Alma sai Elisabethista vankkumattoman ihailijan. Koska Alma ei hauku, niin Elisabeth oppi Alman koodisanaksi läähättämisen kieli ulkona.
Piiri pieni pyörii, tutustellaan.
Kuka sä oikein olet?
Sen perusteella, mitä Alma on ollut tekemisissä vauvojen ja taaperoiden kanssa, voin sanoa, että suurin osa heistä käyttäytyy koiran kanssa juuri niin kuin pitääkin, jotkut jopa nerokkaasti. Ymmärrän kyllä koiriin tottumattomien vanhempien sydämentykytykset, kun lapsi työntää poninkokoisen koiran päätä pois ja koiranomistaja on sitä mieltä, että ei puututa nyt tähän. Hetkeä aiemmin vanhempi on itse on hankkiutunut Alman mustalle listalle yrittämällä sinnikkäästi taputella koiraa päälaelle ja tehdä tuttavuutta liian nopeasti. Mistä ne taidot tulevat ja mihin ne katoavat? Toki varovainen pitää olla ja jokainen tilanne on erilainen, mutta mielestäni monella aikuisella olisi opittavaa pikkaraisilta tässä asiassa.
Musi, eli pusu.
Kalli, eli hali.
Tämän ystävyyden syntyyn meni kymmenen minuuttia, ja nyt jo hölönä kommunikoidaan yhteisillä aaltopituuksilla.
23. heinäkuuta 2010 kello 21.13
Alma on Hieno, Upea ja Loistava.
24. heinäkuuta 2010 kello 18.14
Viehättävä kuvasarja, tukee tuota mistä kerrot! Koiran ja lapsen asennot ja ilmeet ovat niin samanlaiset:)
25. heinäkuuta 2010 kello 12.34
Voi, miten ihania kuvia! Alman elämää on mukava seurata.
25. heinäkuuta 2010 kello 13.56
Voi hyvänen aika, miten ihania kuvia! Niinhän se on, että luontokappaleet osaavat toimia luontevasti, kun siihen vaan annetaan mahdollisuus.
25. heinäkuuta 2010 kello 14.30
Siis tarkoititko että lapsilla on jokin taito koirien kanssa tutustumiseen vai että koirat antavat pienien lapsien tutustua itseensä helpommin? Vai molemmat?
Itse arvaisin molemmat. Lapsi ei ole varautunut jonka koira aistii ja koirilla varmaan vuosituhansien kehitys aiheuttanut vaiston ettei ihmisten lapsiin kannata käyttäytyä agressiivisesti vaan suvaitsevasti. Tää oli ihan mutua sit älkää haukkuko
25. heinäkuuta 2010 kello 15.02
Minulla on kymmenkuinen lapsenlapsi Ekku, joka tykkää Iiristä ihan hirveästi. Poika kiipeää koiran päällä, kaivaa nenää, kurkkaa korvaan, heiluttaa häntää ja halata rutistaa TOOOSI lujaa, koira makaa päätään nostamatta paikoillaan selvästi nauttien huomion keskipisteenä olemisesta
26. heinäkuuta 2010 kello 9.54
Taas kerran ihana Alma! Hienosti ja rauhallisesti tuntuu suhtautuvan uuteen pieneen ystävään
. Kiitos postauksistasi ja erityisesti kuvaraporteista, ovat tosi mukavaa luettavaa!
1. elokuuta 2010 kello 14.02
Vilzu, kyllä tarkoitin molempia. Monilta lapsilta, jopa sellaisilta, jotka eivät ole koirien kanssa olleet tekemisissä, tuntuu onnistuvan koiran kanssa oleminen ihan luonnostaan. Monet aikuiset haluaisivat myös paijata Almaa, mutta siirtävät itse mahdollisuutensa hamaan tulevaisuuten lähestymällä koiraa ensimmäiseksi yrittämällä taputtaa sitä päähän. Usein aikuiset kysyvät, onko koira vihainen ja minä vastaan, että ei ole, mutta ei se silti tarkoita, ettei koiralla olisi päätäntävaltaa sen suhteen kuka sitä saa lähestyä (tai jopa taputella). Tuntuu, että monien mielestä kaikki koirat tykkäävät päähän taputtelusta. Ehkä Alma kerää keskimääräistä enemmän huomiota sellaisiltakin, jotka eivät ole koiraihmisiä ollenkaan, joten kenties kokemukseni johtuvat siitäkin. Iloisiin tutustumisiin!
6. elokuuta 2010 kello 20.28
Voi Alma, mitkä ilmeet!!! Kyllä tuollaista vuorovaikutusta katsoessa tulee ihan tippa linssiin
:):)!