…taaskaan. On Chesil Beach tuntuu aluksi köykäiseltä sekä fyysisesti (se on lyhyempi kuin kaksi aiempaa McEwania) että aiheellisesti (yksi yö vasta naimisiin menneen pariskunnan elämässä). Ian McEwan saa kuitenkin aiheestaan enemmän irti kuin luulisi. Tämä on itse asiassa parempi McEwan kuin esim. Saturday, tässä palataan johonkin Amsterdam –kirjan tyyppisiin tunnelmiin.
Kirja siis kertoo 1960-luvun pariskunnasta, joka on mennyt aiemmin päivällä naimisiin ja aloittaa nyt hääyötään. Sekä mies että nainen ovat seksuaalisesti kokemattomia ja siksi tilanteeseen liittyy paljon jännitteitä, tunteita ja väärin ymmärryksen mahdollisuuksia. Tarinaa kerrotaan molempien “pään sisältä” eli kummankin mietteiden kautta. Samalla käydään välillä tarkastelemassa kuinka pariskunta tapasi, rakastui ja päätyi nyt käsillä olevaan tilanteeseen.
Ian McEwan pystyy todella hyvin kuvastamaan tunnetiloja ja jännitettä parin välillä. Hän pystyy ymmärtämään molempia silloin kun nämä käyttäytyvät kohtuuttomasti, sanovat asioita, joita tulevat katumaan (tai katuvat jo sanoessaan) ja kuvaa erittäin hyvin tilannetta, missä ajaudutaan yhä pitemmälle paikkaan minne ei haluta kun väärinymmärrettynä sanoo asioita, joita ei tarkoita. Kuinka ihmisten kommunikaatio on aina hankalaa ja erityisen hankalaa silloin kun mukana ovat isot tunteet. Monta kertaa teki mieli huutaa pariskunnalle, että puhukaa! Mutta he eivät puhu sillä näitä asioita (seksiä) vain ajatellaan.
Lievää epäuskottavuutta oli minusta Edwardin ja Florencen kokemattomuudessa, varsinkin Florencen, mutta toisaalta en tiedä, enhän ollut kaksikymppinen 60-luvulla.
Tästä taitaa tulla suosikkini heti Amsterdamin jälkeen, joka on minusta McEwanin paras kirja.
Akateeminen kirjakauppa muuten ansaitsee kyllä isot kehut. Siellä on nykyään uuden uutukaiset ulkomaiset kirjat (no ainakin englanninkieliset, muista en tiedä) todella nopsaan hyllyssä. Kiitos siitä!
18. huhtikuuta 2007 kello 19.04
Minä en ole suuresti McEwanin kirjoista pitänyt, vaikka useita olen lukenut (mainoksen uhri!) ja vielä useampia olen ainakin yritellyt. Viimeisen käännöksen Lauantai-kirjan jotenkin kitkuttelin läpi, vaikka koin sen monessa paikkaa epäuskottavaksi ja paikoin pitkästyttäväksi. Loppupuolen tapahtumat alkoivat liiaksi muistuttaa toimintaelokuvaa.
Kirsin mainitseman Amsterdam-kirjan Booker-palkitsemista en ymmärtänyt. Parasta kannaltani oli kirjan ohuus, jonka vuoksi onnistuin sen läpilukemaan. Lopun merkillinen melodramaatt. myrkkysamppanjapelailu liki yökötti.Paras McEwan on mielestäni ollut takavuosien Ikuinen rakkaus-kirja, josta tosin en enää muista paljon muuta kuin että se kaikenkaikkiaan ja kokonaisuutena miellytti.
Kirjoitan McEwanista, koska parhaillani olen lukenut toisen lontoolaisen Hanif Kureishin kirjoja. Minun on vaikea löytää niistä mitään moitittavaa: teksti vetää, kiinnostavaa filosofista pointtia löytyy, uutta näkökulmaa, hyviä vertauksia. Mukavasti muutama kirjall.viitekin. Ehkä on turhaa edes mainita Kureishia etniseksi kirjailijaksi, jota hän tosiasiassa on, sillä hänen tekstinsä pärjää oikein hyvin ilman tätä muodikasta ilmaisuakin, se ei ole tarpeen. Tuon sen esille vain siksi, että se selvästi llisää kirjoittajan arvostusta palstalla. Jospa hippunen sitä liikenisi minullekin.
