Kiitos ehdotuksista. Olin oikeastaan päättänyt, että Hannu Väisänen pääsisi kuukauden kirjaksi, mutta ”Metsässä” sai minut toisiin ajatuksiin. On varmasti niin, että ei kannata lukea jatko-osaa ennen ensimmäistä, kuten meille kävi Jonathan Coen kanssa.
Siispä kuukauden kirjailijaksi valitsin jälleen naiskirjailijan, kanadalaisen Margaret Atwoodin ja kirjan Poikkeustila. Suomentajana Kristiina Drews. Keskustelu alkaa vanhaan tapaan 15.6.
Kuukauden varjokirjaksi taas valitsin Tove Janssonin kunniaksi Kunniallinen petkuttaja -kirjan. Tove Janssonin kuolemasta tulee kesäkuussa 6 vuotta. Kunniallinen petkuttaja on minun mielestäni Janssonin paras kirja. Suomentajana Kyllikki Härkäpää. Keskustelu tästä alkaa 1.6.
18. toukokuuta 2007 kello 23.07
Hei Kirsi,
Voisitkö käännöskirjallisuudesta ilmoittaa myös alkukielisen nimen?
Kuten toisessa viestiketjussa ihmettelit, välillä käännösten nimikkeillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisnimen kanssa. Alkukielisen nimikkeen pohjalta [me ulkosuomalaiset]/[muilla kuin vain suomeksi lukevilla]/[täytä tähän oman kitinäsi
] joilla saattaisi olla kirja hyllyssään jollain toisella kielellä kuin suomeksi, voisimme tarkistaa josko teos löytyisi sittenkin omasta kokoelmasta.
Suomentajista: pisteitä, että ilmoitit Atwoodin suomentajan nimen. Mutta samat pisteet miinustilille samaa tietä, että Janssonin suomentajan nimi jäi pois (Janssonhan kirjoitti suomenruotsiksi)!
Toisessa viestiketjussa ihmettelit, miten suomennoksien nimet valitaan. Ehdotan myös toista keskustelua: miten suomennokset onnistuvat? Tässä viestissä en esitä kommentteja, jos keskustelun avaat niin lupaan kirjoittaa n. esseen aiheesta (pohjana se, että pääsääntöisesti suomennokset ovat todella hyviä!).
19. toukokuuta 2007 kello 10.18
Pekka kiitos kommenteistasi, olet oikeassa, että Janssonin suomentajaa ei postauksessa ollut. Tämä siitä syystä, että olin tuolloin tuon kirjan ulottumattomissa ja postasin mökiltä. Lisään sen tuohon, ja suomentajahan on Kyllikki Härkäpää.
Yleensä olen pyrkinyt muistamaan suomentajat sillä kuten tuossa ”Omalla vai vieraalla” -postauksen yhteydessä kerrroin, itse nautin omalla kielellä lukemisesta.
Ja hyvä pointti alkuperäiskielestä ja nimestä. En ole tullut ajatelleeksi tuota. Poikkeustilan alkuperäinen nimi on Moral Disorder.
23. toukokuuta 2007 kello 14.05
Ah, ihana valinta! Atwood on lempparini. Hotkaisin itse Poikkeustilan taannoisella Rooman reissulla, kun piti välillä käydä hotellissa lepuuttamassa jalkoja. Mielenkiinnolla keskustelua odotellen
.
25. toukokuuta 2007 kello 20.57
En koskaan voita arpajaisissa, mutta tällä kertaa kävi niin, että luen parhaillaan sattumalta Poikkeustilaa. (Vaikuttaa fantsulta) Ja tämä sattuu olemaan ensimmäinen kosketukseni Atwoodiin, onkohan vaan hyvä kirja tutustua kirjailijaan?!
Yksi toinen hassu juttu sattui kerran tässä viime syksyllä, kun luin Juhani Seppäsen Selvästi Juovuksissa, päästyäni kirjan loppuun huomasin vikalla sivulla kirjailijan kuvan -Ja naapurihan se siinä! Olipa outo fiilis.
