Maankuulu suomenajokoirajulkkis Helimarin Penuvili lähti autuaammille jahtimaille 23. marraskuuta Mäntsälän eläinlääkäriasemalla ja haudattiin kakkoskotinsa läheiseen metsikköön. Kuolemaansa edeltäneeseen päivään asti virkeänä pysynyt 13,5-vuotias koiravanhus syntyi Raahessa 2. toukokuuta 1996.
Helimarin Penuvili 2.5.1996–23.11.2009.
Isokokoinen kasvain vaivasi Penuviliä toukokuusta asti, kasvoi kasvamistaan ja vei vähitellen Penuvilin voimat. Vielä lokakuun puolivälissä Penuvili kuitenkin jahtasi mökkisaaren pupuja tuntitolkulla eikä ollut lenkkinsä jälkeen edes erityisen väsynyt.
Kuolemaansa edeltäneenä päivänä Penu reippaili innokkaasti Emäsalossa ja sitä edellisenä iltana se ajeli railakkaasti porvoolaisjänistä talutushihnan päästä.
Päätös siitä, että Penu olisi päästettävä ikuiseen lepoon vielä ennen joulua, tuli tehdyksi 22. marraskuuta. Seuraavana aamuna Penun voimat ja ruokahalu romahtivat, ikään kuin koira olisi vaistonnut omistajansa ratkaisun ja päättänyt nopeuttaa kivuliasta luopumisprosessia.
Penuvili virkeänä Emäsalossa 22.11.2009.
Legenda jo eläessään
Penuvili oli paitsi ansioitunut metsästyskoira, myös todellinen monitaituri muillakin elämänalueilla: rakastakin rakkaampi city-seurakoira ja lohduttaja, suosittu blogijulkkis Helsingin Sanomien Koiran elämää -blogissa sekä Ajokoiramies-lehdessä, pidetty kehitysvammaisten kaverikoira, ketterä laivakoira, ansioitunut vaalipäällikkö, nokkela keksijä, kätevä komposti, rotunsa messuedustaja, elämästään nautiskelija, taitava metsästystorven tahtiin ulvoja (halutessaan), tunteiden herättäjä ja Ullanlinnanmäen vappuhurmuri – erään ystävänsä sanoin ”legenda jo eläessään”.
Nuoruusvuosinaan Penuvili osallistui myös ajokokeisiin ja koiranäyttelyihin sekä kävi toisen omistajansa kanssa monilla metsästysmatkoilla Lapissa asti.
Luonteeltaan Penuvili oli rohkea, reipas ja määrätietoinen pennusta pitäen. Toinen Penuvilin omistajista oli sen verran suivaantunut edellisen koiransa lopettamisesta, että oli päättänyt olla tutustumatta lahjaksi saamaansa Penuvilin puolikkaaseen, mutta Penuvili päätti toisin. Se tiesi jo pienenä, keistä tulisi hyvät ystävät. Nimensä Penuvili sai omistajiensa suvusta.
Ystävykset. Kuva: Petri Pitkänen
Hei, hei Rakas Penuvili!
Penuvilin elämää on seurattu vuodesta 2005 alkaen HS:n koirablogissa. Parhaat palat on julkaistu Ajokoiramies-lehdessä vuosina 2006–2009. Kiitos Teille hyvät ystävät myötäelämisestä Penuvilin seurassa!
25. marraskuuta 2009 kello 20.42
Mukava oli lukea Penuvilin elämästä alusta pitäen. Pitkän, hyvän ja vaiherikkaan elämän Penu sai elää. Voimia perheelle ja hyvää matkaa Penuvili.
25. marraskuuta 2009 kello 20.58
Otan osaa. Voimia koko perheelle.
25. marraskuuta 2009 kello 20.58
Voih.
Kun en tiedä mitä sanoisin, niin sanon vaikka että nuolaisu Sötikseltä.
25. marraskuuta 2009 kello 21.14
Voimia suruunne ja osanotot.
