
Onnin ilmeestäkin näkee, että lämpö ja auringonpaiste innostavat.
Viime viikonloppuna oli unelmailma niin koirille kuin ihmisillekin. Vietimme Onnin kanssa kummankin päivän melkein kokonaan pihalla. Onnin vatsa ruskettui ja minä poltin nenäni. Porvoossa on mukava olla, kun koirat saavat olla vapaana pihalla ja tehdä melkein mitä huvittaa (kuoppien kaivaminen ja kukkapenkkien tonkiminen on kiellettyä, mutta Onni kyllä livahti kukkien sekaan aina kun silmä vältti, koska siellä on herkullisia lehtokotiloita).

Viime kesän huippuharrastus, madonetsintä, on edelleen suosittua.

Välillä voi pohtia, onko ruoho vihreämpää aidan takana (ja samalla vähän haukkua naapurin skotlanninpaimenkoirille).

Onni keksi myös uuden hauskan ajanvietetavan, auton pesussa auttamisen. Tai lähinnä kyse oli siitä että letkusta lähtevä vesisuihku oli ärsyttävä ja siihen piti yrittää päästä kiinni hampailla…

Lopputulos oli sitten läpimärkä koira. Onneksi auringossa kuivui nopeasti.



17. toukokuuta 2008 kello 7.37
Ihana Onni!
Meillä on kotona aidattu piha, joten koirat saavat olla vapaana aina, kun ihmiset puuhailevat pihalla. Ja Proffa-mäyris auttaa kovin mielellään kasvimaan muokkaamisessa…
19. toukokuuta 2008 kello 9.52
Ihana kuva aurinkoisesta mäyräkoirasta kieli roikkuen! Meillä ollaan myös pihalla ilmojen salliessa mutta Maurin tapauksessa se ei ole mikään leikin asia – kukas muu sitä pihamaata (ja naapurissa asuvaa kahta uroskoiraa) vahtisi kuin mäyräkoira itse! Täytyy sanoa että mäyräkoirasta lähtee kyllä kokoonsa nähden uskomattoman komea vahtihaukku, melkein turhankin komea
27. toukokuuta 2008 kello 14.07
Onnin kuvioita on aivan mainiota lukea. Itselläni lyhytkarvainen mäyräkoira Pipsa. Missä päin Onni vaikuttaa? Rapsutuksia
30. toukokuuta 2008 kello 11.54
Onneksi TÄMÄ Onni ei vetäydy julkisuudesta
!