Author Archive

Onni 'avustaa'

Perjantai, Toukokuu 9th, 2008


Ehkä hypnoottinen tuijotus saisi lahjan siirtymään koiran omaisuudeksi. (lisää…)

Hukkaputki

Torstai, Huhtikuu 24th, 2008

Hankin Onnille ruotsalaisesta huonekalukaupasta alunperin varmaan konttausikäisille lapsille tarkoitetun kangasputken. Ajattelin, että luolakoira saattaisi vaikka arvostaa tuollaista tekoluolaa, jos siellä vaikka olisi mukava nukkua päivisin, piilossa. No, olin taas kerran väärässä Onnin mieltymyksistä: putkesta tuli jumppapallon tavoin mahtava rähjäyslelu… (lisää…)

Vatsanväänteitä

Torstai, Huhtikuu 17th, 2008


Surkeuden perikuva. (lisää…)

Vadelmarohmu

Keskiviikko, Huhtikuu 9th, 2008

Onnin ja minun salainen pahe on syödä pakastevadelmia jäisinä. Vaikea sanoa kummalle ne maistuvat paremmin. Koira ainakin on tikkana paikalla kun vadelmarasia avataan, ja kököttää kuin paikoilleen liimattuna kyttäämässä marjoja niin kauan kuin niitä riittää.


Onni odottaa kiltisti omaa osuuttaan (kunhan ei tarvitse odottaa liian kauaa). (lisää…)

Lumitöitä

Maanantai, Maaliskuu 31st, 2008

Kohtalon oikusta juuri viime viikolla piti tulla talven/kevään pahimmat lumisateet. Tietysti silloin, kun olin yksinäni Porvoossa koiravahtina, ja jouduin sitten lumitöihin vain koirat apunani. Tosin niistä ei ollut juuri seuraa ja huvitusta lukuunottamatta mitään hyötyä – Tosca kävi ulkona lähinnä kääntymässä ja toteamassa, että 25 cm kylmää ja märkää lunta on aivan liikaa. Onni ja Milli kyllä viihtyivät ulkona, mutta niiden aika meni riehuessa. (lisää…)

Onnin pääsiäistervehdys

Torstai, Maaliskuu 20th, 2008

Ulkona on niin kylmä, että tämä kuva piti vähän lavastaa nostamalla narsissit sisältä hetkiseksi parvekkeelle. Onni ei ollut erityisen yhteistyöhaluinen, eikä suostunut poseeraamaan kauniisti kukkien vieressä. Kadulla liikkuvat autot, ihmiset ja koirat kiinnostivat enemmän. Tänään on myös kevätpäiväntasaus, eli huomisesta lähtien päivä on pitempi kuin yö. Sitä sietääkin juhlia pitkän talven jälkeen. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Rasittava viikonloppu

Maanantai, Maaliskuu 10th, 2008

Lauantaina Onni pääsi ihan yksin kyläilemään Bäckmanin perheen luo (Onni asusteli heidän luonaan monta kuukautta pari vuotta sitten, kun olin työkomennuksella Yhdysvalloissa). Päivän mittaan se oli kuulemma käynyt noin neljästi pitkällä kävelylenkillä, ja muutenkin riehunut ympäriinsä nukkumatta hetkeäkään. (lisää…)

Jee, lunta! Plääh, koirapuisto

Perjantai, Maaliskuu 7th, 2008

Lumentulo saa Onnin taantumaan pennuksi. Se rakastaa umpihangessa hyppelyä, jälkien haistelua, lumikasojen tonkimista ja lumipalloja. Normaalilla iltalenkillä Onni on asiallinen, hoitaa hommansa ja merkkailee samalla reviiriään, mutta ei juuri intoudu leikkisäksi tai juoksemaan hullun lailla niin pitkälle kuin fleksin naru antaa myöten. Se ei myöskään yleensä jaksa pahemmin kiinnostua muista koirista.


Lumipallon perässä koirapuistossa. (lisää…)

Kohtaaminen

Keskiviikko, Helmikuu 27th, 2008

Pari päivää sitten tuli taas kerran huomattua, että kamera pitäisi aina olla mukana, varsinkin kun on liikkeellä koiran kanssa. Törmäsimme Onnin kanssa iltalenkillä ratsupoliiseihin. Onneksi poliisihevoset on selvästikin koulutettu olemaan hermostumatta maan tasalla räksyttävistä mäyräkoirista – Onnin ratkaisu suurikokoisia eläimiä kohdatessa on pistää pystyyn hirveä rähinä, varmuuden vuoksi. Samalla sitä kuitenkin selvästi kiinnosti hevoset, ne varmaan tuoksuivat hyvältä, koska se olisi myös lähtenyt seuraamaan ratsukkoja, vaikka matkamme kulki aivan toiseen suuntaan. (lisää…)

Vanhuudenhöperö mäyräkoira

Torstai, Helmikuu 21st, 2008

Tosca tuli meille (tai siis vanhemmilleni ja Laurille, minä olin jo muuttanut pois kotoa) muistaakseni vuoden 1998 syksyllä. Perheemme ensimmäinen mäyräkoira, huonosti käyttäytyvä, itsepäinen, itsenäinen ja mahtava Veera oli kesällä jouduttu lopettamaan haimasyövän takia, ja vaikka kaikki olivat vannoneet että toista koiraa ei enää oteta, kävi ilmi että tällainen ehdottomuus oli melko heikoissa kantimissa. (lisää…)