Koiruuksissa on onneksi se ihana asia, että niitä hauskoja muistoja riittää ihmisiäksi asti vaikka nämä nelijalkaiset seuraavatkin vierellämme verrattain lyhyen ajan. Kun pitkänajan kuluttua törmää mökillä koiran rakkaaseen leluun tai kotimatkalla kulkee reittiä jonka varrella karvanaama on hölmöillyt jotain, muistaa onneksi aina ne ihanimmat hetket joita koiruus on omistajalleen kaikessa ihanuudessa tarjonnut. On hienoa huomata kuinka niistä hetkistä saa yhtä ihanan olon vielä vuosienkin kuluttua. Oli se hetki sitten ollut se kuuluisa kurapesu ”koiranilman” jälkeen tai tuo ihana hellä ja märkä tuhautus omistajansa korvaan, ei niistä hetkistä kiitollisempi voisi enää silloin olla.
25. marraskuuta 2009 kello 21.14
Lämmin osanotto meiltä kaksijalkaisilta ja koiralaumaltamme. Positiivista tässä on tekstin sanoma, suurin osa Penun elämää oli täyttä ja onnellista ajokoiranaelämää. Onneksi sen ei tarvinut yhtään kärsiä.
25. marraskuuta 2009 kello 21.18
Hei hei Penuvili
25. marraskuuta 2009 kello 22.08
Otan osaa.
25. marraskuuta 2009 kello 22.13
Hyvästi Penuvili ja mukavia jäniksen jahtaamisretkiä siellä autuaammilla metsästysmailla! Kovasti voimia Penun omistajille surun keskellä, varmasti hyvin raskas päätös. Ikävä tulee vanhaa herraa, on ollut todella hauskaa lukea sen seikkailuista.
25. marraskuuta 2009 kello 22.21
Jahtionnea Penuvili. Kiitokset Katri tarinanne jakamisesta. Itken tässä Penuviliä ja varmasti myös omaa urheaa hirvikoiraani, josta jouduin luopumaan hyvin samanlaisten tapahtumien ja pohdintojen jälkeen. Näitä ystäviä ei unohda koskaan.
25. marraskuuta 2009 kello 23.56
Voimia sinulle Katri ja osanottoni. Ja koko teidän perheelle. Olen nauttinut tarinoistanne ja oppinut valtavasti pitämään ajokoirasta. Kyyneleet tulivat silmiini kun luin tekstiä. Tiedän, miten vaikeaa on joutua tekemään tuollainen päätös – vaikka se onkin oman koiran hyväksi. Olen itse joutunut siihen tilanteeseen viime kesän alussa.
Hyvää matkaa Penuvili!
26. marraskuuta 2009 kello 0.11
Osanottoni!
Suuri on suru varmasti tällä hetkellä. Katselen omia nuoria koiriani ja toivon, että saisin niiden kanssa olla niin kauan kuin sinäkin Penuvilin kanssa. Jaksamista sinulle ja perheellesi!
Miikan kanssa olen samaa mieltä siitä, että myöhemmin kaikki hassut muistot tietystä paikkaa ja vanhat kävelylenkit tuovat onnelliset hetket mieleen. Käyn usein minun ja 2 vuotta sitten lähteneen koiramummelini yhteisissä paikoissa kun tarvitsen piristystä tai muuten vain haluan muistella yhteisiä aikojamme.
26. marraskuuta 2009 kello 7.24
Kiitos, että saimme jakaa osan Penuvilin taivalta. Jaksamista surussanne.
26. marraskuuta 2009 kello 7.41
Penuvilin synnyinkaupungista osanotot!
Kaunis ajokki ja kirjoituksista näkee miten rakas se oli. Vaikka omistajalla sydän nyt onkin täynnä ikävää, niin rakasta koiraa kohtaan on tehty suurin palvelus mitä ihminen voi tehdä.
