Vihdoinkin uudet valjaat
Anna Vainio | Julkaistu 3. 6. 2008 15:17
Onni esittelee uusia valjaitaan.
Olipa harvinaisen tapahtumaköyhä toukokuu. Onnikaan ei onnistunut harrastamaan mitään koiruuksia, joten ei ollut oikein mitään blogattavaakaan. Koiraan liittyen toukokuussa kuitenkin metsästettiin uusia valjaita ympäri pääkaupunkiseutua - Onnin vanhat valjaat alkoivat olla siinä kunnossa, että uusia kaivattiin kipeästi. Ensinnäkin valjaat olivat niin likaiset, että kunnon jynssäys juuriharjallakaan ei oikein auttanut pahimpiin kohtiin. Saumat olivat täynnä karvaa, joka ei lähtenyt nyppimälläkään. Ja kaiken lisäksi valjaat haisivat todella omituiselle.
Sitä luulisi, että uusien valjaiden hankkiminen olisi yksinkertaista, menisi vain lähimpään eläinkauppaan ja hakisi hyllystä vanhan merkin, mallin ja koon mukaiset uudet. No, Onnin käyttämää merkkiä ei kyllä löytynyt mistään. Kokeilimme ainakin viittä uudenlaista mallia, mutta yksikään niistä ei sopinut Onnin muotoihin: jos valjaiden ympärysmitta oli sopiva, osuivat kylkien ympäri menevät remmit kainaloihin kun etukappale oli liian lyhyt. Isommalla etukappaleella taas ympärysmitta oli liian suuri. Erimallisissa henkselivaljaissa taas oli muuta epäsopivaa. Yleensäkin valjaiden sovittaminen kiehnäävälle, innottomalle ja huonotuulisesti mankuvalle mäyräkoiralle oli melko hikistä hommaa.
Onneksi vanhan merkin valjaita loppujen lopuksi löytyi Porvoosta eläinkaupasta, joka muutenkin alkaa osoittautua varsinaiseksi luottomyymäläksi. Sieltä esimerkiksi löytyy aina Onnin käyttämää kuivamuonaa, joka ainakin niissä pääkaupunkiseudun liikkeissä joista olen sitä tiedustellut on tilaustavaraa.

Uusilla valjailla kelpaa patsastella iltalenkillä.









