Vauvan turvaportti on asia, josta Pihka ei tykkää yhtään. Sellaisia oli ilmestynyt kotiin kaksin kappalein sillä välin, kun Pihka oli kesällä pitempään mummolassa.
Jos portti on raollaan…
Samuli-vauva oppi konttaamaan rappusia ylös jo kauan ennen kuin kävelemään ja turvallisuuden vuoksi reitti oli pakko tukkia. Ensimmäinen ”lähes kaikkiin portaikkoihin sopiva” portti ei sopinut meille lainkaan ja se piti käydä saman tien vaihtamassa. Lopulta löytyi yksi malli, joka oli mahdollista kiinnittää erikoiseen portaikkoomme. Tietysti se oli kismittävän kallis, näyttää tymältä ja jättää harmillisen kynnyksen alareunaan. Vieraat eivät yleensä osaa avata sitä, eikä Samulikaan onneksi ihan vielä. Pikkumies katsoo kyllä silmä kovana avaamismekanismia päivittäin ja on tehnyt hämmästyttävän taidokkaita avaamisyrityksiä jo pitkään.
Toistaiseksi portti pitää Samulin kuitenkin takanaan, ja niin myös Pihkan. Koiralle on ollut kova kolaus, että enää ei asunnossa voikaan liikkua miten haluaa. Useimmiten ongelma ilmenee silloin, jos koko perhe on kotona ja sekä ylä- että alakerrassa on joku. Tässä yhtenä päivänä Janne teki etätöitä kotona yläkerrassa ja minä olin Samulin kanssa alhaalla. Pihka tajusi heti, että päiväjärjestys oli jotenkin erikoinen ja sillä oli kova tarve käydä kurkkimassa isännän puuhia. Kuitenkin luonteelleen tyypilliseen tapaan se ei voinut jäädä isännän viereen kaikessa rauhassa, vaan muutaman minuutin välein oli päästävä katsomaan, mitä alakerrassa tapahtui.
Samuli vapauttaa kaverinsa ja käyttää itsekin tilaisuutta hyväkseen.
Pihka portin takana uikuttamassa onkin nykyään ihan tavallinen ääni meillä. Samulikin on oppinut, että kun koira itkee portin takana, sille pitää avata kulkureitti. Jos itse ei ehdi heti hätiin, Samuli yrittää urheasti avata porttia omin pikku käsin ja selittää samalla Pihkalle kovasti jotain. Seuraavaksi pikkumies tulee ottamaan äitiä kiinni sormesta ja johdattaa portin luo. Siinä hän sitten huitoo käsillään ja huutaa ”Kato! Kato!”. (Tämä on toinen Samulin osaamista sanoista.) Kun sitten avaan Pihkalle portin, Samuli nauraa tyytyväisenä ja yrittää paijata (lue: muksia tai kouria) nelijalkaista kaveriaan.
Samuli matkalla ylös. Pihka on muuttanut mieltään suunnasta jo muutaman kerran.
Varsinainen riesa portti on ollut kuitenkin yöaikaan. Pihkalla on tapana lähteä öisin juomaan keittiöön, mutta jostain syystä avonainenkin portti estää rohkeaa koiraamme tulemasta yksin yöllä portaita ylös. Ilmeisesti Pihka on joskus kolauttanut nilkkansa portin alaosaan jäävään kynnykseen, eikä halua siksi kulkea siitä pimeässä. Tämä on tosin outoa, koska alaspäin meneminen ei ole Pihkalle mikään ongelma. Ja sekin on outoa, että muuten Pihkalla on älyttömän korkea kipukynnys eikä se anna esimerkiksi terävän ryteikön, seinään törmäämisen tai verta valuvan tassun hidastaa touhujaan lainkaan.
Yritimme joskus jättää valon päälle alakertaan, mutta Pihka saattoi silti jäädä vikisemään alakertaan ja herättää meidät öisin. Kun vielä jokin aika sitten vauva herätti tyypillisesti pari kolme kertaa yössä, ei oikein riittänyt huumori enää koiran omituiselle yökäytökselle. Ratkaisuksi keksittiin lopulta se, että Pihkalle laitetaan yöksi vesikuppi yläkertaan ja suljetaan portti. Kuppi pitää vaan muistaa heti aamulla tyhjentää, koska pinnasängystä vapautumisen jälkeen menee kevyesti alle 30 sekuntia, että Samuli ehtii vesikupin luokse kaatamaan sen…
18. tammikuuta 2010 kello 6.07
Hei!
