Archive for the ‘Agility’ Category

Milan möllidebyytti

Sunnuntai, Huhtikuu 18th, 2010

Eilen oli jännittävä ja hauska päivä. Lastasimme autoon Milan ja espanjanvesikoira Caban ja suuntasimme ihka ensimmäisiin mölliagilitykisoihin Lempäälän Best-In Areenalle. (lisää…)

Huipputreenit

Torstai, Maaliskuu 11th, 2010

Viime vuonna kävin kuunteluoppilaana slovenialaisen Silvia Trkmanin agilitykurssilla. Viime viikolla Silvia tuli jälleen Suomeen kouluttamaan ja tällä kertaa pääsimme Uulan kanssa mukaan kurssille! (lisää…)

Hyppytekniikkaa!

Sunnuntai, Helmikuu 7th, 2010

Osallistuin eilen Uulan kanssa hyppytekniikkakurssille. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja sain paljon mietittävää jatkoa varten. (lisää…)

Agilitykärpäsen puraisemat

Sunnuntai, Tammikuu 17th, 2010

Mila aloitti agilityharrastuksen syyskuussa. Osallistuimme neljän kerran alkeiskurssille jolla Mila tutustui uusiin esteisiin ja harjoitteli vanhoja tuttuja juttuja. Nyt Mila aloittaa jo toista jatkokurssia. (lisää…)

Ajoituksen mestarit

Torstai, Lokakuu 1st, 2009

Jos juuri tänään tiputtaisin voileivän, se putoaisi takuulla voipuoli edellä lattialle. Huono tuuri on kyllä nyt sen verran tehokkaasti mukana kuvioissa.
(lisää…)

Mila agilitykurssilla

Tiistai, Syyskuu 22nd, 2009

Aloitimme Milan kanssa agilityn alkeiskurssin toissaviikolla. Nyt on toinen tunti takana ja omistajan suunpielet korvissa, hauskaa oli! (lisää…)

Onnea onnea! Suomelle agi MM-kultaa!

Sunnuntai, Syyskuu 20th, 2009

Huikeaa, Suomen edustajat nappasivat peräti kaksi kultamitalia agilityn MM-kisoista tänä viikonloppuna!
(lisää…)

Agilityseminaarissa

Perjantai, Elokuu 28th, 2009

uula
Helsingin Kennelpiiri järjesti viime viikonloppuna agilityseminaarin, johon oli kutsuttu kouluttajaksi venäläinen Svetlana Tumanova ja tsekkiläinen Eva Lacnakova.
(lisää…)

Poikien kesäreissu 2009

Tiistai, Elokuu 18th, 2009

Lappalaispoikien Suomi-kierros on takana ja paluu arkeen edessä.
Pöljä-Uula
Uulalla on oma nimikkokylä!
(lisää…)

Leiriraportti, osa 2

Tiistai, Elokuu 11th, 2009

Sunnuntain leiriohjelma pidettiin salassa viime hetkille. Jännitystä oli ilmassa, mitä järjestävät oikein puuhastelivat hotellin takana sijaitsevalla hiekkakentällä? (lisää…)