Pihka on kova vetämään hihnassa. Kun se oli nuorempi, yritimme kouluttaa sitä pahasta tavasta eroon. Kokeilimme pysähtelymetodia ja suunnan vaihtamista, kieltämistä, makupaloilla palkitsemista, erilaisia valjaita ja kaulapantoja. Tuire Kaimion opit oli luettu etu- ja takaperin. Koirahan pitäisi saada oppimaan jokin taito tai temppu, kun sitä vaan toistetaan riittävän monta kertaa ja palkitaan oikealla hetkellä.
Pihka oppi hyppäämiset, etsimiset ja muut hauskat asiat hyvinkin helposti, mutta ei ikinä vetämättä kulkemista. Sillä ei vaan ollut vähäisintäkään aikomusta lopettaa sitä. Ikinä.
Tarkoituksemme oli tietenkin kouluttaa mahtavasti totteleva koira, sellainen omistajan ylpeys. Lopulta realiteetit tulivat vastaan: Olimme rajallisia ihmisiä. Oli pakko käydä palkkatyössäkin. Aina ei vaan jaksanut miettiä koiran kouluttamista.
Niinhän siinä sitten on käynyt, että Pihka on vetänyt meitä perässään koko ikänsä.
On kuitenkin laji, jossa koiran vetäminen ei haittaa. Perisuomalainen sauvakävely saa vauhtia ja tehoa nelijalkaisesta koiramoottorista. Hihnaa täytyy tällöin pitää käden sijasta tietenkin vyötäröllä. Itse olen kokeillut lajia vain satunnaisesti äidin sauvoilla, mutta vasta koiran kanssa sauvailu sai innostumaan asiasta.
Ennen ajattelin että en voi käyttää sauvoja, koska joka lenkillä on koira mukana. Vyötärötaluttimen kanssa ongelmaa ei kuitenkaan ole. Koiran veto tuntuu tasaisesti vartalossa ja kädet jäävät vapaiksi. Sauvoilla työntely taas saa vauhdin pysymään reippaampana ja koira tykkää tästä. Lenkin jälkeen huomaa, miten on tullut urheiltua tavallista kävelyä enemmän. Muutaman hyvän kokeilun jälkeen olen jo valmis hankkimaan omat sauvat.
Kuvissa näkyvälle lenkille lähdimme kolmen sukupolven ja kahden koiran voimalla yhtenä aurinkoisena pakkaspäivänä. Oli oikein kaunista ja ihanaa ja halusin kävellä pitkälle. Isä sanoi työntävänsä mielellään rattaita. Puolen tunnin kuluttua ne puheet oli unohdettu, sillä valitsemani reitti oli aika haasteellinen paksun lumen takia. Isä määräsi minut rattaiden kiskontaan ja sain huomata että se vasta olikin urheilua.
Vetäjä on vaihtunut. Vyötärötalutinta voi käyttää myös kuorman kiskomiseen.
Yli 8 kilometriä myöhemmin kotiin palasi takkinsa kastellut, kylmästä tärisevä terrieri, sauvakävelyyn jo melko kyllästynyt nainen, ei-niin-innokkaasti rattaita työntelevä, hikeä valuva mies, rattaissa istumista protestoiva lapsi ja yksi hyvin tyytyväinen, terrieriä vedättänyt ja lumessa kierinyt paksukarvainen sekarotuinen. Kaikki söivät ansaittuja herkkuja ja vetäytyivät levolle. Isä ja tytär tuumivat, että kyllä vähän lyhyempikin lenkki ihan aurattuja teitä pitkin välttää ensi kerralla.
22. helmikuuta 2010 kello 3.33
Oletteko kokeilleet kuonovaljaita? Oliko niistä edes lähelle mihinkään?
22. helmikuuta 2010 kello 9.01
Meilläkin harrastettiin sauvakävelyä koirien kanssa ja homma onnistuu mainiosti kolmenkin koiran kanssa! Pitäisikin taas kaivaa sauvat esiin ja ”valjastaa” possukolmikko vetovyöhön. Ne eivät tosin vedä pätkän vertaa, koska se on muulloinkin kiellettyä puuhaa. Mutta omat kädet vapautuvat mukavasti, kun koirat köyttää vetovyöhön kiinni.
Pihkalla näyttäisi olevan hauskaa, mutta kuvissasi pisti silmään se, että koira saa ihan luvan kanssa vetää kaulapannassa. Huiii! Kannattaa ehdottomasti hommata asialliset valjaat, ettei koiran kaularanka hajoa. Valjaat pystyy pukemaan takinkin päälle, jos hankkii säädettävän mallin.