Ja Donna Leonia aion lukea viikon päästä ihan autenttisella paikalla – Venetsiassa. Onko siis tuo Suffer the Little Children vain enkuksi, vai löytyykö jo käännettynä? Se jäi siitä Plussan haastattelusta arkarruttamaan, että onko Leon ihan yksineläjä vai kuinka hän sinne Venetsiaan juuri päätyi? Todella erikoinen valinta jenkkinaiselta asuinpaikaksi -keskelle turisteja.
28. toukokuuta 2007 kello 13.35
Donna Leonilta ilmestyy suomeksi seuraavaksi teos Bloodstones – Verikivet. Sitä seuraavasta kirjasta – Through the Glass, Darkly – olen tehnyt käännössopimuksen, ilmestyminen menee varmaan vuoteen 2008.
Suffer the Little Children on uusin Brunetti-tarina, saatavana varmaan vain englanniksi.
Brunetti (ja Leon) eivät tosiaan aina keksi ratkaisua kirjoissa esiintyviin ongelmiin. Siksi Leonin kirjat minusta ovatkin enemmän yhteiskunnallisia kuin perinteisiä dekkareita.
Kristiina Rikman
suomentaja
14. kesäkuuta 2007 kello 18.08
Terve!
Onneksi ehdin vielä mukaan seuraamaan tulevaa keskustelua Atwoodista. Tulin kolmeksi viikoksi työskentelemään pieneen Ylä-Savossa sijaitsevaan kuntaan ja ah, miten ihana valikoima pienen paikkakunnan kirjastossa on. Siellä Poikkeustila odotti minua uutuushyllyssä – Helsingissähän uutuuksia saa usein jonottaa puoli vuotta.
Poikkeustila on myös minulle ensimmäinen Atwoodin kirjoittama kirja, joten saapa nähdä, mitä on tuleman!
14. kesäkuuta 2007 kello 18.45
Jep. Huomenna alkaa. Mulla on vielä parikymmentä sivua lukematta kun seikkailin muissa kirjoissa ennen tätä. Hyvältä on vaikuttanut. Varsinkin lapsuusosa puhutteli. Mutta huomenna lisää!
19. kesäkuuta 2007 kello 9.37
Minulle tuli Poikkeustilasta ehdottomasti mieleen Bo Carpelanin Kesän varjot! Molemmissa teoksissa kerronta perustuu lapsuuden ja nuoruuden muistelemiseen, joista palataan hyvinkin yllättäen nykyhetkeen. Kaiken lisäksi molemmissa teoksissa taloilla on keskeinen osuus tarinassa, Kesän varjoissa Bergillä ja Poikkeustilassa monilla eri taloilla, mutta varsinkin maatalolla.
Erityisen paljon minua ilahdutti Nellin pikkusiskon elämän kuvaaminen. Aluksi pelkäsin, että tarinan loppuosassa keskitytäänkin vain skitsofreenikko-siskoon. Onneksi olin väärässä. Mielestäni on hieno teko kirjailijalta liittää pikkusisko tarinaan vain sivuhenkilönä ja ennemminkin pohtia, miten pikkusisko vaikuttaa Nellin elämään.
Humoristisin ja nokkelin kohta teoksessa oli se, kun kirjailija asettui kuvamaan maatalon eläimiä eläinten silmin: lammas oli hevosen silmin nähtynä villava kääpiöhevonen!
Ainoa heikkous oli mielestäni tarinan liittäminen tarinan sisälle eli seikkailukertomus syrjäisellä seudulla. Luin tosin kirjaa romaanina, en novelleista koostuvana teoksena. Ehkä loppuosan novellit olisivat kuitenkin toimineet paremmin yksittäin luettuna.
Tämän ensimmäisen atwoodini jälkeen rohkenen kuitenkin tarttua myös kirjailijan muihin teoksiin!
19. kesäkuuta 2007 kello 10.17
Satu, siirrän kommenttisi myös tuonne Margaret Atwood: Poikkeustila -postauksen yhteyteen.