18. huhtikuuta 2007 kello 19.08
Jännittävää. Minä taas olen pitänyt vähiten McEwanin ”Ikuinen rakkaus” -kirjasta.
18. huhtikuuta 2007 kello 20.30
Löysin Ian McEwanin aivan äskettäin kun sain lainaksi ”Sovituksen”.
( Tässä muuten viittaus lainaus-aiheeseen, lainaamalla kaverilta löytyy hyviä uusia tuttavuuksia).Kirja oli mielestäni aivan upea, varsinkin sen alkupuoli erilaisine näkökulmineen yhteen ja samaan asiaan. Sen jälkeen luin ”Lauantain”, jonka löysin kirjakaupasta, sekin oli mielestäni ajatuksiltaan erittäin monipuolinen ja monitasoinen kirja. Se, mikä nyt harmittaa on, että vanhempaa tuotantoa ei enää löydy kirjakaupoista, tai ainakaan minä en löytänyt eikä tällä hetkellä ole mahdollisuutta kierrellä divareita. No pitänee odottaa siihen saakka että palaan jälleen Suomeen ja voi käyttää hyväkseen kirjaston palveluita.
19. huhtikuuta 2007 kello 1.39
Yhteensattumia – sain juuri lainaan Kureishin Mustan Albumin ja McEwanin Lauantai odottaa yöpöydällä. Tiukkaa vertailua tiedossa.
19. huhtikuuta 2007 kello 15.22
Minulla on Lauantai-kirjan lukemisesta jo aikaa, muttei kovin paljon, koska tuorein käännös se taitaa olla. Mutta Mustan Albumin lopetin eilen.
McEwanin ja Kureishin vertailu on mielenkiintoista. Molemmilla on Wp:n mukaan kymmenkunta romaania tai vastaavaa ilmestynyt. Edellistä on käännetty hulppeasti, Kureishia vaivasesti. Uumoilen, että naisten maku on tässä ollut määräävin tekijä, kuten yleensäkin kaunokirjallisuudessa, ainakin tässä maassa.
Van Zant-nimimerkki kuulostaa niin sukupuolineutraalilta, että sen suojissa voi varmaan leikkiä mitä puolta tahansa. Välillä ihastella kirjan kansia ja toisen kerran kansienvälistä antia. Siksikin mielipide Kureishin kirjasta kiinnostaa, kun palstalla ei sellaista ole nähty tai on nähty vain hyvin yleisluonteisena.
19. huhtikuuta 2007 kello 20.09
Oletko Kopsu aivan tosissasi siinä, että ajattelet sukupuolen suuntaavan yksilön kirjallista makua?
Nimimerkistäni voi päätellä sukupuoleni. En pidä McEwanista, pidän Kureshista, edellistä minulle suositteli mies, jälkimmäistä nainen. Omasta kokemuksestani en voi pitää kommenttiani edes sääntöä vahvistavana poikkeuksena, sillä lukuisat ovat ne miehet, jotka ovat Lauantaita minulle kehuneet.
19. huhtikuuta 2007 kello 22.15
‘Ajattelet sukupuolen määräävän yksilön kirjallista makua’. Kyllä vain ajattelen. Perusteluksihan riittää jo tämänkin palstan keskustelut. Lisäksi minulla on samansuuntaista kokemusta naisvaltaisesta kirjallisuuspiiristä pitemmältäkin ajalta.Vielä kirjastossakin huomaa, kuinka naisten karttamat tasokkaat romaanit joutavat virumaan uutuushyllyllä varsin pian ilmestyttyään. Kirjailijanimiäkin voisi tiputella, jos aihe kiinnostaa.
Tuo naisten maku Kureishi/McEwan- kirjojen suhteen oli arvailua ja peiteltyä kyselyä, kuten sanoin, ‘uumoilen’. Ja tokihan jo moni feminiini on ehtinyt tässä kiitellä McEwanin kirjoja täsmällisellä nimellä, Kureishin kirjaa nimellä ei vielä kukaan. Toisaalta en minäkään ole yksinomaan moittinut McEwania: Esimerkiksi Lauantai-kirjassa oli omat hyvät kohtansa, mutta myös huonot kuten mainitsin.
