Mäyräkoirat, nuo maailman vaarallisimmat pedot

| Julkaistu 7. 7. 2008 14:41

Hiljaisen uutiskesän helmiä: Pennsylvanian yliopiston eläinlääketieteellisen laitoksen tutkimuksen mukaan mäyräkoira on aggressiivisin kaikista koiraroduista. Ylipäätäänkin pienimmät rodut ovat herkempiä puremaan niin ihmisiä kuin toisia koiriakin, vaikka yleisesti luullaan, että ns. taistelukoirarodut tai esimerkiksi rottweilerit olisivat kaikkein vaarallisimpia.


Onnikin näyttää uutisen suhteen hiukan epäuskoiselta.

Ihmisiltä taitaa usein mäyräkoiria ajatellessa unohtua, että ne on jalostettu ennen kaikkea metsästykseen ja luolakoiriksi, ja siinä tarvitaan jo jonkin verran luonnetta. Mäyräkoira ei siis ole mikään sylikoira. Mikä tietysti tarkoittaa sitä, että koira vaatii kunnollisen koulutuksen. Yleensäkin mäyräkoirat kiintyvät syvästi oman laumansa jäseniin, ja ovat melko epäluuloisia muita ihmisiä ja koiria kohtaan. Minusta on ehdottomasti omistajan vastuulla pitää koiransa kurissa, mutta toisaalta myös vastaantulijat, pienten lasten vanhemmat ja muiden koirien omistajat voisivat ottaa huomioon, että ulkoisesti lähinnä pehmolelun näköinen otus voi olla luonteeltaan jotain ihan muuta.

Lyhytkarvainen luppakorva voi näyttää suorastaan hämäävän herttaiselta vastaantulijasta, joita saa aina olla varoittelemassa siitä, että koira ei näennäisestä suloisuudestaan huolimatta oikein tykkää ventovieraista ihmisistä tai koirista. Lastenkirjojen kestosuosikkihahmona mäyräkoira tietysti kiinnostaa myös lapsia yli kaiken, mutta vanhemmat voisivat kyllä muistaa, että vieras koira ei välttämättä ole se tarinan kaikkien naperoiden kaveri, vaan omaa tilaansa arvostava eläin, joka ei arvosta sitä että ventovieras lapsi tulee molemmin käsin paijaamaan.

Varsinkin Ruotsissa tuntuu mäyräkoirien kanssa sattuvan ja tapahtuvan: muistan joskus 90-luvulla lukeneeni ruotsalaisesta naistenlehdestä mäyräkoirasta, joka puraisi omistajansa nenänpään irti (omistaja, vanhempi nainen, oli ensin ahdistanut koiran eteisen nurkkaan ja mennyt sitten naama edellä lepertelemään päin mäyräkoiran kuonoa…). Toisaalta reipas ja rohkea mäyräkoira voi olla omistajansa pelastuskin: metsällä ollut mies törmäsi mäyräkoiransa kanssa vihaiseen karhuun, joka ehti jo hyökätä miehen kimppuun. Mäyräkoira puolestaan hyökkäsi kiinni karhun strategisiin paikkoihin ja ajoi sen karkuun. Metsästäjä selvisi sitten haavoilla mutta hengissä.


Julma ja verenhimoinen… Ennemminkin syöppö ja mukavuudenhaluinen.

31 vastausta artikkeliin “Mäyräkoirat, nuo maailman vaarallisimmat pedot”

  1. SirPah kirjoittaa:

    Ai hurja, mikä vaarallinen otus meillläkin sitten kotona olla köllöttää. On kovin vaikea kuvitella, että tämä sohvalla kaikkien tyynyjen päällä makaava prinsessa olisi kaikkein vaarallisin koirarotu. Tämä luppakorva, joka pihalla lasten ääniä kuullessaan rientää mitä pikimmin luo, heittäytyy selälleen ja odottaa silityksiä.

    Toki täytyy myöntää, että mäykyn purukalusto on voimakkaampi, kuin mitä muu ulkonäkö antaisi ymmärtää. Isoille koirille tarjoitetut puruluut hupenevat hujauksessa mäykyn kitaan. Samoin kiitettävä sinnikkyys esim. myyränkolojen kaivamisessa varmaan ahdistettuna aiheuttaisi kuvaamasi nenän menetyksen kaltaisen tilanteen.

    Kaikista koirista kait saa huonolla koulutuksella ja muulla kohtelulla vaikka minkälaisen hirviön. Mäyräkoiran kanssa ulkonäön lupsakkuus saattaa hämätä sekä asiaan perehtymätöntä omistajaa että vastaantulijoita.