22. helmikuuta 2010 kello 10.22
Käytättekö Pihkalla lainkaan valjaita? Pyöräilykuvissa, potkukelkkailukuvissa ja tämän jutun kuvissa Pihkalla näyttää olevan panta. Pannalla vetäminen on koiralle todella epäterveellistä – sehän vetää kaularankansa varassa! Suosittelen lämpimästi valjaita. Jos Pihka todella vetää, kuten yllä olevissa kuvissa, niin kannattaa hankkia nimenomaan vetovaljaat, ne jakavat kuormituksen oikein.
Pihkan tempauksista sekä lapsen ja koiran yhteiselosta on aina ilahduttavaa lukea. Kiva, kun olette palanneet blogiin!
22. helmikuuta 2010 kello 12.38
taistelin monta vuotta kahden kiskovan terrierin kanssa, kunnes tajusin hommata kuonopannan. Siihen loppui vetäminen ja kipeän olkapään kanssa taistelu. Ensin karvanaamat hiukan panivat hanttiin kun kuonopanta tuntui epämukavalta ja pakotti pään vinoon jos veti. Suht lyhyen harjoittelun jälkeen homma niille kuitenkin valkeni ja alkoi toimia. Sen jälkeen niden kanssa oli helppo tehdä juoksulenkkejäkin niin että olivat Y-hihnassa ja vyötärötaluttimessa kiinni. Nyt yhteislenkit ovat vahtuneet kävelyksi kun vehnis on jo 14-vuotias. Juoksemassa käydään nykyään kerryn ja uuden tulokkaan, karkeakarvaisen mäykkyneidin kanssa.
22. helmikuuta 2010 kello 13.02
Itse uskon edelleen, että hihnaharjoitteluun oppii kyllä jokainen koira, mutta tiettyjen rotujen kohdalla omistajilla palaa usein pinna ennen tätä
Meillä on nyt harjoiteltu hihnassakävelyä puolisen vuotta ja edelleen on parempia päiviä ja huonompia hetkiä
Koira on 8 kk ikäinen cockerspanieli, eli sitä rotujoukkoa, joka on hulluna hajujen perään, tempoo hihnaa täysillä ja jota ei voisi yhtään vähempää kiinnostaa ulkona taluttaja, kehut tai namit. Koen että namit ja muut kehu-keinot toimivat tavallisten omistajien käytössä vain paimenkoirarotujen kohdalla, sillä itsenäisempiä rotuja vain yksinkertaisesti vetävät hulluna puoleensa ulkoilman hajut, äänet ja ilmiöt.
Ainoa hyväksi havaittu keino on pysähtyminen heti kun hihna kiristyy. Pienempänä koiraa vedettiin myös hellästi takaisin omistajaan päin, jotta ei olisi tarvinnut heti kahden sekunnin päästä pysähtyä uudelleen. Nyt vähän vanhempana koira jo tajuaa itse tulla hieman takaisin päin ja löysentää hihnaa, jolloin päästään taas liikkeelle. Tärkeintä on pysähtyessä pitää hihna KOKO AJAN kireänä (ei tietenkään liian) ja lähteä liikkeelle heti kun hihna löysentyy.
Hihnakoulutuksen kanssa on ollut lukemattomia epätoivon päiviä ja luovutustakin on ollut ilmassa, mutta sitkeydellä tuloksia aina onneksi välillä ilmenee, usein juuri yllättäen
Tärkeintä on vain pitää sama linja (käytännössä) aina, sillä jokainen ”kiirelenkki” ja ”ei sillä nyt niin väliä”-kerta hinaa etenemistä aina muutaman askeleen taakse päin. Tämä on nähty…
Kaikesta kuluneiden (ja tulevien) kuukausien pinnanvenytyksestä huolimatta valitsen itse edelleen kuitenkin sen, että seuraavat 10-15 vuotta koirani kanssa on ilo lenkkeillä, eikä minun tarvitse murehtia koiran kaulan ja selän mahdollisista vaurioista. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole moittia tai lannistaa niitä, jotka eivät hihnakoulutusta ole saaneet onnistumaan, vaan toivottaa onnea ja pitkää pinnaa kaikille muille hihnakävelyn kanssa kamppaileville!
Tsemppiä varsinkin ihanalle Pihka-koiralle ja omistajalle!
22. helmikuuta 2010 kello 17.50
Kiitos kommenteista!
Pihkalla on käytetty myös valjaita. Tykkäämme itse niistä, mutta koira ei. Pihka lähtee huonekalujen taakse pakoon valjaat nähdessään. Se ei pidä myöskään vaatteista, mutta pakkasilla on pakko pitää sillä jotain päällä. Takki ja valjaat taas eivät mene päälle yhtä aikaa. Monista valjasmalleista Pihka onnistuu myös kiemurtelemaan itsensä irti, joten valjaiden pito löysällä ei ole mahdollista.
