Archive for the ‘Pennun odotus’ Category

Viisi vuotta sitten syntyi Unelma

Perjantai, Lokakuu 26th, 2007

Lauantaina viisi vuotta sitten jännitettiin kasvattaja Tarjan kanssa Pennin synnytystä. Olin varannut itselleni sijoitukseen mustapilkkuisen uroksen Berryn kaveriksi. Olin juuri muuttanut yhteen nykyisen aviomieheni Teemun kanssa ja halusin Berrylle kaverin.

Uni pentuna
Seitsemän viikkoa vanhana
 
(lisää…)

Pentuja, pentuja, pentuja.

Lauantai, Syyskuu 22nd, 2007

Nyt olemme toipuneet jo aikalailla kaikesta tohinasta. Kätilö on nukkunut parit päiväunet ja itse päähenkilö myös, josko sitä saisi raporttia kirjoiteltua kaikesta vuorokauden sisällä tapahtuneesta.

pentunen1
Vajaan päivän ikäinen pikkukakara

(lisää…)

Odottelua

Keskiviikko, Syyskuu 19th, 2007

Noniin, päivitellään vähän tilannetta.

maha
Pienen koiran valtava maha.

(lisää…)

Titilläkin syntymäpäivä

Keskiviikko, Syyskuu 19th, 2007

Vuosi sitten syntyi pentue, mistä meille varattuna urospentu. Voi sitä ilon päivää kun sain ilmoituksen, että pentueeseen syntyi meille urospentu ja muutama narttu. Niinpä meille kotiutui muutaman kuukauden päästä koirapoika Rufus. Mutta miten meillä nyt onkin pentueesta Titti-tyttö ?

Titti & Ilona
Titti pentuna kevään hangilla

(lisää…)

Nyt on pentula valmis

Lauantai, Syyskuu 15th, 2007

Tänään viimeisteltiin pentulaatikko ja siivottiin huone synnyttävän nartun kestäväksi. Kaikki epämääräiset aluset on viety pois, ettei Tuutikki keksi mennä synnyttämään vaikkapa sohvan viimeiseen nurkkaan.

pentula1
Ja pentulan tarkoitus selvisi Tikille heti.
(lisää…)

Tuutikin mahapäivitys

Perjantai, Syyskuu 14th, 2007

Täällä elellään paksusti ja rauhallisesti.

tiine1
Tuutikilla on h-hetki edessä luultavasti ensi viikolla.
(lisää…)

Tuutikin ultra takana.

Maanantai, Elokuu 20th, 2007

Tänään käytiin ultrassa tuon pikkupossun, Tuutikin, kanssa. Tänään kulunut aikaa viimeisestä astutuksesta neljä viikkoa.

tikkitiine1
Tuutikki

(lisää…)

Pikaisen lomareissun kuulumiset

Keskiviikko, Heinäkuu 25th, 2007

Kävimme Tuutikin kanssa reissussa etelässä. Pääsyy matkalle oli tavata Taavi-poika, tapaamisen tuloksia jäämme jännittyneenä odottamaan…

Taavijatikki
Tuutikki ja Taavi

(lisää…)

PAPU – miten koiran vastustajasta muokataan koiran omistaja

Keskiviikko, Kesäkuu 20th, 2007

Viime vuonna tähän aikaan olin tyypillisen keski-ikäisen espoolaisisän stereotyyppi, jolla on vaimo, kaksi lasta ja joka ajaa farmariautolla, asuu omakotitalossa, juoksee maratoneja, grillaa kaasugrillillä ja vastustaa koiran hankintaa.

Lapset (12- ja 9-vuotiaat) olivat tietysti ehdotelleet koiran ostamista jo joitakin vuosia ja minä olin siis ollut ajatuksella vastahakoinen. Nyt ymmärrän, että taisteluni on ollut kuin tuulimyllyjä vastaan. Suurin virhe koiran vastustajalle on langeta selittämään ja perustelemaan syitä ja esteitä sille, miksi koiraa ei pitäisi hankkia. On nimittäin niin, että lapset kyllä aika nopeasti saavat aikuisen koiran vastustajan puhutuksi pussiin.

Papu on uljas rotukoira
Papu on uljas rotukoira.

(lisää…)

Lagotto pääsi otsikoihin

Tiistai, Marraskuu 28th, 2006

Eilen HS.fi:ssä oli mieluinen uutinen: Tryffelikoira löysi Lahdessa sieniretkellä arvosieniä. Tänään sienet varmistuivat kalkkitryffeleiksi.

Lagottokuumeeni nousi taas. (lisää…)