Jouluun kuuluu erilaisia asioita aina kuusentuoksusta imellettyyn perunalaatikkoon. Jokaisella on vähän erilaiset perinteet, mutta silti yleensä jotain on. Kirkkoa, kinkkua tai kalkkunaa. Hautausmaallakäyntiä, joulupukki tai joulupuuro.
Nyt kun tämän vuoden itkutkin on itketty Frank Capran It’s a wonderful life -elokuvan tiimoilta huomasin ällistyksekseni, että minulla ei ole mitään kirjallisia jouluperinteitä. Ei mitään tiettyä kirjaa, minkä lukisin joka joulu. Jota ilman joulu ei olisi joulu lainkaan. Kummallista. Ainoa kirjallinen jouluperinne on se, että silloin on aikaa lukea ylipäänsä rauhassa.
Mukavaa joulua kaikille!
24. joulukuuta 2007 kello 19.05
Minun joulukirjani on Elizabeth Goudgen Vanha majatalo (Herb of Grace). Siinä on todellista joulun tunnelmaa ja vaeltelua mystisessä metsässä talvisaikaan. Itse asiassa näin viime yönä unta siitä että vaeltelin maailman suurimmassa kirjastossa ja löysin ikuisiksi ajoiksi kadottamikseni luulemiani kirja-aarteita. Se uni palautti mieleeni monta kirjaa jotka olin jo aivan unohtanut. Joulun jäkeen suuntaan taas kirjastoon. Onnellista ja kirjarikasta joulua kaikille!
25. joulukuuta 2007 kello 7.46
Jo vuosia, niinkuin perinteen tietysti pitääkin, itsestään selvin joulukirja on ollut Lassi Nummen Joulukonsertto. Mikäli arkisuus ja aineellisuus pyrkivät tunnelmia häiritsemään, on varmaa, että mainitun teoksen pohdinnat ja tunnelmakuvat kuljettavat niin joulun maisemiin kuin itse tapahtumiinkin.
25. joulukuuta 2007 kello 10.22
Minun joulukirjani on ehkä vähän tylsästikin Dickensin Joululaulu, mutta jostain syystä se on luettava joka joulu, muuten ei pääse oikeaan joulutunnelmaan.
25. joulukuuta 2007 kello 13.43
Minä annan ylikiristyneen joulustressin näkyä kaivamalla esille Murder for Christmas -kokoelman. Tänä vuonna ei ole vielä tarvinnut kaivaa esille, kun on saanut valmistella joulun kaikessa rauhassa.
25. joulukuuta 2007 kello 16.17
Lassi Nummen Joulukonsertto on klassikko, pitääpä lukea se nyt kun Seija sen mainitsi. Itse olen lukenut jouluisin Waltarin Joulutarinoita aina vain uudestaan (niissä on ihania tunnelmakuvia menneestä helsinkiläisestä joulunvietosta, joita muualta tulleena luen mielenkiinnolla) ja jotain sellaista, johon voi uppoutua kunakin jouluna (nyt luen Liza Marklundin Elinkautista). Viime loppiaisena piti lukemani Michel Tournierin Kolmen kuninkaan kumarrus, mutta luin sen ”väärään” vuodenaikaan eli vasta syksyllä. Hieno kaunokirjallinen tulkinta Raamatun kertomuksesta kolmen viisaan miehen käynnistä seimen äärellä. Suosittelen.
25. joulukuuta 2007 kello 19.53
Minun joululukemiseni on ollut aina jouluevankeliumi. Käsittääkseni ainoa teksti, mitä ilman ei olisi tullut joulua. Siitäkin huolimatta, että joulu on alunperin eli antiikissa Sol invictuksen juhla.
26. joulukuuta 2007 kello 1.37
Luin ensimmäisen kerran Monte Christon Kreivin parikymppisenä joulunpyhien aikaan hmmm… monta vuosikymmentä sitten kodin kirjahyllystä. Muistan siitä kirjasta aina tapaninpäivän ja sen jännityksen, minkä vallassa kirjan loppuosia luin. Se oli vaikuttava kirja, olen aina joskus joulun aikaan palannut siihen ja kirjan tunnelmaan. Ja pitihän minun myöhemmin ostaa oma kappale omaan hyllyyn, aika huvittavaa nyt. Varsinkin kirjan loppusanat ‘Odota ja toivo!’ olivat vaikuttavat, niihin kirjan mukaan sisältyi inhimillinen viisaus.