Pihkan pannat ovat kuitenkin erityisleveitä ja pehmustettuja, jotta ne rasittaisivat vähemmän kaulaa.
Jos joku tietää todella hyvät valjaat, otetaan vinkkejä vastaan! Uusien osto onkin ajankohtaista.
Kuonopantaa emme ole kokeilleet. Jotenkin olen mieltänyt ne isojen koirien jutuksi. Voisikohan siitä olla apua Pihkan tapauksessa? Pitäisi perehtyä tuotteeseen, en tiedä siitä tarpeeksi.
Tsemppiä Ripalle hihnakoulutukseen! Ehkä sinä voitat väsytystaistelun oman koirasi kanssa…:)
22. helmikuuta 2010 kello 21.38
Hei
Oli pakko kommentoida valjasasiaa. Itselläni mäyräkoira jonka ruumiinrakenne melko haastava valjasasiassa. Toki muissakin.
Meillä kokeiltu lähemmäs kymmenet eri valjaat. Huonosti istuvat aiheyttivat juuri saman reaktion kuin Pihkalla, eli sängyn tai sohvan alle ja äkkiä kun valjaat otettiin esiin. Sitten löysin rakkaiden haukkujen valjaat (meillä tosin myös panta ja hihnan jatkoksi talutin pala). Valjaat kootaan kolmesta vai neljästä eri palasta. Jokainen saa juuri omalle rakenteelle sopivat. Meidän makkara on tykännyt ja mikä parasta ei edes tarvitse pujottaa pään läpi mistä monet ahdistuvat. Aivan mahtavat olleet ja niistä ei noin vain pujahdeta ulos. Hinta taisi olla 50euron luokkaa mutta siinä valjaat loppuiäksi. Lauttasaaressa pääsee ainakin sovittamaan. Suosittelen!
http://www.rakkaathaukut.fi/happydog.php
22. helmikuuta 2010 kello 22.06
Meillä on käytössä Motivaattorin myymät Arka-Haokin valjaat. Niistä ei ihan helposti pääse ulos. Motivaattorin valjas-sivut : http://www.motivaattori.fi/motivaattori/valjaat.html
23. helmikuuta 2010 kello 14.11
Suosittelen myöskin todella Rakkaitten Haukkujen valjaita, ne katsotaan joka koiralle sopiviksi, joten ei paina kaulaa eikä hierrä kainaloita. Todella koira ystävälliset siis! Meillä auttoi valjaat kiskomiseen vaikka oma koira ei paha vetäjä olekaan.
Kuonopanta voi aiheuttaa koiran niskalle paljon harmia, jos tulee nopeita nykäyksiä. Mielestäni pienen koiran voi opettaa kävelemään hihnassa nätisti ilman moisia kapistuksia.
Voisin suositella Turid Rugaasin kiskomatta paras– mitä tehdä kun koira vetää hihnassa?-kirjaa. Siinä koiralle opetetaan äänimerkki, joka tulee tehdä aina ennen kuin hihna kiristyy, äänimerkin jälkeen suunta vaihtuu (näin lyhyesti selitettynä). Mutta toimiva tapa kunhan oma ajotus on kohdallaan!
25. helmikuuta 2010 kello 15.33
En suosittele tavallista kaulapantaa vetohommissa. Koiran niska ja kaula voivat kipeytyä aika tavalla. Parempi olisi pehmustetu valjaat. Hyviä vetolenkkejä!
Lukekaa lisää koiran koulutuksesta ja eläinten käyttäytymisestä blogistani: http://elainkoulutus.wordpress.com/
1. maaliskuuta 2010 kello 17.26
Kuonopantaa suosittelen täältäkin. Aivan mieletön ero. Koira höllentää vauhtia jo ennenkuin kävelyttäjä ehtii tuntemaan mitään vetoa narussa. Mallissa joka meillä oli, koira pystyi jopa kantamaan palloa suussaan, kun naru ei ollut kireällä, joten se ei millään tavalla purista koiraa. ´Käytimme kuonopantaa pentukouluttajan ohjeesta jo pennulla ja se toimi hyvin.
Toinen trikki minkä olen havainnut on, että laittaa hihnan kulkemaan kaulapannasta etutassun ali. Koira ei tällöin vedä vaan aina kun hihna hieman kiristyy, se pysähtyy ja katsoo hölmistyneenä taakse. Kun hihna kulkee löysästi mahan ja kainalon ali, en näkisi sillä olevan koiralle haittaa, kun seuraa ettei koira kompuroi hihnaan.