Harvemmin minä etenkin nykykirjailjoiden suhteen heidän kaikista teoksistaan olen pitänyt, kuten olen täälläkin kirjoittanut. Arvioin lukemaani mieluummin teos teokselta kuin kirjailija kirjailijalta.
20. huhtikuuta 2007 kello 0.50
Mieshän täällä lymyää, yllätys yllätys musiikillista kikkailua tuo nimimerkki, mutta lainaksi Kureishin sain toiselta mieheltä ja McEvanin ostin itse. Menee vielä hetki ennen kuin kerkiän lukemaan.
20. huhtikuuta 2007 kello 11.11
Seurasin palstaa jonkin aikaa ennen osallistumistani ja lukaisin läpi nuo kiivaiksikin ehkä välilä äityneet keskustelut.
Itsekään en kaikista pitämien kirjailijoiden teoksista pidä. Jos tasokkaassa tuotannossa on muutama heikkous, silloin voi vielä sanoa pitävänsä kokonaisuudessaan, mutta muutamat hyvät nimekkeet tulee mainittua vielä nimellä.
Puhumattakaan siitä, että pitäisin kaikista nykykirjailijoiden teoksista. Kirja jää aika tehokkaasti hyllyyn, jos kirjoittamistyyli ei miellytä. Paitsi jos on kaksin käsin arvostetulta tasolta suositeltu.
Mielenkiintoista olisi kuulla, mitkä naisten karttamat tasokkaat romaanit joutuvat uutuushyllyllä lojumaan, samalla mielenkiinnolla silmäilisin myös name-dropping -listaasi.
Lauantai on minulle ensimmäinen kirja, jota McEwanilta yritän oikein lukea. Aiempia olen selaillut kaupassa ja kirjastossa ja todennut, ettei kirjoitustyyli vedä minua jatkamaan eteenpäin. Lauantaista tuli sen verran kovaa suositusta, että päätin vain aloittaa alusta ja edetä. Pääsin melkein puoliväliin kunnes totesin, että selataanpa nyt loppuun asti niin pääsen lukemaan jotain mukavampaa.
Minua ei kiinnostanut Lauantain kuvaaman päähenkilön elämä ja ajatukset, teksti itsessään oli ihan mukaansa tempaavaa, mutta pääkopassa ei alkanut tapahtua juuri mitään, eli omia ajatuksia ei juuri herännyt. Sitten loppupuolen sieppaus-tilanteessa mm. runojen lukeminen alasti liikuttuneelle rosmolle oli jotain sellaista, etten tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Kirjasta jäi sellainen maku, että on olemassa hyvikset ja pahikset, ja jollakin tavalla hyvyys voi koskettaa pahuutta, tuossa kohtauksessa taiteen ja alastomuuden kautta.
Notta.
Oma maailmankuvani on hieman erilainen.
Mutta Amsterdamin ajattelin vielä lukea kokonaan jossain vaiheessa. Ei sitä saata yhden kirjan perusteella vielä tuomita koko tuotantoa.
20. huhtikuuta 2007 kello 12.10
Kopsu, kyllä miehissäkin on niitä, jotka lukevat vain Kingiä, Remestä yms. tai jopa vain Tex Willeriä, tai Aku Ankkaa, tai ei mitään. Ei kannattaisi yleistää. Toista ääripäätä on tietysti myös, mutta ohuemmalti. Väittäisin kyllä, että kirjaston käyttäjistä on määrällisesti enemmän naisia, jotka lukevat ”tasokastakin kirjallisuutta”, koska naiset ovat siellä enemmistönä. Mutta mitä väliä sillä sitten on, miten vaakakupit tässä asiassa kallistelevat? Ymmärrän kyllä, että joskus voi harmittaa tällaisessa keskustelussa, jossa myös enemmistö on naisia, ja joilla ehkä on erilaiset lukumieltymykset, mutta se nyt vaan pitää sietää, jos aikoo olla mukana, – vai mitä? Sinänsä hauskaakin välillä, että olet tiukasti eri mieltä, syntyyhän siitä keskustelua.