    Kaikkiaan mäykky on kuitenkin mitä ihanin koira. Juuri sopivan kokoinen, ei mikään sintti, mutta ei liian isokaan. Erinomaisen itsenäinen luonne, tekee mitä haluaa, milloin haluaa ja jos siltä tuntuu voi vaikka totellakin (varsinkin jos on makupala tiedossa= näkyvillä). Makaa sohvalla omistajan kainalossa vaikka koko sunnuntaipäivän tai vaihtoehtoisesti tekee vaikka kuinka pitkän metsälenkin.

    Pitäisiköhän eduskunta kutsua kesälomilta koolle päättämään tämän vaarallisen koirarodun tulevaisuudesta Suomessa. Sitä odotellessa taidan antaa kaverille nakinpalan ja kertoa sille, että se on paras otus mitä tiedän.

    Kiitos Anna Onnista kertovista kirjoituksistasi ja valokuvista. Ne ovat parasta tässä blogissa.

  2. fiude kirjoittaa:

    Hieno luonnehdinta mäyräkoirista, ja mielestäni aivan nappiin. Ne lähiseudun koirista, jotka eniten rähisevät samojedilleni ovat mäyräkoiria ja russeleita, siis kovaluonteisia metsästyskoiria. Ystäväni aivan ihana suukoteltavan suloinen mäyräkoira inhoaa koiraani yli kaiken, ja muistaa sen myös aina tavatessa sille kertoa, jonka seurauksena sammarini väistää eikä yhtään uhittele eikä tunkeile. Juhannuksena oli upeaa seurata, kuinka koirat muutamassa minuutissa selvittivät arvojärjestyksen, eikä mitään ongelmia niiden välillä ollut, kun ihmiset eivät asiaan puuttuneet.

  3. Sulon omistaja kirjoittaa:

    Ja miná kun ajattelin ettá Sulo-setá 10v máyrikseni olisi jotenkin poikkeava lajinsa edustaja kun hán ei pidá vieraista koirista( sukupuolelle ei váliá). Ventovieraat saavat hántá kyllá silittáá kadulla, mutta jossain vaiheessa Sulo setá alkaa haukkua lue kertoa tuntemattomalle tunkeilijalle mitá hán on páiván mittáán puuhaillut. Ja yleensá ihmiset sáikáhtávát tástá. Yksi ihmisryhmá on olemassa mistá Sulo pitáá erityisesti. Nuoret parikymppiset blondi tytőt. Hán istuu tálláisen eteen ja oikein vaatii rapsutuksia.
    Aikoinani kun toinen koirani dobermanni Hertta oli elossa , ja olin koirien kanssa lenkillá. Oli huvittavaa ettá ihmiset pelkásivát dobberiani joka oli lauhkea kuin lammas, kun se vaarallinen koira olikin máykkyni.

  4. Pauliina kirjoittaa:

    Näin taistelutaustaisen staffin uutena omistajana olen tottunut kuulemaan jo nyt (koira on vasta 5 kuukautta vanha) näitä kommentteja: Onko toi niitä tappajia? Tai sitten päivitellään, kuinka noin söpöstä pennusta tulee sitten isona tappaja. Ja kaikkein paras: Tota varmaan pitää sitten kouluttaa.

    Ööh, en kyllä halua tavata mitään koiraa, jota ei ole koulutettu eikä mistään koirasta, edes mäyräkoirasta, tule sitä tappajaa mitenkään automaattisesti:D

  5. MiraBoris kirjoittaa:

    EI ehkä sittenkään savua aivan ilman tulta!

    YRITÄN perustella:

    Koiramaailmassa kaksi samankokoista, -vahvuista ja -rotuista järjestelee keskinäisen nokkimisjärjestyksensä yleensä niin, että “ärhäkämpi” ottaa sen ylemmän paikan. Menee siis selvästi henkiselle puolelle.

    JOS taas on selvä koko- tai fyysinen voimaero, se isompi/vahvempi jyrää yleensä sen kummemmin pullistelematta, koska sitä harvemmin edes haastetaan asemastaan. Sen pienemmän ja fyysisesti heikomman pitää olla todella ärhäkkä saadakseen toisen alistumaan arvoasteikossa alapuolelleen.

    Edelliset “säännöt” pelaavat vain “normaalikoirien” normaaleissa kanssakäymisissä.

    Tilanne muuttuu oleellisesti, kun otetaan muuttujaksi mukaan se kaikkien koiraongelmien yleisin syy – “narunjatke”.

