Archive for the ‘Luonnossa’ Category

Jäässä jäällä

Tiistai, Helmikuu 7th, 2012

Ennen pakkasten tuloa olin miettinyt, josko meillä olisi tarvetta tossuille ja manttelille. Rahaa ei kuitenkaan liiaksi ole, enkä tarpeestakaan tiedä, sillä kylmyys ei näytä Minttua häiritsevän. (lisää…)

Teräsmiehen apulainen?

Torstai, Helmikuu 2nd, 2012

Olemme ulkoilleet urheasti Lennyn kanssa tulipalopakkasista huolimatta. Tänään mittari näytti miinusasteita niin paljon, että laitoin Lennylle tossut ja liivin. Huvittava lopputulos on nähtävissä alla. (lisää…)

Lisää villieläimiä

Maanantai, Tammikuu 30th, 2012

Susien lisäksi myös ketut ovat lähteneet liikekannalle. Ne hipsuttelevat kotitiellämme ja lähipelloilla. Naapurimme tänään näkemä kettu oli ollut laiha ja lähes karvaton. Kapinen siis. (lisää…)

Pahaa sutta ken pelkäisi

Lauantai, Tammikuu 28th, 2012

Muutaman kymmenen kilometrin päässä kodistamme on tehty susiparihavainto. Siis tarkennuksena, havainto kahdesta sudesta. Susien kerrotaan tappaneen pihalla olleen koiran. Myös kissan epäillään joutuneen petojen suihin. Mieheni huomasi pari viikkoa sitten Lennyn kanssa aamulenkillä ollessaan oudot ja isot tassunjäljet pellolla.

Hmm, pitääkö tässä nyt huolestua? (lisää…)

Lumipyllynä luokses pompin

Keskiviikko, Tammikuu 18th, 2012

Umpihangessa tarpominen ja riehuminen on Lennyn mielestä parasta mitä talvella voi tehdä. Turkkiin paakkuntuva lumikaan ei menoa haittaa.   

1

(lisää…)

Espanjattaret viihtyvät Napapiirillä

Keskiviikko, Tammikuu 4th, 2012

Eräänä päivänä lenkkeillessämme Lennyn kanssa edessämme käveli seurue, johon kuului kaksi koiraa. Koirat huomasivat meidät, vilkuilivat vähän väliä taakseen ja lopulta pistivät jarrut sutiin jääden kiinnostuneina odottamaan meitä. (lisää…)

Lunta!

Sunnuntai, Tammikuu 1st, 2012

Kun eteläisessä Suomessa nurmi viheriöi, pohjoisessa on täysi talvi. Eräs vallaton karvanaama nauttii täysin siemauksin talvisista olosuhteista.

1

(lisää…)

Fauna, Wind, Zkidi ja Alma

Maanantai, Joulukuu 12th, 2011

Neljä irlistä syksyisillä treffeillä. Kuvat on ottanut Ella Korhonen –  suuret kiitokset, Ella!

(lisää…)

Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää…

Sunnuntai, Marraskuu 27th, 2011

Tällä hetkellä sataa kaatamalla vettä, on harmaata ja mittari näyttää kuutta lämpöastetta. Kävimme juuri Lennyn kanssa peltolenkillä enkä edes viitsi mainita miltä näytimme kotiin palattuamme.

Kaiholla muistelemme muutaman viikon takaisia kuulaita pakkasaamuja.

8

(lisää…)

Lakritsikirsu vaaravyöhykkeellä

Tiistai, Marraskuu 8th, 2011

Ulkoilimme viikonloppuna naapurimme pelloilla ja piipahdimme myös joenrannassa olevalla laavulla (julkinen kiitos Jaskalle niin peltojen kuin laavun käyttöoikeudesta :) )

Laavulla Lennyn huomio keskittyi tulipaikan kivireunukseen. Ilmiselvästi siellä piileksi jotain erittäin mielenkiintoista. Koira kierteli ja kaarteli nuotiopaikan ympärillä. Välillä se kuopsutti käpälällään kiviä ja sai jopa siirrettyä niitä. Luulimme kivien seassa lymyilevän harmittoman hiiren kunnes alkoi meteli, jollaista pieni hiiri ei saisi aikaiseksi.

Alkoi kuulua hurjaa sähinää ja kirskuntaa ja pian kivien seasta irvisteli ruskea-valkoinen otus.  (lisää…)