Mila ja Aida muutti mökiltä pääkaupunkiseudulle torstaina. Loman viimeinen viikonloppu vietetään kaupunkilaiskoirina. Toiminta on ollut asianmukaista, leikkihetki Rajasaaren rannalla ja piknik Hesperian puistossa. Aidan mielestä mielenkiintoisinta oli Oopperan takana loikkivat citypuput, varsinkin se yksi albiino.
Aida oli suosittua leikkiseuraa Rajasaaressa.
Eilen suuntasimme vielä maalle Vihtiin ystäviä tapaamaan. Milalle tämä oli huippukokemus joka herätti herttaisia lapsuudenmuistoja. Tuttavaperheen luona Mila on oppinut muunmuassa kerjäämään, syömään kananmunankuoria ja nukkumaan sängyssä. Se oli heillä yhden joulunkin hoidossa, kaatoi joulukuusen ja joi ” salaa” viskiä lasista. Ei ihme että sille tulee hyviä muistoja mieleen. Mila muuttui seesteisestä varhaisaikuisesta vasikkamaiseksi pennuksi kun näki tutut ihmiset. Rhodesiankoirat Nanda ja Penda muistavat Milan valtavana vekarana joka pitää pistää ojennukseen kunnon murinoilla.
Istu, PAIKKA: Aida, Penda, Gordo, Nanda ja Mila. Kuvan ottaminen oli työn takana
Gordo, Nanda, Mila ja Aida. Kuvista näkyy hyvin kuinkan paljon suurempi Mila on normaalikokoiseen Rhodesiankoiraan verrattuna.
Lauman uusin lisäys on Gordo-poika joka on koiratarhalta Malagasta. Se on saanut ihanan kodin Suomesta vietettyään seitsemän vuotta tarhalla. Elämänilo oli jo kateissa ennen Suomeen tuloa. Aluksi laiha ja lihakseton Gordo on nyt terveen näköinen pappa jolla riittää asennetta.
Aida ihastui kovasti Gordoon ja piti poikaa yhä hurmaavampana mitä enemmän se Aidalle ärisi. Oli todella huvittavaa katseltavaa kun Aida steppaili vikisten Gordon ympärillä häntä heiluen. Aivan ihana mies!
Aida ja Gordo, innokkaina kilpailemaan kepistä.
Mila ja Aida viettävät vielä pari päivää kaupunkielämää ennen kuin lähdemme takaisin ”kotimaahan” Hollantiin. Lomailut ei kuitenkaan lopu tähän. Luvassa on vielä kuulumisia Sveitsistä ja Itävallasta jonne suuntaamme ensi viikonloppuna vaeltamaan.
26. heinäkuuta 2008 kello 22.12
Mikäköhän siinä on, että mitä enemmän toinen murisee, sen kiinnostavampi se on. Samojedini (narttu) on mielestäni luonteeltaan melkoisen pehmeä ja kun kuljemme sellaisen talon ohi, jossa asuu koira, joka on ohikulkiessamme rähjännyt meille, tämä neitini lähes poikkeuksetta vinkuu ja haluaa kyseiselle pihalle, vaikka kyseinen koira ei pihalla olisikaan. Ja nämä rähjänneet koirat ovat vielä narttuja. Ja rähjäävät meille myös kadulla tavatessamme, tai siis ohittaessamme.
Odotan innolla kertomusta vaellusmatkastanne Itävaltaan ja Sveitsiin. Sinne minäkin tahdon koirani kanssa lähteä.
28. heinäkuuta 2008 kello 13.52
Heh, hauskoja kuvia! Varsinkin tuo kun Aida oikein kuolaa keppiä odottaessaan! Ja nyt vasta tajusinkin kuinka kookas Mila onkaan! Kivaa lukea, odotan minäkin innolla kuvia ihanista alppimaisemista. Oletteko reissanneet paljonkin koirienne kanssa siellä Hollannissa ollessanne? Entä Suomessa – mainitsit aikaisemmassa kirjoituksessa junan?
11. elokuuta 2008 kello 12.35
Olemme täältä Hollannista käsin tehneet lähinnä viikonloppureissuja Saksaan ja Belgiaan. Suomeen ja alpeille meno olikin pisimmät matkat mitä koirat ovat joutuneet matkustamaan autossa. Mila on aiemmin Suomessa matkustanut yöjunalla Helsingistä Kolariin.