pariisini, Gurli Sevon-Rosenbröijer: Yhdeksän päivää Pariisissa.
Goethe: Eihän sitä matkusta perille tullakseen, vaan matkustaakseen.
26. maaliskuuta 2008 kello 12.32
Itse olen tykännyt paljon Maija Asunta-Johnstonin unkarilaiseen Varbalogin rajakylään sijoittuvista kirjoista:
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-29662-7
Erityisen hauskaa luettavaa oli Serp’in v 1929 julkaistu ‘Lontoo’!! Ja toki olen lukenut Maylen ja Wagerin kirjat sekä paljon Italiaan sijoittuvias kirjoja!
26. maaliskuuta 2008 kello 12.48
Minäkin tykkäsin niistä kovasti! Ne ovat hyvin lempeitä ja kauniita, hitaita ja haavellisia. Onko Punainen jääkaappi viimeinen?
26. maaliskuuta 2008 kello 15.01
Aino Kallaksen Lontoon kaduilla ja kujilla on viehättävä kirja.
Olavi Paavolaisellakin oli eräänlaisia matkakirjoja, Kolmannen valtakunnan vieraana, jossa hän sekä ihaili että arvosteli Hitleriä, ehkä arvosteli enemmän, koska sai Saksaan porttikiellon, ja Etelä-Amerikkaan tehdyn matkan jälkeen (ja ennen sotaa) kirjoitetut Lähtö ja loitsu sekä Risti ja hakaristi. Niissä hän kuvaa kyllä maisemaakin, mutta ennen kaikkea analysoi Euroopan tilaa.
26. maaliskuuta 2008 kello 16.09
Eija G, en muista tuota Kallaksen kirjaa, vaikka olenkin varmasti sen lukenut, ahmin teini-ikäisenä kaiken hänen kirjoittamansa . Minulla on hyllyssäni vain pikku kirja ”Langatonta sähköä : pieniä kirjeitä Lontoosta” (juttuja kirjailijoista) ja ”Marokon lumoissa”. – Paavolaisen kirjat ovat minusta upeita. -Avasin ”Lähdön ja loitsun” ja tekijän esipuhe julistaa: ”Tämä kirja ei ole mikään matkakirja vaan kirja suuresta levottomuudesta.” Paikoin näyttää olevan kovin lennokasta ja pateettistakin tekstiä.
Kirjoitit aiemmin mm. Waltarin ”Yksinäisen miehen junasta” ja kirjasta ”Lähdin Istanbuliin”. Kirjoituksesi antoi minulle aiheen ruveta etsimään – ja löysinkin yhteispainoksen niistä hyllystäni vaikka en ole muistanut niitä aikoihin.
27. maaliskuuta 2008 kello 9.26
‘Punainen jääkaappi’ on viimeinen kirja. Olen kovasti odotellut jatkoa. Vaan vielä ei ole näkynyt jatkoa.