Kotona

Alma, Veera Marjamaa | Julkaistu 19. 7. 2010 23:56

Alma on kesälomallaan kerännyt hatunnoston arvoisen määrän kilometreja plakkariin autossa matkustamisesta. Viime yönä tulimme kotiin ja siitä lähtien Alma on nukkunut ja loikoillut. Kukaan ei ole kokonaiseen vuorokauteen taivastellut sen ihanuutta, surullisia silmiä, rauhallisuutta, harmautta, kokoa tai epätoivoisesti halunnut tehdä tuttavuutta sen kanssa, vaikka Alma (ja minä komppasin) oli jo moneen kertaan torpannut kaikki yritykset alkuunsa.

Aamupäivällä neiti viihtyi puutarhassa pari tuntia – pitihän perusteellisesti tarkistaa, että kaikki on kotona niin kuin pitääkin. Ja tämä päivä on ollut mitä parhain kotiutumispäivä: viileä verrattuna noin viimeiset puolitoista viikkoa kestäneeseen helteeseen (yli 30 astetta jatkuvasti varjossa). Puutarhassa Alma innostui lyhyeen juoksuvilliinkin ja illalla kuljetteli hieman lelujaan, mutta loikoilu ja parvekkeelta laiskasti tarkkailu vei jälleen voiton.

autossa
Kalamajan kuningatar ei ole enää reissussa vaan vahtimassa, että kotinurkilla on roti ja jöö pitänyt.

Alman juoksuaika alkoi vain hieman ennen reissailuamme, mutta se ei ole haitannut tahtia. Oma hommansahan on laittaa ja ottaa pöksyjä pois, mutta onneksi Alma suhtautuu niihin hyvin, eikä temppuile vastaan. Ennemminkin se tykkää, että pöksyt laitetaan jalkaan – pääseehän se itse silloin vähemmällä siivoamisella.

Autossa on helteellä kuuma – senhän tietää jokainen – siksi onkin pyritty ajamaan iltaisin tai aamuisin, kun ei ole paahtavan kuuma. Tarpeen mukaan on pidetty taukoja ja laitettu kosteaa pyyhettä takapenkin neitoa viilentämään. Tiedoksi sekin, että vaikka irlikset ovat sen kokoisia kuin ovat: irlis ei vie koko takapenkkiä vaan sinne mahtuu lisäksi mukavasti yksi ihmismatkustaja.

Kunhan Alma saa reissukassinsa purettua ja hieman huilattua, saatte tarkempaa raporttia sen reissuista.

Kommentoi