Kuvan ja ajankohdan perusteella voisi päätellä, että meillä leikitään pääsiäisnoitaa. Siitä ei ole kuitenkaan kysymys.
Archive for the ‘Vaatteet’ Category
Hot spot ja verikorva?
Tiistai, Huhtikuu 3rd, 2012Alma ja Ruudi ne yhteen soppii!
Tiistai, Helmikuu 7th, 2012Almalla ja Ruudilla oli treffit todella pitkästä aikaa! Herrasmies tuli treffeille rusetti kaulassa. (lisää…)
Teräsmiehen apulainen?
Torstai, Helmikuu 2nd, 2012Olemme ulkoilleet urheasti Lennyn kanssa tulipalopakkasista huolimatta. Tänään mittari näytti miinusasteita niin paljon, että laitoin Lennylle tossut ja liivin. Huvittava lopputulos on nähtävissä alla. (lisää…)
Polvisukkapoika
Keskiviikko, Marraskuu 30th, 2011Lenny on aristellut ja nuollut kovasti vasemman takajalan anturaa eilisestä lähtien. Anturassa on pieni halkeama, mutta siinä ei näyttäisi olevan tikkua tai muuta roskaa, eikä se myöskään näytä tulehtuneelta.
Koiran tassuttelu on surkean näköistä, eikä nuoleminen paranna asiaa, päinvastoin se saattaa aiheuttaa tulehduksen.
Hätäpäissäni keksin ensiavuksi Tummelin ja polvisukan. Nyt koira ei nuole anturaa, mutta en ole ollenkaan varma onko tämä ihan asianmukainen hoitokeino
(lisää…)
Koiranilma
Keskiviikko, Syyskuu 14th, 2011“Ai lenkille tuossa myrskyssä? Mene kuule keskenäs!”
Miska vaistosi aamulla jo eteisessä, ettei ulos ole asiaa. Seisoa jökötti sahapukkina ja katsoi kuin hullua, kun yritin viedä sen ovesta rappuun. Sain houkuteltua epäileväisen koiran maanitteluilla ja nameilla ulko-ovelle vain todetakseni, että koira taitaa olla oikeassa. Ei auttanut kuin tilata hissi ylös.
Miska ravisteli itsensä huolellisesti ennen sisään palaamista. Jo sateen näkeminen inhottaa sitä. Point taken. Joojoo tiedetään, olisi pitänyt katsoa ikkunasta hieman tarkemmin.
Nyt koiruus tuhisee tyytyväisenä sohvalla. Tietenkin peiton alla.
Jep, aion ostaa Miskalle kunnon sadetakin.
Viilennystakki
Tiistai, Elokuu 16th, 2011Näyttelyissä
Tiistai, Elokuu 16th, 2011Päätimme käydä katsomassa, mitä koiranäyttelyissä oikein tapahtuu. Ensimmäisen näyttelyn saldo oli punainen nauha ja kolmas sija.
Kultahuuma
Tiistai, Toukokuu 17th, 2011Jääkiekon maailmanmestaruuden kunniaksi Suomi-verkkarit.
Jäällä
Sunnuntai, Helmikuu 20th, 2011Eilen puimme monta vaatekerrosta päälle ja lähdimme uhmaamaan kylmyyttä (pakkasta -18) aurinkoiselle jäälle Tokoinrantaan. Mukaan lähti myös Miskan koirakaveri Vilma omistajansa kanssa. Jäältä löytyi kaikkea kiinnostavaa. Kuvia linkin takana!
Ei voi olla totta
Perjantai, Helmikuu 18th, 2011
Aurinko on huijari. -13 asteessa vielä tarkenisi hyvin. Todellisuus ulkona on jotain ihan muuta, kuin mitä mittari antaa uskoa. (lisää…)






