Author Archive

Vappu ”vatsahuuhtelussa”

Maanantai, Toukokuu 2nd, 2011

misk_kaninp

Miska järjesti yllättävää vappupuuhaa viikonlopuksi.

Kaikki alkoi siitä, kun koiruus hotkaisi torstai-iltana lelukaninsa pään…

(lisää…)

Miska vaalikahvilla

Sunnuntai, Huhtikuu 17th, 2011

misk_vaali

Kävimme äänestämässä Kalliossa.

Miska odotteli vaalitarkkailijana äänestyshuoneen ulkopuolella, kun kävin raapustamassa numeron lipukkeeseen.

Äänestyksen jälkeen kävimme Café Pirittan terassilla vaalikahveilla. Koiratkin ovat sinne tervetulleita!

Hammashuolto

Tiistai, Huhtikuu 12th, 2011

misk_toip

Miska toipuu rauhoittavista kotona

Miska kävi eilen eläinlääkärissä. Koiruudelta poistettiin hammaskiveä ensimmäistä kertaa sen elämän aikana.

Ennen kuin Miska vietiin operoitavaksi, se sai ruiskullisen rauhoittavia reiteensä. Puhdistus kesti vajaan tunnin verran.

Hammaskiveä ei ollut kuin lievästi – ehkäpä Miskan syömän raakaravinnon (”barf”) takia. Saimme kuitenkin mukaan hammasharjan, hampaidenhoito-oppaan ja puruluitakin kaupan päälle.

Hammashuolto-kirjasessa sanotaan, että koirien hampaita pitäisi harjata joka päivä. Oppaassa oletetaan, että koira syö nappulaa. Raakaravinnolla oleva koira syö kuitenkin luita, jotka ehkäisevät hammaskiven muodostumista. Ehkä kerta viikossa siis riittää.

Kuinkas lukijoiden koiruuksien hampaat voivat? Miten usein ne käyvät hammaspesulla?

Hyvä blogi koirien käyttäytymisestä

Sunnuntai, Huhtikuu 3rd, 2011

Löysin asiantuntevalta vaikuttavan blogin: Eläinten koulutuksesta.

Blogin kirjoittaja näyttää opiskelevan eläinten käyttäytymistiedettä Englannissa, joten jutut perustuvat nykyaikaiseen tietoon eläinten käyttäytymisestä.

Blogissa kirjoitetaan pääasiassa koirista, mutta myös hevosten koulutus (esim. naksuttimella!) ja käyttäytyminenkin ovat huomion kohteina. Kiinnostavaa! Suosittelen.

Miska & muutto

Sunnuntai, Maaliskuu 27th, 2011

misk_muut

Remppa on suurin piirtein valmis ja muutamme Herttoniemeen tänään ja huomenna.

Kuten kuvasta näkyy, Miska tarkkailee luimistellen tavaraoiden siirtymistä muuttolaatikoihin.

Saa nähdä, mitä koiruus tuumailee, kun kamoja ruvetaan kantamaan autoon…

Miska remontoi

Tiistai, Maaliskuu 22nd, 2011

misk_remont

Olemme muuttamassa Kalliosta Herttoniemeen viikon päästä. Sitä ennen uudessa kämpässä on pitänyt tehdä vähän remonttia.

Miska on ollut tietysti mukana työnjohtajana. Remonttipomoa tosin ei maalausjälki kiinnosta ihan yhtä paljon kuin jääkaappiin piilotettujen lihapullien lukumäärä.

Miskan tehtävänä on lounastaukotarkkailun lisäksi totutella uuteen asuntoon. Tarkoituksena on ehkäistä eroahdistusta, joka usein laukeaa siihen taipuvaisilla koirilla uudelleen muuttojen yhteydessä.

No, voimme ainakin todeta, että reitti jääkaapille on jo tullut tutuksi.

Koirien vapaanapidosta

Tiistai, Maaliskuu 8th, 2011

misk_vap

Taannoisessa postauksessani valokuvat vapaana olevista koirista herätti runsaasti keskustelua siitä, onko vapaanapito sallittavaa vai ei. Suurin osa puolusti – minä myös – koirien vapaanapitämistä jäällä. Ainakin Helsingissä se on yleinen käytäntö. Kaupungin järjestyslaki tietenkin kieltää vapaanapidon melko yksiselitteisesti eikä lain kuvauksessa annetta poikkeuksia. Mutta silloin kun juuri kukaan ei noudata lakia kirjaimellisesti, lain tulkinnasta pitäisi ehkä keskustella.

(lisää…)

Koiran hoitopaikkojen tärkeys

Torstai, Helmikuu 24th, 2011

misk_hoit

Olen lähdössä huomenna perjantaina pienelle matkalle, joten Miskalle piti hankkia hoitopaikka. Onneksi kaveripiirissäni on ihmisiä, jotka voivat ottaa koiran täyshoitoon ollessani poissa. Miskan hoitoajasta on tulossa kiva: se pääsee viikonlopuksi Muusa-pinserin luo kylään. Arkipäivät Miska viettää Kalliossa toisen kaverini luona. Koiranomistajana on niin paljon helpompaa, kun on tarjolla oivallista hoitoapua lähellä!

Jäällä

Sunnuntai, Helmikuu 20th, 2011

Misk_jaalla7

Eilen puimme monta vaatekerrosta päälle ja lähdimme uhmaamaan kylmyyttä (pakkasta -18) aurinkoiselle jäälle Tokoinrantaan. Mukaan lähti myös Miskan koirakaveri Vilma omistajansa kanssa. Jäältä löytyi kaikkea kiinnostavaa. Kuvia linkin takana!

(lisää…)

Paukkuarkuudesta eroon

Torstai, Helmikuu 3rd, 2011

misk_uusiv

Miskan uusi vuosi näyttää alkaneen ilman paukkuarkuutta. Linkin takana kerron, miten tähän on päästy. Yllä olevan kuvan ”kongi” on osaselitys.

(lisää…)