    IHAN VAIN pointin selventämiseksi, (ehkä keskustelunkin virkistämiseksi) yleistän ja yksipuolistan seuraavassa rankasti.

    MISTÄ se pieni “perusfifi” itsensä löytää? (Perusfifi tarkoittaa tässä mitä tahansa pientä “sohvaperunaa”)

    Tyypillisellä perusfifillä on “kaiken osaava ja tietävä” emäntä, joka on pettynyt elämään, miehiin ja paljon muuhunkin. Perusfifi on hänelle kaikki kaikessa, josta syystä johtuen se saa kaiken haluamansa – pehmeän vuoteen, hanhenmaksapalleroita sekä täyden vapauden räksyttää ja rähjätä kaikelle ja kaikille – etenkin toisille koirille ja miehille.

    Keskikokoinen palveluskoira taas todennäköisemmin joutuu jonnekin, jossa sille annetaan kohtuullisesti arvostusta, toivottavasti koulutusta ja usein muistaen, että se on kuitenkin “vain” koira, joka EI OMISTA puolta valtakuntaa – kuten perusfifiystävänsä luulee.

    Vanhan sanonnan mukaan mäyräkoiralla on “maailman suurin ego” ja totta toinen puoli siinäkin. “Kunnon mäyräkoira” kuvittelee olevansa ainakin bullmastiffi. Kolmen naapuribullmastiffin ja yhden Miran kokemuksella allekirjoitan tokaisun – kuten allekirjoittivat naapurin bullmastiffitkin, täysin verettömästi. Samainen Mira kellistytti selälleen keski-aasianpaimenkoirankin, joita pidetään alkeellisimman tason puolustuskoirina.

    Minua ON kerran purrut koira. Isoisäni suomenajokoira “Humu” oli lepäämässä omalla paikallaan – lähes päivän kestäneen pupujahdin jälkeen. Keskikokoisen vaahtosammuttajan kokoisena lähdin sitten silittämään KILTTIÄ KOIRAA – kenenkään näkemättä ja estämättä.

    Koira heräsi ja tarrasi kiinni ranteeseeni. Pari naarmua ehti syntyä, ennen kuin koira huomasi, katui ja häpesi. VIKA oli kuitenkin MINUN ja samalla puuttuvan valvonnan ja ohjeistuksen. Vielä tuolloin minulle ei ollut opetettu, että koiraa ei omalla paikallaan saa häiritä eikä herättää kuin ehkä tulipalon tms. sattuessa. No, nyt tiedän senkin ja samoin ainakin oma jälkikasvuni ja heidän jälkikasvunsa.

    Koirat “ymmärtävät” erinomaisesti ihmisen käyttäytymistä, mutta paljon on toivomisen varaa siinä, kuinka ihmiset (etenkin lakien ja ohjeiden säätäjät) ymmärtävät koiraa.

    Lopuksi todettakoon taas sekin, että koiria on vain kahta eri laatua!

    1) Mäyräkoiria
    2) Niitä tavallisia

    _________________
    Tax skall Du ha!

  6. Maastonakki ja iso musta kirjoittaa:

    lainaus: ja ovat melko epäluuloisia muita ihmisiä ja koiria kohtaan.

    Ei pidä paikkaansa.

    Rotumääritelmästä katkealma: Käyttäytyminen / Luonne: Ystävällinen ja tasapainoinen, ei arka eikä aggressiivinen. Intohimoinen, kestävä ja ketterä metsästyskoira, jolla on hyvä hajuaisti.

    Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että mäyräkoira on ihmisystävällinen. Mikäli mäyräkoira on arka ketään ihmistä kohtaan, on sen luonteessa iso virhe. Se ei luonteensa ja käyttäytmisensä puolesta täytä silloin rotumääritelmää. Missään muodossa.

    Arka koira (rotuun katsomatta) on suuri jalostuksellinen virhe, joka pitäisi pistää untenmaille heti, eikä epätoivoisesti yrittää korjata sellaista, jota ei pysty korjaamaan.

  7. Johanna kirjoittaa:

    Pienen bichon havanais-uroksen omistajan tiedän millaisia väärinkäsityksiä koiran söpö ulkonäkö saa aikaan. Uroksemme on dominoiva luonteeltaan ja osaa kyllä ottaa oman tilansa. Kun se tuli meille asumaan viime syksynä, naapurin poika katsoi asiakseen heitellä sitä kävyillä. Huvikseen, kun se oli niin kivaa. Olemme myös kokeneet näitä 10-12-vuotiaiden tempauksia, että koiralle huudellaan, mölistään ja “muristaan” ohi mennessä, kun se haukkuu uhkaavaa tilannetta. Pakkosilittäjiä olisi myös aina tulossa, ellei emäntä puuttuisi asiaan ja saisi silmien pyörityksiä osakseen.

