Olemme käyneet kahtena viikonloppuna Milan kanssa agilitykilpailuissa. ”Menestys” on ollut vaihtelevaa. (lisää…)
Archive for the ‘Agility’ Category
Kisakuulumisia
Tiistai, Toukokuu 17th, 2011Nappisuoritus
Sunnuntai, Maaliskuu 20th, 2011Osallistuimme Milan kanssa ihka ensimmäistä kertaa virallisiin agilitykilpailuihin. (lisää…)
Ensimmäinen FI AVA lapinkoira!
Sunnuntai, Helmikuu 6th, 2011
Riddu tykitti radalla täysillä jo 2007.
Aivan huikeaa, Arvin sisko Riddu ja ohjaajansa Heini saivat tänään kolmannen agisertinsä, jolloin Riddu valmistui kaikkien aikojen ensimmäiseksi Suomen Agilityvalio suomenlapinkoiraksi!
Meikäpojat toivottavat tuhannesti onnea taitavalle parille!
Terveiset lappalaisiltakin pitkästä aikaa!
Lauantai, Syyskuu 11th, 2010
Olen palannut takaisin töihin ja blogin päivitysten suhteen on ollut aika hiljaista. Lappalaislaumalle ei kuulu ihmeempiä. Uula on vaihtanut lajia ja Pessi ja Arvi viettävät leppoisia päiviä oloneuvoksina. (lisää…)
Kesäilyä maalla ja kaupungilla
Maanantai, Heinäkuu 12th, 2010Milan ja Aidan kesään kuuluu villiä viikonlopun viettoa maalla ja rentoa hengailua kaupungilla. Seuraavana pikku kuulumisia menneeltä viikolta: (lisää…)
Loman kynnyksellä
Keskiviikko, Kesäkuu 30th, 2010
Myös lappalaiset poistuvat kaupungista ja lähtevät lomalle! (lisää…)
Agility SM 2010
Tiistai, Kesäkuu 15th, 2010
Tämä on luullakseni kroatianpaimenkoira Puubi SM-kisoissa 2007.
Nyt on pääkaupunkiseutulaisilla hyvä mahdollisuus tutustua huipputason agilityyn, kun tämän vuoden SM-kisat järjestetään ensi viikonloppuna Tikkurilan urheilupuistossa. Tikkurilaan on hyvät yhteydet muualtakin Suomesta ja juna-asemalta on vain lyhyt kävelymatka kisapaikalle! (lisää…)
Agikaksikko vauhdissa taas
Maanantai, Kesäkuu 7th, 2010Vain viikko väliä agilitysta ja olin jo levoton vieroitusoireista ja odotuksesta. Onneksi koirakin taitaa olla yhtä innostunut lajista kuin ohjaaja. Olimme tällä kertaa Hyvinkään Seudun Kennelkerhon epävirallisissa agilitykisoissa. (lisää…)
Hauskoja harrastuksia
Sunnuntai, Toukokuu 30th, 2010Viime päivät ovat olleet oikeita koirien juhlapäiviä: mukavaa yhdessäoloa, kivoja koirakavereita ja hurjan hauskoja harrastuksia! (lisää…)
Milan möllidebyytti
Sunnuntai, Huhtikuu 18th, 2010Eilen oli jännittävä ja hauska päivä. Lastasimme autoon Milan ja espanjanvesikoira Caban ja suuntasimme ihka ensimmäisiin mölliagilitykisoihin Lempäälän Best-In Areenalle. (lisää…)


