Author Archive

Elämä uusilla kulmilla

Keskiviikko, Joulukuu 26th, 2007

Pihkan uudessa kodissa ja kodin ympäristössä on moni asia erilaista ja kokonaan uutta verrattuna aikaisempiin asuinpaikkoihin. Kodin vaihtumisesta Pihka ei tunnu olevan moksiskaan, mutta ympäristössä olevat asiat hämmentävät, pelottavat tai kiihdyttävät sitä. Tai sitten kaikkia näitä edellä mainittuja.

Aikaisemmassa asunnossa Pihkalla oli oivallinen tähystyspaikka ja pakkohan sille oli jokin vastaava paikka järjestetää uuteenkin asuntoon, että ”vahtikoira” pystyy valvomaan pihapiirin toimia.


Tarkkailuasemissa…

(lisää…)

Makuupaikat Top-8

Sunnuntai, Joulukuu 2nd, 2007

Pihkan blogissa ollaan keskitytty niin vahvasti tuohon Pihkan sähläävämpään puoleen, niin ehkä olisi hyvä valottaa vähän sitä rauhallisempaa puoltakin. Siispä esittelenkin Pihkan makuupaikat Top-8!

Sijalla kahdeksan: Laukku. Mitäpä muuta varten ne voivat lattialla olla jos eivät ole koiran makuupaikkoja?

(lisää…)

Muutto

Sunnuntai, Joulukuu 2nd, 2007

Eipä olisi pitänyt mennä lupaamaan liikoja viime postauksessa tuosta useammin kirjoittamisesta… Mutta ei siitä sen enempää, sillä sitten viime kerran on ehtinyt paljon tapahtua Pihkan elämässä ja laitetaan hyvitykseksi pitkästä tauosta paljon kuvia mukaan!


Pihka vinkui laatikoitten juurella, ilmeisesti kuvitellen että niissä on jotain mielenkiintoista, joten sille sitten piti näyttää että tyhjiä ne ovat.

(lisää…)

Pihkan kuulumisia

Sunnuntai, Lokakuu 14th, 2007

Pihka on viime aikoina esiintynyt luvattoman vähän blogissa. Syynä on ollut isännän lisääntyneet työkiireet ja siihen liittyen pari ulkomaankomennusta. Nyt kun tilanne on töissäkin hieman rauhoittunut, koitetaan korjata tilanne.

Pihkan lähiajan kuulumisiin kuuluu mm. osallistuminen suvun rapujuhliin. Paikalla oli myös Pihkan ”serkku” Sissi.


Leikit saatiin nopeasti pystyyn

(lisää…)

Vesipeto vailla vertaa

Torstai, Elokuu 30th, 2007

Ei ole mitenkään tavatonta että koira pitää uimisesta, mutta siinä puolestaan on eroja kuinka rohkeasti eri koirat veteen suhtautuvat. Toiset käyvät kuumalla ilmalla vähän tassuja ja ehkä mahaa varovasti kastelemassa. Toiset kahlailevat niin pitkälle että tassut vielä ottavat pohjaan ja sitten on normaaleja uimareita jotka ihan reippaasti uivat noutamaan keppiä tai muuta ”saalista”. Kuten aikaisemmista Pihkan seikkailuista voivat nokkelimmat päätellä, on Pihka vienyt tämän uimisenkin aivan uudelle tasolle…

(lisää…)

Pakko saada!

Maanantai, Heinäkuu 30th, 2007

Viikonloppuna olimme koko porukalla vanhempieni luona. Aivan ensi töikseen autosta ulos päästyään Pihka löysi pihalta vanhan kumisen koripallon. Kuinka paljon voi pieni koira haluta jotain esinettä? Annetaan kuvien kertoa:


Eivät tällaiset tynnyrit minua estä…

(lisää…)

Pipi silmässä

Tiistai, Heinäkuu 24th, 2007

Muutama päivä sitten Pihka alkoi siristää oikeaa silmäänsä ja se rähmi aika reilusti. Pihkalla on kerran aikaisemminkin ollut silmätulehdus, joten ei muuta kuin soitto eläinlääkäriin ja aikaa varaamaan.

(lisää…)

Pentua treffaamassa

Tiistai, Heinäkuu 10th, 2007

Sunnuntai oli Pihkalle virkistävän erilainen päivä. Kävimme nimittäin treffaamassa 3 kuukautta vanhaa Juju-koiraa. Juju on staffordshirenbullterrieri. Ulkona Juju ei Pihkaa juurikaan kiinnostanut, kuten niin harva koira nykyään kiinnostaa. Sisällä tilanne muuttui täysin kun Juju esitteli Pihkalle parhaimman lelunsa: ison vihreän vinkusammakon!


Juju-pentu pääsi maistelemaan Pihkan lempilelua.
(lisää…)

Juhannusseikkailut: Osa II

Perjantai, Kesäkuu 29th, 2007

Viime kerralla pääsimme vesileikkeihin ja veneellä matkustamiseen. Pienelle terrierille ei tuottanut ongelmia keksiä itselleen tekemistä kun pääsimme takaisin vanhempieni omakotitalon pihalle…


(lisää…)

Juhannusseikkailut: Osa I

Torstai, Kesäkuu 28th, 2007

Juhannuksesta toipuminen otti sitten sen kolmisen päivää, niin koiralta kuin isännältäkin. Viime torstaina myöhään illalla koitti viimein pitkään odotettu jälleennäkeminen Pihkan kanssa, kun saavuimme vanhempieni luo viettämään juhannusta. Pihka otti meidät iloisesti vastaan, samalla tavalla kuin olisimme työpäivän jälkeen tulleet kotiin. Oli mahtavaa nähdä pikku veijari pitkästä aikaa!

Juhannusta olivat saapuneet viettämään myös siskoni ja Pihkan ”serkkutyttö” Sissi. Serkusten touhuista viikonlopun aikana tulikin melkoisesti kuvamateriaalia! Tässä alkua:

(lisää…)