Lumen määrä yllätti ahneen setäkoiran.
(lisää…)
Archive for the ‘Vanhuksen elämää’ Category
Jumissa
Sunnuntai, Maaliskuu 21st, 2010Penuvili oli urhea ja itsen(p)äinen ajokorva
Keskiviikko, Marraskuu 25th, 2009Maankuulu suomenajokoirajulkkis Helimarin Penuvili lähti autuaammille jahtimaille 23. marraskuuta Mäntsälän eläinlääkäriasemalla ja haudattiin kakkoskotinsa läheiseen metsikköön. Kuolemaansa edeltäneeseen päivään asti virkeänä pysynyt 13,5-vuotias koiravanhus syntyi Raahessa 2. toukokuuta 1996.

Helimarin Penuvili 2.5.1996–23.11.2009.
Sydän syrjällään
Lauantai, Marraskuu 21st, 2009Samat ajatukset heräsivät minullakin eilen kuin Anna-Leenalla, kun postaukseni jälkeen aloin lukea Katrin kirjoitusta Penusta. Monet kerrat olen miettinyt, miten aika menee niin nopeasti. Vielä on tuoreessa muistissa – ja toki on, siitähän on vain hetki – miten asunnon lattiat oli peitetty sanomalehdillä ja silti sitä aina onnistui astumaan pienen honkkelojalkaisen nappisilmän lirilammikkoon. Ja kuitenkin, se oli nelisenkymmentä kiloa sitten. (lisää…)
Viimeisiä viedään
Perjantai, Marraskuu 20th, 2009Päivä päivältä tuntuu enemmän siltä, että päätös Penun lopettamisesta on tehtävä pian. Olin päättänyt, että joulun jälkeen olisi aika, mutta ehkäpä siihenkin on liian kauan. Ja ehkä ei kannata tuollaisia aikarajoja asettaa. Ehkä on nyt vain hyväksyttävä karmaiseva ajatus, että kohta Penua ei enää ole.
Pilkettä silmäkulmassa?
Maanantai, Lokakuu 26th, 2009”Koiran kanssa on edessä kaksi tärkeää päätöstä. Ensimmäinen silloin, kun päätät hankkia koiran. Toinen sitten, kun siitä on aika luopua”, kirjoitti Riitta Niskanen osuvasti Koiramme-lehden lokakuun numerossa. Artikkelissa eläinlääkäri Tiina Tiihonen neuvoo, että koirasta pitää luopua mieluummin hiukan liian aikaisin kuin liian myöhään. Silloin, kun pilke koiran silmäkulmassa sammuu. Hyvä neuvo, jonka toteuttamista olemme Penuvilin kanssa viime aikoina pohtineet. Mutta milloin pilkettä on liian vähän – jo nyt?
Setäkoira Pessi
Lauantai, Lokakuu 24th, 2009Uskomatonta, että siitä on nyt jo 11 vuotta, kun Pessi sisaruksineen syntyi.
Joskus kamera onnistuu ikuistamaan hetken, jolloin Pessi näyttää ikäiseltään koiralta.
(lisää…)
Vanhan parran juhannusriennot
Maanantai, Kesäkuu 22nd, 2009Penuvili päätti juhannuspäivänä lähteä vähän irrottelemaan… Kun muut pakkasivat tavaroita veneeseen lähteäkseen mökkisaaresta, Penu suuntasi metsään. Se oli koko alkujuhannuksen totellut kiltisti, mutta lähdön hetkellä se ei kuullut eikä nähnyt mitään… eikä siitä sittemmin kuulunut haukahdustakaan eikä näkynyt vilaustakaan…
Kelpo kaverikoira
Lauantai, Toukokuu 30th, 2009Ajokorvasta on moneksi. Leppoisana kaikkien kaverina tietysti kaverikoiraksikin. Ainoa hankaluus on se, että ulkona hajut ja myös toiset koirat tuppaavat kiinnostamaan enemmän kuin rapsuttajat. Sisätiloissa rapsutus kelpaa, sylikin.

Kennelliiton kaverikoirat tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista. Penuvili sai huivinsa käytyään kaverikoiratapaamisissa säännöllisesti noin puolen vuoden ajan. (Kuva huhtikuulta.)
Tässä on teille "Sairas Vääns"
Torstai, Toukokuu 14th, 2009”Älkää nyt liikaa murehtiko minun vointiani, vaan katsokaa videot! T. Penuvili”
Hyviä päiviä, huonoja päiviä…
Maanantai, Toukokuu 11th, 2009Itku pääsi, kun Penuvili eilen kesken lenkin kävi maahan, eikä suostunut enää liikkumaan. Tässäkö tämä nyt sitten olisi?




