Olin jo pari iltaa tahkonnut yhtä suomalaista romaania ja en tahtonut päästä kirjaan millään kiinni. Se ei temmannut mukaansa, vaikka koitin väkisin hyppiä kyytiin. Periaatteenani on lukea kirjaa aina muutama kymmenen sivua ennen tyrmäystä tai luovuttamista. Tämän kirjan kohdalla mietin, mikä on se muutama kymmenen sivua (sentään tunnustettu kirjalija)…kolmekymmentä vai seitsemänkymmentä sivua. Alma oli tutkinut asiaa ja ilmeisesti haistanut, ettei kirja ole hyvä (tai mieleeni) ja tehnyt siitä selvän käydessäni kaupungilla.
Tähän mennessä Alma ei ole kirjoihin koskenut, vaikka niitä on ollut oikein tyrkyllä, paitsi ihan pienenä se jätti nastahampaillaan kommentin Kaimion Pennun kasvatuksen kanteen. Opus on muuten ilmestynyt vasta myös viroksi, Kutsika kasvatamine.
Olin helpottunut Alman kiinnostuksesta kaunokirjallisuutta kohtaan, ja kyllä nauratti. Voihan sen kirjan kritiikin esittää myös performanssitaiteen muodossa.