26. marraskuuta 2009 kello 8.58
Hyvää matkaa PenuVilille. Katri – meitä on monia, jotka itkemme ja suremme kanssanne, vaikka se suurin suru on teillä, koska ei ole pieni se paikka, jonka PenuVili jätti. Kiitos paljon niistä ihanista tarinoista ja kuvista, joita tänne blogiin meidän kaikkien iloksi laitoit.
Voimia.
26. marraskuuta 2009 kello 9.53
Hei hei Penuvili, hyvää matkaa sateenkaarisillalle. Ikävä tulee kovasti meille etäystävillekin. Ei voi kuvitella sitä surua joka Penulaisen omilla ihmisillä on. Penuvili oli hienoakin hienompi ajokorva!
Voimia Katri, ikävä ei mene pois, mutta se muuttaa muotoaan. Hienot muistot alkavat hymyilyttämään, kun en ensin saavat itkemään. Kiitos kaikista hienoista kirjoituksista mitä olemme saaneet. Myötäeläjiä surussa riittää.
Lopuksi vielä Koiran Testamentti, joka löytyy netistä monestakin paikasta. Itkettää kauheasti mutta on kaunis.
Koiran testamentti
”Haluan jättää onnellisen kotini ja mukavan sänkyni sekä pehmeän tyynyni yksinäiselle, ystävää kaipaavalle koiralle.
Hän saa myös leluni ja ruokakuppini.
Haluan antaa hänelle sen rakastavan sylin, johon olen usein saanut turvallisesti nukahtaa. Haluan hänen myös saavan
tuntea samat hyväilevät rapsutukset, joista nautin
sydämeni kyllyydestä sekä kuulevan saman
rakkauden täyttämän äänen, jota aina kaipaan sen
ollessa muualla.
Hän saakoon myös sen paikan, joka minulla on
jokaisen sydämessä sekä sen suuren rakkauden, jonka
olen saanut osakseni.
Kun jonain päivänä hänetkin on autettava rauhalliseen ja
kivuttomaan loppuun tässä maailmassa, kuten
minutkin kerran, toivon hänen saavan kokea sen
tässä samassa hyvässä sylissä,
jossa itsekin kerran siirryn Sateenkaaren
maahan.
Kun kerran kuolen, älkää sanoko, ettette milloinkaan ota toista
koiraa, koska menetys koskee liikaa.
Etsikää yksinäinen koira ja antakaa hänelle minun
paikkani.
Tämä on perintöni.
Rakkaus, jonka teille annan, on kaikki, mitä antaa voin.”
26. marraskuuta 2009 kello 10.34
Osanottoni. PenuVilillä oli varmasti elämisenarvoinen taival, ja Sinulla paljon hyviä muistoja.
Kiitos kun olet jakanut ilosi ja arvostuksesi PenuViliä kohtaan tarinoiksi myös meidän muiden luettavaksi.
26. marraskuuta 2009 kello 15.26
Penuvilin muistolle:
When I am gone, release me, let me go,
I have so many things to see and do.
You must not tie yourself to me with tears,
Be happy that we had so many years.
I gave you my love, you can only guess
How much you gave me in happiness.
I thank you for the love you have each shown.
But now it is time I traveled alone.
So grieve awhile for me if grieve you must,
Then let your grief be comforted by trust,
It is only for a while that we must part,
So bless the memories within your heart,
I will not be far away, for life goes on,
So if you need me, call and I will come.
Though you can not see or touch me, I will be near.
And if you listen with your heart, you will hear
All my love around you soft and clear.
And then, when you must come this way alone,
I will greet you with a smile and ”Welcome Home”.
26. marraskuuta 2009 kello 18.34
Kiitos, että kirjoitit myös tämän mukavan ja rakastavan postauksen Penusta. Penun elämästä on ollut mukavaa lukea. Toivottavasti saamme kuulla muista koiristasi (ja miksei lisää Penustakin) tulevaisuudessa.