Meidänkin omassa 10 hengen lukukerhossamme on vain yksi mies, mutta ei hän ole valittanut, ehkä siksi, että jokainen esittelemme aina oman kirjamme, eikä sen miesparan tarvitse siis alistua naisten ylivaltaan kirjavalinnoissa. – Ja kirjastoon voi aina jättää toiveitaan, niin minä ainakin teen.
20. huhtikuuta 2007 kello 13.29
Puhutaanko nyt Hanif Kureishista? Luin häneltä Esikaupunkien Buddhan sen ilmestyttyä ja oli ihan hauska. Tarjosin sitä sitten pojalleni hänen ollessaan parinkymmenen korvilla. Ei tykännyt yhtään. Meneekö meidän perheessä sukupuolet ristiin? Huolestuttavaa.
22. huhtikuuta 2007 kello 16.44
Marika: koska Kirsi suuresti paheksui sukupuoliteeman toistuvaa tuputtamista, en nyt tiputtele nimiä, joita jo puoliksi lupailin ja joita toivoit esille. Asiahan mitä suurimmassa määrin liittyy ko. teemaan.
Lauantai-romaanin sieppauskohtauksen kuvaus oli minustakin kirjan kököimpiä, samantapaisia väristyksiä aiheutti. Toinen kohta oli, kun päähenkilö katudiagnosoi, lonkalta diagnosoi juipin sairauden. Ja kyseessä sentään oli leikkaava lääkäri, ei diagnostikko.
22. huhtikuuta 2007 kello 16.47
Anna tulla vaan : )
24. huhtikuuta 2007 kello 10.27
Sinnikkäästi keskusteluissa tuodaan sukupuolijaottelua esille. Miksi?
McEwania olen lukenut (neljä kirjaa suomeksi) ja Kureishia (kaksi suomeksi). Molemmista kirjailijoista olen pitänyt. Kääntäjille erityismaininnat. Minuun tekee nykyisin eniten vaikutuksen kirjoissa toki ajattelun omaperäisyys ja mahdollisesti ”uudet ajatukset”, mutta kieli ja miten sitä muovataan ja kirjoitetaan. McEwanin, kuten Kureishinkin, kielentaju on vallan omaa luokkaansa. Tämän talven kirjoista ”Lauantai” oli se, jonka kanssa jäin koukkuun eräänä lauantaina päästyäni vähän kolmanneksen yli. Kaikki muu toiminta jäi ja hotkin kirjan siltä istumalta loppuun.
Meillä sain houkuteltuani puolisoni, joka ei yleensä lue, lukemaan myös McEwanin Lauantain. Hänelle kävi samoin – kirja koukutti pääsiäiseksi hänet.
Kirjamaustahan/ sukupuolen vaikutuksesta on puhuttu useampaan kertaan. Kannatan edelleen sitä, että annetaan jokaiselle oma tilansa, aikansa ja paikkansa.
24. huhtikuuta 2007 kello 18.43
Piti ihan tarkistaa: ‘Yleinen’-osastossa löytyy alk. 13.2. 07 blogistin ideoima otsake ‘Naistenkirjat ja miestenkirjat’. Että tälläiseen jaotteluun on rohjettu mennä. No, noita otsakkeitahan on toistasataa, vaihtelevasti ne ovat kirjoittajia kiinnostaneet. Mutta yllätys, yllätys, juuri mainittu ots.nimi on kerännyt yhteensä 69 kirjoittajaa, joka pikasilmäyksellä näyttää olevan selvästi suosituin aihe koko osastossa, oisko peräti koko palstalla. No, mimi ei varmaankaan ole kynäänsä tahrannut noin vastenmieliseen aiheeseen.
Edelläsanottu oikeast. onkin hyvä vastaus mimin kysymykseen, miksi sukupuoliteemasta kirjoitetaan, syy on yksinkertaisesti kansansuosio, palstakansan. Sen taustalta voisin epäillä syyksi sitä, että meillä kaikilla lienee sukupuoli, joillakin ehkä useampiakin. On luonnollista kirjoittaa omastaan ja tehdä siinä sivussa vertailuja lajitovereihin. Jos ei muuten, niin leikkimielellä. Jo Goethe taisi aikoinaan todeta, miten ihastuneita olemme vertailuihin, se on melkein pakkotoimintomme. Ja Goethen jälkeen monet muut kirjailijat vahvistaneet havaintoa.