Ihanaa että kirjoittelet Pihkasta! Viimeisimmät viestisi kuitenkin ovat olleet enemmänkin lapsesta. He ovat molemmat varmaankin aivan ihania, sekä kirjoittamisen että kertomisen arvoisia. Mieti kuitenkin tarkkaan kuuluvatko uutisesi Koiran elämää -palstalle, vaiko ehkä jonnekin muualle.
Ystävällisin terveisin, ja hyvää alkanutta viikkoa!
P.S. Minulla on juuri samat kokemukset ja mielipiteet tuosta samaisesta portista.
18. tammikuuta 2010 kello 8.21
Hei!
Kirjoitat tosi elävästi arjestanne, ja edellisestä kommentista poiketen olen oikein iloinen että lapsi on mukana kuvioissa (itse en kyllä edes huomannut että teksti koskisi jotenkin erityisesti Samulia eikä Pihkaa). Itsekin koiraihmisenä ja lapsiperheen arkea elävänä on mukava lukea juttuja joissa kerrotaan koiran ja lapsen elosta rinnan.
Ihana kuulla Pihkan kuulumisia pitkästä aikaa
Jään odottelemaan lisää kuulumisia, jatka samaan malliin
-Laura-
18. tammikuuta 2010 kello 10.16
Samaa mieltä! Pihkan elämään kuuluu Samuli ja toisinpäin, joten kyllä nämä lapsi ja koira jutut ovat oikein sopivia Koiran elämää-blogiin
.
Tutun näköinen tuo portti. Meille portti ei tullut vauvan, vaan pelkästään koiran takia. Tarkoitus oli estää pennun pääsy eteiseen repimään posteja/rikkomaan kenkiä ja pysymään olohuoneessa yksin ollessaan päivisin. Isokokoinen Mila kuitenkin hyppäsi muutaman viikon käytön jälkeen portin yli ja oli vastassa eteisessä kun tulin kotiin. Sama tapahtui seuraavana päivänä, vaikka olin korottanut porttia 10-20 cm. Lattianrajasta se ei ollut voinut kömpiä. Portti menikin tämän jälkeen myyntiin ja eteiseen ostettiin kaappi kenkiä ja vaatteita varten. Ovenkahvat käännettiin niin, ettei Mila saanut väliovea auki ja repisi posteja.
18. tammikuuta 2010 kello 11.22
Ilman muuta jatkat samalla tavalla. On mukava katsoa kuvia lapsesta ja koirasta yhdessä. Onhan blogin aiheissakin yhtenä otsikkona ”Lapsen kanssa”.
18. tammikuuta 2010 kello 11.29
Ilman muuta pitää kirjoittaa sekä lapsesta että koirasta, koska niiden yhteiselo on nyt päällimmäisenä. Koirahan elää perheessä eikä irrallisena oliona. Kiva että Pihka on palannut!
18. tammikuuta 2010 kello 11.30
Hei,
kiitos eläväisistä arjenkuvauksista! Minä olen edellisten kanssa samoilla linjoilla ja omasta elämäntilanteestakin johtuen luen mielelläni juttuja joissa kuvataan ja mietitään lapsen ja koiran kanssakäymisiä:) Lapsi kuuluu olennaisesti Pihkan arkeen ja tämän myötä sinulla on varmasti jatkossakin hupaisia ja eläväisiä tarinoita koiruuden ja perheensä elosta.
18. tammikuuta 2010 kello 19.00
Nimimerkki koirafani ei nyt ole lainkaan oikeassa. Kyllä kirjoituksesi tänne kuuluvat mitä suurimmassa määrin!
Mielenkiintoista on juuri se kuinka kuvaat lapsen ja koiran yhteiseloa. Näissä koirablogeissa hauskuus on juuri siinä että kaikilla koirilla on erilaiset ympäristöt! Ja ehdottomasti haluamme tietää jatkossakin Samulin ja Pihkan yhteiselosta!
Tuo tarina siitä vesikupista oli hauska!
19. tammikuuta 2010 kello 11.11
Hei —- ja ehdottomasti tarinat lapsesta ja koirasta kuuluvat tänne, vaikka tarina ei aina erityisesti ja yksinomaan vain Pihkasta kertoisikaan. Tosi ihana kuvasarja (tarinaa en nyt ehtinyt lukea – johon palaan myöhemmin). Samuli on onnenpekka, kun hänellä on ihana koirakaveri.
15. helmikuuta 2010 kello 12.24
[...] kuulunee melkein jokaisen vauvaperheen vakiokalusteisiin. Pihka on tavannut portin jo aiemmin ja nyt myös meillä on sellainen. Meidän kotikutoinen [...]