Surukseni joudun toteamaan tämän olevan viimeinen Lennyn bloggaus. Koirablogi on päätetty lopettaa.
Lennyn elämästä kirjoittaminen tähän blogiin on ollut HAUSKAA! Lenny tuo elämääni mielettömästi iloa, ja olen onnellinen, jos tuo vehnävärinen touhupeppu on ilostuttanut edes himpun verran teidänkin arkeanne.
Lenny on juuri nyt ihanassa iässä. Se on pian 4-vuotias eli ihmisen iässä noin kolmekymppinen. Itsevarmuutta riittää
Myös virtaa riittää, mutta onneksi pahin hötkyily on jo hieman laantunut.
Hauskaa tässä koiran kanssa elämisessä, lukuisten muiden seikkojen lisäksi, on se, että jossain vaiheessa olemme Lennyn kanssa saman ikäisiä. Surullista on se, että jossain vaiheessa Lenny pyyhkii ikävuosissa reilusti ohitseni.
Vehnäterrieriä voidaan pitää ”vanhana koirana” noin kymmenvuotiaasta eteenpäin, mutta kuten monet vehnän omistajat ovat täällä blogissakin todenneet, vehnäterrieri säilyttää vauhtinsa ja asenteensa loppuun saakka. Toivon hartaasti, että meillä on Lennyn kanssa vielä monia vauhdikkaita vuosia edessämme.
Kiitos teille kaikille, kun olette jaksaneet kommentoida ja antaa vinkkejä, sekä olette jakaneet blogissa omia kokemuksianne.
Aurinkoista kesää kaikille! Nauttikaa ainutlaatuisten perheenjäsentenne, niin kaksi- kuin nelijalkaisten, läsnäolosta ja seurasta.
Virpi & Lenny

“Lenny, nyt pitäisi poseerata blogin lukijoita varten. Juuri kehuin, että sulla alkaa olla pahimmat hötkyilyt jo takanapäin. Näytäpä kuinka osaat käyttäytyä.”

“Ai tekee mieli pusutella. No mikäs siinä, mutta se kuva pitäisi silti ottaa.”
“Kyllähän tämä blogin loppuminen vetää vakavaksi, mutta jos näette meidät turuilla ja toreilla, napatkaa hihasta tai käpälästä – tervehdimme teitä takuulla suurella riemulla!”


19. kesäkuuta 2012 kello 17.29
Koirablogi loppuu? Ei voi olla totta!
19. kesäkuuta 2012 kello 17.30
Hei Lenny & Virpi!
Kylläpä on ikävää että HS:n hauskin ja mielenkiintoisin blogi lopetetaan. Kauhea pettymys! Mikä lopetukseen on syynä?
Lennyn, Mintun, Milan, Aidan, Alman ja verrattomien lapinkoirien, kuten kaikkien muidenkin touhuja on ollut todella mukavaa seurata. Kertomukset, kuvat ja videot ovat olleet hienoja. Kiitos teille kaikille bloggaajille omasta puolestani, ja oikein hyvää jatkoa sekä kaikille karvakorville että heidän perheilleen.
19. kesäkuuta 2012 kello 17.35
Näitä koirablogeja on tosi hauska seurata – ja joku varmasti täyttää, jossakin vaiheessa, Lennyn jättämän aukon. Lennyllä vain on niin hyvin sana hallussa, että ikävä tulee. Hyvää jatkoa Lennylle + perheelle!!
19. kesäkuuta 2012 kello 17.45
Voi surkujensurku! Näitä koiratarinoita on ollut ilo lukea, aina tulee niin hyvälle mielelle. Erityisesti Lennystä on tullut ihan suursuosikki. Kaikkea hyvää teille tulevaisuuteen ja ehkäpä joskus saamme lukea Lennyn kuulumisia toisessa blogissa=) Aurinkoista kesää!
19. kesäkuuta 2012 kello 17.58
Siis mita, ymmarsinko oikein, etta koko blogi loppuu, ei vain Lennyn postaukset??!!
Ei voi olla totta… Nyyh!!! Tama on ollut paivieni ilo jo vuosia, mistas tammoinen koiraton raukka nyt repii tassuterapiaa..??!! Voi Hesari, minka teit…
19. kesäkuuta 2012 kello 17.58
Eikä! Tsekkaan ensimmäiseksi, jos on tullut koirablogiin jotain, sitten menen vasta hs.fi aloitussivulle. Kaikki kirjoittajat ja tietenkin heidän karvaiset kaverinsa ovat tarjonneet niin monia koskettavia hetkiä vuosien varrella.
