Televisiokuva peilin sisään

Jarmo Toivanen | Julkaistu 18. 12. 2009 14:23

kuva19.jpg
Lähes kaikki aikoinaan elokuvissa esitetyt tulevaisuuden härvelit näyttävät ainakin jossain muodossa toteutuvan. Näin näyttää käyvän myös peilille, joka muuttuu tarvittaessa vaikkapa televisioksi.
Peilin ja videokuvan yhdistävän sisustusratkaisun on tuonut Suomeen Maxisat, joka on tähän asti tunnettu muun muassa netin välityksellä toimivan television, eli iptv-tekniikan pioneerina.
Pääosin peilinäytöt löytävät tiensä aluksi myymälöiden, hotellien tai vaikkapa kampaamoiden sisustusratkaisuiksi. Näyttöjen ja lasipintojen koko on räätälöitävissä suhteellisen vapaasti. Peilin takana on ohut saksalainen ad notam -näyttö, sen koko voi olla 10,4–65 tuumaa, itse peilin kokoa ei ole rajoitettu.
Maxisat on perustanut erityisen diSignage-tuoteryhmän, joka tuottaa myös videosisältöjä markkinointikäyttöön.
Itse näyttötekniikka voi hyvinkin löytää tiensä design-koteihin. Kävin katsomassa näyttöjä yhtiön esittelytilassa. Sisustuksellisesti pelinäyttö on mielenkiintoinen, siinä on hieman tätä nykyisin harvemmin vastaantulevaa ”vau” -efektiä.
Kaikesta tästä pitää myös maksaa tavallista televisiota enemmän. Kotitelkkarille hintaa tulee vajaat viitisen tuhatta euroa mutta hinta tietysti vaihtelee toteutuksen mukaan. Myynti on tarkoitus aloittaa sisustusalan liikkeissä.

Kommentoi