Riinan trimmaus ei sitten sujunut oikein suunnitelmien mukaan. Etsin jokunen viikko sitten netistä trimmaajaa Pohjanmaalta. Löysin yhden, jolle soitin. Kangasalla nykyään toimiva trimmaaja ilmoitti, ettei enää pidä liikettä Seinäjoella, mutta ilmoitti tänä viikonloppuna olevansa siellä koiranäyttelyssä. Trimmaus siis onnistuisi tänään sunnuntaina. Nainen lupasi ilmoitella aikataulustaan tarkemmin myöhemmin. (lisää…)
Author Archive
Se siitä trimmauksesta
Sunnuntai, Marraskuu 5th, 2006Uusi takki
Lauantai, Marraskuu 4th, 2006Ihanaa, kun loskasäät ovat ohi, ja maa lumen peitossa. Jottei Riina palelisi, päätin sijoittaa talvitakkiin. En malttanut ostaa sitä vaaleanpunaista Theo-takkia, josta jo viime vuonna unelmoin, joten päädyin kevyempään, sporttisempaan versioon. Hyvin istuu ja toimii!

Riina uudessa takissaan. (lisää…)
Karvat pois!
Tiistai, Lokakuu 31st, 2006Unton innoittamana Riinakin pääsee trimmaukseen – elämänsä ensimmäistä kertaa. Tähän saakka sen turkkia on siistitty ihan kotikonstein. Mutta nyt ajattelin, että viedään neiti kerrankin ihan kunnon ”kampaajalle”.
Tänään varmistui, että trimmaus tapahtuu ensi viikonloppuna Pohjanmaalla. Jännittää hieman, miten käy: jaksaako Riina olla kiltisti vai pelkääkö se trimmauskonetta…
Ihannekoiraa etsimässä
Tiistai, Lokakuu 24th, 2006Erkki ja Annamiina Pulliaisen kirja Ihannekoiraa etsimässä (Ochre Chronicles, 2006) on erilainen opas pentua harkitsevalle.
Pulliaiset lähestyvät aihetta turvallisuusnäkökulmasta ja nostavat pääteemaksi ongelmakoirat ja niiden välttämisen. Sen verran karuja esimerkkejä kirjaan on otettu mukaan, että ihminen, joka hetken mielijohteessa on ottamassa koiran, luultavasti tulee toisiin aatoksiin. Tai ainakin harkitsee asiaa tarkasti. (lisää…)
Kiukuttelevat ihmiset
Torstai, Lokakuu 12th, 2006Olin yhtenä päivänä menossa kirjastoon hakemaan paria kirjaa. Minulla oli Riina mukanani, sillä tein samalla sen kanssa pidemmän kävelylenkin. Koulupäivä oli juuri päättynyt, joten kirjaston ulkopuolella oli lukuisia pyöriä ja koululaisia. Sidoin Riinan kiinni viereisen pankin pyörätelineeseen, joka oli tyhjä. En ehtinyt edes kirjaston ovelle, kun kiukkuinen pankkitäti tuli ovelle ja tuijotti Riinaa vihaisesti. (lisää…)
Syksyiset punkit
Tiistai, Lokakuu 10th, 2006Punkit ovat kyllä ovelia veijareita. Olimme viikonlopun saaristossa laittamassa kesämökkiä talviteloille. Ensimmäisen päivän Riina juoksi innoissaan pitkin pöpelikköä.
Illalla tein tapani mukaan punkkisyynin. En löytänyt mitään. Seuraavina päivinä se raapi kovasti korvaansa, ja me yritimme ottaa selvää, mikä siellä häiritsi. Isännän painaessa päätä korvan yläpuolelta Riina ulisi. Mutta emme me mitään siellä nähneet. Äitikin sanoi, ettei punkkeja enää näin kylmällä säällä ole. (lisää…)
Lagotto vai springeri?
Torstai, Lokakuu 5th, 2006Olen jo kauan haaveillut toisesta koirasta. Sellaisesta Riinaa vähän isommasta, ”koiran kokoisesta” koirasta. Mielessä on lähinnä ollut vanha tuttu englanninspringerspanieli. Toinen vaihtoehto on uusi tuttavuus Lagotto Romagnolo. (lisää…)
Käskystä kakalle
Maanantai, Syyskuu 25th, 2006Riinan kanssa on helppo ulkoilla. Jos on kiire, ei tarvitse kuin selkeällä äänellä sanoa ”Riina, käy kakalla!”, niin neiti tottelee ja tekee tarpeensa hetkessä. (lisää…)
Mitä varkaan mielessä liikkuu?
Torstai, Syyskuu 7th, 2006Pohjanmaalla kun käyn lähikaupassa minulla on tapana jättää Riina kaupan ulkopuolelle pyörätelineeseen kiinni. Helsingissä en ikinä jättäisi Riinaa valvomatta, maaseudulla pikkupaikkakunnalla vielä uskallan sen tehdä. Joka kerta kuitenkin hieman pelottaa, että mitä jos se viedäänkin siitä kauppareissun aikana. Ei olisi ensimmäinen kerta kun pikkukoira varastetaan sillä tavalla. (lisää…)
Entäs ne hevoset?
Keskiviikko, Syyskuu 6th, 2006Puolukassa ollessani kävelytiellä vastaan tuli ratsastaja. Kun jatkoin vähän matkaa, keskellä väylää komeili ratsun jättämä iso, tuore jätöskasa. Samanlainen kasa tuli tänään vastaan Mannerheimintien varressa olevalla pyörätiellä. (lisää…)


