Blogit

Koiranäyttelyissä on aivan oma koodikielensä. On hienoja pokaaleja, värikkäitä ruusukkeita ja sitten vielä nauhanpätkiä, joista punainen on paras. Muiden järjestystä en enää ihan tarkasti muista, mutta olisiko ollut vihreä, keltainen, sininen.

Nyt yleistän rajusti, mutta aika paljon on meitä keski-ikäisiä naisia taluttamassa ja nostamassa koiran häntää. Luulen että aika monella homma menee niin, että tämähän nakitetaan äidille. Mies ei kehtaa ja lapset ei jaksa, nintendot rulettaa enemmän. Niinpä me arjen sankarit sitten juoksemme siellä rinta rottingilla höpötellen koirallemme että ole nyt reipas ja seiso nätisti. Ja vaikka sitä kuinka miettii, että leikkiähän tämä on, niin kyllä se sydän jyskää jännityksestä.

Hurjinta olisi, jos voittaisi ensimmäisen kisansa. Silloin jäisi varmaan koukkuun. Jälkipolvi hoiti lapsi-koira -kisan kunniallisesti, mutta äiti ei saanut edes nauhanpalasta. Kaksi päivää kehottelin Sötistä etsimään hyviä kuralätäköitä, jotta saisi sielunsa syvyyksiltä rypeä turkkinsa. Nyt jo huhuilen: missä seuraavat kisat?

Aihe: Pennun elämää, Yleinen | 1 kommentti »