Jos et enää siedä Saramagoa, ohita tämä postaus. Niille, jotka haluavat lukea mitä Saramagon eilisessä lehdistötilaisuudessa puhuttiin, olkaa hyvä.
Baltasar ja Blimunda toi Suomeen
Jose Saramagon toi siis suomeen Domenico Scarlatttin musiikki. Ja tarkemmin sanottuna esityksen Laulustaan lintu tunnetaan cembalisti Elina Mustonen ja ohjaaja Lisbeth Landefort. Tammen järjestämässä tilaisuudessa ennen esitystä Lisbeth Landefort kertoi kuinka he saivat Saramagon Suomeen: “Minä sanoin Elinalle, että nyt tehdään tästä projekti ja kutsutaan Saramago esityksen ensi-iltaan” hän totesi. Tämä sen jälkeen kun Saramago oli saanut Elina Mustosen cd-levyn ja kirjeen, jossa Mustonen kertoo kuinka esitys on saanut innoituksen Saramagon kirjasta Baltasar ja Blimunda. Saramago vastasi kirjeeseen.
Nyt Saramago istuu Landefortin vieressä ja halaa tätä tiukasti kun Landefort kertoo kuinka ihastunut hän on maestron teksteihin. Kuinka hän kirjoitti Saramagolle itse, että “tulkaa, tulkaa meille”. Ja kuinka hän saatuaan kännykkäänsä tekstiviestin siitä, että Saramago on tulossa, “käyttäytyi huonosti” ratikassa. “Minä kyllä käyttäydyin silloin huonosti, ihmiset varmasti ihmettelivät mitä tuolle naiselle oikein tapahtui”, nauroi Landefort.
Landefort kertoi myös kokemuksestaan Saramagosta: “Kun luen hänen tekstejään, minusta tuntuu siltä kuin hän olisi itse läsnä. Minulla on tunne kuin keskustelisin hänen kanssaan.” Varsinaisesti hän tapasi Saramagon fyysisesti nyt ensimmäistä kertaa.
Suomalaiset kuin portugalilaisia
Saramago on Suomessa ensimmäistä kertaa ja hän kertoo, ettei 24 tunnin kokemuksella vielä voi arvioida kovin syvällisesti Suomea tai suomalaisia. Hän siirtäisi mielellään aurinkoa meille pohjolaan sillä Kanarian saarilla sitä tuntuu olevan liikaakin. “Aika monet muutkin ongelmat voisivat ratketa jos tällaiset siirrot olisivat maailmassa mahdollisia” hän toteaa.
Suomessa on hänestä mukavan hiljaista sillä “meteli häiritsee minua usein”. Hän toteaa, että suomalaiset muistuttavat häntä portugalilaisista sillä molemmat tuntuvat olevan hienotunteisia ja vaatimattomia, eivät tunkeilevia. “Ehkä sitten kun olen ollut täällä toiset 24 tuntia, voin kertoa suomalaisista syvällisemmin” hän toteaa.
Kommunisti, ateisti ja pessimisti
Hän toteaa kysymykseen, onko hän edelleen kommunisti, ateisti ja pessimisti, että “ne taitavat olla anteeksiantamattomia piirteitä, jopa epäinhimillisiä piirteitä, luovat ajatuksen epäinhimillisestä olennosta, jostakin avaruusolennon kaltaisesta”.
“Tosiasiat tosiasioina” hän sanoo perään. Hän toteaa, että niistä voidaan olla eri mieltä. Voidaan myös olla eri mieltä siitä mitä on optimismi ja mitä pessimismi. Ja kertoo meille mitä hän pessimismillä tarkoittaa:
“Onko mahdollista olla optimisti tämän päivän maailmassa? Meille on annettu järki ja tunteet ja me olemme tehneet niillä paljon hyvää kuten musiikki, maalaukset, filosofia, mutta me kykenemme myös todella pahaan. Ei ole muuta eläinlajia, joka esimerkiksi kiduttaisi paitsi muita myös omaa lajitoveriaan. Ja se tapahtuu järkeä käyttäen. Onko siis mahdollista olla optimisti? Pessimisti ei ole tyytyväinen asioiden nykytilaan hän tahtoisi muuttaa maailmaa. Optimisti on tyytyväinen, eikä siksi halua muuttaa maailmaa, eli eläköön pessimismi, sanon minä.”
Kommunismista hän toteaa, että voi olla pettynyt tai turhautunut aatteeseen, ja kommunismin nimissä on tehty julmuuksia, mutta se ei ole mikään syy ryhtyä kapitalistiksi. Paras demokratia hänestä olisi, Aristolea siteeraten, sellainen, jossa köyhät päättävät asioista, mutta “missä sellainen demokratia muka on?”. “En hyväksi kapitalismia, jolla ei ole myötäelämisen kykyä” hän toteaa.
Äänestäminen vaaleissa on Saramagon mielestä täysin riittämätön vaikuttamiskeino. “Me voimme vain vaihtaa hallituksen, mutta politiikka ei tunnu muuttuvan”. Todellinen valta on Saramagon mielestä monikansallisilla yrityksillä, kansainvälisillä finanssijärjestöillä ja maailman pankilla.