Luin eilen Niinistön uusimman (äitini sai sen jouluksi, eikä heti aloittanut, koska halusi lopettaa ensin kesken olevan kirjansa, joten nappasin sen, kun ehdotettiin) ja se oli hyvä. Niinistö on selvästi lukenut paljon novelleja ja on hyvä kynänkäyttäjä. En vaan ymmärrä tätä nykyistä tehokeinoa? aloittaa lause sivulauseella, joka ei jatku päälauseella, esim. ‘Mikä ei tarkoita vilppiä vaan viisaan pelaamisen vastakohtaa.’ Eihän tuo ole päälause, vaan sivulause ja edellä pitäisi olla pilkku. Onneksi näitä oli vain tuo yksi. Mikähän siinä on, että tuollainen on tullut nyt niin muodikkaaksi, minua se vaan ärsyttää. Muuten hyvä kirja, suosittelen!
26. joulukuuta 2007 kello 8.14
Joulukirjoja saa vielä tänään verkkoversioina. Itse pidän Työnarkomaaneista, sillä se pureutuu omalta osaltaan päivän uutiseen Kiinan viennistä. Siinä on taustoja suomalaisesta ja saksalaisesta paperikoneviennistä Kiinaan ja muualle maailmaan. Paperiversiona kirja ilmestyy ensi tammikuun alussa. Verkkoversiota saa tilata osoitteesta http://www.yaccocoyo.fi .
26. joulukuuta 2007 kello 13.43
Minun joulukirjani on T.S.Eliotin Neljä kvartettia.
Nuorempana, kun se oli yleisen kirjallisuustieteen ensimmäisen tenttipaketin pakollisia, en ymmärtänyt siitä höykäsen pöläystä, mutta nyt aikuisena tuntuu, että siinä on aivan kaikki. Elämästä, virstanpylväistä, etsimisestä, ymmärtämisestä, kuulumisesta johonkin… eikä löydettävä tunnu loppuvan tänäkään jouluna.
26. joulukuuta 2007 kello 16.06
Jouluna tulee ehkä harvemmin tartuttua jo luettuihin kirjoihin, koska pukki tuo uusia kirjoja. Nykyään lienee monessa perheessä jonkin perheenjäsenen joulukirja Finlandia-voittaja. Nytkin lienee monesta paketista löytynyt Hannu Väisäsen ”Toiset kengät”. Minulla oli se ainakin ilo saada. Viime vuonna pukki toi Kjell Westön ”Missä kuljimme kerran” ja jouluna aikanaan tuli saatua myös Hotakaisen ”Juoksuhaudantie”.
Pukki toi myös Saku Tuomisen ja kumppaneiden pastakirjan ”Aglio&Olio”, johon Lukupiirin vetäjällä tietysti on ihan erityinen suhde. Se on kyllä mainio kirja. Sitä kannattaa tosin lukea vain vatsa täynnä, joten sinänsä se on oivallinen joululukeminen ja apuna paluussa arkeen ja nopeaan ruuanlaittoon. Pasta on nykylasten suosikkiruokaa ja näin isä ja äiti saavat ideaa ja vaihtelua arjen (ja pyhänkin) ruuanlaittoon.
Minusta muuten Väisäsen kirja on hauskan kokoinen käteen. Sitä pystyy lukemaan hyvin myös maaten. Aglio&Olio on puolestaan istualtaan luettava, mutta kovine kansineen siinä on myös miellyttävä tuntuma. Kyllä olisi aika outoa noita lukea elektronisena kirjoina. On mukavaa, kun kirjassa on kirjan tuntu.
Kirjasta olen oppinut monta uutta mielenkiintoista asiaa. Hieman tosin ensimmäiseen sadan sivun editointiin olisi vielä kannattanut kiinnittää huomiota, sillä muutamat asiat tulevat turhana toistona. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja on mukavaa, että reseptien yhteydessäkin on mielenkiintoisia tarinoita. Olisi myös kiva, jos tekstissä olleet pastoihin liittyvät termit olisi koottu loppuun sanastoksi. Mainio ja näyttävä teos kuitenkin ja oivallinen lahja ruuan ystävälle ja esim. ensi kevään ylioppilaille, kun opiskelijan niukka budjetti ja pastaruuat odottavat.
Eilen aloitin myös 9-vuotiaan tyttäreni kanssa lukemaan Junior-Finlandiaehdokasta eli Paula Norosen ”Emilian päiväkirja. Supermarsu lentää Intiaan” vuorolukuna. Vaikuttaa lupaavalta. Välillä lukee tyttö ääneen ja välillä isä. Voiko mukavampaa tekemistä olla kuin yhdessä vierekkäin sängyllä maaten lukea vuorotellen!
