Mm. amerikkalainen markkinointiguru Seth Godin (jonka blogia muuten kannattaa seurata!) on julkaissut kirjan pelkästään netissä, Stephen King samoin on julkaissut kirjansa netissä. Nyt näyttää siltä, että Jarkko Sipilä on ensimmäinen suomalainen, jonka romaanin, Kylmä jälki (Gummerus, 2007) saa ladata netistä äänikirjana (vrt. Godinin sai ladata ilmaiseksi tekstinä, ei luettuna, ja äänikirja olisikin ollut mahtava, sillä Godin on superluennoitsija!). Kukahan lukee Sipilän kirjan?
Hyvä vai huono? Kuunteletko äänikirjoja?
Jarkko Sipilä itse kommentoi, että ”Musiikkia ja elokuvia on totuttu lataamaan verkosta, miksei siis myös äänikirjoja. MP3-soittimien, kuten iPodien, suosio kertoo että ihmiset haluavat kuljettaa viihdettä mukanaan ja nauttia siitä silloin, kun se heille parhaiten sopii. Rikosromaanit sopivat loistavasti äänikirjoiksi, sillä niissä tapahtuu paljon ja intensiteetti säilyy hyvin”.
Jos halajat Takamäkeä, Kylmä jälki -äänikirjan voi ostaa verkosta, osoitteesta täältä hinta 17,90 euroa.
Itse en ole toistaiseksi oppinut kuuntelemaan kirjoja, ehkä olen sen verran kärsimätön, ja toisaalta lukeminen on minusta ihan sellaisenaan aika mukavaa. Lapselle latasin omaan iPodiin äänikirjoja ja nyt sitten kuunnellessani lenkillä sekoituksella saattaa (Juhlaviikoillekin tulevan!) Ayon tai uusimman Travisin jälkeen tulla Pekka Töpöhäntää…
Sinänsä äänikirjathan palauttavat tarinan kerronan esim. koko perheen jutuksi. Laitetaan tietokone päälle ja kuunnellaan satuja ja tarinoita yhdessä?
20. kesäkuuta 2007 kello 20.38
Olen pitkään miettinyt äänikirjoihin tutustumista, sillä esim. pitkällä automatkalla ne vosisivat olla oivaa seuraa. Musiikkiakaan kun ei jaksa koko ajan kuunnela, ja radiosta ei aina tule mielenkiintoista puheohjelmaa.
Samoin pitkillä kävelylenkeillä ne voisivat olla mukavaa kuunneltavaa (paitsi silloin, kun luonnossa on konsertit parhaimmilaan!).
Ihan vaan kotona istuen ja kuunellen… en usko että innostuisin.
Jos äänikirja on hyvin luettu, niin se voisi olla upeakin elämys. Toisaalta voin kuvitella, että jos lukijan ääni ärsyttää/häiritse, niin ärtymys olisi päällimmäinen tunne : )
Ehkäpä käynkin tästä innostuneena katsastamassa, olisiko kirjastossa valikoimaa tutustumista varten!
20. kesäkuuta 2007 kello 20.46
Tämä on minusta ihan oleellinen juttu; lukijan ääni. Lastenkirjoissa on joskus hirveitä sössöttäjiä. Toisaalta muistan – olisiko ollut Ville Virtanen- oli superhyvä. Miehet ovat minusta parempia lukijoita lapsille, naiset alkavat helposti pehmentää ääntään ja puhumaan lapsille kuin vähä-älyisille…
20. kesäkuuta 2007 kello 20.50
Heh, kun nettiasioissa ollaan, googlatessa ihan väärän Jarkko Sipilän, löytää täältä http://www.jarkonsivut.net/mina.php. Näyttää ihan siltä Idols-voittajalta, Ilkka jotain. Tuleekohan tänne paljonkin trafiikkia ”oikeaa” Jarkko Sipilää etsiviltä : )
20. kesäkuuta 2007 kello 20.52
Ville Virtasella onkin loistava ääni! Kaunis ja pehmeä, ja ilmeikäs. Lisää vinkkejä teiltä, jotka olette äänikirjoihin tutustuneet?