Ateismi saa häneltä yhtä perusteellisen käsittelyn. Hän toteaa ensin olevansa pahoillaan, jos loukkaa jonkun vakaumusta tai uskoa. “Mutta tätä mieltä minä olen”. Ja tätä mieltä hän oli:
“Jumala on täysin turha.” Hän toteaa jumalan (lienee oikeutettua kirjoittaa tässä tapauksessa pienellä kirjaimella) olevan ehkä pahin turhuus, minkä ihminen on keksinyt. Ihminen on Saramagon mielestä kehittänyt itselleen paitsi jumalan, myös uskonnot ja niiden säännöt ja alistanut itsensä sellaisen jumalan orjaksi, jota ei ole. Hän siteeraa fyysikkoa, jonka nimeä ei muista: “Typpi on kevyttä kaasua, se on hajutonta. Mutta riittävän ajan kuluttua se muuttuu ihmiseksi.”
Saramago kyselee vielä, että miksi jumala olisi luonut universumin. Meille leikittäväksi? Meidän iloksemme, koko tämän laajan tilan? Jotta me voisimme kirjoittaa raamatun tai koraanin? “Mikään uskonto ei ole kyennyt lähentämään ihmisiä toisiinsa” hän päättää.
Näistä “vioista” huolimatta…
Hän toteaa lopuksi, että “Näistä kolmesta viasta huolimatta uskallan pitää itseäni hyvänä ihmisenä”.
Kommunisti, ateisti ja pessimisti. Hän on maineensa veroinen. Hyvässä ja pahassa. Määritellen selvästi käsitteitä uudelleen ja nauttien aseman ja iän tuomasta vapaudesta sanoa asioita suoraan. Sinänsä se on virkistävää maailmassa missä kaikki tuntuvat pyrkivän pyöristämään viestiään miellyttävämmäksi. Saramagon kanssa voi olla samaa tai eri mieltä, mutta ajatuksia herää joka tapauksessa.
26. maaliskuuta 2007 kello 10.00
Olinhan siellä minäkin, konsertissa nimittäin. Se oli viehättävä tilaisuus kuin iltapäiväkonsertti Portugalin hovissa 1700-luvulla. Kun oli juuri lukenut Baltasarin ja Blimundan, Tom Wenzelin luenta siivekkäästä oli mukavaa kertausta, ja melkein voi kuvitella kuulevansa Scarlattia itseänsä Elina Mustosen soittaessa cembaloa. Tätä happeningiä täydensivät Sirkka Lampimäen koloratuurisopraano ja nuoren Sara Länsivuoren siro tanssi; hän edusti Espanjaan naitettavaa 14-vuotiasta (?) prinsessaa, jonka syntymän vuoksi luostarikin piti rakennettaman. Ilman lavasteita, puvuilla ja eleillä saatiin aikaan ihan onnistunut illuusio noista tapahtumista. Mahtoi vain kunniavieraan olla tylsä istua kuuntelemassa aika pitkää luentaa kielellä, jota ei ymmärrä. Mutta hän näytti kiinnostuneelta!
Tilaisuuden loppu oli sydämellinen kukituksineen, halauksineen ja suudelmineen. Ja lopuksi kaikki nousivat seisomaan kirjailijaa kunnioittaakseen.
Kun vielä sai Mestarin nimikirjoituksen ostamaansa Tammen kirjaan, kävijä saattoi poistua junalleen tyytyväisenä, toki ensin nauttiakseen tuttavan kanssa lasin punaviiniä kahvilassa vaikutelmista keskustellen. Kirsi tietenkin pääsi astetta (tai monta!) syvemmälle keskusteltuaan itsensä Saramagon kanssa. Kiitos vain Kirsi tiedotuksestasi etukäteen, lehdet sen hoitivat huonosti, paitsi Hbl pari päivää ennen.
26. maaliskuuta 2007 kello 10.16
Eija, en ole vielä keskustellut Saramagon kanssa, ollut vain yhtenä monesta pressissä.
Mietin itse tuota samaa esityksessä, olikohan joku tajunnut edes antaa Saramagolle sen tekstin osan, mitä Wenzel luki alkuperäisellä kielellä. Se olisi helpottanut teoksen ymmärtämistä. Mutta olen samaa mieltä, hän näytti kiinnostuneelta.
26. maaliskuuta 2007 kello 10.31
Luetaan täällä Saramagoa portugaliksikin
http://www.askokorpela.fi/harraste/kirjat/Luetut/Ajklue-kie.htm#por
http://www.askokorpela.fi/harraste/kirjat/Luetut/Ajklue-kie.htm
576 20040216 387 por ro 2 Saramago José Viagem a Portugal
577 20040327 350 por ro 2 Saramago José A Caverna
578 20040726 279 por ro 2 Saramago José Todos os Nomes
Tytär Sanna on lukenut suomeksi enemmänkin.
