Suomenlapinkoirat Pessi, Arvi ja Uula
Uula, Pessi ja Arvi
Laumaamme kuuluu kolme suomenlapinkoiraurosta.
Pessi
Lokakuussa yhdeksän vuotta täyttävä Pessi (Jegolas Aslak Ahne) on porukan vanhin. Pessi hankittiin alunperin äidilleni lenkkikaveriksi, mutta syystä tai toisesta se päätti kuitenkin ryhtyä minun koirakseni. Pessi teki kaikille selväksi, että ”tämä on minun ihmiseni, te muut voitte suksia kuuseen”. Pikkuruinen ruskea pentu oli niin vakaasti minun koirani, että eihän siinä auttanut muu kuin ryhtyä sen ihmiseksi.
Pessi on harrastanut pääasiassa tokoa. Minulla oli suurena suunnitelmana kouluttaa se tottelevaisuusvalioksi asti, mutta se tavoite on ollut hyllyllä jo jonkin aikaa. Ehkäpä saan vielä kerättyä jostain motivaatiota tavoitteellisempaa treeniä varten. Agilityäkin olemme harrastelleet, mutta ratahommista Pessi jäi eläkkeelle noustuaan 2-luokkaan. Se on huono hyppäämään, enkä raaski rasittaa sitä fyysisesti raskaalla lajilla.
Pessi on luonteeltaan hyvin vahva ja itseriittoinen uros. Se ei olisi ollut helpoin mahdollinen vaihtoehto ensimmäistä koiraansa hankkivalle, mutta minulle se on ollut koirista parhain. Jo Pessin ollessa nuori tiesin haluavani itselleni sen pojan. Loppuvuodesta 2003 Pessiä pyydettiin sulhaseksi ihastuttavalle Taika-neidille ja niin syntyi Arvi, pieni valkoinen lapinkoira.
Arvi
Arvi (Taivaannastan Diidakoansta) on nyt kolmevuotias nuori mies. Se on erittäin kiltti ja hyväntuulinen koira, sille ei luultavasti ole koskaan tullut edes mieleen, että olisi mahdollista olla tuhma tai tottelematon. Harrastustouhuja Arvi rakastaa. Se on välillä turhankin innokas ja keskittyy vain tohkeissaan olemiseen, jolloin suorituksista tulee kaikkea muuta kuin täsmällisiä ja tarkkoja. Arvin kanssa puuhaillessa on mahdotonta unohtaa, että koiraharrastus on ennen kaikkea hauskaa.
Uula
Pessin ja Arvin lisäksi meillä asuu Pessin viisivuotias veljenpoika Uula (Barffas Gar´ret). Uulakin oli alunperin äitini koira. Otin sen luokseni peruskoulutettavaksi, mutta kun parissa viikossa paljastui Uulan kyvyt harrastuskoirana, en malttanutkaan antaa sitä enää takaisin. Uula on suurten mielipiteiden mies. Jos Uula rakastaa jotakuta, se rakastaa kohteensa lätyksi ja pussaa niin paljon, kun lapinkoirasta irtoaa. Mutta jos joku on sen mielestä paha tyyppi (kuten luonnetestin hyökkäävä tuomari), se ei arkaile kertoa mielipidettään suureen ääneen.
Uulakin on innokas harrastaja. Se on pohjattoman ahne ja namien toivossa se tekee mitä tahansa. Tokokehissä se alkoi kuumenemaan jo liikaakin, joten lopetin kisaamisen avoimen luokan koulutustunnuksen jälkeen. Agilityssä Uulan reippaasta asenteesta on sen sijaan ollut paljon iloa ja olemmekin viime vuosina keskittyneet enemmän agilityyn.
Pessin, Arvin ja Uulan elämästä kirjoittaa Anna-Leena Väätänen.