20. kesäkuuta 2007 kello 20.55
Tuntuu että innostun vähän liian monesta aiheesta, mutta – unelmoin lomamatkalla toukokuussa vaikka mp3:een ladattavasta (teksti)kirjasta, kun se olisi ihan painoton, silloin voisi mukaan otettavien määrä olla rajaton…
Äänikirjoja olen kuunnellut työn puolesta, niissä tosiaankin on avainasemassa lukija, koska kaikki tapahtuu hänen äänensä varassa. Mielestäni hyvät näyttelijät ovat parhaita lukijoita, mutta se on toki makuasia. – Perhekirjallisuutena ja automatkoilla tällaiset varmaan ovat ihan onnen-omiaan.
20. kesäkuuta 2007 kello 22.08
Olen samaa mieltä kuin Violeta, näyttelijä on paras lukija. Löysin äänikirjat viime talvena ja olen kuunnellut niitä ahkerasti töihin ajellessa, vaikkei matka pitkä olekaan. Heikki Määttäsen lukema Taru sormusten herrasta oli hieno; Saatana saapuu Moskovaan myös, mutta sen lukijaa en juuri nyt muista. Runoilijan talossa oli pettymys, lukijan ääni oli epäselvä. Nyt kuuntelen Heleneä, jonka lukee Rakel Liehu itse, sinänsä mielenkiintoinen ratkaisu että kirjailija itse lukee mutta luulen että näyttelijä olisi ollut sittenkin parempi. Liehulla on kyllä erittäin selkeä ääni, siitä plussaa.
Äänikirjaksi soveltuu mielestäni parhaiten kirja, jonka teksti on kaunista ja rakenne kohtuullisen selkeä – kovin runsaat ajassa hyppelyt ovat hieman työläitä kun pitää samalla luotsata autoa liikenteessä. ;o) Kotioloissa kuunneltuna voi tietysti olla helpompi keskittyä. Kuuntelen äänikirjoja joskus esim. ruokaa laittaessa. Kaiken kaikkiaan äänikirjat ovat kätevä tapa saada luettua enemmän silloin kun aika on kortilla, kuten minulla kahden leikki-ikäisen työssäkäyvänä äitinä.
21. kesäkuuta 2007 kello 8.14
http://www.elfriedejelinek.com – osoitteesta löytää EJ:n pelkästään nettiin kirjoittaman ”Privatromanin” alun, kaksi lukua toistaiseksi, nimikkeenä Neid, kateus, mutta aika privaatiksi se varmaan jääkin eikä ainakaan olisi julkaistavissa paperille, sillä ensimmäinen luku, 82 sivua, näyttää olevan yhtenäistä pötköä ilman kappalejakoa ja melkein yhtä lausettakin. Mikä tällaisten tuotosten funktio oikein on? Että kirjailija saa purkaa itsestään ulos jotain raivoa? Eikö blogi ajaisi saman asian ja olisi luettavampaa? Toivottavasti ei kuitenkaan koskaan mennä siihen, että kirjat ovat vain netissä! Ilta- ja yölukeminen kävisi hankalaksi! Ja sohvalla lukeminen ja riippumatossa!
21. kesäkuuta 2007 kello 10.38
Vanhoja opuksia, esimerkiksi antiikin teoksia on jo pitemmän aikaa ollut netissä vapaasti hyödynnettävinä teksteinä. Itse olen iloinnut muutamasta kreikkalaisesta nykyrunoilijasta, jotka ovat julkaisseet kokoelmia pelkästään netissä, koska sattumoisin sen saaminen olisi tavallisena kirjana Suomessa vaikeaa. Mutta en minäkään kannata sitä että pelkästään netissä julkaiseminen yleistyisi! Minusta koneen ääressä lukeminen on epämiellyttävää; jos juttu on yhtä sivua pitempi, melkein aina tulostan sen paperille.
