Arkemme on ollut normaalista poikkeavaa viime aikoina ja mikä surkeinta, sekavaan arkeemme on kuulunut myös lepsuilu koiran suhteen. Mies sen kiteytti eilen kysymyksellä: ”Lellitäänkö me pilalle tämä koira?” (lisää…)
Archive for the ‘Arjen askareet’ Category
Pitkä lieka kostautuu
Maanantai, Tammikuu 9th, 2012Hyvää mieltä palvelutalosta
Perjantai, Tammikuu 6th, 2012Piipahdimme jälleen Lennyn kanssa muistisairaiden palvelutalossa.
Joulun kunniaksi parturissa
Lauantai, Joulukuu 24th, 2011Pörröpäinen perheenjäsenemme on ollut jo pitkään parturoinnin tarpeessa ja mikäs sen sopivampi ajankohta trimmaukselle olisi kuin jouluviikko. Lenny ei ollut alkuun erityisen innostunut toimenpiteestä.
”En oikein pidä siitä, että tuntematon ihminen häärii ympärilläni harjan ja saksien kanssa.” (lisää…)
Halong Bayn laivakoirat
Torstai, Joulukuu 22nd, 2011Vietnamin Halong Baylla on yhteisö, joka asuu veden päällä pienissä mökeissä ja veneissä. Pääsimme tutustumaan yhteen niistä.
Koiran päivänokoset
Torstai, Joulukuu 15th, 2011…eivät katso aikaa eikä paikkaa. Vietnamilainen koira ei ole turhan nirso nokosten suhteen – tirsat voi hyvin ottaa keskellä ravintolan oviaukkoa tai ihmisiä vilisevällä jalkakäytävällä.
Ihmiset väistäköön, kun pieni koira nukkuu. (lisää…)
Good morning, Vietnam
Perjantai, Joulukuu 9th, 2011Mököttäjä
Maanantai, Marraskuu 21st, 2011Alla olevassa kuvassa ei ole kysymys maanantaimökötyksestä, vaan kuva on viime lauantailta.
Lähde jo!
Torstai, Marraskuu 17th, 2011Paras keino lievää eroahdistusta potevalle koiralle on kongi täynnä ruokaa.
Kun lähden kotoa, tungen keskikokoisen kongin (kuvassa) täyteen jauhelihaa ja annan sen Miskalle juuri ennen kuin häivyn ovesta. Täytän kongin yleensä jo ennen aamulenkkiä ja jätän sen eteisen pöydälle odottamaan. Loppumatkasta Miskalla on kiire kotiin. Se ei malttaisi haistella enää yhtäkään pusikkoa. Kongi odottaa – tuu jo!
Kun puen lähtöaikeissa ulkovaatteita päälle, Miska ei huolestu vaan hoputtaa tuijottamalla kongia eteisen pöydällä ja huiskuttaa hännällään kärsimättömästi. Hei, mee jo, kyllä mä täällä pärjään ihan yksinkin!
No, uskotaan. Heippa!
Risukinttu sai pesun
Tiistai, Lokakuu 25th, 2011Lenny ei niin sanotusti hihku ilosta joutuessaan suihkuun. Koiran kauhuksi märkä toimenpide kesti tällä kertaa puolet pidempään, sillä eläinkaupan myyjä puhui minut ympäri ja sai myytyä shampoon lisäksi myös hoitoaineen.
Mahtaako olla koiria, jotka pitävät suihkussa käynnistä?
”Taas te huijasitte minut tähän kidutukseen.” (lisää…)
Risukinttu
Maanantai, Lokakuu 10th, 2011Vehnäterrieri ja metsälenkit ovat suhteellisen roskainen yhdistelmä. Vehniksen jalat vetävät magneetin lailla puoleensa kaikki metsien risut ja roskat.
Onko meillä kohtalotovereita? (lisää…)