    Koira on kiltti, mutta inhoaa lääppimistä ja liian lähelle tulemista. Varoituksia se jakelee selvästi omalla elekielellään, kun joku yrittää sännätä “iiiiihanaa koiraa” silittämään, mutta harvoin ne menevät perille. Koskaan se ei ole käyttäynyt aggressiivisesti, mutta naamalle tulo jurppisi ketä tahansa. Sitten lehdissä kirjoitetaan “huonosti käyttäytyvistä koirista” vaikka vika on usein huonosti käyttäytyvissä vastaantulijoissa. Koira on koulutuksen käynyt ja on kiltti ja hyvin käyttätyvä, mutta kai sekin omaa tilaansa puolustaa. Hauskinta on, että kun lenkillä kierrämme vastaantulijat sopivan välimatkan päästä, on kerran jopa juostu peräämme käsi ojossa koiraa kohti. Sitten kun se joskus ehtii jotakuta onnetonta nipsaista se pääsee sitten hurjan vaarallisten koirien listalle, kuten tuo Onni-söpöläinen;)

  8. Ohikulkija kirjoittaa:

    Blogin ensimmäiseen kappaleeseen viitaten: Missä on sanottu, että mäyräkoirat olisivat vaarallisimpien rotujen joukossa?

    Eivätköhän nuo vakavat vammat ja kuolemat ole edelleenkin rottweiler-osaston heiniä. On kuitenkin eri asia saada mäykyn hampaat nilkkaansa kuin rottweilerin (staffin, dobermannin, jne.) hampaat kurkkuunsa.

  9. epeli kirjoittaa:

    Ohikulkijalle: ensimmäisessä kappaleessahan nimenomaan viitataan tutkimukseen, jossa tähän väitteeseen on tultu.

    Eri asia on, etten ole samaa mieltä……

  10. NoVoiYhdenKerran kirjoittaa:

    “…pienet koirarodut ovat geneettisesti alttiimpia käyttäytymään aggressiivisesti”, sanotaan uutistekstissä.

    Geneettisesti? Onko koirista paikallistettu jokin hyökkäävyysgeeni, joka toisilla on ja toisilla ei?

    Ja lisää lausuntoja: “Hyökkäävä käytös on paljon yleisempää pienten kuin suurten koirien keskuudessa. Ja kouluttajat ovat tienneet sen jo muutamien vuosien ajan.”

    Tienneet mistä? Siitäkö, että koulutukseen tulleet pienet koirat käyttäytyvät hyökkäävästi? Siksi kai ne tulevatkin ja lienevät silloin poikkeus yleisesti koulutukseen tulevista koirista. Kun yleinen käsitys on, ettei pientä koiraa muka tarvitsisi kouluttaa.

    Haastateltuja koiranomistajia on uutistekstin mukaan ollut 6000. Järkevämpää tutkimustietoa olisi varmaankin saatu, jos olisi koirien luokittelemisen sijasta selvitetty, miten nuo 6000 ovat koiria kohdelleet, jos ovat kerran purruiksi joutuneet. Kun koira puree, sillä on siihen aina syy.

  11. MiraBoris kirjoittaa:

    Toistetaanpa vielä kertaalleen, että puremistapauksissa “vika” on vain äärimmäisen harvoin koirassa ja jos on, kyse on henkisesti sairaasta otuksesta, joita koirissakin valitettavasti on.

    Lähes poikkeuksetta syy puremiseen on isännässä/emännässä, joka ei hallitse (kirjaimellisesti) koiraansa ja sen kasvatusta. Erityisesti mäyräkoirat VOIVAT olla ongelma siksi, että niitä pidetään pieninä ja hassun näköisinä “helppoina” nakkeina. Pienen mäyräkoiran sisällä asuu kuitenkin yllättävän “iso koira” ja otteiden on oltava sen mukaiset. Elleivät ole, voi tulla vaikeuksia.

    Joskus purtu ihminen itse aiheuttaa käytöksellään tapahtuman. Näin on erityisesti rasavillien ei aikuisten kohdalla. Terve koira ei ilman (omasta mielestään) hyvää syytä käy ihmisen kimppuun. Ihmisen vain on vaikea myöntää, että hän – luomakunnan kruunu – olisi jotenkin vikapää tapahtumaan, joten täyslaidallisen saa sitten viaton ja oikeusasteissa puolustuskyvytön koira.