En oikein pysty hahmottamaan, mikä vitsi nettikirjalla olisi, paitsi sen uutuudenviehätys. Mitä lisäautuutta tai -arvoa tekijä siitä saa?
Mutta äänikirjoja kuunnellessa oivalsin, että siinä voi esim. tehdä käsitöitä… Kuitenkaan en nauti OIKEAN, taiteellisesti täysipainoisen romaanin kuuntelusta, vaan tahdon lukea sen. Kuunnellessa joku sana voi livahtaa ohi, painetun tekstin voi helpommin kerrata jos sitä ei heti tajunnut.
21. kesäkuuta 2007 kello 13.06
Monia vuosia siitä on kulunut, mutta muistan Veikko Honkasen lukeman Sinuhe egyptiläisen. Kuuntelin sitä iltaisin makuuhuoneessa, pimeässä, silmät kiinni. Honkasen tumma, monivivahteinen ääni viimeisteli loistavasti Waltarin tekstin.
Se oli matka lentävällä matolla muinaisuuteen.
21. kesäkuuta 2007 kello 14.12
Minä olen löytänyt äänikirjat jo vuosia sitten, kun eräs ystäväni paljasti kuuntelevansa niitä aina silittäessään vaatteita. Minä en kylläkään vaatteita silitä muuta kuin juhliin mennessäni, mutta sain kuitenkin siitä ajatuksen, että äänikirjoja voi kuunnella kotitöitä tehdessä. Tylsät kotityöt tulevat huomattavasti huokuttelevammiksi kun on jokin hyvä äänikirja odottamassa. Lauantaisin päästän siis ihan mielelläni perheen miehet pihalle ja ryhdyn jynssäämään vessaa.
Lukijalla on tietysti paljon merkitystä. Jotkut hyvät kirjat jäävät kuuntelematta, jos lukijan ääni tai luentatapa ei miellytä. Mieleiset lukijat oppii tietysti ajan myötä. Olen esimerkiksi samaa mieltä, että Heikki Määttäsen lukema Taru sormusten herrasta oli samettia korville ja Saatana saapuu Moskovaan lukenut Martti Mäkelä on yksi miellyttävimmistä lukijoista.
Kuunneltua tulee myös sellaista kirjallisuutta, mitä en viitsisi muuten lukea esim. dekkareita tai historiallista naistenviihdettä. Tästä on kuitenkin hyötyä minulle kirjastoammattilaiselle eli hukkaan ei mene kuunneltu aika siinäkään mielessä (eli koti pysyy siistimpänä ja kirjallisuuden omakohtainen tuntemus laajenee).
21. kesäkuuta 2007 kello 14.22
Minä pidän äänikirjoista ajatuksena. Olisi ihana olla kirjojen maailmassa silloinkin, kun ei syystä tai toisesta pysty lukemaan (ajaessa, leipoessa, pihatöissä..). Pienenä kuuntelin kirjoja iltaisin unta odottaessa.
Käytännössä äänikirjoissa tökkii se, että kyseessä on jo jonkun toisen henkilön tulkinta kirjoitetusta tekstistä. Äänenpaino, rytmitys jne. voivat tulkita tekstiä ihan eri tavalla kuin minä tekstin koen. Saan kylmiä väreitä kun vaan ajattelenkin vaikkapa Sinikka Sokkaa lukemassa Fernando Pessoan runoja! Minulle paras äänikirjan lukija on siis hajuton, mauton ja väritön; lukija, joka jättää tilaa minun tulkinnalleni.
Kaiken kaikkiaan äänikirjat on Ihan Jees. Kivaa ajankulua, mutta ei niitä mielestäni pitäisi verrata ”oikeisiin” kirjoihin, ovat ihan eri kategoriaa.
