Tiedoksi “sijoittajille”
29. 4. 2008 kello 19:26 Laura MäntynenNoin vajaa kuukausi sitten eräällä internetin keskustelupastalla (asianosaiset tietävät millä, ja se riittäköön) esitettiin väite, että minä olisin erään usein palstalla kirjoittavan nimimerkin takana.
Väite ei pidä paikkaansa. En ole koskaan kirjoittanut kyseiselle keskustelupalstalle yhtäkään viestiä.
Joku voi kysyä, miksi älähdän vasta nyt? Syitä siihen on monia: ensinnäkin sain tiedon ”paljastuksesta” vasta viikon kuluttua siitä. Vahinko oli jo tapahtunut: palstalla oli jo ehditty riemuita ”paljastuksesta” liian kauan.
Joku voi kysyä myös, miksi en tullut kyseiselle palstalle kumoamaan väitteitä? En ymmärrä, miksi minun pitäisi tulla selittelemään omalla nimelläni itseäni palstalle, johon en ole koskaan kirjoittanut, jonka käytäntöjä en tunne, ja jossa kaikki muut kirjoittavat nimimerkillä.
Toisekseen halusin katsoa erään asian tiimoilta virinneen prosessin loppuun asti ennen kuin puutun asiaan itse, mutta nyt en jaksa enää odottaa.
Teille, jotka olette sillä yhdellä, toisella ja/tai kolmannellakin palstalla (joihin keskustelu on levinnyt):
–nimitelleet minua
–levittäneet ja manipuloineet kuvaani
–arvostelleet ulkonäköäni
–uhanneet fyysistä koskemattomuuttani
ja näin aiheuttaneet minulle paljon pahaa mieltä sekä vahingoittaneet mainettani niin ammatillisessa kuin yksityisessäkin mielessä, haluan kertoa tämän: kaikki, mikä on laitonta, on laitonta myös internetissä. Hävetkää.
Sitä vastoin kaikille teille, jotka sillä kyseisellä keskustelupalstalla (ja muillakin palstoilla) pysyvät aiheessa ja asiassa sekä noudattavat käytöstapoja myös nimimerkillä kirjoittaessaan, haluan toivottaa erittäin menestyksekästä, iloista ja aurinkoista kevättä & kesää!
Terveisin,
Laura Mäntynen