    Koiran “logiikka” on äärimmäisen yksinkertainen ja sitä on ihmisen helppo ymmärtää – jos opettelee ja haluaa. Koirasta ei voi tehdä ihmistä, eikä ihmisestä voi tehdä koiraa, mutta ymmärtämään voi opetella.

  12. Ohikulkija kirjoittaa:

    epeli: Tutkimuksessa sanotaan, että mäykyt ovat aggressiivisimpia. Siellä ei sanota, että mäykyt ovat vaarallisimpia. Vai löydätkö oikeasti jostain tutkimuksen, jonka mukaan mäyräkoirat ovat vaarallisimpia? Muistaakseni ne eivät löydy ihmisiä tappaneiden koirien listalta oikein miltään sijalta.

  13. Ohikulkija kirjoittaa:

    Johanna: Mikä on kiltti koira? Koirasi vaikuttaa kyllä hyvin kasvatetulta, koulutetulta ja tottelevaiselta kertomasi mukaan. Mutta mikä tekee siitä kiltin?

    Koiranomistajan kannalta koira on tietysti kiltti, kun se ei tee mitään kiellettyä. Toisaalta ympäristön mielestä koira on kiltti, kun se käyttäytyy sosiaalisesti ympäröiviä ihmisiä (ja ehkä koiriakin) kohtaan. Kuvauksesi perusteella koirasi on ensimmäisellä tavalla kiltti, mutta sivullinen ei ehkä ole samaa mieltä. (Ainakaan se koiralukutaidoton sivullinen, joka saa hampaat ranteeseensa…)

    Tämä ei tarkoita sitä, että moittisin sinua tai koiraasi. Ei kaikkien koirien tarvitse olla yltiösosiaalisia kaiken nuolevia labbiksia. Olisin kuitenkin tuon kyseisen termin kohdalla hyvin varovainen.

  14. MiraBoris kirjoittaa:

    ON se yhteiselokin mahdollista – oikein ottein – myös mäyräkoiralla JA lapsella, joka on OIKEIN kasvatettu! HUOMAA (oikeassa alakulmassa) emon valvova, mutta rauhallinen seurantakatse!

    http://s159.photobucket.com/albums/t125/Wunderwurst/?action=view&current=DSC00966_small.jpg

  15. Johanna kirjoittaa:

    Siinä mielessä kiltti, että se ei ole koskaan edes yritäänyt purra eikä tuodennäköisesti tekisi sellaista kuin äärimmäisessä tilanteessa. Koiralle on tehty luonnetesti, ja se on kouluttajan mukaan koira, joka ei siedä lällyttelyä. Mitä kovempi luonne, sitä vähemmän koira sietää jatkuvaa käplimistä. Kävyillä heittely saa kenet tahansa herpaantumaan, eikä koirankaan ole pakko sellaista sietää., sehän olisi luonnotonta. Koulutksen se kävi läpi ja on nyt hyvin käyttäytyvä, mutta sen ei ole pakko olla ihmisten kanssa tekemisissä eikä sitä kouluttajan mukaan missään nimessä pidä pakottaa esim. olemaan lasten kanssa ennenkuin se itse haluaa. Pakkosilitys ei ole sosiaalistamista. Koirat eivät ole söpöjä lapsosia, ja ansaitsevat oman tilan, jos ne niin haluavat. käyttäytyä kuitenkin pitää osata, eikä rähistä kaikille. mitä se ei enää koulutksen jälkeen ole tehnyt, paitis kun hyökkäillään naamalle, ilman muuta se varoittaa. Kuten joku edellä totesi: opetelkaa koiran elekieltä, se on ihan eri laji kuin ihminen, se ei luonnostaan ymmärrää ihmisen elekieltä, joka on usein ihan päinvastainen kuin koiran. Itse yritin ilman kouluttajaa ensimmäisen koiramme kanssa, ja se olisi aikaa sitten purrut jo jotakuta, ennenkuin tajusin, että minä itse teen asiat väärin. Minä en ymmärtänyt koiraa ja tuin sen johtajuutta. Kilttikin koira puolustautuu, jos sitä heitellään kävyillä ja kivillä;) Tosin varoitushaukkumisella se sen on tehnyt, eikä puremalla. Ihmiset pilaavat itse koiransa, sitten ne leimataan ongelmakoiriksi ja luonnevikaisiksi ja lopetetaan. Näin olisi käynyt meidänkin koiralle, jos en olisi tajunnut, että koirahan on jo valmis koira, omistaja sensijaan on raakile ja tarvitsee apua. Pähkinänkuoressa: 95% prosenttia vika on omistajassa eikä koirassa.

