Metsäretken jälkeen Arville ja Uulalle olisi voinut taas laulaa Zen Caféta mukaillen: ”Hei sulle paskainen koira, missä sun järkesi on?”
Pojat löysivät metsästä hajun, jossa oli ilmeisesti välttämätöntä kieriskellä. Uula ja Arvi olivat vain hetken näkymättömissä polun varren pusikossa. Mutta pari minuuttia riitti hyvin kaulusvillojen kuorruttamiseen vihertävällä töhnällä. Hajusta päätellen tavara oli sitä itseään. Pessi sentään jätti tällä kertaa haisulikekkerit väliin. Pessin metsäretken saldona oli vain mutaiset jalat, kun sen piti tapansa mukaan käydä kahlailemassa jokaisessa löytämässään rapakossa.
Kotiin tullessa Pessi selvisi pelkällä tassupesulla, mutta Arvi ja Uula joutuivat tehokäsittelyyn. Serkukset arvostivat minun valitsemaani shampootuoksua luultavasti yhtä vähän kuin minä arvostin niiden kakkakuorrutetta. Mutta onneksi minulla on suurin päätösvalta, mitä tulee parfyymien valitsemiseen.
Arvilla oli jo pienenä poikana uskomaton kyky saada itsensä törkyiseksi. Mutaojat olivat sen mielestä vastustamattomia. Se viihdytti itseään juoksemalla edes takaisin tien ali siltarumpua pitkin. Mitä enemmän rapa roiskui, sen hauskempaa! Arvi saikin pienenä lempinimen Paska-Arvi. Nimi syntyi erään sateisen päivän päätteeksi, kun 4-kuinen Arvi oli päässyt painiskelemaan Unna-siskonsa kanssa. Mutapaini oli pennuista huisin hauskaa ja painin tulos jaksaa naurattaa näin jälkeenpäin:
Paska-Arvi, 4 kk.
Toim huom: Kuva on otettu vasta kotona. Automatkan aikana Arvi ehti kuivahtaa ja pahimmat sattumat olivat tässä vaiheessa jo rapisseet pois.
6. kesäkuuta 2008 kello 18.42
Paska-Arvi
Melkoinen näky tuossa 4kk-kuvassa. Näin luettuna naurattaa kovasti, mutta oma koira kun hakee samanmoiset kakka-aromit, niin siinä vaiheessa kyllä enemmän sapettaa kuin hymyilyttää…
Mutta kiitoksia hyvästä bloggauksesta!
6. kesäkuuta 2008 kello 21.37
Tulee mieleen meidän jo vihreämmille laitumille muuttanut pystykorvasekoitus Tiina. Olimme joskus vuonna yksi ja kaksi kesäpaikallamme ja koira kulki tapansa mukaan pitkin rantoja. Jossain välissä se jolkutteli takaisin mökillepäin ja veljeni huusi hätäisesti, että pistäisin ovet kiinni. Miksi? No, Tiina oli kieriskellyt hirvep****ssa ja vihreät mömöt roikkuivat kaulakarvoista. Koira ei ollenkaan arvostanut sitä, että raahasimme sen rantaan ja pesimme mäntysuovalla.
Eri juttu on se, kun Tiina pääsi kylänrannassa mussuttamaan jotain. Menimme katsomaan, että miksi se niin lipo huuliaan ja totesimme korkeiden kaislojen seassa vessapaperia. Ihmisenpaskaa. Silloin pestiin suu mäntysuovalla ja Tiina ei tykännyt yhtään. Mutta ei toiste syönyt vastaavaa kamaa.
6. kesäkuuta 2008 kello 21.38
Voi mahdoton! Paska-Arvi, 4kk, näyttää ihan avaruusoliolta, naama ja loput koirasta ei lainkaan sovi yhteen =)
7. kesäkuuta 2008 kello 11.57
Näiden eläinten kanssa ei selkeesti ole ikinä tylsää
Arvi näyttää ihan susivauvalta tuossa omavalintaisessa kuorrutuksessa!
8. kesäkuuta 2008 kello 14.12
Taas heräsivät kaikki kauniit (no, tässä tapauksessa vähemmän kauniit) muistot eli lehmän/hirvenpaskassa onnellisena kierineen lapinkoiran kootut pesutalkoot… Mutta Arvin kuorrutus ja ilme ovat taas ihan priceless-kamaa:)
9. kesäkuuta 2008 kello 8.06
Suloisuuden huipentuma tuo yläkuva, varsinkin kun tuoksu puuttuu
4kk kuvassa ollaan kuin valkoinen naamari sudenpäällä…
9. kesäkuuta 2008 kello 9.39
Aivan parasta koirablogia taas täällä! Alkoi viikko niin hyvillä nauruilla, kiitos Paska-Arvi 4kk kuvan!
11. kesäkuuta 2008 kello 12.01
Meidän yhtä pörröinen koiramme onkin tässä viikon sisällä kierinyt jo kaksi kertaa ihmisenpaskassa… Ja ravisti tietysti kuorrutuksensa myös lenkittäjän päälle. Ah koiranomistajamisen ihanuutta!
12. kesäkuuta 2008 kello 19.10
Ihanaa nähdä tuo Paska-Arvin kuva jälleen!! Eihän se todellakaan mukavalta tunnu, kun tommosen joutuu pesemään, mutta kieltämättä nuo ”pesuntarpeessa” -kuvat saa hymyn huulille. Lottakin on harrastanut noita kaikenlaisissa paskoissa pyörimisiä pienempänä, mutta nyt onneksi ollaan saatu jo pari vuotta nauttia ”järkiintyneestä” koirasta (koputtaa puuta) – tai sitten vaan noita sattumia ei oo osunut meidän reittien varrelle.. Ja jostain syystä omiin arkistoihin ei ole eksynyt yhtään kuvaa Paska-Lotasta, vaikka todentotta tilaisuuksia olisi ollut.