4. maaliskuuta 2010 kello 12.35
Meillä on myös epäonnistuttu kaksi vuotiaan russelin kouluttamisessa vetämisen suhteen. Täälläkin mainittuja tekniikoita on kokeiltu. Koira kyllä tietää, mistä on kyse, mutta ei halua totella. Koira vetää kaikilla muilla paitsi minulla silloin kun olen ”tiukkana” ja huomautan ihan jatkuvasti käyttäytymisestä (eli murisen). Heti jos herpaannun niin hihna kiristyy. Nautittavaa tällainen lenkkeily ei ole varsinkaan liukkailla keleillä! Taidan kokeilla kuonopantaa ja täällä kehuttuja rakkaat haukut valjaita. Kiitos vinkeistä!
9. maaliskuuta 2010 kello 13.49
”Täälläkin mainittuja tekniikoita on kokeiltu. Koira kyllä tietää, mistä on kyse, mutta ei halua totella. Koira vetää kaikilla muilla paitsi minulla silloin kun olen ”tiukkana” ja huomautan ihan jatkuvasti käyttäytymisestä (eli murisen). Heti jos herpaannun niin hihna kiristyy.”
Tällainen käytäntö on stressaavaa sekä koiralle että ulkoiluttajalle. Tee mieluummin hihnakävelystä erillinen temppu, jonka koulutat makupalojen avulla koiralle kannattavaksi. Aloita kontaktista.
Huomauttelussa on se huonno puoli, ettei se opeta koirallesi mitään. Myös hajuja kannattaa käyttä palkkioina – kun koira pitää kontaktia ja hihna ei kiristy, se saa palkkioksi nuuhkia kaikkea kivaa.
lue lisää eläinjuttuja blogistani: http://elainkoulutus.wordpress.com/
6. heinäkuuta 2010 kello 11.37
Kiitos teille, jotka kerroitte Rakkaiden Haukkujen valjaista! En olisi koskaan kuullut kyseisestä kaupasta ilman tätä blogia. Meillä on labrador-uros, joka muuten kävelee hihnassa OK, mutta kiskaisee yhtäkkiä tosi rajusti havaitessaan jäniksen, peuran tai kissan, joita vilisee lähitienoon puistoissa. Seurauksena on, että sekä koiran että minun niska on kovilla. Olen etsinyt koiratarvikekaupoista sopivia valjaita täältä Göteborgista, mutteivät ole sopineet. Rakkaista Haukuista sain tosi hyvin sopivat valjaat ja sellaisen venyvän talutinpalan, joka vaimentaa koiran kiskaisusta tulevan voiman. Koira tajuaa valjaissa myös paremmin kuin pannassa, minne päin on tarkoitus mennä. Voin vielä kertoa, että Rakkaista Haukuista saamani palvelu oli hyvin ystävällistä, ripeää ja asiantuntevaa. Lähetin mitat sähköpostilla ja tavarat lähetettiin sieltä samana päivänä ilman postikuluja. Suosittelen!
26. syyskuuta 2010 kello 23.38
[...] Related Blogs Tehokävelyä – Koiran Elämää – Blogit – Hs.fi [...]
7. toukokuuta 2011 kello 21.19
Meillä on myöskin koira kova vetämään ja kaikki mahdolliset peruskonstit kokeiltiin ja panta vaihdettiin valjaisiin, mutta mikään ei auttanut. Sitten aloimme tehdä niin että laitoimme lenkille lähtiessä koiran selän taakse ja aina kun se yritti ohi, teimme hyppyvoltin eteen ja kiljaisimme ”ä-ä”. Koira säikähti ensimmäisellä kerralla niin että loikkasi itsekin ilmaan ja peruutti niin pitkälle kuin remmiä riitti. Otiin aivan varmoja että se saa lopunikäiset traumat, mutta sinnikkäästi se kuitenkin silti vaan yritti ohi, kunnes lopulta luovutti ja alkoi pysytellä selän takana, jolloin siirryimme siihen että koira sai tulla rinnalle, mutta heti jos yritti pidemmälle, taas hyppy eteen ja älähdys. Nyt pelkkä ”ä-ä” -ääni saa koiran peruuttamaan takaisin rinnalle. Kuulostaa simppeliltä, mutta alkuun sekä me että koira olimme poikki jo viidensadan metrin jälkeen kun kaikki hyppivät tauotta. Plus että hävetti niin älyttömästi kun ohikulkijat tuijottivat sen näköisinä etteivät tienneet nauraako vai tehdäkö ilmoitus eläinrääkkääjistä.
Meillä ei ole ollut periaatteena että koiran kuuluu kävellä rinnalla, mutta tämä tapa opetti koiran hidastamaan tahtia (täytyisi myös muistaa että neljä jalkaa kulkee aina nopeammin kuin kaksi), seuraamaan meidän tekemisiämme ja eipähän ainakaan enää ole omistajilla hartiat kipeinä. 