Kiitokset teille kaikille, super rapsut päätähdille!
19. kesäkuuta 2012 kello 19.12
Kylläpäs harmittaa täälläkin, kun koirablogi loppuu! Voisithan pistää oman blogin pystyyn toiseen portaaliin
Erityisesti on Lennyn kuulumiset kiinnostanut kun vehnäterrieri on ollut yksi rotuvaihtoehdoista, jonka haluaisin.
Mutta joka tapauksessa ihanaa kesän jatkoa Teille ja haukahdukset meidän koiralta Lennylle
19. kesäkuuta 2012 kello 20.45
Minkä takia koirablogi lopetetaan? Olen todella nauttinut Alman, Aidan, Milan ja Lennyn jutuista! Kivointa koko Hesarissa!
19. kesäkuuta 2012 kello 20.52
Ikävästi sydän jysähti, kun tajusin tämän blogin päättyvän. Blogin alusta asti olen jokaisen kirjoituksen lukenut.
Lenny on avannut oven vehnisten maailmaan. Vaikka elämässäni on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen monenlaisia koiria, yhtään vehnistä en ole henkilökohtaisti tuntenut. Ja Lennyn voin sanoa tuntevani lähes henkilökohtaisesti. Siispä Lennylle paljon rapsutuksia ja pitkiä metsäretkiä ja Virpille kiitos mukavista koirakirjoituksista.
Olisiko jolla kulla tiedossa korvaavaa blogia? HS:n blogin vahvuus on ollut rotujen vaihtelevuus. Vaikka kyllä yhdenkin koiran ja/tai omistajan blogi kelpaa.
19. kesäkuuta 2012 kello 21.21
Mitä minä sitten luen?
Lennylle ja Virpille ynnä kaikille bloggaajille henkilökohtaisine ihmisavustajineen KIITOS.
Vehniksillä on minun sydämessäni aivan erityinen paikka, mutta iso ikävä tulee myös Almaa. Ja sanalla “iso” tarkoitan sen kaikkia merkityksiä.
Hyvää kesää kaikille! mari
19. kesäkuuta 2012 kello 21.35
No jo on! Mahtava blogi, harmi, että lopetetaan! Blogin vahvuus oli ehdottamasti siinä, että mukana oli monia eri rotuja.
Hauskaa kesää Lennylle ja omistajille kuitenkin!
19. kesäkuuta 2012 kello 21.54
Ei voi olla totta! Olen seurannut tätä blogia vuosikausia ja siitä on ollut paljon iloa ja hyötyä. Nyt loppui sitten koko tämän blogisivuston lukeminen. Kiitokset vielä kaikille kirjoittajille ja heidän koirilleen nyt ja vuosien varrella.
19. kesäkuuta 2012 kello 21.57
Pahus! Olen lukenut tätä blogia jo yli vuoden, lähes jopa päivittäin! Ikävä juttu jos loppuu. Jään kaipaamaan.
19. kesäkuuta 2012 kello 22.17
Ikävä yllätys, että koirablogi loppuu! Olen lukenut sitä ihan alusta asti ja kuten edellä, käynyt joka päivä tarkistamassa, onko tullut uusia bloggauksia. Lämmin kiitos kaikille koiriensa elämästä meille hauskoja ja rakkaita muistojaan jakaneet. Erityisen ihanita olivat myös aikojen alun koirat (Pihka, Unto ja muut). Mutta arvelen, että blogi lakkautetaan vähäisten bloggaajien määrän takia (?). Vaan Hesarin toimitukselle tiedoksi: ei se määrä, vaan laatu! Muita blogeja en vilkaisekaan, vain koirat kiinnostivat.
Iso ikävä tulee tätä Hesarin parasta osiota. Toivoisin, että toimitus kommentoisi lopettamisen taustoja, kiitos.
19. kesäkuuta 2012 kello 22.40
No onpas ikävä uutinen! Koirablogi on ainoa asia mitä hs:n sivuilta olen koskaan lukenut. Ei kiinnosta uutiset tai muut blogit. Koirablogi on ollut ihan parhautta. Miksi kaikki hyvä pitää aina lopettaa
19. kesäkuuta 2012 kello 22.55
Taalla myos yksi, joka on seurannut koirablogia aikojen alusta saakka, ja nyt murheissaan blogin lopettamisen takia. Koirat omistajineen ovat kayneet tutuiksi vuosien varrella, ja entisena kappanan omistajana etenkin Unto oli suursuosikki (kuten myos Lenny-veijari). Olisi ihanaa jos blogi voisi jatkua, vaikkapa jollain muulla alustalla, mutta pyynto kaunis toimitukselle: alkaa poistaka arkistoja, kirjoituksia olisi mukava lueskella joskus, vaikkei blogi paivittyisikaan.