  16. Maikku kirjoittaa:

    Hei Onni ja Onnin ihmis-ja koirakaverit!

    Tässä on tilaisuus suositella Yrsa Steniuksen kirjaa Koiria,rakkautta ja surua, 2008.Olen vasta aloittanut kirjan mutta silti tiedän etten tule pettymään jatkossakaan niin monta ahaa-elämystä ja hymyä on kirja saanut aikaan.Lukekaa mäykyn omistajat ja varsinkin te jotka ette tunne mäyräkoiria.Tämä kirja antaa myös vastauksia tappajakoiramaineeseen..

    Mäykyn älykkyys,nerous ja oveluus..ahneus ruokaan..mukavuudenhaluisuus..kiintyminen syvästi lähipiiriin..epäluuloisuus..reviirin puolustaminen..auringonotto..ison koiran haukku..ilmeet..tuoksu..itsepäisyys..
    Siinä osa ominaisuuksista joita rakastan omassa punaturkkisessa Maikussani.En halua aina tasaista, ennalta-arvattavaa eläinkaveria vaan haasteellisen mäykyn jonka käyttäytymistä saan opetella ja olen oppinutkin sitä kunnioittaen silti jatkuvasti ihmetellen ja oppien.

    Hyvää kesää kaikille!

  17. Gitte kirjoittaa:

    Minä voin myös suositella juuri samaa Yrsa Steniuksen kirjaa! Todellakin lukemisen arvoinen!

  18. Meeri kirjoittaa:

    mull on ollu mäyräkoira ja on vielki. mull oli 13 vuotta vanha mäyräkoira uros ja oli tooooooooosi kiltti lapset repivät korvista ja hännästä eikä se tehnyt mitään mut sit ko lapset oli teinejä niin sit näykäs niistä vetämisestä mut se on kuollut jo vanhuuteen mut otettiin uus samallainen puree mut ei tosissaan ja aina ku se puree me torutaan.ja kun lapsi käy koulus(11v)ja tulee kotiin ni koira on ilone ku mikä.pentu se on vielä ja oppimista paljon mutta oli mukavaa tietää että tuollainen koira on olemassa.

  19. nora kirjoittaa:

    Ihmettelin kovasti kommentteja “ei se koskaan ole purrut, se ei vain tykkää lapsista. Ei koirien pidä lääppisestä tykätä, ei koiran tarvii vieraiden lähestymis yrityksistä pitää etc” Ei ole mikään ihme että kadut on täynnä pikku remmiräksyjä.. Minusta koiran pitää sietää kaikkia lähestymis yrityksiä, koiraan pitää voida koskea mihin vain, milloin vain ja kuka tahansa oli kyseessä sitten lapsi tai vieras aikuinen. Aina voi tulla tilanne jossa esim. lapsi lähestyy äkisti tai vaikkapa eläinlääkäri koskee koiraa “arkoihin paikkoihin” ja näissä tilanteissa omistaja ei välttämättä ehdi puuttua tilanteeseen. Itse koulutin oman koirani pennusta pitäen kaikkeen kosketteluun, lapsiin ja vieraisiin tilanteisiin. En halua koskaan olla vastuussa että Staffini purisi jotain äkillisessä ennalta-arvaamattomassa tilanteessa ja minä myös luotan että sitä se ei kouluksen takia tekisi. Koiraani voi todella koskea mistä vain ja milloin vain.

    Mäyräkoirista yhdyn täysin artikkeliin. En ole koskaan tavannut asiallisesti käyttäytyvää mäyristä, vika on varmaankin omistajissa, niin kuin suurimmassa osassa pikku räksyjen tapauksissa :)

  20. Kaupunkihauva kirjoittaa:

    Nora, olen kanssasi samaa mieltä että koiran pitää “sietää” kaikkea lähestymistä sikäli ettei se esim. pure tms. mutta kyllä minä olen sitä mieltä että myös tuntemattomien ihmisten pitää sen verran osata käytöstapoja (ja opettaa niitä myös lapsilleen) ettei vieraitten koiria mennä lääppimään lupaa kysymättä.