21. kesäkuuta 2007 kello 17.19
En kuuntele äänikirjoja, vaikka arvostan sitä, että niitä on monipuolisesti nykyään tarjolla -ainakin verrattuna c-kasettiaikoihin. Kirjan lukeminen on minulle silmillä lukemista. Hiljaista ääntä, jota voi ”kuunnella” missä vain. Kynttilänvalossa ilman sähköä, veneessä, metsässä, pihalla ja tietysti sängyssä. Pelottavaa on tämä kehitys! Entä jos tahtoo nähdä ja koskea kirjan kansia ja käännellä ihan itse sivuja? Onko pakko siirtää kaikki tietokoneen tai kännykän ohjailtaviksi? Onko pakko istua aina tietokoneen ääressä epämiellyttävässä asennossa sisätiloissa? (Joo, voihan sen kannettavan raahata puistoon jos tykkää sellaisesta…mur.)
21. kesäkuuta 2007 kello 22.55
Kiitos Matti vinkistä! Voisinkin etsiä Sinuhen äänikirjana jostain, jos löydän.
Veikko Honkasen lukemana se ”kuulostaa” hyvältä! Olen lukenut Sinuhen hirvitttävän kauan sitten nuorena (ehkä liian nuorena, jos sellainen on mahdollista) joten voisinkin tarttua siihen uudestaan ääänikirjana. Pitkään on tehnyt mieli lukea se uudelleen, mutta kun kaikkea muuta kertyy nopeammin kuin ehdin lukea (vain 34 kirjaa odottamassa kesälomaa).
Tiivi, luulenpa, että suurin osa meistä tänne kirjoittavista on samaa mieltä kanssasi siitä, että ”kirjat kirjoina”. Ainakin itse rakastan niitä ihan esineinä, enkä voisi koskaan luopua kirjojen LUKEMISESTA, selailemisesta, lehteilystä, kansien ihailemisesta, kirjakaupoissa kiertelystä…. Mutta joihinkin tilanteisiin äänikirja -kuten yllä moni on kertonut- voisi todella olla omiaan. Enkä usko millään, että tekniikka syrjäyttää ainakaan meidän elinaikana paperikirjaa tai lehtiäkään, en.
22. kesäkuuta 2007 kello 0.48
En ole kuunnellut yhtäkään äänikirjaa itse, mutta kirjakaupassa töissä myyn eniten Vanhaa Testamenttia cd-pakettina, ne viedään käsistä.
Ajattelin aloittaa sillä Sinuhella, joka on koneella mp3-muodossa ja ladata sen soittimeen.
Toisaalta, mitään kauhean hyvää ja tärkeää kirjaa en haluaisi vain kuunnella(lukematta kirjana myös), koska lukiessani kirjoja palaan jatkuvasti sivuja taaksepäin ja luen monia kohtia uudestaan. Mielenkiitoiset pätkät näyttävät aina erilaisilta ja varsinkin tuntuvat erilaisilta kun ne lukee välillä uudestaan.
Ex-mieheni kanssa meillä oli tapana lukea toisillemme iltaisin sängyssä. Muistan hyvin, kun exäni luki minulle sitä vanhaa romaania, jossa oli Buttercup -niminen päähenkilö, muistaakseni. Jos joku tajuaa, mistä kirjasta on kyse, haluaisin tietää sen nimen ja lukea sen itse uudestaan.
Parhaillaan poikaystävä lukee minulle Waltarin Suuri Illusioni-kirjaa ääneen iltaisin.
Ääneenlukeminen on hauskaa ja hyvän lukijan kuunteleminen on ihanaa!
-minh-
22. kesäkuuta 2007 kello 7.43
Kävin katsomassa tuota Elfriede Jelinekin sivustoa, jonka Eija G linkitti, ja ihastuin. Minusta sivusto on käytännössä blogi, enkä usko että Privatromania on kirjoitettu samoin kuin julkaistavaksi tarkoitettua kirjaa, vaan se nimenomaan on kirjailijan purkautumistie kuten muukin sivuston aineisto. Kunpa useammalla kirjailijalla olisi samanlainen sivusto! Lukisin mielelläni monenkin kirjailijan tekstejä aiheesta kuin aiheesta muutenkin kuin kirjamuodossa.
