Saako joulupukki porot lentämään?

| Julkaistu 16. 12. 2008 8:33

Joulukuusi saapui taloon. Sötistä se ei tunnu ollenkaan kiinnostavan, ei välittänyt edes haukahtaa kun se kannettiin sisään. Mutta öisin tapahtuu jotain omituista. Aamulla keittiöstä löytyy pitsinen enkeli, ruokasalista lentävä poro ja eteisestä kolme “päätöntä” palloa. Hmm, ihmeellisiä tonttuja liikkeellä tänä vuonna.

Yölliset tonttuilut kuuluvat joulun aikaan, mutta mitä tehdä sammalrosvolle? Olen kuullut että villakoirat pitävät korkeista paikoista. Nyt on meidän neidille tullut ikävä tapa hypätä pöydän päälle. Erityisenä houkuttimena toimii joulukukka-asetelmamme, joka on peitetty sammaleella. Olen jo kolmasti saanut pikku puudelin rysän päältä kiinni. Kun käännän selkäni on Sötis nuolemassa emännän joulupöydän kruunua.

Alan sieluni silmillä nähdä jouluaaton kuviot. Syömme rauhassa silliä ja sitten joku koputtaa oveen. Kun partaveikko vie kaikkien huomion on pöydällä aprikoosi puudeli hotkimassa kinkkua ja kukkia. Kahdeksan päivää aikaa opettaa lapsi tavoille.

11 vastausta artikkeliin “Saako joulupukki porot lentämään?”

  1. Helinä kirjoittaa:

    Meillä oli eilen aprikoosi puudeli keittiön pöydällä piparivarkaissa. Olin työntänyt tuolit pöydän alle ja siirtänyt piparilautasen keskemmälle pöytää. Ajattelin, ettei se pääse vielä ainakaan puolivuotiaana sinne hyppämään, mutta sieltähän se mamin pörrö löytyi tyytyväisen näköisenä. Onneksi kiinnitin keittiöstä kuuluviin kolahduksiin heti huomiota, koira ei siis ehtinyt juurikaan syödä pipareita. Siitä se olisikin ralli seurannut yöllä, kun pienen piparivarkaan masua olisi alkanut kivistämään.

  2. Tuuli Ahlfors ja Minka kirjoittaa:

    Kyllä nämä pienet koirat mallikkaasti loikkii pöydille. Tosin Minka-schipperke on sen verran varovainen ettei ilman aputuolia yleensä pöydälle kapua (toistaiseksi), joten meilläkin tuolit tuupataan pöydän alle. Joulukuusista puheenollen, muistuu mieleen neidin ensimmäinen joulu (ikää silloin reilu puoli vuotta) -taisi olla jo loppiainen. Sain silloin soiton äidiltä joka oli riisumassa joulukuusen koristeita ennen kuin se heitettiin ulos. Kuusen alta oli löytynyt pienet, jo kuivuneet kakkakikkareet..neiti oli mielestään varmaan käynyt “ulkona asioilla”. Muutoin on kuusi pysynyt koskemattomana, kunhan muistaa laittaa mahdolliset syötävät koristeet vyötärönkorkeudelle tai ylemmäs.

  3. Koirallinen kirjoittaa:

    Me opetimme sekarotuistamme olemaan hyppimättä pöydälle teippaamalla ilmapalloja pöydän täyteen. Näin hypätessä koira puhkoi palloja. Pelästyminen on toki ikävää, mutta eipähän enää haikaille ruokapöydälle.

  4. Krisse kirjoittaa:

    Meillä aikanaan westie-neiti hyppäsi tuolin kautta ruokapöydälle ja pisteli kukkurallisen sokerikon sisällön napaansa. Janohan siitä tuli, joten neiti joi päälle melkein litran vettä ja oksenteli sitten sokerilitua pitkin taloa. Tästä viisastuneina muistimme aina laittaa tuolit kunnolla pöydän alle. Edes pieni koko, matalat jalat ja vähän ympyriäinen olemus ei ole tae ketteryyden puutteesta, jos ruokapöydällä on herkkuja odottamassa.

  5. Helik kirjoittaa:

    Joulu koiran kanssa on ollut ikimuistoisimpia mitä on. Joskus on pitänyt kuusi sitoa narulla kiinni, kun utelias haukku on käynyt useampaan otteeseen öisin tutustumassa siihen liian läheisesti.

