Tänään ja eilen sama juttu, että koirapuistossa ei ole ketään muita eikä tule. Eilen Alma lopulta sai seuraa. Yhden uroksen, joka ei ymmärtänyt juoksemisen päälle yhtään. Tietysti samaan syssyyn tuli vahvasti alkoholilta tuoksahtava nainen narttukoiran kanssa. Nainen erittäin itsepintaisesti väitti, että hänen koiransa on hyvin ystävällinen ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Alma pelkäsi tätä ystävällistä, mutta turhan reipasotteista leikkiehdokasta, joten katsoin parhaaksi seurata uroksen omistajan esimerkkiä ja lähteä pois.
Tänään Alma oli puistossa ihan reppa. Se kovasti odotti leikki- ja juoksuseuraa, mutta ketään ei tullut, vaikka lähes tunti odoteltiin. Se tarkasti seurasi kaikki näköpiirissä kävelevät ihmiset, josko heistä olisi leikkikavereiksi tai josko heidän perässään jostain puskasta pöllähtäisi leikki-intoinen karvakasa. Turha toivo.
Matkat koirapuistoon on tehty nyt trollikalla, kun olen vielä nilkan takia liikuntarajoitteinen. Trollikassa Alma on saanut mennen ja tullen suitsutusta ja supinaa. Rotu kiinnostaa ja Alman ikä aiheuttaa ihmetystä, kun koira on ihan rauhallisesti. Nyt on meneillään oikein buumi ”armas”-sanan käytössä, sillä kaikki kutsuvat Almaa kyseisellä termillä. Armas tarkoittaa armasta niin kuin suomeksikin, lisäksi herttaista ja miellyttävää.
22. kesäkuuta 2009 kello 7.05
Minä tapasin lenkillä eräänä aamuna kaksi irlistä. Taikka olen minä ne nähnyt ennenkin, montakin kertaa, mutta nyt vasta kysyin omistajalta, josko niihin saisi vähän koskea. Sai niihin
Toinen, vanha herra, ei paljon välittänyt vaan totesi, että jaa tuollainen tyyppi ja jatkoi omia hommiaan. Nuori herra taas oli -ilmeisesti nuoruutensa vuoksi- tuttavallinen ja ”ei-rauhallinen”, omistajansa mukaan tahtoo ”tökkiä” ihmisiä (tämä tarkoitti kuonolla puskemista).
Oli hyvin tajuntaa avartavaa huomata, että noin valtavan koiran omistajalle käsite ”ei-rauhallinen” tarkoittaa jotain aivan muuta kuin muiden koirien omistajille. Tottakai, hyppivä, loikkiva ja hössöttävä irlis ei voi toimia, se on päivänselvää, mutta silti. Molemmat oli minun mittapuuni mukaan Todella rauhallisia vaikka nuori herra tosiaan tökki kuonolla pikkuisen jalkoja (varsin hellästi kylläkin, en olisi noteerannut asiaa mitenkään, ellei omistaja olisi sanonut, että tuota juuri tarkoitin, ja kieltänyt koiraa). Oikein mukavia otuksia tuntuivat olevan kumpainenkin. Oli myös varsin omituista silittää koiraa ilman että tarvitsee kumartua
Samalla tämä kohtaaminen taas tuki havaintojani, että pienellä (nais)ihmisellä tapaa olla valtavat koirat (ja päinvastoin, suurella ihmisellä pikkukoira). Onko muut huomanneet tällaista?