    On selvää ettei yhtäkkiä ja varoittamatta lääppimään tuleva ihminen ole koiralle välttämättä mieluisa yllätys, miksi sillä ei olisi väliä? Itse “pienen ja söpön” koiran omistajana tiedän että osa ihmisistä katsoo että kyseisiä koiria saa lähestyä miten vain, riippumatta mitä mieltä koira tai edes omistajakaan tästä lähestymisestä on.

    Eläinlääkärissä käynti taas on ihan toinen tilanne, ja kyllä koira huomaa että omistaja on siinä lääkärin kanssa yhteistyössä (ja antaa siis koskemiseen luvan).

  21. Kati kirjoittaa:

    Mäyräkoirista on moneksi, eikä ainakaan lapsivihamielisyys ole mielestäni mitenkään yleistettävissä.

    Meidän mäyräkoirallamme on lapsuustraumoja, joiden takia se ei pidä yhtäkkiä kimppuun hyökkäävistä miehistä ja saattaa alkaa niille räksyttämään. Sen sijaan aidot koiramiehet, jotka osaavat koiran kieltä, lähestyvät sitä matalalta, antavat nuuskia ja silittävät vasta kun häntä heiluu, se hyväksyy oitis. Lasten kanssa ei ole koskaan ole ollut mitään ongelmaa. Koira sallii lasten tutustua ja kosketella, kovin kiinnostunut se ei heistä kuitenkaan ole.
    Totta ihmeessä koira pitää totuttaa ihmisiin, mutta kyllä minusta ihmisenkin perustaitoihin kuuluu jonkin moinen koirankielen taito. Ja siihen kuuluu ehdottomasti se, ettei vieraita koiria heti mennä silittelemään, ei ainakaan ennen kuin häntä heiluu. Ihan varmuuden ja itsesuojeluvaiston vuoksi.

  22. Minä kirjoittaa:

    Ihmeellistä! Kyl mä ny sen tiesin et mäyräkoirat on rohkeita jne mutta että karhun kimppuun! Kyllä se meidänkin vanha koira otti yhteen dobberin kanssa, dobberi otti niskavilloista kiinni mutta mäykky otti silmästä kiinni, ei sen jälkeen dobberi pienten koirien lähelle tullut.

  23. q kirjoittaa:

    Minusta tässä ei ole kyse rodusta lainkaan. Koiran lähestymiseen pitää kysyä AINA ensin lupa omistajalta ja kuunnella ohjeita (ja myös noudattaa niitä), että miten ko. koiraa halutaan lähestyttävän. Koira on omistajansa vastuulla, joten ulkopuolisten pitää ymmärtää jos koiraa ei saa silittää.

    Meillä esimerkiksi on ensiarvoisen tärkeää, että koira on rauhoittunut ennen kuin sitä saa silittää ja jos se innostuu liikaa, niin silitys loppuu. Kyse kun on pennusta. Lisäksi pennut tutkii maailmaa hampailla ja purevat, mitä kaikki ei välttämättä ymmärrä ja koira tulkitaan vihaiseksi, mitä se ei ole.

    Koira saattaa lopulta joutua maksamaan hengellään jos kohtaamistilanne ei mene niin kuin oli ajateltu.

    Vaikka koira olisi maailmasta kiltein, aina ei ole syy lähestyä. Koira voi olla koulutustilanteessa, sairas ja siitä syystä voi olla arvaamaton tai kuten meidän tapauksessa maailman söpöin lapinkoira on kierinyt mädäntyneiden linnunraatojen päällä. Aina siis koiraa ei kannata lähestyä.

  24. ossi kirjoittaa:

    Meilläkin on mäyräkoira. Asennetta on ja se haukkuukin muut koirat pataluhaksi jos sikseen on, mutta oikeasti se on ihan sylikoira. Pitää vain esittää kun on vieraita ihmisiä lähellä.

  25. oskari kirjoittaa:

    Meidä koira ei ole mikään räksyttäjä. Hän rakastaa muita koiria ja muita ihmisiä.En uskoisi että hän olisi maailman vaarallisin koirarotu!hän on kyllä vasta 10 viikkoinen ja tahtoo koko ajan syliin ja rakastaa lunta.

