Ihan vaivihkaa se silmäkulma kastui, kun piti jättää koiralapsi ensimmäisen kerran yökylään. Sanoin reippaasti heippa ja luovuin varjostani viideksi päiväksi. Suihkussa oli toki jotenkin vapautuneempaa käydä, kun yksi ei tillittänyt vieressä pää vinossa. Öisin huomasin kaipaavani sitä pientä lämmintä nojausta polvitaipeessa. Aina välillä hätkähdin, että mitä olen unohtanut. Näin nopeasti sitä tottuu koiraan!
Sötis puolestaan oli selvästi nauttinut omasta lomastaan. Intiaanitanssi kohdatessa oli kylläkin – overwhelming – ylitsevuotava. Kotiinpaluun jälkeen kesti kuitenkin pari päivää ennen kuin se tuli taas niin liki, liki kuin varjo. Katseli enemmän ympärilleen, kuin muuta seuraa etsien. Ei taida minusta kuitenkaan olla lajitoverien vertaiseksi? No, mikäs viettää lomaa koirarakkaassa paikassa, ja vielä villisten kera! Tässä muistoja hoitoajasta. Ihanat kuvat ovat Tiina Peltosen ottamia.
Voi nuolaisu mikä tyttötrio! Sötis, Perla ja Selja.
Hienosti hihnassa. Ihan kuin kävelisi nougat-jäätelön päällä…
Kisailua Selja-serkun kanssa.
Musta Foxi liittyi mukaan jääjuoksuun.
5. maaliskuuta 2009 kello 14.49
Sötiksellä oli varmasti aivan ihanaa yökylässä. Itse olin yhden yön poissa kotoa, ja oli hirveän ikävä meidän pientä villaa…
7. maaliskuuta 2009 kello 10.33
Villikset saavat kyllä aina hyvälle tuulelle! Kiitos söpöistä kuvista!
24. maaliskuuta 2009 kello 9.17
Kyllä se vaan niin on, että ei ihminen paikkaa ikinä toista koiraa. Kyllä koira nauttii suunnattomasti kun saa olla lajitovereiden kanssa vaikka ihminen olisikin todella läheinen. Ainakin useimmat
Hyvää kevään jatkoa teille!