Äijälän Viljami 


3. kesäkuuta 2008 kello 15.49
Kyseisen merkin valjaitahan löytyy lähes joka eläinkaupasta sekä verkkokaupoista. Hassua, että ei tullut teillä vastaan!
4. kesäkuuta 2008 kello 15.02
Anna, aivan samojen valjas- ja ruokaongelmien kanssa painitaan täällä länsirannikollakin! Munkin mäyriäisellä kaikki kokeillut valjaat kiristivät kainaloista. Lopulta löytyi nettikaupasta samanlaiset kuin Onnillakin, mutta beiget, kokoa 70 cm! Erinomaiset.
Samoin mäykkyni syömä mäyräkoiranruoka on jostain ihme syystä aina loppu eläinkaupastamme. Ja kun sitä tulee, ihmisillä on nimet varauslistassa, joten on vaarassa jäädä ilman säkkiä, jos ei ole muistanut tehdä varausta. Ihmetouhua! Siirryin tässäkin asiassa nettiaikaan.
4. kesäkuuta 2008 kello 15.20
Nerotar: onko mäykyille jotain omaa ruokaa?
5. kesäkuuta 2008 kello 10.55
Mäykyn omistaja: kyllä vaan! En halua mainostaa, joten sanon, että erään tunnetun, suomennettuna kuninkaallisen, koiranruokavalmistajan valikoimissa on erikseen Dacshund-nappuloita myynnissä. Meillä tykätään, koska paino pysyy hallinnassa ja karva kiiltää!
5. kesäkuuta 2008 kello 14.04
Samaa merkkiä Onnikin käyttää. Pakkauksen kyljessä lupaillaan, että papanoiden koostumus on suunniteltu erityisesti nivelvaivoihin ja tukielinsairauksiin taipuvaisille mäyräkoirille, ja Onnin halvauksen jälkeen tuo vetosi minuun. Tiedä sitten pitääkö tuo käytännössä paikkansa. Parasta tuossa ruoassa on minusta kuitenkin se, että se vähentää huomattavasti, no - vähän rumasti sanottuna - läpipaskon koiran läpi menevän tavaran määrää.
Yllättävän vaikeaa tuota ruokaa on kuitenkin saada, varsinkaan isoimmissa pakkauksissa.
5. kesäkuuta 2008 kello 14.54
Nerotar: kiitos vinkistä
6. kesäkuuta 2008 kello 10.33
Valtavan tyylikkäältä näyttää Onni uusissa vetimissään, värivalintakin on osunut ihan nappiin =) Hieman haluton herra kuitekin näyttäisi olevan mitä poseeraamiseen tulee, liekö mukavammat kesähommat, kuten autonpesu, mielessä?
Meilläkin on ollut viime aikoina ongelmia koiranruuan suhteen. Terrierien vakiomerkkiä (nimi viittaa ravitsemukseen, vihreä säkki) ei ole ollut saatavilla, piti tyytyä eri makuun samasta merkistä.
6. kesäkuuta 2008 kello 13.19
Meidän mäykyllä myös valjaiden kanssa ongelma. Nyt ollaan tilattu ranskasta yhdet sovitukseen, katotaan miten niiden kanssa käy, mutta mikä on Onnin valjaiden koko? Onko tuo sama 70, kuin nerotarella?
7. kesäkuuta 2008 kello 9.11
Anna, eikös noissa uusissa valjaissa ole kiinnityssolki tai ei se mikään solki ole vaan kiinnityslukko tai jotain vatsan alapuolella? Eikö se hankaa lähes karvatonta masua? En ole onnistunut löytämään Ristolle sopivia valjaita, 4 eri mallia jo kokeiltu ja kaikissa se kiinnityssysteemi joko hankaa kainaloa tai on vatsan alla ja karvanlähtö ja ihottuma seurauksena.
7. kesäkuuta 2008 kello 9.25
Onnin valjaat ovat kokoa 3 (varmaankin valmistajan oma luokitussysteemi), en ole varma mitä se vastaa senteissä, mutta oletan että se on juuri tuo 70 cm. Eläinkaupan myyjä ei kyllä millään olisi uskonut, että mäyräkoira tarvitsee noin isot valjaat… Kannattaa kyllä ottaa koira mukaan sovittamaan tai ainakin sopia palautusoikeudesta, jos valjaat eivät olekaan hyvät.
Lisäys sunnuntai-iltana: Riston mami, näissä Onnin uusissa valjaissa solki osuu koiran kylkeen, mutta soljen takana jatkuu sama pehmustettu kangaskappale, josta valjaiden selän yli menevä kappale muodostuu, eli solki ei varsinaisesti pääse raapimaan koiran ihoa. Mäyräkoirilla ongelma tuntuisi olevan se, että valjaiden rintakappale on liian lyhyt, jolloin solki saattaa osua kainaloon tai etujalan takaosaan. Onnillakin oli nuorempana ongelmia valjaista, soljista ja itse valjaistakin tuli hankaumia. Tästä nykyisestä merkistä ei kuitenkaan koskaan ole tullut sellaisia.
9. kesäkuuta 2008 kello 12.12
Hei,
Kyseistä “kuninkaallista nappulaa” saa myös erittäin läheltä; Arabian kauppakeskuksen Faunattaresta. Sieltä olen aina hakenut meidän mäyrispojalle, eikä ole ikinä ollut loppu ko. kaupasta. Ei siis tarvitse Porvooseen saakka ajaa.