Yläasteikäiselle tyttärelle tuli tietokirjoja. HS:n jatkosarja alkuaineista
http://www2.hs.fi/extrat/teemasivut/tiedeluonto/alkuaineet/00.html
on julkaistu kirjana. Hänen paketeistaan löytyi myös ”Yötaivaan opas”. Nyt on vain ollut niin pilvistä, että ei tähtiä ole näkynyt.
Huomenna on tytöillä mukava päivä, kun lahjoina tulleet kirjakaupan lahjakortit mennään vaihtamaan lukemiseen.
Kyllä joululoma ja kirjat ovat hieno juttu!
Mitä kirjoja pukki toi muille lukupiiriläisille?
26. joulukuuta 2007 kello 20.24
Olen Karin kanssa samoilla linjoilla: luen lahjaksi saamiani kirjoja. Jouluaattoa ennen suunnistan äidin kirjahyllylle, josta lukemiseksi tarttui Hirtettyjen kettujen metsä. Olen vain yhden Paasilinnan lukenut aikaisemmin, joten taitanee olla melkein yleissivistystä tuon kirjan lukeminen. Tietää ainakin, mitä ne ranskalaiset oikein touhottaa…
Kirjapaketeista mieluisin oli Orhan Pamukin Lumi. On mielenkiintoista tutustua toisenlaiseen kulttuuriin kirjailijan johdatuksella ja toivottavasti nobelistilta tämä käy paremmin kuin hyvin!
26. joulukuuta 2007 kello 21.28
Luin joulukirjani jo paria viikkoa aiemmin ja palautin kirjastoon, koska sillä oli varauksia. Hannu Raittilan ja Juhani Syrjän ”Mitä voi sanoa. Keskustelukirjeitä kuolemasta” on ”puhdas” kirjeenvaihto arjessa elämisestä ,ja siten puhdistaa tai antaa merkitystä tavalliselle elämälle.
Raittila kirjoittaa naisen merkityksestä tässä maailmassa tavalla, jota en ole tavannut missään aiemmin. Olkoonkin, että siinä on ojentamisen makua Syrjälle, joka vaivihkaa tulee vähätelleeksi naisellista hellämielisyyttä norppaa tapettaessa. ””Ilman hellyyttä ja lämpöä, pelkästään johdonmukaisesti oikeassa olevilla miehillä asutettuna tämä maailma olisi niin lohduton paikka, että täällä ei kannattaisi elää päivääkään”. ”Naisen monimutkaisissa ydinreaktioissaan tuottama lämpö ovat kuolemankin edessä iso lohtu, ehkä isoin” Joulukirjasarjaan ni teos kuuluu sikäli, että esittelin sitä jouluvieraalleni HS:stä aiemmin leikkaamani kritiikin ja joidenkin omien muistiinpanojeni avulla. Hän innostui ja aikoo ostaa. Ehkä minunkin pitäisi, että voisin valita erillisiä kirjeitä päiviäni kirkastamaan. Ja tehdä merkintöjä sivuille. Kirja on kymmenen kirjeen kirjeenvaihtoa kirjailijoiden kesken. Viimeiset kirjeet tämän vuoden puolella.
26. joulukuuta 2007 kello 23.50
Lähteekö Kirsi mukaan vuohiblogikampanjaan?
http://janiksenselka.wordpress.com/2007/12/26/vuohia-vuohia-vuohia/
27. joulukuuta 2007 kello 0.08
Päivi, nyt kun mainitset Monte Criston kreivin, muistan itsellänikin siitä jouluisia muistoja. Unohtumaton kirja, jonka sain aikoinaan joululahjaksi. Tosin kun luin sitä 20 vuotta myöhemmin, se ei ollut ihan niin hyvä kuin muistin, oli siinä jotain naiiviakin, mitä aiemmin en ollut huomannut. Mutta hieno kirja.
Toinen kirja, josta on jäänyt jouluiset muistot on Harry Potterin olisiko neljäs kirja. Ostin sen aikoinaan itselleni joullulahjaksi ja koska luin sen koko kirjan joulupäivänä, siihen jäi ”joulun maku”. Muitakin sellaisia kirjoja saattaa löytyä. Usein paksumpia, isompia, sellaisia, joita on vähän säästellyt jouluksi kun on enemmän aikaa.
27. joulukuuta 2007 kello 0.16
Pazi i j, ilman muuta lähden, mutta nainen kun olen, saanko ostaa kanoja? http://www.toisenlainenlahja.fi/index.php?id=735&product_id=711 vai koskeeko kampanja nimenomaan vuohia? Viime vuonna muuten oli tarjolla myös pulpetteja ja ompelukoneita.
