”Älkää nyt liikaa murehtiko minun vointiani, vaan katsokaa videot! T. Penuvili”
Archive for the ‘Vanhuksen elämää’ Category
Tässä on teille "Sairas Vääns"
Torstai, Toukokuu 14th, 2009Hyviä päiviä, huonoja päiviä…
Maanantai, Toukokuu 11th, 2009Itku pääsi, kun Penuvili eilen kesken lenkin kävi maahan, eikä suostunut enää liikkumaan. Tässäkö tämä nyt sitten olisi?
13 vuotta!
Lauantai, Toukokuu 2nd, 2009Kun Penuvili täytti 10 vuotta, leivoin sille sokerittoman täytekakun ja päällystin sen sokerittomalla kermavaahdolla ja koiranmakkaralla. Sittenmmin olen laiskistunut ja leiponut vain tavallisen täytekakun ainoastaan Penun synttäreitä juhliville ihmisvieraille. Penu on kestänyt vääryyden kärsivällisesti muutaman vuoden (ja tyytynyt vappupiknikillä muihin makupaloihin), mutta tänä vuonna syntymäpäiväsankarille riitti…

1-vuotias ja 13-vuotias kohtasivat juhlapäivän aamuna.
Oiva lääke ajokoiralle!
Perjantai, Helmikuu 27th, 2009Penuvilin vanhenemisen huomaa parhaiten metsälenkeillä. Ensinnäkin siitä, että Penu ei enää jaksa pöllyttää pupuja viittätoista tuntia (viisi riittää). Toiseksi siitä, että seuraavana päivänä koira on kuoleman väsynyt ja kipeä. Onneksi kipuja helpottamaan löytyi ajokoirille oivallisesti sopiva rohto – lääke, joka ei heikennä ajokykyä…
Tarkka nenä haistoi parhaat lahjat
Perjantai, Joulukuu 26th, 2008Penu haistoi jo hyvissä ajoin ennen joulua, että lahjasäkissä on jotain hyvää. Sen jälkeen ei säkkiä kannattanut jättää vahtimatta…

”Siellä ON luu…”
Eläinlääkärissä
Maanantai, Elokuu 18th, 2008Onni joutui viime perjantaina inhokkipaikkaansa, eli eläinlääkäriin ottamaan uudet rokotteet. En yhtään ihmettele, että se pelkää kuollakseen eläinlääkäriä, niin useasti kun se on joutunut erilaisiin leikkauksiin ja toimenpiteisiin. Koira varmaankin yhdistää lääkärin hajumaailman leikkausten jälkeisiin kipuihin ja epämukavuuksiin. (lisää…)
Näyttelyn vanhin pärjäsi paremmin kuin koskaan!
Sunnuntai, Toukokuu 4th, 2008Helimarin Penuvili ja Äijälän Viljami osallistuivat tänään ajokoirien erikoisnäyttelyyn. Näyttelyn vanhin koira Penuvili pärjäsi näyttelyssä miltei paremmin kuin koskaan ja sai laatuarvioksi erittäin hyvän (vanhalla arvosteluluokituksella PV:n paras tulos oli kakkonen). Viljamin arvio oli astetta parempi, erinomainen, ja se valittiin neljänneksi parhaimmaksi urokseksi, mutta Viljami on kyllä paremminkin menestynyt.

”Kohta me päästään kehään!”
Vuotta vanhempi
Lauantai, Toukokuu 3rd, 2008Penuvili on tyytyväinen, että vappu ja synttärihumut ovat taas tältä vuodelta ohi! Mutta kysykää vaikka Penulta, niin kyllä se mieluummin lähti mukaan Kaivariin kuin jäi yksin kotiin.

Tuttuja liikkeellä. Blogikoirat Penu ja Unto tapasivat matkalla Ullanlinnanmäelle.
Vanha jaksaa porskuttaa
Tiistai, Huhtikuu 29th, 2008Taas on se aika vuodesta, että hau, hau, hau, hau, hau, hauuuuu… Paljon onnea Penu… Tänä vuonna vanha hupakko täyttää kunnioitettavat 12 vuotta – ihmisen iässä jo 84 vuotta. Penu tarjoaa taas koiraystävilleen luita Ullanlinnanmäellä torstaina, tervetuloa!

Niin se emännän allergia, se nyt oli joku ”ohimenevä” kotkotus… ainakin minun mielestäni…
Ronjan tärkeä tehtävä
Maanantai, Huhtikuu 21st, 2008Näköjään meidän lauman elämä alkaa hyvin pikkuhiljaa tässä aktivoitumaan kun kevät kulkee eteenpäin.
Ronja sai eilen erityisen vieraan, kun sosiaalistamisreissulla ollut kakara pääsi pitkän ja aktiivisen päivän päätteeksi vielä katselemaan tuota ikikärsivällistä vanhempaa rouvaa.

Ronja ja pikku-Jetta