19. kesäkuuta 2012 kello 23.23
Mitä ihmettä?!? HS:n sympaattisin ja päivää parantavin blogi loppuu? Miksi ihmeessä, kun maailma on täynnä kaikkea pahaa ja masentavaa ja tämä blogi on pelastanut monta työpäivää ja surkeaa hetkeä. Ennemmin näkisin karvakorvien seikkailuja ja kuulumisia jatkossakin, kuin pelkkiä sarkastis-kyynisiä kynäilyjä päivänpolttavista toisarvoisuuksista.
KIITOS jokaiselle koiralle ja niille narun toisessa päässä keikkuville kirjureille, olette aivan ihania!
20. kesäkuuta 2012 kello 1.45
Nyt järki käteen Hesari. Ei pidä lopettaa sivuston kärkituotetta, eikä aina ole pakko uudistua.
KOIRABLOGI JATKUKOON. MIELUUMMIN MUIDEN BLOGIEN VÄSYNEET AMMATTIVALITTAJAT KIERTOON!
20. kesäkuuta 2012 kello 5.59
Loppuu!??? Järkyttävää. Toimitus – miksi näin? Jaksaisitte pitää tämän pikkusen erilaisuuden haloo!??
Lennyä tulen ikävöimään suuresti!! En halua päästää irti – voisitko Virpi tulla Facebookiin ja perustaa Lennylle sinne sivun missä jatkaisitte? Olisi upeaa! Harkitsetko? Fasu – vehnäneitini pian 3 v on niin saman “näköinen” ilmeinen, käytöksinen, tapainenettä joudun päivittäin ihmettelemään vehnisten huonosti tunnetun maailman samankaltaisuutta – se tuo hämmästystä, iloa, lämpöä joka hetki elämään. Olette aarteita – kiitos kaikista fiilareistajoitaolette antaneet! Ps. Käyn etsimässä Facebookissa Lenny sivua täsätedes
20. kesäkuuta 2012 kello 6.14
Palaute meni toimitukseen “Koiranelämää blogi loppuu, kuulin. Onko se totta ja jos on niin mikä on syynä? Maailma menee siihensuuntaan että aitoja tunteita, pehmeitä arvoja, erilaisuutta, ei tuottavuutta arvostetaan ja tarvitaan eli juuri tämänkaltaisia pieniä houkuta, älynväläyksiä, tunnemyrskyjä kun tämä koira blogi on ollut. Pienet puurot solisevat iloista ääntään…. .. Tiedät loput… Saanko vastinetta?”
20. kesäkuuta 2012 kello 6.47
Tosi pettymys, että blogi loppuu. Se on vuosikausia ollut aamuiloni voikkarin ja kahvin kera. Parhaat jutut olen vielä erikseen linkittänyt sähköpostilla miehelleni, ja ollaan saatu nauraa yhdessä koirien hommille.
Olen koiraihminen, vaikka koiraa en hankkia voikaan. Siksikin näiden seuraaminen on ollut mannaa sielulle.
Hesarin kannattaisi ehkä pohtia palstan lopetusta uudemman kerran, jos kuitenkin bloggaajia riittää ja lukijat tykkää. Eikö vaan?
20. kesäkuuta 2012 kello 8.23
Harmin paikka että blogi loppuu. On ollut ilo seurata koirien touhuja ja hauskat kertomukset ovat ilostuttaneet ja tehneet hyväntuulisiksi.
Kiitos blogaajille!
20. kesäkuuta 2012 kello 9.09
Hesarin parasta antia on ollut Koirablogi!
Miksi eksyin aina ensimmäisenä Hesarin nettisivuille ennen iltapäivälehtiä oli Koirablogi.
Muistan seuranneeni tätä jo ennen kun hankin ensimmäisen koirani. Nyt minulla on niitä jo kaksi. Koiristani huolimatta jään kaipaamaan tätä ihanaa blogia. Tästä ollaan puhuttu monet kerrat ulkona koirakoiden kanssa ja jopa niiden kanssa joilla ei ole koiraa niin tuntevat koirablogin. Lisäksi monta kertaa olen kysellyt niiden koirien omistajilta et luetteko Koirablogia kun siinä on samanrotuinen Lenny tai lapinkoirapojat.