Äänikirjoista vielä – eiväthän ne tietenkään paperimuotoisia kirjoja korvaa, ja olen ihan samaa mieltä kuin minh, että todella tärkeät kirjat on luettava (myös) kirjoina. Äänikirja on hieman toisenlainen taidemuoto, jotain dramatisoidun kuunnelman ja alkuperäisen kirjan väliltä; siinä on toki lukijan tulkinta, mutta siitä tulkinnasta voi nauttia samoin kuin nauttisin näyttelijän suorituksesta vaikkapa teatterin lavalla. Katsonhan lempikirjojeni elokuvasovituksetkin, joskus ihastuneena ja joskus vähemmän ihastuneena; miksi en siis kuuntelisi ammattitaitoisen lukijan tulkintaa kirjoista, etenkin sellaisista joita en välttämättä edes tulisi lukeneeksi muuten.
22. kesäkuuta 2007 kello 10.36
Matti, minäkin muistan sen Veikko Honkasen lukeman Sinuhen! Kirja oli tuttu vuosien takaa, mutta muistan että tuon äänikirjan parissa ihmettelin: oliko se tosiaan näin rikas, monipuolinen kirja.
Lukijan roolista minulla on muisto: pidin Lars Svedbergin lukemista lastenkirjoista: hän ei makeillut, mutta hänen muuten neutraalissa äänessään saattoi tietyissä kohdissa olla jotakin joka jännittävällä tavalla antoi osviittaa mahdollisesti tulevasta käänteestä. Siksi ällistyin sanattomaksi, kun silloinen työkaverini sanoi Svedbergin lukemisesta: Sehän on kuin puupökkelö! Ja minusta kun Svedberg taas oli tavattoman taitava äänenkäyttäjä, joka ei liioitellut mutta oli ilmeikäs.
Siksi minusta on ihan mahdoton sanoa: tämä on hyvä lukija, tuo ei ole hyvä lukija, vähintään on pakko lisätä: minun mielestäni.
22. kesäkuuta 2007 kello 11.26
Piti sanoa Sonjalle, että kirjastoammattilaisena minäkin niitä kuuntelin: oli sellainen vaki-asiakas joka halusi viihdykettä pitkille ajomatkoille. Minun oli testattava, mitä missäkin kirjassa oli ja miten se oli luettu! Siinä tulivat tutuiksi muistelmat, elämäkerrat, viihteet ja dekkarit. Ihmettelin itsekseni juuri tuota, mistä Annamari mainitsee – jos dekkarissa sattuu murhakohtaus ja tiellä kiperä ohitustilanne samaan aikaan, mitä sitten?
minh:in kertoma hämmästyttää: että Vanha testamentti äänikirjana viedään suorastaan käsistä! Voin kuvitella, että osa vanhuksista joilla on näkemisvaikeuksia, mutta…
22. kesäkuuta 2007 kello 17.59
Minh, tuo on ehkä romanttisinta mitä voi olla, mies lukemassa ääneen
: ) Jotain kiintymystä tuollaiseen tarinankerrontaan, ääneen lukemiseen liittyy. En voi koskaan unohtaa esim. ”Minun Afrikkani” -elokuvaa ja kohtausta, missä Karen Blixen (Meryl Streep) kertoo pitkää, koko illan kestänyttä tarinaa miesvierailleen. Ja toisaalta lapselle ääneen lukeminen on myös rakkauden osoitus, silloinkin kun lapsi on jo oppinut lukemaan, toivoo hän edelleen, että äiti/isä/mummo lukee ääneen.