Sitten kriteerit. Minähän en saa kertoa kävijämäärää, mutta kommentoijien määrästä voidaan laskea. Kuinka olisi näin: kun kommentoijien määrä rikkoo 5000, pistän kanat/vuohen menemään?
27. joulukuuta 2007 kello 0.38
Kirsi, kanat ovat varmasti yhtä hyödyllisiä määränpäässään kuin vuohetkin, eikä tämä juttu nyt niin vuohiin ole sidottu…
Ja kommentointimäärä on oikein hyvä kriteeri, aktivoihan se väkeä keskustelemaan kirjallisuudesta! Tervetuloa mukaan!
27. joulukuuta 2007 kello 6.08
Mainiota!
27. joulukuuta 2007 kello 12.52
Mitä Missä Milloin on jouluaaton perinnelukemistani.
Hiukan Volter Kilven Alastalon salissa, Thomas Mannin Taikavuorta jne…
27. joulukuuta 2007 kello 15.16
Kaksi kirjaa tuottaa iloa vuodesta vuoteen: Kotilieden kootut jouluherkut ja Pirkan parhaat jouluherkut.
Joulun kirjoista mainitsematta on kai vielä Virsikirja, tosin minulle oikea on se edellinen ja taidan osata jouluvirret ilmankin, ihan niin kuin Jouluevankeliumi muistuu mieleen ilman Raamattua.
27. joulukuuta 2007 kello 16.22
pazi i j: ei Kirsiä kiinnosta vasemmistolainen maailmanparannus. Hän on kivenkova kokoomuslainen, ja ajaa vain omia (ja kaltaistensa) etuja.
t. Sami (demari).
27. joulukuuta 2007 kello 23.25
Sami, kyllä kaunis, kirjallisuudesta diggaileva kokoomusnainen aina yhden karvaisen demarin voittaa…
28. joulukuuta 2007 kello 11.31
Minäkin luin Eliotin Neljää kvartettoa – viimeinkin käännetty runokirja, jossa on alkuperäisteksti viereisellä sivulla. Toinen pieni, mutta painava kirja oli Bohumil Hrabalin En alltför högljudd ensamhet, kertomus miehestä, joka kellarinloukossa prässäsi jätepaperia paaleiksi 35:n vuoden ajan, mutta laittoi sisään myös jotain arvokkaampaa, Goetheä, Schilleriä, Schopenhaueria, Sartrea, Camus´ta, Lao-tsea tai raamatun, ensin itse ne luettuaan ja tahtomattaaan sivistyttyään. Kaikki ne arvokkaat kirjat oli poistettu sopimattomina kirjastoista. Sitaatteja ja viittauksia riitti, muuten vähän Sveijkin hengessä kirjoitettu. Kirja, joka teki mieli lukea heti uudelleen juuri niiden ajatusten vuoksi. Kolmas kirja oli Helena Anhavan Toimita talosi, kevyempää, mutta ihan mielenkiintoisia juttuja sielläkin elämän varrelta, omasta elämästä ja monien kirjailijoiden tapaamisista.
28. joulukuuta 2007 kello 11.37
Yksi vielä unohtui, Viktor Rydbergin runo Tomten, se piti lukea ääneen kahdella kielellä, mutta unohtui, luin sen sitten yksikseni, kuten joka joulu.
Sami Heinonen, muuten, etkö ole huomannut, että tämä on kirjallisuusblogi, ei mikään politiikka-palsta.
28. joulukuuta 2007 kello 12.57
Mutta hei! Kirjallisuushan on elämää, kertoo elämästä, rikastaa elämää… Hienoahan se on, että kirjallisuus ja siitä keskusteleminen virittää ajatuksia suuntaan jos toiseenkin. Ja Kirsi on antanut monta kertaa keskustelun tässä hengessä rönsyilläkin. Elämä ja sen suola, siis hyvät keskustelut, parhaimmillaan rönsyilee.
Silti tahallaan, lievästikin, toisen loukkaaminen on aina halveksuttavaa. Vaikkei toinen olisikaan mikään mimosa, vaan hyvällä tavalla itsetuntoinen nainen. Silti. Ja juuri siksi.
28. joulukuuta 2007 kello 13.02
Frans G. Bengtssonin Orm Punainen. Johdattaa vuosi toisensa jälkeen siihen ajattoman seikkailun tilaan, mihin lapsuuden joululahjakirjat veivät..