Voi voi Hesaria….
Lenny perusta ihmeessä omablogi!
20. kesäkuuta 2012 kello 9.57
Myös täällä yksi joka on käynyt jo vuosia hesarin sivuilla aktiivisesti vain koira-blogin ansiosta! Voisinpa jopa sanoa, että blogit osaltaan vaikuttivat oman koiran hankintaan. En enää halunnut pelkästään lukea hauskoista kokemuksista! Itku tulee melkein…
20. kesäkuuta 2012 kello 10.13
Täälläkin vähän ihmetellään ja surkutellaan blogin loppumista. Toivottavasti blogin lopetusta tosiaan mietitään uudelleen. Kiitos Virpi kirjoituksistasi ja Lennylle erityisesti poseerauksista
!
20. kesäkuuta 2012 kello 10.14
Munkin on vaikea ymmärtää miten koirablogi voidaan lopettaa. Ennemmin pitäis päästä eroon niistä kaikista turhista urheilublogeista mitä Hesarilla on.
Ja toivoisin tottakai kovasti että Lenny perustaisi uuden blogin. Tulen ehdottomasti seuraamaan.
Hyvää juhannusta!
20. kesäkuuta 2012 kello 11.36
Nyt on kyllä virheliike hesarin toimitukselta! Olen seurannut tätä blogia kuuden vuoden ajan ja lukenut sitä aikaisemmat kirjoitukset arkistosta. Lenny, Possu-kolmikon, Pihkan, Miskan, Milan ja Aidan sekä muiden karvanaamojen touhuiluiden seuraaminen on saanut nauramaan ääneen. Käyn rutiininomaisesti päivittäin tarkastamassa josko sattuisi olemaan uusia tarinoita, sitten vasta uutissivulle.
Kyllä harmittaa!!
Kiitokset kaikille blogia pitäneille sekä karvaturreille, tarinanne ovat piristäneet arkeani jo usean vuoden ajan
20. kesäkuuta 2012 kello 12.51
Voi surkeus! Miksi ihmeessä blogi lopetetaan? Kiitos kaikille kirjoituksista ja rapsutukset karvakuonoille!
20. kesäkuuta 2012 kello 13.19
VOIH!!!
Ei voi olla totta! Tää blogi on ollut jokapäiväinen ilo! Tsekkaan aina ensin sen ja sit vasta työpostit…:)
20. kesäkuuta 2012 kello 15.15
Lopetetaan?!!! Miksi?
Tämä on Hesarin ainoa blogi, jota seuraan. Täällä ei ole koskana valitusta ja parjausta. Mieliala kohoaa välittömästi näiden sivujen lukemisesta ja nyt se ilo viedään.
HS, ettäs kehtaat.
20. kesäkuuta 2012 kello 15.42
Lähetin palautetta ja kysymyksen lopettamisen syystä. Todellakin harmittaa kauheasti tämän lehden parhaan blogin lakkauttaminen. Minustakin päätös on omituinen ja kaipaa perusteluja.
Toivottavasti jatkat bloggaamista uudessa osoitteessa, Virpi, vaikkapa sitten fb:ssä.
Hyvää jatkoa teille ja Lennylle!
20. kesäkuuta 2012 kello 17.24
Hei, lämmin kiitos kaikille kommenteista.
Lenny on toiminnan poika, tiedä vaikka jossain vaiheessa innostuukin jatkamaan bloggaamista
Aurinkoista juhannusta!
21. kesäkuuta 2012 kello 8.00
Lennyyyyyyy mistäs me nyt luetaan sinun edesottamuksistasi?????? olet ollut yksi suosikeistani, vaikka kaikki koirat ja tarinat ovat olleet ihania seurattavia.
Hyvää JUHANNUSTA Lennylle ja hänen ihmisilleen
26. kesäkuuta 2012 kello 23.46
Hyvää kesää ja jatkoa Lennyn laumalle! Kiitokset hyvistä kirjoituksista. Itsellä on pian 4v täyttävä tolleriherra ja samoja mietteitä on viime aikoina itsellä ollut. Ihanaa että virtaa riittää, mutta hitunen järkeäkin on touhussa aika usein havaittavissa.