Ajokorvasta on moneksi. Leppoisana kaikkien kaverina tietysti kaverikoiraksikin. Ainoa hankaluus on se, että ulkona hajut ja myös toiset koirat tuppaavat kiinnostamaan enemmän kuin rapsuttajat. Sisätiloissa rapsutus kelpaa, sylikin.
Kennelliiton kaverikoirat tunnistaa työasustaan eli oranssista huivista. Penuvili sai huivinsa käytyään kaverikoiratapaamisissa säännöllisesti noin puolen vuoden ajan. (Kuva huhtikuulta.)
Vaikka Penuvili on ollut jo vuosia eläkkeellä päätyöstään metsästämisestä, on sille kertynyt uusia sivutoimia. Koiravanhus aloitti kaverikoirana syksyllä 2007.
Se on käynyt harvakseltaan tapaamassa lähinnä kehitysvammaisia, sillä vammaisten kaverikoirakäynnit järjestetään ulkona. Mikäpä sen mukavampaa kuin se, että pääsee lenkille ja että taluttajia riittää! Vanhusten palvelutalossakin Penu on vieraillut tapaamassa ”ikätovereitaan”.
Penuvilillä riittää ystäviä. Ilo on molemminpuolinen, kun Hilppa Teräväinen (vas.), Leena Rahkonen (edessä Penuvilin kanssa), Arja Sillanpää ja Juhani Nyman (oik.) pääsevät taluttamaan ja rapsuttamaan Penuviliä kaverikoirakäynneillä. Varustukseen kuuluu aina kaksi talutushihnaa: toinen omistajalle, toinen taluttajaystävälle.
Oma ilo, toisen ilo
Kaverikoiratoiminta on Suomen Kennelliiton alaista vapaaehtoistoimintaa, ja kaverikoirat vierailevat niin lasten, vanhusten kuin vammaisten luona. Kaverikoiratapaaminen ei ole terapiatilanne, vaikka sillä onkin terapeuttisia vaikutuksia.
Ideana on, että pelkällä läsnäolollaan ja kosketuksellaan koirat saavat aikaan hyviä vaikutuksia ”asiakkaissaan”. Kaikilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon, joten miksei oma koira voisi olla toistenkin ilo?
Kaverikoiraksi soveltuu tavallinen, vähintään 2-vuotias kotikoira, jolle on kertynyt elämänkokemusta erilaisista ihmisistä, paikoista, hajuista ja tilanteista. Helimarin Penuvili on pennusta pitäen ollut reipas ja rohkea, joten se ei hämmästy, vaikka joku joskus vetää hännästä tai taputtaa vähän tavallista rajummin.
30. toukokuuta 2009 kello 17.38
Hienoa että Penulla on vanhoilla päivillään tuollaistakin aktiviteettia. Pysyy mieli virkeänä! Ja luonnostaan kaikkien kaverina (ja sisätiloissa nimenomaan sylikoirana) ajokorvat taatusti ovat vallan mainioita kaverikoiria
Olen (aina ollut) sitä mieltä, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos kaikki pääsisivät joka päivä rapsuttamaan ja halaamaan kilttiä koiraa tai kissaa.
Paljon haleja taas Penulaiselle!
31. toukokuuta 2009 kello 7.08
Ihana PENUVILI – olet varmasti upea kaverikoira ja hienoa, että emäntäsi on antanut sinulle noin mahtavan tehtävän vielä vanhoilla päivilläsi.
3. kesäkuuta 2009 kello 14.35
Kyllä on Penuvili tärkeän näköinen ”virka-asussaan”. Ihana Penuvili, sylintäydeltä halauksia herralle. Ajokorvat eivät koskaan saa kyllikseen edes sylissä olosta
Ajokorvalle unelma hommaa, rapsutuksia ja halausta 