Juuri kun blogin lukijat ovat (ehkä) toipuneet ottopoika Onnin poistumisesta julkisuuden valokeilasta, joudun nyt minäkin ilmoittamaan että myös Papun seikkailut näillä sivuilla ovat nyt toistaiseksi ohi.

Papu jättää haikeat hyvästit.
(lisää…)
Juuri kun blogin lukijat ovat (ehkä) toipuneet ottopoika Onnin poistumisesta julkisuuden valokeilasta, joudun nyt minäkin ilmoittamaan että myös Papun seikkailut näillä sivuilla ovat nyt toistaiseksi ohi.

Papu jättää haikeat hyvästit.
(lisää…)
Aamun Hesarissa oli järkyttävä tarina veneestä veteen pudonneesta, potkurin ruhjomasta labradorinnoutajasta. Manu oli pudonnut veneen kannelta veteen ja saanut iskun potkurista. Tämän jälkeen se oli ilmeisesti uinut pitkän matkan ja päässyt viimein ohikulkeneen tukkilautan kyytiin, josta se sitten pelastettiin.

Tästä ei Papu pääse putoamaan (kuva viime heinäkuulta).
(lisää…)
Kevät ja kesä ovat kyllä koiralle ja koiranomistajallekin ihanaa aikaa. Kuratalvi on vain kaukainen muisto ja ulkoa tultaessa ei kuraa ja loskaa tarvitse pestä/pyyhkiä ja kuivata. Papu on kesäisin helppohoitonen – mitä nyt punkkeja tähyillään.

Papu on rauhallinen pihakoira. (lisää…)
Kauppalehdessä referoitiin Daily Mailin artikkelia, joka perustui englantilaisen vakuutusyhtiön tekemään tutkimukseen erilaisten koirien elinaikaisista kustannuksista. Hinnat vaihtelivat 100 000:n ja reilun 30 000 euron välillä. Huh huh… Jos oletetaan Papun elävän vaikkapa 14 vuotta, niin 38 000 euron kokonaiskustannuksella vuosihinnaksi tulee 2700 euroa. Mitäkähän kaikkea tuo Papu oikein suunnittelee hankkivansa…

Yllättävän kallis Papu nauttii kauniista kevätauringosta. (lisää…)
Papun kevät (ja samalla minunkin) on ollut kiireinen. Viimeiset viikot olemme tiistaisin olleet Labradorinnoutajakerhon järjestämällä TOKO-kurssilla, samalla iltaisin ja viikonloppuisin on riittänyt tohinaa lasten fudisharrastuksessa ja veneen kevätkunnostuksessa. Nyt tilanne on vähän rauhoittunut ja kerron tässä viime viikkojen kuulumiset.

Papu nauttii kevätauringosta (aitauksessa) hieman huolestuneen näköisenä. (lisää…)
Viime viikolla kävelimme Papun kanssa lähikatuja tavallista tarkkaavaisempina: naapurimme Riina -kissa oli kateissa ja lupasimme tähyillä ulkoilureittiemme varrelta mustavalkoista eksyneen näköistä kissaa.

Papu nuuhkii tarkkaavaisesti. (lisää…)
Hieman jälkikäteen, mutta kumminkin: Papu täytti tämän viikon tiistaina 1 vuotta. Olemme siis olleet teoriassa koiranomistajia vähän yli vuoden – käytännössä koira tietysti siirtyi luoksemme vasta luovutusikäisenä.

Papun virallinen kunniaposeeraus. (lisää…)
Papu saa kevään fudiskauden taas alettua seurata juniori-jalkapalloa ympäri Espoota, pääkaupunkiseutua ja Uudenmaan piiriä. Molemmat lapseni pelaavat Leppävaaran Pallossa fudista ja kentän laidalle pääsee seuraavan kahden kuukauden ajan useampana päivänä jännittämään ja kannustamaan.

Kulmapotkun sijasta Papu haluaisi kulmapotkan.
Papun kanssa ulkoillessa pääsee aika usein juttelemaan koirista joko jonkun toisen koirantaluttajan tai sitten vain muuten Papusta kiinnostuneen ohikulkijan kanssa.

Koirapuistossa odottamassa muita ulkoilijoita.
(lisää…)
Viime viikon yllätyslumi sai liikenteen sekaisin. Junia peruutettiin – muitakin kuin niitä italialaisia – ja kehä1 oli lumisateen jäljiltä täynnä pysähtyneitä puolalaisia rekkoja, joihin kuskit kiireesti vaihtoivat ketjuja alle. Liikenteen lisäksi lumi sai Papunkin sekaisin.