
Hännänheiluttaja
Lehdessä oli juttu, että tutkijat ovat saaneet selville lisää tietoa koiran eleistä. Koiran hännän heilutus paljastaa tutkimuksen mukaan enemmän kuin on tähän asti luultu. Ilmeisesti tähän asti on kuviteltu, että hännän heiluminen tarkoittaa aina koiran iloisuutta.
Tutkijat huomasivat robottikoiran avulla, että oikeat koirat reagoivat sen hännän eleisiin tietyllä tavalla. Kun robottihauva heilutti häntää vasemmalle, koirat tulkitsivat sen vaarattomaksi. Mutta kun robotti heilutti häntää oikealle päin, koirat suhtautuivat siihen varauksellisesti. Tutkimus (tai ainakin juttu tutkimuksesta) kertoo, että koiran hännän heiluminen ei kerro aina iloisuudesta vaan myös muistakin tunnetiloista.
Mutta tämänhän me koiran omistajat olemme tienneet jo kauan! Hännän heiluttaminen todellakin viestittää monia erilaisia ja toisilleen jopa vastakkaisia asioita. Kun koira haukkuu varoittavasti toiselle koirelle, sen häntä saattaa liehua vimmatusti sätkien. Kun koira on epävarma eikä tiedä, miten tulisi käyttäytyä, se saattaa heiluttaa häntää matalalla, epävarmasti. Ja kun koira on säikähtänyt omistajan uhkaavia eleitä, se saattaa tulla rauhoittelemaan sitä hännän heiluessa matalalla, takajalkojen välissä. Koiran ollessa oikein iloinen, leikkisä ja tyytyväinen, sen häntä saattaa tehdä vimmatusti hassua ympyrän muotoista, vispaavaa liikettä. Ja tässä vain muutamia hännän heiluttamiseen liittyviä tunnetiloja! Lukijoilla on varmasti lisää esimerkkejä hännän heiluttamiseen liittyvistä monista tunnetiloista.



3. helmikuuta 2010 kello 18.27
Samojedillani tunnistan sen, jos kaikki asiat eivät ole hyvin. Silloin häntä roikkuu suorana, kun se normaalisti on kiepillä selän päällä. Muuten en itse asiassa tunnista hännän liikkeistä koiran mielialaa. Ehkä se heiluttelee sitä kieppiään kehuttaessa ja kun se yrittää saada huomoita osakseen.
4. helmikuuta 2010 kello 12.16
Joo kun häntä roikkuu suorana maata viistäen, silloin Miskakin on yleensä jotenkin alakuloinen ja pettynyt (”eikö me mennäkään ulos?!”).
6. helmikuuta 2010 kello 12.15
Entäs nämä typistetyt Espanjasta tulleet löytökoirat tai ns. luomutöpöt, kuis heitin hännän ns. elekieli? Papu ainakin vispaa 15 cm tupsukaansa, kun tuttuja tulee vastaan ja muutenkin ilonmerkkinä…
7. helmikuuta 2010 kello 10.40
Töpöhäntäisten koirien hännän eleitä onkin hieman vaikeampi tulkita! Myös toisten koirien… Mutta ehkä he ovat tulleet hyviksi viestijöiksi muilla avuilla: korvilla, tassuilla, silmillä. Kannattaa muuten lukea kirja nimeltä: ”Rauhoittavat signaalit”. Siinä kerrotaan hyvin, miten koirat viestivät muutenkin kuin hännällään. Jos et jo ole lukenutkin. Kirja on klassikko.
Siinä muuten yksi painava syy sille, miksi typistäminen pitäisi olla kiellettyä kaikkialla. Onneksi Suomessa sentään jo on.
8. helmikuuta 2010 kello 9.12
Koira myös vispaa häntää hyvin kiivaasti puolelta toiselle jäljittäessään saalista, tai ehkä tarkemmin silloin kun se on jo hyvin lähellä saalista tai paikallistanut sen. Tällöin häntä on korkealla ja heiluu nopeasti pientä liikerataa jotenkin ”kireästi”. Takapuoli ei heilu lainkaan, kuten useimmiten kiihkeässä iloheilutuksessa (jossa häntä on muutenkin alempana).
Hännän liikkeitä on myös kiva seurata kun koira juoksee vinhaa vauhtia epätasaisessa maastossa ja joutuu tekemään nopeita hyppyjä ja kurveja. Häntä tekee tällöin akrobaattisia tasapainoliikkeitä, jos katsoo tarkasti.