Kun lappalaista lapsettaa…

Pessi, Arvi ja Uula, Anna-Leena Väätänen | Julkaistu 7. 7. 2009 10:58

leikkimatto

Enpä arvannut pojalle leikkimattoa ostaessani, että matosta löytyy viihdearvoa myös lapinkoirille. Uulasta oli mukavaa mätkiä helisevää helikopteria tassulla.

7 vastausta artikkeliin “Kun lappalaista lapsettaa…”

  1. minea kirjoittaa:

    Voi tuota pientä hömppää koiraa! Se hämmästyttää minua joka kerta noiden vauvajuttujensa kanssa, en tiennyt tai ole ajatellut että koirat käyttäytyisivät noin. Mutta on se ihana. Blogikirjoituksesi ovat vain syventäneet ihastustani lappalaisiin, vielä jonakin tulevaisuuden päivänä minullakin on oma!

  2. juuli kirjoittaa:

    Meilläkin on yksi nelijalkainen, joka tykkää vauvan virikematosta. Tosin onhan se vauva vielä itsekin. Vajaa 4kk koiranpentumme löytyi ekana yönään nukkumasta vauvamme lelukaaren alta ja matossa olevan kilpparin kuorikin sanoi ”piip”. Olihan se hellyyttävää mutta olen kyllä sittemmin opettanut että se on vähän niinkuin ihmisten aluetta se matto. Hyvin on mennyt opit perille vaikka silloin tällöin lelukaari osuu vahingossa suuhun tai jos venyttelee niin häntä ainakin lepäilee siinä maton päällä. Ihan vahingossa ;)

  3. Mirkku ja Siiri kirjoittaa:

    Minusta on edelleen hassua, että juuri Uula joka inhoaa koiranpentuja, on se joka on noin hellyttävän sedällinen ‘ihmispentua’ kohtaan. Liikuttavaa!

  4. Tuikku kirjoittaa:

    Uula on ehottamasti paras! Siinä on mainio kaksikko kun vauva lähteepi liikkeelle…Majakka ja perävaunu!

  5. Heli kirjoittaa:

    Ihanainen Uula. Olisi tosi mukava päästä seuraamaan ihan noin niin kuin livenä Uulan puuhastelua, mutta käyhän se näinkin, mutta ihanaa on ja tuo kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Varmasti näistä kahdesta tulee tosi läheiset leikkikumppanit kunhan ihmisvauva tuosta vähän varttuu.
    Olen samaa mieltä, että kaikki koirat ovat ihania (lue kaikki eläimet), mutta kyllä Uula huippu!!!!
    Mukavaa kesän jatkoa koko poppoolle.

  6. great girl kirjoittaa:

    Kyllä Anna-Leenan kelpaa: Koirat on komeita ja näköjään pojastakin kasvaa komea sälli. :D

  7. Sennu kirjoittaa:

    Tämäkö oli sitten loppuverryttely agi-radan jälkeen? ;)
    Hienosti näyttää teillä lauma toimivan ja voivan.

    Ja jälleen kerran kiva video ja tässä aivan ihana kuva!
    Tulevia kertomuksia varrotessa, hauskaa viikonloppua!

Kommentoi