22. kesäkuuta 2007 kello 18.37
Totta kai ääneenlukemisessa on taitaa, mutta mielestäni siinä on suuri ero, lukeeko esim. minhin tapaan pariskunta toisilleen, äiti lapselleen vai CD-romin ääni yksinäiselle ihmiselle. Ihana kuva on myös Kirsin heittämä ajatus, että koko perhe kokoontuisi kuuntelemaan tietokonetta (siis jos vaihtoehto on, ettei lueta ollenkaan). Kuulostaa hienolta, mutta toimii ja toteutuu nykypäivänä varmaankin varsin harvoin. Äänikirjoja kuluttavat ensisijaisesti ainakin mielikuvani ja kokemukseni mukaan heikkonäköiset, näkövammaiset, vanhukset… Moni valitsisi varmaan äänikirjan lukijan sijaan perheenjäsenen tai tuttavan, sillä vasta silloin ääni tulee läsnäoloksi, tarinatuokioksi.
22. kesäkuuta 2007 kello 19.15
Matti, Jane ja Violeta. Sipilän kirjan lukee Veikko Honkanen!
Miksiköhän kirjailijat eivät itse lue kirjojaan äänikirjoiksi? Voisin kuvitella maksavani jopa enemmän siitä, että Hannu Mäkelä lukee Hannu Mäkelän uutta kirjaa minulle. Silloin siihen tulisi selvä lisäarvo.
24. kesäkuuta 2007 kello 11.52
Minä haluan itse lukea kirjan ja pidellä sitä kädessäni lukiessa. Joten en oikein jaksa itse innostua äänikirjoista. Paitsi että:
Adolf Ehrnroothin ‘Kenraalin testamentti’ ja lukijana itse Ehrnrooth. Se oli jotakin sellaista että se piti saada!
25. kesäkuuta 2007 kello 15.03
Voi, olen samaa mieltä, Kirsi, että jos Hannu Mäkelä lukisi Hannu Mäkelän kirjaa äänikirjana, siinä olisi ihan selvästi lisää arvoa. Yhdentekevää, olisiko se lasten vai aikuisten kirja.
25. kesäkuuta 2007 kello 18.19
Tämä Lukupiiri on melkoinen innoittaja. Tulin juuri kirjakaupasta mukanani Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan äänikirjana ja kesäkuun kuukauden kirja Atwood – pakko on antaa periksi ja lukea kirja, josta niin moni ”tavallinen lukija” on ilmaissut näkemyksensä ja peilata sitten itseään lukijana.
Itse olen kuunnellut äänikirjana vain Juho Milonoff’in lukema Jukka Parkkisen Karhukirjeitä Kaamoksesta, joka oli aivan loistava elämys. Ostin sen kuunneltuani näytteen ilmaisesta ”Sulje silmäsi ja lue” -esittelyCD:stä. Niitä on ilmestynyt ainakin muutama ja ne kuunneltuaan tietää, miellyttääkö lukijan ääni ja tyyli koko äänikirjan verran. Hyllyssäni on myös odottamassa Agatha Christie’n Dead man’s foley itsensä David Suchet’in lukemana.
25. kesäkuuta 2007 kello 20.23
” Hyllyssäni on myös odottamassa Agatha Christie’n Dead man’s foley itsensä David Suchet’in lukemana. ”
Oooohh…..kade, kade, kade!!!
25. kesäkuuta 2007 kello 21.15
Äänikirjat olivat pitkien automatkojen pelastus kun lapset olivat pieniä. Ensin kuunneltiin kasetteja ja myöhemmin sitten CD:tä. Lyhyet Disney-kasetit korvautuivat aika äkkiä Herra Huulla ja muilla kunnon kirjoilla. Aamupalapöydässä kuunneltiin mökillä Matti Pellonpään lukemaa Nalle Puhia ja Pekka Töpöhäntää.