Ehkä tulen tänään Akateemisen tilaisuuteen.
Muistaakseni olemme tavanneet HKKKn kansantalustieteen luennoilla?
26. maaliskuuta 2007 kello 10.48
Olisi muuten hauska tietää, miksi tämänpäiväisessä Hesarissa ei ollut hisaustakaan Saramagosta, paitsi Akateemisen ilmoitusta. Voi tietysti ymmärtää (?), ettei kukaan sen kirjallisuustoimittajista ehtinyt kauniina kesäisenä sunnuntaipäivänä tiedotustilaisuuteen, mutta olisivat ne nyt voineet laittaa vaikkapa ihan pikku uutisen vierailusta ja peräkaneetiksi ”lisää lähipäivinä”. Vai aikovatkohan ne kokonaan ignoreerata asian?
26. maaliskuuta 2007 kello 10.54
Mietin itse samaa. Ehkä HS tekee isomman jutun koko vierailusta myöhemmin? Ainoastaan IS noteerasi Saramagon. Hyvä edes että se.
On myös mielenkiintoista kuinka tuntuu siltä, että jonain aikana joku esim. nobelisti on ”muodissa”, kuten Orhan Pamuk nyt (onhan hän toki myös tuorein).
26. maaliskuuta 2007 kello 11.41
Hesarin viikonlopputilaajana elättelen toivoa, että juttua säästellään lauantain lehteen. Eihän se mikään uutinen enää sitten ole, mutta viikonlopun kulttuurisivuilla yleensä on tilaa laajemmille ja perusteellisemmille jutuille. Ja minäkin voisin sen aamuteen ääressä nauttia!
26. maaliskuuta 2007 kello 12.49
Saramagon tulosta Suomeen oli ennakkouutinen tuireeltaan — nobelistinkaan jokaista askelta Suomen kamaralla ei ole tarpeen uutisoida. Portugalintaitoinen kulttuuritoimittaja näkyi televisiokuvista päätellen jo tehneen tuttavuutta kirjailijan kanssa. Haastattelu on tulossa lähipäivinä. Saramagon vierailun aikataulu oli sellainen, ettei siihen mahtunut omaa haastatteluaikaa ennen pressitilaisuutta, eikä lehdistötilaisuudesta taas tehdä juttua, jos oma haastattelu on tulossa. Malttia!
Pyydän vielä kainosti huomauttaa, että kaikki te, jotka olette kaivanneet Helsingin Sanomista tietoa Saramagon lehdistötilaisuudesta olette juuri lukeneet siitä Helsingin Sanomien julkaisemasta blogista.
26. maaliskuuta 2007 kello 13.34
Saramago on juuri saanut uuden lukijan
En ole vielä ehtinyt tutustua hänen tuotantoonsa yksittäisiä arvosteluja lukuunottamatta, mutta jo kotimatkalla aion poiketa kirjastoon. Kiitos Kirsi Pihalle sisältörikkaasta ja ytimekkäästä blogista! Olen ollut säännöllinen lukija siitä lähtien kun blogin löysin.
26. maaliskuuta 2007 kello 16.34
Hämeessä ollaan kyllä oltu jo hienosti ajan tasalla. Aamulehti
nimittäin julkaisi tänään kulttuurisivullaan laajan jutun pyhäillan pressitilaisuudesta otsikolla ‘Eläköön pessimisti, julistaa Nobel-kirjailija Jose Saramago’. Jutun mukaan kirjailijalla tuntuu olevan elämästä selvät sävelet: ateismi on hänelle itsestäänselvyys, pessimismi viisautta, kommunismi Portugalin kommunistisen puolueen kriittistä jäsenyyttä vuodesta 1979. Niinpä hän asuu poliittisista syistä Lanzarotella, hänellä on myös koti Madridissa ja vastavalmistunut talo Lissabonissa. Näin vakaumukselliseen kirjailijaan on todella tutustuttava!
26. maaliskuuta 2007 kello 19.34
No jaa, tuosta Saramagon kriittisyydestä Portgualin kompuoluetta kohtaan olen kyllä eri mieltä. En ole koskaan kuullut, että Saramagon nousseen Kompuoluetta vastaan missään asiassa – päin vastoin. Mutta se siitä. Ei kannata yrittää tehdä Saramagosta komkriittistä, kun hän ei sitä ole.
Sen sijaan kun Lissabon on nyt niin kovasti muodissa ja jos sinne poikkeatte, niin kannattaa käydä mahtipontisessa Mafran luostarissa ja oitis ymmärrätte miten suureellinen mies oli tuo kuningas Dom João V jonka aikaa teos heijastaa. Teoksessa kuvattu valtaisa rakennuskohde, melkein yhtä suuri kuin Rooman Pyhän Paavalin kirkko, ei sijaitse Roomassa, vaan vaatimattomassa Mafran pikkukylässä, Lissabonin läheisyydessä. Joskus sunnuntaiiltapäivisin, kello 16 maissa, soitetaan sen upeaa kellosarjaa. Siis Mafraan Saramagon lukijat.