  26. minä kirjoittaa:

    Meidän Saku on oikein reipas ja ystävällinen mäyräkoira. Se on kuitenkin vieraisiinvarautuva kuten myös monet muutkin mäykyt. Olemme joutuneet vieraita varottamaan usein siitä, että meidän Sakun luihin ei kosketa, eikä sitä saa härppiä omalla paikallaan. Saku myös puolustaa perhettään eli jos joku vieras leikillään lyö niin Saku on heti kiinni sen kädessä. Muuten saku on kaikkia rakastava iso, suloinen ja leikkisä koira. =)

  27. Manna kirjoittaa:

    Meidän mäykky on kamalan nirso,ei ruuan perään ollenkaan:)
    Lisäksi antaa lasten käyttäytyä mihanmitenvaan, eikä koskaan pure/satuta/murise edes, vaan nuolee vaan…ja vikisee, jos ovat kovakouraisia(josta kyllä heti huomautan ja kiellän, mutta kun pieniä ovat)
    Koira ei koskaan vieroksu lapsia, vaan on aina menossa niiden lähelle ja syliin:)

    Meidän mäykky on kääpiö…
    rakastaa kaikkia koiria ja ihmisiä, ei edes hauku muita koiria lenkillä, ellei ne aloita räksyttämistä ensin:)
    Ollaan kyllä aina kielletty….
    hieman pelkää tosi isoja ja selkeästi karvat pystyssä kohti tulevia koiria, silloin menee matalaksi ja pieneksi….muttei hauku/murise…olen ottanut silloin syliin, ettei tarvi oppiakkaan pelkäämään:)
    Sylissä on hiljaa kun mennään toisista ohi…

    meidän mäykky puree yhden ison puruluun hetkessä paloiksi, muihin ihmisten tavaroihin ei koske kuin alushousuihin, jos ne saa likaisina,jostain tassuihinsa…

    sylissä viihtyy, ja luonne on suuri, joten kouluttamatta olisi yhtäkamala kuin saksanseisoja…..tai se bullmastiffi…
    kouluttamisella tarkoitan sitä, etttä koira tietää kuka on pomo,mitä saa ottaa, milloin pitää lopettaa…antaa käsitellä itseään ja odottaa vuoroaan:)

    Meidän mäykky on myös todellinen miellyttäjä, jos huomaa omistajansa huononpäivän, menee omiin hommiinsa ja tulee sitten vasta rapsutuksien vaatimiseen, kun omistaja on puuskahtanut sohvalle…
    Innostuu hetkessä lenkistä, muttei syö edes jauhelihaa, jos huomaa omistajansa sen hajua vieroksuvan…
    Luulee ilmeisesti olevansa ihminen, sillä menee nukkumaan siihen aikaan kun muutkin menee, syö silloin kun muutkin ja
    pyytää ulos, kun omistaja menee vessaan:)

    Hämästyttävin piirre on se, että kun yllensä koiralle pitää olla johdonmukainen, esim. ei koskaan sänkyyn… meidän mäykky tulee sänkyyn kysymättä aina, mutta jos sanon ei tule…silloin pysyy lattialla… tuntuu ymmärtävän myös aikalailla puhetta verrattuna edellisiin koiriini spanieliin ja doggiin…

    Mäykyt on ihan oma kastinsa, ne on kuin aura-juusto toiset rakastaa, toiset vihaa…
    minä rakastan!

  28. Taitu kirjoittaa:

    Hui kamala. Kotona minua odottaa kaksi vaarallista mäyräkoiraa! ;) Kannattaa siis varoa, ne voivat purra minulta vaikka nenän irti! :D

  29. Petteri kirjoittaa:

    Manna: millä tavalla saksanseisojat on kamalia? Meillä pari vuotias kkssu ja 10 vko vanha kkmu ja hienosti on mennyt pojilla yhdessä!!
    En oikein ymmärrä noita yleistyksiä!

  30. Ruutunakki kirjoittaa:

    Itselläni on pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, joka todella tykkää kaikista vastaantulevista ihmisistä ja ihan parhaita ovat juuri ne juosten ja huutaen kohti tulevat pienet lapset. Koitan kuitenkin välttää päästämästä näitä pieniä juoksijoita koirani luokse, koska se innostuu kirkumisesta ja juoksemisesta ja vastaa käytökseen hyppimällä lasta päin ja nuolemalla kasvoja, mikä ei sinänsä ole vaarallista, mutta saattaa pelästyttää pienen lapsen tai tämän vanhemman.

    Toivoisin todella, että vanhemmat kysyisivät ja opettaisivat lapsensakin kysymään lupaa, että saako koiraa silittää. Luvan kysyjille annan aina luvan selitettyäni, miten koiraa tulee lähestyä, samalla saan myös itse aikaa ottaa koiran hallintaani ja estän sitä hyppimästä.

  31. Nea kirjoittaa:

    mun iskällä on mäyris jaa vaaralinen hehe