Radiosta on ainakin tullut, en tiedä tuleeko nytkin, kivoja lukuohjelmia muulloinkin kuin heinäkuussa. Seurasin mm. vanhaa kirjaa englantilaisrouvien matkasta Suomeen viime vuosisadan alussa enkä malttanut odottaa seuraavia jaksoja vaan luin itse kirjan loppuun. Eli hyvä luenta käy kirjavihjeestäkin. Lasse Pöystin lukema Muumipappa ja meri tuli viime kesänä , valitettavasti vain keskellä päivää. Radio-ohjelma on aikaan sidottu, tietysti äänityksen voi ohjelmoida ja koota yhteen vaikka koko kirjan, mikä vaatii taitoa ja viitseliäisyyttä ja sopivat laitteet. Siksi olisikin hienoa kun noita klassikoita voisi ladata netistä. Käväisin katsomassa YLEn shopista ja siellä on ainakin muutamia tilattavissa CD:nä. Mukana lukijana Nalle Puhissa oli muuten Kari Väänänenkin. Tilasin heti!
Olen samaa mieltä, että lukijan ääni ja karisma ratkaisee kenen lukemisesta pitää ja kenen ei. Omia suosikkejani ovat juuri Lasse Pöysti, Matti Pellonpää ja Veikko Honkanen
25. kesäkuuta 2007 kello 21.35
Korjaus äskeiseen: ei se Nalle Puhin tilaus onnistunutkaan yksityishenkilönä Suomeen. Ulkosuomalaisille kylläkin. Siispä kirjastoon ja siitä voi sitten kukin päätellä, miten sitten käy….
YLEllä on arkistoissaan vaikka mitä aarteita, kannattaisikohan miettiä vähän miten niillä voisi hyödyttää sekä YLEn pohjatonta kirstua että tekijöitä tai Teostoa tai muuta tekijänoikeuden valvojaa tai haltijaa, joille tallenteiden myynnistä tulisi oma osuutensa.
27. kesäkuuta 2007 kello 17.17
Jos on kiinnostunut ihmettelemään millaisia palveluita on nousemassa nettiin niin yksi tapa on käydä katsomassa
Seth Godin’s Web 2.0 Traffic Watch List
http://www.statsaholic.com/sethgodin
28. kesäkuuta 2007 kello 14.55
Äänikirjat ovat minulle toisinaan mieluisinta seuraa! Kuuntelen niitä iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja käsitöitä tehdessä sekä lataan matkojen varalle mp3:een. Kotitöitä tehdessä en malta kirjoja kuunnella, sillä pelkään, että jotain menee ohi astioiden kolinassa ja kodinkoneiden hurinassa.
Kuten monet ovat todenneet, lukijan äänensävy on oleellinen osa äänikirjaa. Esimerkiksi muumikirjoissa pidän paljon enemmän Ahti Jokisen lukutavasta kuin naisäänestä, joka myös lukee paria muumikirjaa. Sinuhen olen kuunnellut Lars Svedbergin lukemana ja hänen pehmeä ja lämmin äänensä sopii kirjaan mitä parhaimmin. Luin juuri Reidar Palmgrenin kirjan Lentämisen alkeet, ja ajattelin, että sekin kirja olisi varmasti mukava kuunnella Reidarin itsensä lukemana. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten hän painottaa omaa tekstiään ja tulisiko edelleen tunne, että kirjailija voisi oikeasti olla aivan kuin kirjan päähenkilö.
Mietin sitäkin, miten olen mahtanut alunperin innostua äänikrjoista. Varmaan se on lähtenyt lapsuudessa kuunnelluista satukaseteista (Disney- sadut ja Röllit ym.) sekä radion kuunnelmista. Muistan hyvin, kuinka noin kymmenkesäisenä odotin, että radiosta tulee Aapelin Koko kaupungin Vinski tai radioteatterin Knalli ja sateenvarjo.
Keskittymistähän nuo kuunneltavat jutut vaativat, ehkä vielä enemmän kuin kirjan lukeminen itsekseen, sillä kuunnellessa ympäröivää maailmaa on vaikeampi sulkea pois. Ymmärrän hyvin, että perheellisen ihmisen on vaikea haalia aikaa rauhalliseen kuunteluun, mutta kannattaa yrittää. Yritys on vaivan väärti.