Archive for the ‘Arjen askareet’ Category
Lauantai, Joulukuu 24th, 2011
Pörröpäinen perheenjäsenemme on ollut jo pitkään parturoinnin tarpeessa ja mikäs sen sopivampi ajankohta trimmaukselle olisi kuin jouluviikko. Lenny ei ollut alkuun erityisen innostunut toimenpiteestä.

”En oikein pidä siitä, että tuntematon ihminen häärii ympärilläni harjan ja saksien kanssa.” (lisää…)
Posted in Arjen askareet, Joulu, Koiran käyttäytyminen, Pennun elämää, Turkinhoito, Vieraat ihmiset | 1 Comment »
Torstai, Joulukuu 22nd, 2011
Vietnamin Halong Baylla on yhteisö, joka asuu veden päällä pienissä mökeissä ja veneissä. Pääsimme tutustumaan yhteen niistä.
(lisää…)
Posted in Arjen askareet, Koiran käyttäytyminen, Kulttuurierot, Matkustaminen, Vieraat ihmiset | 2 Comments »
Torstai, Joulukuu 15th, 2011
…eivät katso aikaa eikä paikkaa. Vietnamilainen koira ei ole turhan nirso nokosten suhteen – tirsat voi hyvin ottaa keskellä ravintolan oviaukkoa tai ihmisiä vilisevällä jalkakäytävällä.
Ihmiset väistäköön, kun pieni koira nukkuu. (lisää…)
Posted in Arjen askareet, Koiran käyttäytyminen, Matkustaminen, Persoonallisia piirteitä | 1 Comment »
Perjantai, Joulukuu 9th, 2011
Terveisiä Vietnamin toiseksi suurimmasta kaupungista Hanoista.

(lisää…)
Posted in Arjen askareet, City-koiruus, Eroahdistus, Koiran käyttäytyminen, Kulttuurierot, Matkustaminen | 2 Comments »
Maanantai, Marraskuu 21st, 2011
Alla olevassa kuvassa ei ole kysymys maanantaimökötyksestä, vaan kuva on viime lauantailta.

(lisää…)
Posted in Arjen askareet, Koiran käyttäytyminen, Persoonallisia piirteitä, Ruokinta, Vieraat ihmiset | 2 Comments »
Torstai, Marraskuu 17th, 2011

Paras keino lievää eroahdistusta potevalle koiralle on kongi täynnä ruokaa.
Kun lähden kotoa, tungen keskikokoisen kongin (kuvassa) täyteen jauhelihaa ja annan sen Miskalle juuri ennen kuin häivyn ovesta. Täytän kongin yleensä jo ennen aamulenkkiä ja jätän sen eteisen pöydälle odottamaan. Loppumatkasta Miskalla on kiire kotiin. Se ei malttaisi haistella enää yhtäkään pusikkoa. Kongi odottaa – tuu jo!
Kun puen lähtöaikeissa ulkovaatteita päälle, Miska ei huolestu vaan hoputtaa tuijottamalla kongia eteisen pöydällä ja huiskuttaa hännällään kärsimättömästi. Hei, mee jo, kyllä mä täällä pärjään ihan yksinkin!
No, uskotaan. Heippa!

Posted in Arjen askareet, Eroahdistus, Koiran käyttäytyminen, Lelut, Ruokinta, Yksinolo, Yleinen | 9 Comments »
Tiistai, Lokakuu 25th, 2011
Lenny ei niin sanotusti hihku ilosta joutuessaan suihkuun. Koiran kauhuksi märkä toimenpide kesti tällä kertaa puolet pidempään, sillä eläinkaupan myyjä puhui minut ympäri ja sai myytyä shampoon lisäksi myös hoitoaineen.
Mahtaako olla koiria, jotka pitävät suihkussa käynnistä?

”Taas te huijasitte minut tähän kidutukseen.” (lisää…)
Posted in Arjen askareet, Eläinkaupat, Koiran käyttäytyminen, Koiran peseminen, Turkinhoito | 11 Comments »
Maanantai, Lokakuu 10th, 2011
Vehnäterrieri ja metsälenkit ovat suhteellisen roskainen yhdistelmä. Vehniksen jalat vetävät magneetin lailla puoleensa kaikki metsien risut ja roskat.
Onko meillä kohtalotovereita? (lisää…)
Posted in Arjen askareet, Liikunta, Luonnossa, Turkinhoito | 6 Comments »
Perjantai, Lokakuu 7th, 2011
Olin puolitoista viikkoa pois kotoa ja se oli jo niin pitkä aika, että aloin kummasti kaivata vehnäpullaani. En tiedä ikävöikö koira samalla tavalla kuin ihminen, mutta selväksi tuli ainakin se, että toinen meistä oli ihmeissään erossaolon alkuvaiheessa ja toinen puolestaan loppuvaiheessa. (lisää…)
Posted in Arjen askareet, Eroahdistus, Koiran käyttäytyminen, Toiset koirat | 2 Comments »
Maanantai, Syyskuu 12th, 2011

Kesätyö on pulkassa, ja ”koulu” taas alkanut. Minttu on muuttanut luokseni Yo-kylään lopullisesti. (lisää…)
Posted in Arjen askareet, City-koiruus | 3 Comments »