Irlisten treffit Uutelassa syyskuun alussa. Alma tapasi pitkästä aikaa siskonsa Ailiksen.
Archive for the ‘Toiset koirat’ Category
Treffit Uutelassa
Maanantai, Marraskuu 21st, 2011Lemmenhuolia
Maanantai, Marraskuu 14th, 2011Jollakin kulmakuntamme nartuista on juoksu. Tätä ei voi olla huomaamatta kotonamme. Lenny on aivan surkeana ja muun lauman korvat sekä hermot ovat koetuksella.
Lenny lätkässä
Keskiviikko, Marraskuu 2nd, 2011Lenny on ihastunut, eikä ihme. Naapurin Niisku on 2-vuotias pitkäkarvainen mäyräkoiratyttö, joka hurmaa jokaisen uroksen. Niiskun omistaja kertoo, että Niisku herättää suunnatonta ihastusta kaikissa uroksissa, oli neidillä juoksuaika tai ei. Eräs 13-vuotias uros sekoaa aina Niiskun edessä niin totaalisesti, että sen omistaja pelkää seniorin saavan sydänkohtauksen. (lisää…)
Alma ja Zkidi
Maanantai, Lokakuu 31st, 2011Ystävyyden alkumetrit.
Olipa kerran suomalainen, saksalainen ja amerikkalainen koira…
Torstai, Lokakuu 13th, 2011Tänään ilmestyneessä Koiramme-lehdessä on Suomessa perheensä ja koiransa kanssa asuvan Yhdysvaltojen suurlähettilään Bruce Oreckin haastattelu. Suurena koirien ystävänä tunnettu Oreck kommentoi haastattelussa koiranpidon kulttuurieroja. (lisää…)
Hirvee ikävä!
Perjantai, Lokakuu 7th, 2011Olin puolitoista viikkoa pois kotoa ja se oli jo niin pitkä aika, että aloin kummasti kaivata vehnäpullaani. En tiedä ikävöikö koira samalla tavalla kuin ihminen, mutta selväksi tuli ainakin se, että toinen meistä oli ihmeissään erossaolon alkuvaiheessa ja toinen puolestaan loppuvaiheessa. (lisää…)
Ellu innostui sittenkin
Maanantai, Syyskuu 12th, 2011Viime bloggauksessa oli juttua Lennyn kesällä tapaamista ihastuttavista nartuista. Tyttökaveriasiat ovat nyt edistyneet mukavasti, sillä bordercollie Ellu kylästeli naapurissamme viikon verran. Vierailimme Ellun luona useita kertoja ja koirien suhde eteni aimo harppauksen.
Ellu on 4-vuotias, hieman ujo ja varauksellinen, mutta varsin hurmaava narttu. Ei ihme, että Lenny ihastui. (lisää…)
Girls girls girls
Tiistai, Syyskuu 6th, 2011Lenny on tavannut kesän aikana ihastuttavia narttuja. Joidenkin kanssa kemiat ovat kohdanneet, joidenkin kanssa ei. Suurimman osan kivoista tytöistä Lenny on tavannut muilla paikkakunnilla, joten useimmat ihastukset ovat jääneet valitettavasti vain hetken huumaksi. (lisää…)
Halitaanko?
Tiistai, Elokuu 30th, 2011Lennyllä on hauska tapa, halailu. Emme ole opettaneet sille tätä tapaa enkä muista missä vaiheessa halailu alkoi, mutta joka kerran se ilostuttaa. (lisää…)
Hilla kylässä
Keskiviikko, Elokuu 10th, 2011Miska sai pariksi päiväksi kylään Hilla-pennun.
Hilla on seitsemänkuinen suomenlapinkoira, joka tihkuu iloa ja energiaa. Miska suhtautuu yleensä kaikkiin pentuihin epäileväisen etäisesti. Se yrittää olla kuin niitä ei olisikaan. Samalla viileydellä se suhtautuu Hillaankin.



