Author Archive

15 koiran ystävää

Keskiviikko, Helmikuu 6th, 2008

on tähän mennessä kommentoinut Onnin Missä palvelut –blogijuttua. Kiitos teille kaikille! Asia näyttää selvästi kiinnostavan muitakin kuin meitä. Voisikohan joku teistä koirablogin lukijoista hiukan tehdä jatkotyötä ja kartoittaa kysymyksiä, joita lähetetyissä kommenteissa on tullut esille.


Mistähän tässä on kyse? (lisää…)

Hajamietteitä.

Perjantai, Helmikuu 1st, 2008

Piti reippaasti kirjoitella seuraava Onni-juttu, mutta Riska -koiran kuolemasta kertova kirjoitus pysäytti. Vietinkin koko illan leikkimällä Onnin kanssa. Lopulta Onni alkoi jo ihmetellä, että eikö tässä päästä kaikelta halimiselta edes nukkumaan.


Onnikin osaa olla miettiväinen. (lisää…)

Missä palvelut?

Sunnuntai, Tammikuu 20th, 2008

Suomen Kennelliiton mukaan viime vuonna tehtiin kaikkien aikojen ennätys. Maassa rekisteröitiin 50 059 koiraa eli Suomessa on nyt koiria enemmän kuin koskaan. Eli paljonkohan koiria on kaiken kaikkiaan? Mutta missä ovat yrittäjät, jotka tarjoavat palvelujaan koirille ja koirien omistajille? Tai jos heitä on, miten ja mistä heistä saisi tietoa?


Onni sateessa Tampereen Näsinkalliolla. (lisää…)

Mestarietsivä Onni ja jäätävä totuus

Torstai, Tammikuu 10th, 2008

Onni miltei makasi kirjoituspöytänsä takana. Päätä kivisti. Vuoden vaihteen juhlissa olivat menneet loputkin palkkiorahat. Jostakin oli saatava töitä.


(lisää…)

Vielä lahjoista

Sunnuntai, Tammikuu 6th, 2008

Onni sai joululahjaksi pannan, joka näkyy pimeässä. Panta on punainen kuten Onnin talvitakkikin. Otin Onnista kuvia pilkkopimeässä. Kuvista tuli hauskoja: niissä ei näy mitään muuta kuin hohtava panta. Tässä kadulta puistoon loistavan valon avulla otettu kuva.


Nyt minut nähdään! (lisää…)

Vuoden vaihtuessa

Lauantai, Tammikuu 5th, 2008

Uuden vuoden aattona matkustimme monta sataa kilometriä karkuun Helsingistä. Kuuntelin tasatunnein autoradiosta varoituksia ja ohjeita koiranomistajille. Ainoastaan Onni suhtautui uutisiin rauhallisesti. Päästyämme perille se oli innoissaan. Siellä täällä kuului kaukaista pauketta. Onni ei reagoinut mitenkään. Se tarkasti aitauksessa olevat hevoset. Oli vaikea tietää, pelkäsivätkö hevoset Onnia enemmän kuin Onni niitä.


Uskaltaisiko mennä lähemmäksi? (lisää…)

Joulu Onnitta, mutta koirien kanssa

Keskiviikko, Tammikuu 2nd, 2008

Onnin joulu sujui mukavasti. Kirsi-täti asui koko joulun Onnin kotona, joten Onni oli hyvässä hoidossa ja tutussa ympäristössä. Onni oli taas tavatessamme niin pieni ja ihana, varsinkin kun itse vietin joulua perheessä, jossa on kaksi suurta labradorin noutajaa. Ykkönen ja Kakkonen eivät ole koskaan tavanneet Onnia, mutta ensi kesänä matka yritetään järjestää.


Aattoillan odottaminen kesti ja kesti… (lisää…)

Ihmisvieraat ja koiravieraat

Perjantai, Joulukuu 14th, 2007

Onni on ollut ilonani nyt puoli vuotta. Alan vähän kerrassaan tottua sen pikku erikoisuuksiin ja ominaistapoihin. Eräs tyylikkäimmistä Onnin käyttäytymistavoista on se, että se on oikein kohtelias isäntä, kun sen oma koirakaveri tulee kylään. Eikä Eetun suinkaan tarvitse istua koko aikaa nakutettuna paikallaan kuten ihmisvieraitten. Eli meille koiravieraat ovat kyllä tervetulleita, mutta ei ihmiset!


Onni ja Onnin koirakaveri Eetu. (lisää…)

Ja kuuset ne kirkkaana luo loistoaan…

Tiistai, Joulukuu 11th, 2007

Olen kierrellyt Onnin kanssa katselemassa lähiseudun joulukuusia ja erityisesti joulukuusissa olevia valoja. Useimmat kuuset ovat aika pieniä ja vaatimattomia. Ja jos on vain vähänkään valoista, kuusien lamput eivät ole päällä. Myöhään illalla kuusissa on valot, mutta useimmiten lamput ovat niin pienia tuikkuja, että niiden loisteessa eivät edes Onnin silmät erotu.


Onnin kotitalon hieno joulukuusi. (lisää…)

Onni oppii

Torstai, Joulukuu 6th, 2007

Olen yrittänyt opettaa Onnille monia, monia asioita. Nähtävästi kaikkein helpoimmin Onni on oppinut asian, jolla käytännön arkipäivässä ei ole suurtakaan merkitystä. Tässä hyvä esimerkki:


Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogini lukijoille! (lisää…)