29. joulukuuta 2007 kello 9.35
Kirjaston sivuilla Eliotilla on sekä Neljä kvartettoa että Neljä kvartettia. Kaipa sama kirja kyseessä??
29. joulukuuta 2007 kello 12.45
Onpa monilla ”joulukirja”! Itselläni ei ole koskaan ollut mitään joulukirjatraditiota, vaan olen lukenut sekalaisesti kaikkea mitä olen joululahjaksi saanut (itseltä tai muilta). Tämän vuoden omista joululahjoista on luettuna ”Pakomatkalla-toinen lokikirja”, ”Madame Mao” ja ”Tintti -tarinoiden todelliset taustat”
Ihanilta lähimmäisiltä sain lahjaksi:
McKinley: Pohjavirrat (en ole ikinä kuulutkaan?)
Makine: Vera (ensimmäinen Makneni [!] jäi sivulle 20, sen pituinen se tuttavuus)
Alasalmi: Tuo tumma nainen (kiinnostaa, en ole ehtinyt vielä lukea)
Levola: Pimeä tavarajuna (tämä oli toivelistalla, oli mielenkiintoinen, jotain venäläisyyttä näissä novelleissa oli)
von Koskull: Savumerkkejä (ihanaa, kun tämä oli minulle löydetty divarista)
Rojas: Varkaan poika (ihan tuntematon, mutta kiinnostavan tuntuinen)
Suksin: Nuoren Vaganovin kärsimykset (tämä neuvostoliittolainen kirjailija oli kovin venäläinen : ) )
Tätä onnea ja autuutta, kun ehtii lukea kirjan päivässä! Ja vielä muutama päivä jäljellä!
p.s. miksi ei-vasemmistoa ei kiinnostaisi maailamanparannus…?
30. joulukuuta 2007 kello 20.56
Mina kun pidin sita aina kirjallisen ja sivistyksellisen koyhyyden merkkina, etta isani luki Waltarin Sinuhen joka ikinen joulu — tosin ehka osasyyna armottomaan tuomiooni oli se, etta isan ”joulukirja” oli myos koko vuoden ainoa kaunokirjallinen teos.
Itse en ole ikina oikein ymmartanyt kirjojen uudelleen lukemista. Valilla melkein masentaa, kun maailmassa on niin paljon hyvia kirjoja, joita ei ikina ehdi lukea. Ei sita millaan vahaista lukuaikaansa tuhlaa kerran jo luettuihin kirjoihin, kuin ihan poikkeustapauksissa.
Mika saa lukupiirilaiset lukemaan kirjoja useammin kuin kerran? Riittaako siihen, etta kirja oli hyva? Vai onko lahinna kyse nimenomaan kirjan tuomasta tunnelmasta, kuten esim. ”joulukirja”-perinteessa tuntuu olevan? Minun joulutunnelmani tulee nimenomaan siita, etta saa lukea lahjaksi saatuja uusia ihania kirjoja (ennen pukin tuloahan sita ei ole aikaakaan lukea yhtaan mitaan, paitsi ehka piparireseptia).
31. joulukuuta 2007 kello 10.51
Late kyselee, jotta Miksi? – esim. joulukirja! Kyllä se ainakin minun kohdallani on juuri tunnelman tavoittelua ja samalla joitain säkeitä kirjattaviksi joulutervehdyksiin!
Kesällä on kertaalleen luettava Lehtosen Lintukoto-kirjat ja runot ja eri juhla-aikojen mm. kekrin aikoihin S.Paulaharjun tekstejä hänen monista kansanryhmien kuvauksistaan jne.
Samalla sitoo oman juhlansa siihen traditioon, joka menneillä polvilla on toki ollut paitsi tiukemmin säädeltyä myös huomattavasti enemmän arjen monotonisuutta rikkovaa kuin meidän aikamme poikkeamat!
31. joulukuuta 2007 kello 13.24
En oikeastaan voi sietää joulua, mutta Eija G:n maininta Rydbergistä kosketti sydäntä! Rakastan tuohon Rydbergin runoon tehtyä kuvakirjaa, suomeksi Kotitonttu (kuvittaja Harald Wiberg) ja rakastan runoon sävellettyä laulua Tonttu, ja säveltäjä on nainen, Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi. Kuvakirjan kuvat ovat aivan kuin omasta mummolasta, talviyön salaperäinen kuutamo tehostaa tunnelmaa. Laulun sävel sopii vielä tuohon tunnelmaan erinomaisesti. Ja runon filosofisuus ja pohdiskelevuus sopii minulle…