Pihka on kova vetämään hihnassa. Kun se oli nuorempi, yritimme kouluttaa sitä pahasta tavasta eroon. Kokeilimme pysähtelymetodia ja suunnan vaihtamista, kieltämistä, makupaloilla palkitsemista, erilaisia valjaita ja kaulapantoja. Tuire Kaimion opit oli luettu etu- ja takaperin. Koirahan pitäisi saada oppimaan jokin taito tai temppu, kun sitä vaan toistetaan riittävän monta kertaa ja palkitaan oikealla hetkellä.

Author Archive
Tehokävelyä
Maanantai, Helmikuu 22nd, 2010Kyytiä terrierille, osa 2
Maanantai, Helmikuu 8th, 2010Viikonloppuna mummolan romuvajan perukoilta löytyi vanha potkukelkka. Se taisi nähdä ulkomaailman ensimmäistä kertaa 2000-luvulla. Mummin tarkoitus oli työnnellä lapsenlastaan siinä, mutta 1-vuotiaamme ei juurikaan piitannut moisesta kyydistä.

Liikaa lunta
Tiistai, Helmikuu 2nd, 2010Tämä pienoisjääkausi saisi jo riittää. Luntakaan ei tarvitsisi tulla enää senttiäkään lisää. Päällisin puolin urhealla Pihkalla alkaa mennä jo pupu pöksyyn lumimassojen keskellä.
Terrierille kyytiä
Torstai, Tammikuu 28th, 2010Pihka on sen verran extreme-koira, että välillä on pakko päästellä höyryjä oikein kunnolla. Pihkalle tuottaa esimerkiksi suuria vaikeuksia sopeutua rauhalliseen kävelyyn rattaiden vierellä, kun mieli tekisi mennä paljon, paljon kovempaa.

Innokas juoksija.
Kauhea portti
Sunnuntai, Tammikuu 17th, 2010Vauvan turvaportti on asia, josta Pihka ei tykkää yhtään. Sellaisia oli ilmestynyt kotiin kaksin kappalein sillä välin, kun Pihka oli kesällä pitempään mummolassa.

Jos portti on raollaan…
Pihkan paluu
Keskiviikko, Tammikuu 13th, 2010Pihka on taas täällä!

Pihka ja Samuli uhmaamassa pakkasta.
(lisää…)
Isäntä astuu kehään
Sunnuntai, Tammikuu 21st, 2007Ilmojen pakastumisen myötä Pihkan elämässä muuttuu muutama asia. Tassuja ei lenkin jälkeen onneksi tarvitse pestä ( jipii), mutta ulos mennessä on puettava takki, vanha vihollinen. Mitä enemmän miinusasteita, sen mukavuudenhaluisemmaksi koira muuttuu. (lisää…)
Pihkan karkumatka ja oluenhimoinen beagle
Keskiviikko, Tammikuu 3rd, 2007Vuoden viimeisenä päivänä Pihka ei ansainnut erityisiä kiltteyspisteitä. Se nimittäin otti ja karkasi vanhempieni pihalta. (lisää…)
Joulu on taas
Perjantai, Joulukuu 22nd, 2006Pihka ei osoita eleelläkään tajuavansa, että kohta lähdetään joulunviettoon. Olen kyllä kertonut asiasta, mutta pesässään makoileva koira työnsi vain kuononsa syvemmälle pehmusteisiin ja huokaisi syvään. No, ainakaan sillä ei ole joulustressiä – vielä. (lisää…)
Terrieri hihnan päässä
Keskiviikko, Joulukuu 13th, 2006Pihkan omiin pikku mieltymyksiin kuuluu talutushihnan kanssa temppuilu. Lähes joka lenkillä Pihkalle tulee vaihe, jolloin se päättää ottaa hihnan suuhunsa.

(lisää…)