26. marraskuuta 2009 kello 19.51
Lämmin osanottoni.
27. marraskuuta 2009 kello 8.15
Osanottoni ja kiitokset Katrille näistä mukavista tarinoista. Penuvili sai elää pitkän hyvän elämän ja jätti pysyvät pehmoiset tassunjäljet paitsi omistajiensa myös meidän blogia seuranneiden sydämiin. Toivotan Penuvilille onnekkaita pupujahteja niillä niityillä, joilla jokainen koira on vapaa kaikista vaivoista!
Ja Hennalle kiitos tuosta koiran testamentista
27. marraskuuta 2009 kello 11.03
Penuvilillä on ollut upea elämä, jota on ollut hienoa seurata tämän blogin välityksellä. Kynttilä syttyy tänään sen muistoksi.
27. marraskuuta 2009 kello 11.15
Hyvää matkaa Penuvili sateenkaari sillalle. Penuvilillä oli mahtava elämä.Penun kuulumisia oli ihana käydä lukemassa. Voimia Katri sinulle ja koko perheelle.
27. marraskuuta 2009 kello 12.44
Lämmin osanotto suureen suruunne.
Ei ole pieni kolo se aukko, jonka Penuvili jätti jälkeensä. On ollut ihanaa lukea kertomuksia sen elämästä näin blogin välityksellä. Muistokirjoituskin on yhtä hieno ja lämmin, olihan Penukin sellainen koira. Itku tuli täälläkin päässä, nämä menetykset ovat aina niin suuria ja päätökset raskaita.
Niin kuin monet ovat sanoneet, ajan kanssa suru muuttuu lämpimiksi muistoiksi. Siihen saakka voimia.
27. marraskuuta 2009 kello 15.52
Lämmin osanotto suruunne!
27. marraskuuta 2009 kello 18.11
Osanotot myös meidän laumalta.
29. marraskuuta 2009 kello 22.05
Suurilla kyynelillä lämmin osanotto teille kaksijalkaisille! Ja Penuvilille ajatus koirien taivaaseen! Ensimmäinen – ja toistaiseksi ainoa – ajokoira, johon olen tutustunut. Vaikka edes näin puolivirtuaalisesti. Kokemus on ollut riemukas!
1. joulukuuta 2009 kello 11.59
Osanottoni! Voit kuitenkin olla onnellinen siitä, että pystyit antamaan Penulle arvokkaat viimeiset kuukaudet niin, että Penun ei ole tarvinnut turhaan kärsiä. Nyt Penun on hyvä olla ja sateenkaarisillalla se sinua odotteleekin.
En ole uskovainen, mutta jos kuoleman jälkeen ei olisi elämää jossa voisimme tavata ne ihmiset ketkä ovat meidät aikaisemmin taakse jättäneet, ei sillä miten elämme tän hetkise elämän olisi mitään merkitystä.
2. joulukuuta 2009 kello 8.15
Otamme osaa suruunne !
2. joulukuuta 2009 kello 17.19
Lämmin osanotto myös minulta ja hei hei Penuvili!
4. joulukuuta 2009 kello 14.51
Hyvää matkaa Penuvilille ja lämmin osanottoni sureville!
Oli todella kiva lukea lämminhenkisiä pikku tarinoita Penu-papan arjesta ja juhlasta, kiitos niistä.
5. tammikuuta 2010 kello 17.37
Toivottavasti tapaat siellä tähtitarhoissa koirani, kaikki kolme kappaletta.Viettäkää yhdessä sellainen rakkaiden ihmisten muistelohetki. Voitte vaikka laulaa kuorossa kuonot kohti tähtiä, jonkun ihanan ballaadin.Voitte vaikka pitää sellaiset nakkikutsut meidän täällä maassa olevien piristykseksi.
Siellä ne odottavat meitä…Penuvili, Iines, Roosa ja Kike.
Joku aamuista aina on lähdön aamu, viimeinen