Uula vetokoirana

Pessi, Arvi ja Uula, Anna-Leena Väätänen | Julkaistu 27. 1. 2010 14:43

vetojuhta

Monet ovat kyselleet, ajanko talvisin valjakolla, kun minulla on niin paljon (veto)koiria. Tähän saakka olen kertonut, että lapinkoirat ovat alunperin olleet paimenkoiria, ei vetokoiria.

Nyt koirien ”ammatti” pitää miettiä uusiksi. Uulalla nimittäin urkeni uusi ura vauvojen vetokoirana. Uula on porukan suurin ja vahvin, joten se sai kunnian päästä pulkan eteen. Käärin Juho-vauvan eilen lampaantaljassa pulkkaan ja vedin Uulalle kaapissa pölyttymässä olleet vetovaljaat päälle ja eikun menoksi!

Alkuun Uula tiedusteli, miksi sen muka pitäisi kiskoa noin paksua vauvaa ympäriinsä, mutta kun tarjosin sille vaivanpalkaksi keksiä, se pitikin ideaa varsin hyvänä. Alkuun vedin itse suurimman osan painosta, jotta Uula tottuisi ideaan perässä vedettävästä taakasta. Pikkuhiljaa annoin Uulalle enemmän hommaa, koska vauva ei oikeasti ole järin painava ja pulkka kulki liukkaasti auratulla tiellä. Lopulta Uula veti hyvillä mielin vauvaa ihan itse.

Jos lumet vain pysyvät maassa, aion jatkossakin vedättää Uulalla vauvapulkkaa. Saapahan koira kuntoliikuntaa ja vauva hauskat kyydit! Ensi talvena poika on todennäköisesti jo liian painava  lapinkoiran vedettäväksi. Ellen sitten viritä koiria valjakoksi…

5 vastausta artikkeliin “Uula vetokoirana”

  1. Essi kirjoittaa:

    Ensi talvena voit virittää lapsen potkuriin istumaan, itselle laitat juoksu/hiihtovyön vyötärölle ja koiran siihen kiinni. Vyö on siitä kätevä, että molemmat kädet jäävät vapaiksi hihnan pitämisestä. Saat samalla itsekin kuntoilua, kun autat eteenpäin menossa potkuttelemalla.

    Meidän lapinkoira ainakin rakastui samantien potkurin vetämiseen eikä malttaisi enää muuta lenkillä tehdäkään.. :)

  2. Hannak kirjoittaa:

    Ihana Uula ja Juho :)
    Ensi vuonna koiravaljakko ja pulkka, myöhemmin koiravaljakko ja sukset…

  3. kelly kirjoittaa:

    Mahtava kuva, Uula pönöttää niin tärkeänä :) . Meidänkin perheessä on joskus harrastettu tuota pulkanvetoa, kun pikkusisko oli vauvaiässä. Lappalainen jaksaa yllättävän hyvin, jos keli on vaan sopiva!

  4. Suski kirjoittaa:

    Kyllä kai lapinkoira jaksaa lasta vetää, vielä ensi talvenakin. Meillä ainakin fieldspanieli vetää 12-vuotiasta poikaa pulkassa tai suksilla kevyesti vaikka 10 kilometriä. Ja mielellään! Jos koiralta kysyttäisiin, se ei muuta koko talvena tekisikään. Se varmaan salaa unelmoi olevansa oikeasti husky…

  5. Ami kirjoittaa:

    Uula on selvästi luottotehtävänsä tasalla :)

Kommentoi