  6. Mirkku ja Siiri kirjoittaa:

    Nyt kyllä alkaa jännittämään, miten sen kuusen kanssa käy! Tajusin juuri, että paitsi että Siiri saa luultavasti kuusesta muutenkin hepulin, se napostelee luonnossa mielellään nimenomaan havupuita. Ja nyt sellainen raahataan olohuoneeseen asti!
    Täytyy myös varmaan jättää alin puolimetrinen koristelematta millään kovin myrkyllisellä, ja ostaa jöötti (valurautainen, tms) kuusenjalka, jottei se ihan heti kaadu…

    Siiri kävi viime viikolla ensimmäistä kertaa korkealla pöydällä (sohvapöytä on jo kokeiltu aiemmin), kun ketään ei ollut kotona. Todistusaineistoa Siirin pöytävierailusta jäi pureskellun kännykän verran. Se meni aivan pirstaleiksi. Se onkin ensimmäinen pahempi tuho meillä.

  7. Hanna S. kirjoittaa:

    Hmmmm…opetin kissaani olemaan hyppimättä pöydälle niin, että vuorasin pöydän joksikin aikaa kontaktimuovilla tarrapuoli ylöspäin. Tulos oli huikean tehokas: muovin ollessa pöydällä kissa ei hyppinyt pöydälle, mutta kun otin sen pois, niin siellähän se tepsutti. Tulipahan todistettua, että kissalla on kuin onkin pari hernettä korvien välissä helisemässä. Tehokkainta tähän mennessä on ollut se, ettei pöydällä ole mitään herkullista…

  8. Sötis, Kristina Ahlström kirjoittaa:

    Nämä on hauskoja! Mitäs jos laittaisi kontaktimuovia ja sen päälle ilmapalloja?;)

    Helinän hauvalle terveisiä, oisko vaikka joku serkkutyttö/poika kyseessä?

    Hannalla on fiksu kissa. Vanha sanonta kun sanoo että “Kissa ei istu toista kertaa kuuman lieden päälle. Mutta ei kyllä kylmänkään.”

  9. Päivi kirjoittaa:

    Meidän ensimmäinen koiramme, sileäkarvainen noutaja, Eetu oli varsinainen hulivilipoika. Ensimmäisenä jouluna hän oli puolivuotias ja aika pieni. Meillä oli kyllä metallinen kuusenjalka mutta kuusi pyörähti lattialle useamman kerran kun tämä Heilurihännän Black Fire, joka oli nimensä veroinen järjesti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
    Toisena jouluna ajattelimme, että nyt poika on jo niin iso, että osaa varoa mutta sitten nostettiinkin jalkaa kuusen alaoksaa vasten kun äippä oli tuonut noin hienon vessan sisälle. Eli meidän perheessämme ei ole jolukuusta tuotu sisälle vuoden 1989 jälkeen ja hyvin on pärjätty.
    Hauskaa joulua ja kivoja kommelluksia kaikkien karvakuonojenne kanssa.

  10. Laura kirjoittaa:

    Pakko kommentoida tätä: meidän parsonpoika hyppäsi muutama viikko sitten pöydälle ja hotkaisi salamannopeasti lautaselle jääneen kepakon suuhunsa (nopeus on valttia, kun on laittomilla teillä…). Lattialta löytyi tikku, ja luulin, että kaikki oli ok.

    Parin päivän päästä se alkoi oksennella ja täristä. Mittasimme kuumeen, mutta sitä ei ollut. Muuten se oli esim. ulkona ihan pirteä. Lääkärille soitettiin, mutta ei vielä ehditty käydä siellä.

    No, tämän pahoinvoinnin aiheuttaja selvisi, kun se kakkasi ulos 13 sentin mittaisen terävän puutikun, se oli siis sittenkin syönyt sen siinä samalla!

    Kyllä me kiitimme korkeampia voimia, että se tikku tuli ulos, eikä puhkaissut suolta rikki. Olo helpottui kaverilla saman tien.

  11. Helinä kirjoittaa:

    En usko, että Huli-poika on sukua Sötikselle, vaikka ihan samannäköisiä ovatkin:) Tai mistä sitä ikinä tietää. Sen emo on joka tapauksessa tuotu ulkomailta ja isi-pappakin on täältä Kaakkois-Suomesta. En tiedä, missä päin Suomea pojun isän sukulaisia on. Joka tapauksessa on tosi mukava lukea toisen pienen aprikoosin puudelin touhuista:)