Archive for the ‘Ulkotarhassa’ Category

Ihmisten julmuudesta

Lauantai, Helmikuu 6th, 2010

Kuulin juuri järkyttävän tapauksen koirien huonosta kohtelusta. Eräässä länsisuomalaisessa talossa oli koiraa pidetty koko talven laudasta rakennetussa kopissa ulkona. Myös paukkupakkasilla. Kopissa ei ollut lämmitystä. No, koira löydettiin viimein paleltuneena. Se oli kuollut kylmyyteen.

Tällä hetkellä ihminen, jolta tapauksesta kuulin, miettii, kenen vastuulla tilanne on. Pitääkö asiasta ilmoittaa poliisille vai kunnaneläinlääkärille (ehkä molemmille?). Onko kaikilla alueilla edes eläinsuojeluvalvojaa? Kyseisessä talossa on nimittäin toinenkin koira. Se on (vielä) elossa, kun ilmeisesti elää lämmitetyssä kopissa.

Ihmisten julmuus pysäyttää. Miten tällaiset tapaukset ovat mahdollisia? Eikö joitakin ihmisiä vain kiinnosta eläinten kärsimys?

Yhden koiran jäätymiskuolema on vain jäävuoren huippu. Tehotuotantotiloilla elävien eläinten kärsimys on arkipäivää.

Penuvili, Hulivili, Vilipetteri ja Vilipetterin isä

Lauantai, Kesäkuu 13th, 2009

Rakkaalla ”lapsella” on monta nimeä. Penuvili, Penu, PV, Pentti, Pertsa…. Oman perheen lisäksi nimitalkoisiin osallistuvat, kerrostalossa kun asutaan, tietenkin myös naapurit! Milloin Penu on Memu, Tenu tai Meny, milloin Penuliini tai Vilipetteri. Mutta mikä nimeksi uudelle koiranpennulle?


”Pikkuinen ajokoira – Hulivili?” Kuva: Eero Hämäläinen

(lisää…)

Edustustehtävissä Erämessuilla

Maanantai, Kesäkuu 9th, 2008

Penuvili ja Viljami saivat sunnuntaina kunnian edustaa suomenajokoiria Suomen Ajokoirajärjestön osastolla Erämessuilla Riihimäellä. Silittäjiä riitti! Eipä tarvinnut olla yksin, kun sai koko päivän tarkkailla vilskettä ja vilinää!


”Kivaa, uusia tuttavuuksia!” Kuvat: Eero Hämäläinen

(lisää…)

Ei enää niin punaisia kuonoja

Torstai, Toukokuu 1st, 2008

Pentujen pigmentit alkavat tulla esiin ja enää ei olla vain vaaleanpunaisia possuja valkoisella karvalla. Titti hoitaa edelleen hommansa ensiluokkaisesti, mutta kaipaa myös pääsyä viereen päiväunille kun pennut on syötetty kylläisiksi. Lisäksi kesä tulee ja pilkullisilla on alkanut kesälomakausi.

Nenään tulee väriä
Nenään alkaa tulla väriä, lisäväri kuvaan haettiin omasta kukkapenkistä
(lisää…)

Ei ole koiraa karvoihin katsominen?

Sunnuntai, Joulukuu 2nd, 2007

Täällä on ollut viime aikoina paljon juttuja koirien talvivaatteista. Lapinkoira ei takkeja kaipaa, sen turkki on kuin luotu Suomen oloihin.

varvaskarvat
Pessi kasvattaa karvatohveleita talven varalle.
(lisää…)

Pihkan karkumatka ja oluenhimoinen beagle

Keskiviikko, Tammikuu 3rd, 2007

Vuoden viimeisenä päivänä Pihka ei ansainnut erityisiä kiltteyspisteitä. Se nimittäin otti ja karkasi vanhempieni pihalta. (lisää…)

"Lääkeaddikti" söi kaverin rohdot

Maanantai, Joulukuu 4th, 2006

Penu on ”kylässä” Viljamin ja Velhon luona koiratarhassa. Äijä on heti vallannut isomman kopin itselleen ja syönyt ahneuksissaan Velhon lääkkeet…

Penu ja Velho
”Tahtoo lisää!” Kuva Jenni-Justiina Niemi.

(lisää…)

Penuvili pääsi kotiin!

Tiistai, Joulukuu 20th, 2005

Penu on viime aikoina Viljamin näyttelytreenauksen ja pitkien työpäivien takia viettänyt melko paljon aikaa ulkotarhassa. Nyt se pääsi taas kotiin ja nauttii saamastaan huomiosta!

sylissä 3
Ajokoiratkin ovat sylikoiria.

(lisää…)

"Kauhea" mittakeppi!

Maanantai, Marraskuu 28th, 2005

Koiranäyttelyssä lähtökohta sille, että koira voidaan arvostella, on se, että koira antaa mitata itsensä ja näyttää kiltisti hampaansa. Vielä kesällä 1,5-vuotias Viljami antoi mitata itsensä kuin vanha koira ja esiintyi ensinäyttelyissään mallikelpoisesti, mutta nyt kehitys on taantunut. Viljami on ruvennut oudoksumaan mittakeppiäkin. Ja näyttelyyn on enää kolme viikkoa!

Viljami Yp�¤j�¤ll�¤2
Ensinäyttelyssään Viljami suhtautui mittaamiseen rauhallisesti, mutta sittemmin toimenpide on alkanut kammottaa sitä.

(lisää…)