Mista siis pursuaa yht’äkkiä tämä sukupuoliteeman voimakas paheksunta? Ja vielä ilman ennakkovaroituksia. Etsimättä tulee mieleen vanhat toteamukset: mikä sopii isännälle, ei käy rengille, mikä käy sonnille, ei sovi monnille. Toivoisin enemmän linjakkuutta näissä asioissa. Tai sitten ainakin ennakko-ohjausta tyyliin: vaikka minä tätä aihetta käsittelenkin, muitten pitää siihen ennalta anoa erkoislupaa.
24. huhtikuuta 2007 kello 19.05
Kysymys ei ole lainkaan tästä. Mutta Kopsu, jo tuo 69 kommenttia kertoo, että asiasta on erimielisyyttä. Kun otat sukupuolisuuden esille mm. siten, että mikä kiinnostaa naisia ja mikä miehiä, sinun on pakko sallia, että olemme naisina ja miehinä eri mieltä kanssasi. Anna tulla vain mielipiteitä. Mutta kun saat niihin mietittyjä kommentteja, älä leimaa meitä kirjoittajia heti väärinymmärtäjiksi vaikka vajavaisia ymmärrykseltämme olisimmekin : ) Ja vertailuhan ON mukavaa, siitähän keskustelu syntyy.
24. huhtikuuta 2007 kello 21.30
Tjaa. Niistä 69:stä kymmenen näytti olevan kopsun kirjoittamia.
Ja tuosta viestiketjusta huomasin, että aiheesta on jo keskusteltu aika reippaasti. Senkin takia varmaan kyllästyttää. Onhan tässä maailmassa paljon muutakin vertailtavaa kuin sukupuoli ja sen vaikutus!
Itse näen ihmiset etupäässä yksilöinä, enkä kuvittele sukupuolen perusteella pystyväni päättelemään, mitä henkilö lukee tai millainen hän on. Kopsu näkee asian toisin, nähköön.
25. huhtikuuta 2007 kello 10.06
Piti oikein lukemani uudelleen kommenttini. En suinkaan paheksunut tai vastenmielisyyttä osoittanut. Ihmettelin vain Liisamaisesti, miksi. Utelias lapsikin oppii aika lailla ensimmäisenä kysymyksenään ”miksi”, kun alkaa pohtia maailman menoa ja omaa suhdettaan ympäröivään maailmaan. En toivoisi joutuvani suorastaan tuomiolle esittämällä ihmetystä (joka minulle on positiivinen perspektiivi maailmaamme, ei todellakaan negaation kautta avautuva).
Halusin nimenomaan antaa mahdollisuuden meille kaikille, vajavaisillekin ilmaista tuntemuksemme ja ajatuksemme ilman liiallisia kapea-alaisia jaotteluja. Oma katsomukseni ylipäätään pohjautuu vanhaan kliseeseen ”kyllä joka raiteelle lähtijöitä riittää ja mahtuu” tai että annetaan kaikkien kukkien kukkia, rikkaruohojenkin. Kapeaa sekin omalla tavallaan, mutta valtateillä riittää kaistoja jokaiselle liikkujalle.
25. huhtikuuta 2007 kello 19.23
Liekö tuo kymmenen kirjoituksen maininta tarkoitettu moitteeksi vai kiittelyksi. Jos jälkimmäinen on kyseessä, haluan jakaa kiitokset heille, jotka ovat minua innoittaneet kirjoittamaan.
Olen kirjoitellut, mitä mieleen on sattunut juohtumaan ja silloin kun vastakaikua, vastapuhetta on löytynyt. Harvemmin viitsii puoltakaan kymmentä viestiä singota avaruuteen, jos kukaan ei ole kiinnostunut. Erikoista on, jos onnistunut vastakaiun löytäminenkin leimataan kielteiseksi asiaksi.
Mutta viestisi meni perille, Marika. Enää en tule sinua pelottelemaan nimientiputtelulla. Sen lupaan.